maanantai 28. joulukuuta 2009

Harmaasuolattu minä

Jouluna kaupat ovat kinkkua täynnään. Palasiksi revittyä sikaa on pakkasaltaissa ja viileähyllyillä, sitä voitetaan bingoissa. Eläintensuojelijat livauttavat julki videon, missä näytetään sikojen elinolosuhteita ennen kylmäystään. Se ei kauppaa hidasta.

Joulun jälkeen Isä on harmaasuolattu, kinkkunestettä otsastaan vuotava turvonnut pösilö. Perhe jää Seinäjoelle laatikoiden syöntiä viimeistelemään. Isä palaa kotiin laatikolla, junalla. Tämä ei johdu alkoholipitoisista nesteistä vaan enemmänkin siitä tosiasiasta, että yksin kulkiessaan juna vaan tulee edukkaammaksi kuin auto.

Kotona on hiljaista ja naapuri on aurannut koko pihan. Oikein nolottaa niin hienosti aurattuun pihaan saapastaan laskea. Auto siihen olisi pitänyt ajaa, ajattelen. Saan nukuttua oikein mukavasti vaikka alkuun hiljaisuus on ahdistavaa. Sitten siihen tottuu. Kiskon sänkyä hieman patterista ja lämpötilakin hieman laskee. Sekin helpottaa.

Bussissa on aamulla tilaa, Metro-lehtiä ei ole telineissä. Istun ikkunan viereen ja koetan nukahtaa. Se ei onnistu. Kudoksissani oleva suola on tönköttänyt minut enkä saa mukavaa asentoa.

Muutama työpäivä lurahtaa ohi kuin suolikaasu kiinteällä nesteytimellä. Illat kuluvat eteisen seiniä, lattiaa ja kattoa työstäessä. Vaikka maalit ovat valmiina ei niitä päästä käyttämään. Sitä ennen on rapsutettava, kiillotettava, puhdistettava, puhistettava, pestävä ja imuroitava. Sitten on vielä suojauksen aika ja vasta sen jälkeen voidaan avata maalipurkit kuin samppanjapullot.

Maalaus on työlästä. Ensimmäiset kerrokset maalaamattomaan paneliin liimaavat pensselin seinään. Se ei tunnu liikkuvan sitten millään, ei. Ensimmäinen maalikerros peittää pinnat iltakahdeksan aikaan, toinen yhden aikaan yöllä. Ja aamuksi taas töihin... Illalla lankomies tulee auttamaan. Kolmas kerros seiniin ja kattoon saa viimeinkin pinnat näyttämään siltä, miltä niiden pitäisikin.

Uuden vuoden yön kuivattelen yksin kotona. Lattian maali on hivenen märkää eikä sitä voi siis vielä uudestaan maalata. Laitan rakennuspuhaltimen täysille ja treenaan kitaralla "Port of Amsterdamia." Kolmen minuutin rämpytyksen jälkeen talo pimenee, puhallin hiljenee. Puhallin on röpäyttänyt sulakkeen, ajattelen. Asia on juuri näin. Työnnän pikasulakkeen kepillä takaisin ja palaan soiton pariin. Naapurit parveilevat tiellä rakettiensa kanssa. Taion soinnun toisen jälkeen Landolastani ja kujerran kuin kyyhkynen, kuin Jacques Brel Amsterdamin satamasta. Bräng. Kaikki pimenee. Taas. Painan taas sulakkeen mutta se ei suostu jäämään "päälle" asentoon. Käyn tarkistamassa puhaltimen. Sen johto on tulikuuma, sulamaisillaan.

Aamulla lattia on maalauskelpoinen. Maalaan sen. Laitan vaatteet porstuaan ja maalaan itseni sen suuntaan. Jouluruoat painavat vielä vatsassa kuin Joona valaskalaa. Ennen viimeisiä pensselinvetoja nostan maalipöntön kansineen porstuaan. Lattiasta tulee hieno. Viimeisen kohdan maalauksen jälkeen avaan oven porstuaan. Siellä on kylmää. Lähes yhtä kylmää kuin ulkona, ajattelen. Vaatteita vaihtaessani astun maalipurkin kanteen. Liuotin on maalattu vintin rappukäytävään. Harmaasuolauksen lisäksi olen harmaaksi maalattu. Onneksi ulkona on kaunis pakkasilma. Astelen vakain harmain askelin kohti rautatieasemaa, Pohjanmaan junaa ja perhettäni.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hauskaa joulua

Joka kuuseen kapsahtaa

Ilmasto muuttuu päivittäin, päivittää ilmasto muutostaan. Lämpötilaheitot ovat rajuja, kuin sään säätäjän käsi koneistoa ohjaavalta sauvalta väliin lipsuisi. Liukkauttaan tahi sitten väsymyksen takia. Olipa miten oli, me emme sitä tiedä.

Yöllä on turahtanut taas kaksikymmentä senttiä lunta. Äidillä on aamulla meno ja Isä menee töihin myöhempään. Kuin sylkynä Äidin kasvoille molemmat lapset nukkuvat aina puoli kymmeneen saakka. Isä herää innostuneeseen Pojan ääneen. Se hihkuu "Ihi! Ihi!" Niinpä. Tyttökin herää Isää ihmettelemään. Olo on kuin joululomalla, melkein. Töitä on vielä tehtävänä, vitsa väännettävänä sitä ennen vaikkei Isä enää niin nuori olekaan.

Ehdimme saada ruispuuron hautumaan ennen Äidin paluuta. Ruispuurosta on huomaamatta tullut koko perheen yhteinen harrastus. Harras lautanen, jonka ääressä hiljennytään niin aamuin kuin illoin. Ennen syöntiä Isä käy lapioimassa lumet ajotieltä ja kulkupoluilta. Ulkona on jo jouluinen tunnelma. Vastapäisen talon naapurit ovat menossa kuusen ostoon, rajanaapuri kolailee omaa ajotietään. Luterilaiseen työn kulttuuriin näin joulua ennen sopii, että lumi on paksua, märkää ja painavaa. Sitä on ikävä lapiolla heitellä. Jos vain olisi kola, mietin. Naapurin pyöreäksi leikkaama kuusi on saanut hienon valkoisen lakin havuilleen. Nyökkään sille hyvät huomenet ja se nostaa hieman hattuaan, kumartaa lumet oksiltaan.

Töissä kaikki on ennallaan, konttori paperivuoren kaivettu kolo. Istahdan sen sisälle ja kurkistan sähköisestä ikkunastani maailmaa. Ei virallisia sähköposteja. Ei virallisia puheluita. Ei sitten mitään jollei sellaisiksi lasketa Facebookin lähettämiä tiedotteita siitä, kuinka joku on tägännyt nimeni muistiinpanoonsa. Poistan tiedotteet roskalaatikkoon ja lähden kuusen ostoon.

Lämpöasteiden tavoittama kaupunki on poriseva puurokattila jossa sokeri ja maantiesuola sekä kaneli ja hiekoitushiekka ovat menneet iloisesti sekaisin. Tiet ovat liukkaita ja loska roiskuaa. Tämä on tätä todellisempaa joulunaikaa, tuumin, kävellessäni ostoskeskukseen. Kuuset ostoskeskuksen edessä ovat joko harvoja, oksapuolia tai kiviaidan kupeessa kasvavia tuijia. Niitä ei voi ostaa vaikka kaikkein komeimpia olisivatkin. Ostan tuuheahkon puun melko mittavalla varrella. Myyjä tunkee sen alumiinirummun avulla hienoon verkkoon. Näin se on helppo kantaa.

Töiden jälkeen käyn lasten kanssa pesemässä auton. Autonpesukone on hurja koettelemus joka kirvoittaa Pojalta itkut, Tytöltäkin puolittain. Puhdistunut auto on kuin uusi. Ulkoa. Sisällä sama kuramössö makaa yhä. Saakin.

Ennen iltaruispuuroa käymme Tytön kanssa viemässä rajanaapureille joulukonvehdit. Se on nopea kierros. Yksi loota tulee jopa takaisin kotiin kanssamme sillä naapuriperhe on liimautunut valtaisan television ääreen eikä kuule ovikellon soittoamme lain. Muistan, että meilläkin on televisio. Vintin komerossa. Pitäisiköhän se jos vielä virittää käyttöön? Tuskin. Mukavampaa on kävellä raikkaassa talvisohjoillassa ja kuunnella, kuinka kuuset kasvavat.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Muuotoksen ilma

Kylmä rintama jatkuu viikonlopun yli. Sisällä talossa tunnelma kiristyy kuin pakkanen ja sen aiheuttama kitka lämmittää kaiken ihanasti. Ullakko alkaa sulaa. Halot alkavat sulaa. Porstuan ikkunat eivät sulaa vaan jäätyvät lisää. Viima lyö kuuraviikset talon seinään kivijalustan kivien välistä.

Seinäjoen Vaari saapuu perjantaina hiomaan eteisen lattiaa. Eteiseen päästyään Vaari on ällikällä lyöty ja miestä syödään. Paneelihommathan ovat aivan kesken! Lattiaa ei vielä hiotakaan vaan Vaari viettää illan lasten kanssa leikkien. Aina varautunut Poikakin on sulaa vahaa Vaarin kaivettua taskustaan hedelmäkarkkipussin.

Lauantaina päästään paneelin kimppuun. Ulkona on rapea pakkanen. Se tuo sirkkelöintiin uuden haasteen: Sirkkelin alumiinirunko jäähtyy ulkoilman tasolle ja paljaat sormet jäätyvät siihen kiinni. Sormien ihosta kuoriutuu uloin kerros jokaisella kosketuskerralla.

Vanhan saunan lämpötila nousee kumulatiivisesti ulkoilman lämpötilan laskuun nähden. Kymmenen sentin pellavaeriste nostaa jo yksin hien pintaan ja öljytäytteisen patterin asentaminen ikkunan alle vasta kummia tekeekin.

Sunnuntaina ilma muuttuu. Pakkanen laskee hieman ja alkaa tuiskuttaa. Lunta tulee. Ja tulee. Ja tulee. Kipeät sormenpäät jäätyvät nyt lapion varteen ja eteinenkin on hienon sateen vallassa. Se tosin ei ole lunta vaan hiontapölyä. Lattianhiontakone on vikuroiva muuli joka kykenee murentamaan koko lattian palasiksi hampaissaan. Sillä on kuitenkin taitava ohjastaja, Vaari.

Iltapäivällä Isä poikkeaa Pukkilassa hakemassa hieman lisää romua ja saa kuulla naapurinrouvan valitusta autojen parkkeeraamisesta rasitetien kohdalla. Se on rasittavaa, rasittaa. Rasitetien leveydestä ei ole erimielisyyttä, se on lain määrämä 4,5 metriä. Sen sijaan sen sijainnista tuntuu olevan erimielisyyttä. Isä ei tiedä, mistä naapuri sen mittaa. Lain mukaan se alkaa tontin rajalta. Mutta mitäpä siitä. Rajariidat ovat tilastollisesti kaiketi suurin naapuririitojen aiheuttaja. Siihen mekin solahdamme kuin vanhaan sukkaan. Se on virttynyt, hieman kostea mutta istuu.

Maanantaihin mennessä lunta on tuiskunnut melkein neljäkymmentä senttimetriä. Ja lisää tulee.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kesä mökillä

Talvi tulee yht´äkkiä ja yllättää kaikki, paitsi ne jotka tietää. Mitä? Sitä me emme saa tietää. Arktiset olosuhteet ovat kuin Puna-armeija matkalla Berliiniin. Sen hyökyvoimaa ei voi estää mitenkään. Tähän asti perinneasuminen on ollut lasten leikkiä, kesä mökillä. Todellisuus on jäätynyt halko ja lattian raoista nivusiin pureutuva hyinen viima.

Kööpenhaminassa vietetään ilmastokokousta. Luemme siitä lehdistä. Maailman johtavat johtajat ovat kokoontuneet yhteen lyömään viisaita päitään yhteen. Parahultaisesti julkisuuteen tulee myös liuta sähköposteja ja tilastoja jotka kertovat johtavien ilmastotieteilijöiden johtaneen kaikkia tahallaan harhaan. Kuka johtaa ja ketä viedään on kysymys, jota kukaa ei tunnu kysyvän.

Ilmasto itse ei kokouksista tiedä tahi ymmärrä tahi tietoisesti ymmärrä. Se ei ole muuttunut vaan jatkuu pienin variaatioin. Ulkona on rapsakka pakkanen ja porstuan sekä vintin sivukoiden lasit jäätyvät paksuun jääkerrokseen. Sähköpatterit huutavat, sähkömittarin laakeri laulaa. Onneksi osa pattereista on uusittu. Ne luovuttavat lämpöä tasaisesti termostaattiensa osoittamin luvuin. Vanhat patterit sen sijaan ovat melkoisia murheenkryynejä. Niinkuin esimerkiksi makuuhuoneemme patteri. Sängynpäässä sijaitsevassa patterissa on vain kaksi asentoa: Päällä tai Pois. Päällä ollessaan se koettaa lämmittää tilaa neljäänkymmeneen asteeseen. On kaameaa herätä keskellä yötä tulikuuman patterin lohikäärmeen hönkäys otsalla. Ensin on hiki mutta pian sekin haihtuu. Ja sitten kun patterin laittaa kiinni niin alkaa harakoidenkin varpaat jäätyä. Kylmä ottaa otteeseensa pian, niin pian.

Ameriikan ihmemaassa sataa metritolkulla lunta ja golftiikeri jää kiinni jokin muu kuin oma Elin kädessään. Elin Nordegren ei sitä siedä. Lehdet kertovat, että hän miehellään on ollut neljätoista tyttöystävää. Elin mätkii golfmailoilla miehensä auton ikkunat. Skandaali ruokkii itse itseään: Pian paljastuu, että nuorella Tigerillä on ollut myös vanha puuma. Meitä se ei jaksa kauaa kiinnostaa. Poika on innostunut nautaeläimistä ja Tytön mielenkiinnon kohteina ovat eri rotuiset koirat.

Keskiviikkona lankomies tulee auttelemaan paneloinnissa. Saamme osan eteistä valmiiksi. Illalla menen eristämään vinttiä. Heittelen pellavalevyjä entisen saunan kattotuolien päälle. Lattialle laitan 600 wattisen öljytäytteisen patterin. Sen luovuttama lämpö on kuin minkkiturkkisen naisen pieru bussipysäkillä. Lämpöä ei juuri luovutu mutta ääni kuuluu. Nainen narskuttaa hermostuksissaan kenkänsä kärjellä pakkaslunta ja tuijottaa sepalus auki penkillä röhnöttävää miestä. Vintillä on +3 astetta. Se ei ole paljoa, mutta juuri tarpeeksi. Facebookista luen, että sukulaisen vesiputki Virojoella jäätyy. Liekö ollut putki kuparia? Viisitoista vanhusta joutuu sairaalahoitoon ohjaajan lämmitettyä glögiä vedenkeittimessä. Syyksi paljastuu kuparimyrkytys.

Perjantaiaamuna auton mittari näyttää -21 astetta. Moottori pyörähtää kankeasti ja mörähtää käyntiin. Pakkaslumet on helppo harjata katolta ja ikkunoista. Sitten on tehtävä amok-juoksu takaisin talolle sillä vanha pelko putkien jäätymisestä iskee jälleen. Se osoittautuu turhaksi. Ylhäällä on miellyttävän lämmintä. Ikkunoiden yläreunoihin on sulanut kirkas aukko. Sen takaa näkyy ulos haaleaan pakkasaamuun. Naapurin piipusta nousee savua. Niillä taitaa olla lämmintä, keskuslämmintä. Voivat jäättömästä keittiönikkunastaan kurkistaa kahelia lapsiperhettä, joka on muuttanut kesämökille. Ja hymähtää.