Vaimo herää Tytön mellastukseen jo viideltä. Hämärässä Tyttö ei kuitenkaan vielä halua nousta vaan leikkii itsekseen tunnin verran. Kuudelta Äiti nostaa Tytön viereeni. Havahdun hunajanmakeasta unesta jonkun kutittaessa kevyesti käsivarttani. Kärpänen! Huutaa autonominen hermostoni. Onnekseni en ehdi läimäyttämään...
Keittiössä huomaan yöllä sataneen rusinoita. Ja kaikkea muutakin pientä naposteltavaa. Lattia on komposti, avonainen bioreaktori. Pöydänpinnassa on omituista ektoplasmaa. Erikoista. Siivosin pöydän eilen. Mönjän täytyy siis olla älyllistä, se kasvaa itsekseen.
Paistan Äidille vielä yhden leivän eilisestä taikinasta ja napsautan kahvit valmiiksi. Muovaan patongin kahta palloa perässään vetäväksi yksisilmäiseksi käärmeeksi. Tää on mun kapinaa laulaa anarkisti minussa. Tyttö syö melko hyvin puuroa kuningatarhillolla. Syönnin lomassa biokaasureaktorin varaventtiili päästää terävän merkkiäänen. Pyydän parahiksi nousevaa Äitiä tarkastamaan tilanteen. Hän tekee sen ja kehottaa Koti-isää tyhjentämään sakkakupin mahdollisimman pian!
Äidin lähtiessä töihin on Tytär jo niin väsynyt että on aamupäiväunien aika. Nukahdan itsekin. Heräämme puoli kymmeneltä. Kahvinkeitin on päällä. Pannun pohjalla noruu jotain tummaa ja öljymäistä. Biopolttoainettako? Tuskin. Möhjö on paksua ja sitä on hankalaa kaataa edes viemäriin. Mitähän vuokranantaja sanoisi jos kaataisin sen pöydän alle Tytön kompostiin? Tai ne CIA:n huonosti koulutetut agentit joista eilisessä Helsingin Sanomissa kerrottiin? "Mr president. I've located Saddam's weapons of mass destruction finally from Finland. There seems to be some of kind of bioreactor as well..." Päätän siivota pöydänalusen. Imuria kaapista nostaessani oivallan: Imurihan se kaasuvoimala on. Yökötys ja yöksähdys. Sillä on imuroitu viime viikkoina ainakin kalaa, kaurapuuroa, päärynäpuurojauhetta ja nyt siis pientä sormiruokaa... Lienee aika vaihtaa pölypussi.
Imuroinnin näennäisestä helppoudesta innostuneena rupean siivoamaan suureellisemmin. Tyttären kestovaipat pääsevät haihdutuslootastaan pesuun. Lootan avaamisessa on aina oma yökähdysmomenttinsa. Tänään tuoksu tuo mieleen epäonnistuneen neuvostoliittolaisen deodorantin. Siinä on tuulahdus Araljärven kuivuneilla rannoilla seisovaa työtöntä kalastajaa, hivenen siperianjunan vaunusiivoajan kodikasta pyöreyttä. Päälle loraus sosialistisia puolivuotissuunnitelmia ja lopuksi reippaasti ammoniakkia!
Siivoamista seuraavan tyttären tiedonjano on pohjaton. Hän seuraa jokaista liikettäni. Hän avaa jokaisen kaapinoven minkä olen sulkenut. Kiskoo alas kaikki lastenvaatteet mitä tuoleille nostan. Loppu pitkälle ilolle tulee vasta kun hän ähkien yrittää kiskoa painavia tietokirjoja alahyllyiltä ja onnistuu siinä. Yllättävän raskasta lukemista, sanovat kauhistuneet pienet silmät. Onneksi suuremmilta ruhjeilta vältytään.
Äidille teen ruoaksi lihapullia ja perunamuusia. Koska tarjouksessa ollut jauhelihaloota oli melko iso (700 grammaa) päätän luoda perusteeman ja varioida sitä neljällä eri tavalla.
Lihapalloset
Nelisen desiä vettä (osan vedestä voi korvata esim. kermalla tai kermaviilillä)
Pari desiä korppujauhoa
Pari kananmunaa
Pari teelusikallista suolaa
Teelusikallinen mustapippuria
700 grammaa jauhelihaa
Oikeaan perustaikinaan kuuluisi vielä pari sipulia mutta me emme sitä tee sillä näin saamme samalla tytölle mukavan sotkevaa sormiruokaa
Korppujauhot sekoitetaan nesteeseen ja annetaan turvota
Lisätään munat, mausteet ja liha
Sekoitellaan
Jaotellaan neljään tasasuureen läjään
Sekoitetaan ensimmäiseen läjään pieneksi hienonnettua ja kepeästi ruskistettua sipulia
Sekoitetaan toiseen läjään hienoksi pilpottuja jalopenoja (siemenet keräämme talteen)
Sekoitetaan kolmanteen läjään juustoraastetta ja pilpottua suolakurkkua
Ei sekoiteta neljänteen mitään
Kastellaan kädet ja muovaillaan halutun mallisia pökäleitä
Paistetaan torttuja noin 20 minuuttia kahdessasadassa asteessa
Aterian jälkeen pitäisi jatkaa siivoamista mutta en jaksa. Tyttö painaa vahingossa lattialla pönöttävän pölynimurin käyntiin ja säikähtää. Ryömiessään karkuun isoissa kestovaipoissaan ja keltaisessa paidassan hän muistuttaa kimalaista. Itse asiassa me kaikki muistutamme aika tavalla kimalaisia. Siitä mieleeni muistuu, että kimalaisia olen tänä vuonna jo nähnytkin mutta en ainuttakaan mehiläistä.
Parin viime vuoden aikana lehdistössä on silloin tällöin mainittu salaperäinen mehiläiskato, CCD eli Colony Collapse Disorder. Suomessa sitä on joissain yhteyksissä nimitetty katoamistaudiksi, toisissa suomennettu vain mehiläisyhdyskunnan romahdukseksi. Siinä kokonaiset mehiläisyhdyskunnat vain katoavat pesistään eikä niitä koskaan löydetä. Omituista on myös, että tyhjiin pesiin jäänyt hunaja ei tunnu muille mehiläisille kelpaavan. Selitystä on etsitty niin radion kuin kännyköiden lähetysaallonpituuksista. Ne saattavat antaa mehiläisille signaaleja mitä emme ymmärrä. Tai mikroaaltopaistaa niiden immuunijärjestelmän möhjöksi. Pelottavaa mehiläisten katoamisessa on tietenkin niiden pölyttämisen loppu. "Jos mehiläiset häviäisivät maapallon pinnalta, ihmiselle jäisi vain neljä vuotta elinaikaa. Jos ei ole mehiläisiä, ei ole pölytystä, ei kasveja, ei eläimiä, ei ihmistä" väitetään Albert Einsteinin todenneen viimeisinä vuosinaan. Tätä tietoa ei ole ikinä vahvistettu. Mutta viisaalta se kuulostaa.
Viisaita ovat myös mehiläiset. Ne rakentavat mutkikkaita kekoja kuin kaupunkeja ja niillä on hierarkia, eri ammatteja. Mikä tärkeintä: Mehiläisillä ei näytä olevan mitään tarvetta kehittää jatkuvasti uusia juttuja: Ne tietävät jo mitä tekevät. Ehkä CCD:ssä ei olekaan kyse mistään sairaudesta vaan siitä, että koloniat vain ovat saaneet tarpeekseen meistä ihmisistä. Ne pörräävät pois ja haistattavat pitkät tälle kaikelle mitä sanotaan sivistykseksi. Lopulliseksi kysymykseksi jää kuitenkin se, että minne nuo mehiläiset sitten katoavat? Kuun takana leijuvaan valtavaan kennoon, luulen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti