Tyttäreni ei osaa vielä puhua kuin pari sanaa eikä osaa vielä kirjoittaa niitäkään. Jos osaisi, hän epäilemättä kirjoittaisi jotain yllä olevan kaltaista. Päivämme ovat venyneet raskaiksi ja harmaiksi. Epäjärjestys hiipii lelulaatikoista ja kaapeista takaisin viime viikolla siivotuille lattioille, välinpitämättömyys on aivan sen kannoilla. Tavarameri on nielaisemaisillaan meidät.
Osa taimista voi sateessa hyvin; osa on alkanut kuolla. Etanat ovat syöneet toisen salaatin. Autossa haisee kummalta. Kotona haisee kummalta. On kuin kaikki leviäisi käsiin ja homehtuisi. Kahvinkeitinkin hajoaa. Äiti on saanut sen joululahjaksi. Joskus. Luopumisen tuska on kova: Rikkinäisenäkin se pönöttää tiskipöydällämme. On pakko myöntää, että se on aikanaan ollut hieno. Siinä on ollut espressokeitin ja maidonvaahdotinkin. Ne ovat hajonneet jo aiemmin.
Havahdumme myös siihen, että suurin osa tavaroistamme on ollut jo puoli vuotta varastossa. Ilman, että olisimme käyneet sieltä mitään hakemassa. Olimme kyllä kerran menossa mutta olin hukannut avaimen... Joka kuu maksamme 170 € siitä, että valtavaa kasaa kirpputoritavaraa säilötään varastossa. Itse asiassa: Olemme kaivanneet tavaraa niin vähän, että en edes muistanut koko varastoa ja siten sen laskua toukokuussa. Varastoyhtiö lähetti tuiman uhkauskirjeen: Toivomme, että ette herätä nukkuvaa karhua...
Vaan varastolle on nyt mentävä. Tytär on kasvanut seuraavaan vaatekokoon, oikeastaan Äitikin. Isäkin on venynyt mutta hänelle ei varastossa ole isompia vaatteita. Ne pitää jo vuokrata lainapeiteyhtiöltä. Lähdemme siis etsimään äitiysvaatteita, lastenvaatteita, 1980-luvun kannettavaa tietokonetta mökkikäyttöön ja moottoripyörän osia. Puramme tavarapaljouden käytävälle. Tyttö katoaa säkkien, sermien, laatikoiden, hyllytikkaiden jne. taakse kuin romupesään. Pian kuulemme innokasta läpsytystä. Se vaimenee kulman taakse. Äiti noutaa pölyisen Tytön kuuden neliön tyhjästä varastokopista ja sijoittaa tämän taas tavaravuoren keskelle. Löydämme melkein kaikki tarvitsemamme. Löydämme lisäksi paljon sellaista mitä emme todennäköisesti ikinä tarvitse. Löydämme tinaa ja juottajaa odottavan rikkinäisen sähköautoradan, säkillisen lajittelua kaipaavia vanhoja lehtiä, skootterikypärät, rikkinäisen kitaran, rikkinäisen jalkalampun. Ja sitten on vielä 90 % varastokojusta romuineen... Kaikkeen emme kuitenkaan jaksa. En löydä moottoripyörän osia. Se keljuttaa. Minulla on 1973-vuoden Honda 350 CB Twin joka kaipaa pientä hienosäätöä. Muutama osa on "jossain" varastossa. On minulla vuoden 1965 Vespa Super Sportkin. Se on Seinäjoella. Kummallakaan en ole ajanut "muutamaan" vuoteen. Varastosta saamme vietyä roskiin kaksi littaantunutta pahvilaatikkoa ja haljenneen potan. Kas niin. Ei tavarasta luopuminen olekaan niin vaikeaa...
Äidin ollessa töissä käymme Tytön kanssa Biltemassa. Ostamme Äidille kaupan suurimman polkupyörän satulan ja siihen paksun pehmikkeen. Autoon ostamme akkukäyttöisen propellin ja sivulaseihin verkkohäkkyrät. Bilteman kesätyöntekijät finneineen vaikuttavat eksyneiltä. Tiedän tunteen. Olin yksi heistä vuonna 1991! Olin hyvä valinta Biltemaan. Tienasin vähän mutta tuhlasin enemmän. Silloin minulla oli Saab 96, Polski Fiat ja Kawasaki KMX. Tarkemmin ajateltuna ja muisteltuna minulla oli lisäksi Renault 4 ja pari mopoa. Äidilläni riitti vuosiksi puuhaa hävittää kaikki se roina. Kotimatkalla käymme vielä Expertissä ja ostamme Äidille kahvinkeittimen.
Illallan saan soiton kaverilta joka tietää kaverin jolla on purettava Honda. Saan osat! Niitä ei tarvitsekaan kaivaa! Kuin kohtalon oikusta puhelun aikana Tytär on kaivanut jostain Hondan avaimet. Hän heiluttaa niitä innoissaan ja sinkoaa sitten patterin taa. Sieltä ne on hyvä kaivaa sitten kun pyörä on kunnossa.
Nukkumaan mennessä pohdiskelen, josko osia pitäisi sittenkin ottaa enemmän kuin vain ne satulan puslat. Osat voisi laittaa joko ulkovarastoomme täällä , minivarastoihimme, mummulan autotalliin Valkeakoskella, toisen mummolan varastoon Seinäjoella, mökille Virroilla, kavereille tai mökille Kintaudella. Niihin kaikkiin paikkoihin olen romujani levittänyt. Se, että varastoni Pispalassa murrettiin ja ryöstettiin taisi olla vain hyvä. Se oli jotain. Se oli ALKU.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti