Äidin ollessa lomalla ovat vanhempien roolit alkaneet sekaantua. Isä tosin hoitaa yhä yksinoikeudella kaikki jätekuilun puhdistukset ja aamuherätykset jaetaan jotenkin tasan. Mutta muutoin: Äiti tekee ruokaa, Isä tiskaa. Äiti leikkii lapsen kanssa, Isä imuroi.
Lisäksi horisontissa häämöttävä töihinpaluu on vienyt Isän mielen tummaksi kuin kiinalainen kaupunki-ilma. Ei huvittaisi tehdä mitään. Vain lukeminen jaksaa kiinnostaa. Lainaan Äidiltä Michael Connellyn dekkarin Betoniblondi. Luen sen reilussa vuorokaudessa. Normioloissa aika on pitkä. Lapsiperheessä fantastinen tulos: Herääkin epäilys siitä, että olenko kokonaan vetäytynyt lapsenhoitovastuusta?
Michael Connellyn sankari, Harry Bosch, tuo jotenkin mieleeni Harry Potterin. Johtuuko se ainoastaan päähenkilön nimestä? En osaa sanoa. Kirjan edetessä selviää, että myös Harry Boschin äiti on murhattu epäilyttävissä olosuhteissa. Onko Harry Bosch siis aikuistunut Harry Potter joka taikuuden avulla selvittelee murhia maailmanlopun Los Angelesissa?
Lehtiä en nyt oikein lue. Mitä nyt vähän internetistä, Aamulehteä ja muutamaa aikakausilehteä... Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että olemme keskeyttäneet Helsingin Sanomiemme tilauksen kesäloman ajaksi. Aamulehti taas tulee meille yhä. Kysymys kuuluukin: Kuinka kauan ja kuka sen on meille tilannut?
Tämän viikon kuumimmat uutisaiheet ovat olleet: Kimi Räikkösen mummo toivoo, että lapsenlapsensa lopettaisi väkivaltaisen käytöksen. Tämähän johtuu tietysti siitä, että Räikkönen Ison Britannian GP:ssä tönäisi nurin liian lähelle tulleen valokuvaajan. Ville Valo kaipaa perhettä ja lapsia. Niinpä. Kukapa ei jossain elämänsä vaiheessa. Toista se on sitten kun niitä on. Viimeisin jymyuutinen koskee Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen häitä: Iltalehden mukaan ne ovat ökyhäät jotka järjestetään lainarahalla. Kaikkosen mukaan häiden järjestämiseen ei riitä nelinumeroinen summa. Olen lamaantunut. Me tuhlasimme satasen. Olemmeko pihejä? Varmasti. Bileet järjestimme puoli vuotta myöhemmin. Niissä ei kuluja laskettu.
Jaksan kuitenkin liikahtaa paikoiltani Talon takia. Kohdalleni jää jäljet lattiaan. Minusta on tullut Pühkemaja Vöerahansun vihreä divaani jonka alle kärpäset vaeltavat kuolemaan. Talo on tällä kertaa Puistolassa. Se on omakotitalo mutta kuuluu rivitaloyhtiöön. Välittäjä ei osaa kertoa haluamiani tietoja. Tai oikeastaan: En osaa muotoilla haluamaani kysymystä. Yhtiöjärjestyksen mukaan talon osakkeiden hallitsija hallitsee asuntoa joka kattaa keskimmäisen kerroksen ja on 79,5 neliötä. Kuitenkin talossa on vintti ja kellari. Niiden hallinnasta ei mainita mitään. Pahin pelkoni on, että taloyhtiö jossain vaiheessa alkaa laskuttamaan myös niiden neliöistä tahi pahimmassa tapauksessa toteaa niiden olevan kokonaan talohtiön omaisuutta. Teidän tapauksia, joissa näin on käynyt. Omistussuhteen pitää aina olla tarkoin selvitettynä ennen ostoa. Myyjä kakoo ja selittelee: Kyllä se on koko talo jota tässä myydään... On se aina ollut näin... Ei näissä tapauksissa täällä meidän alueella ole ollut ongelmia... Idässä on joskus ollut näissä riitaa... Tämä piha-alueen laajuus nyt on tullut vahingossa merkittyä väärin... Lapsi ryömii pitkin lattioita ja hukkaa hattunsa. Se on hänen smurffihattunsa, sopii erityisesti sinisiin vaatteisiin. Suru on suuri. Emme löydä sitä vaikka kierrämme koko talon ja puutarhan uudestaan. Epäilen välittäjän piilottaneen sen, että tulisimme takaisin. Ovesta ulos astuessamme huomaan ulko-oven hilseilevän pahasti, kivijalan rapautuvan ja katon olevan kohta uusittavan. Kuuluvatkohan ne taloyhtiön korjattaviin?
Paluumatkalla kotiin ostamme kulutusjuhlan kulmakivestä, Malmin Prismasta, makeita mansikoita ja vattuja. Niiden hinnat ovat marjojen hinnoiksi suolaisia. Mansikat: 4,80 € litra, vatut 3 € pieni tötterö. Tötterössä on parisenkymmentä isoa, tummaa vattua. Vatut ovat aina olleet suosikkimarjojani. Mutta eivät enää: Nämä ovat vetisiä, happamia ja omituisesti kitkeriä. Enkä nyt siis puhu pihlajanmarjoista.
Kymmenen uutisten aikaan välittäjä lähettää viestin. Hän muistanut myyvänsä erästä toistakin taloa. Katsomme sen netistä. Se on ruma. On aika mennä nukkumaan.
Haluaisin lukea Harryjen seikkailuista kertovaa kirjaa vuoteessa ennen valojen sammuttamista. Sellaista minulle ei enää ole. Ajauduin siis omiin ajatuksiini: En ole hentoääninen poika jolla on raskas kaasujalka enkä töni valokuvaajia. En ole runoilijaksi halunnut rokkari enkä rokkariksi haikaileva runoilija. En ole lapsista haaveileva laiha ketjupolttaja. En ole Kimi Räikkönen tai Ville Valo. Pikemminkin olen Antti Kaikkosen fyysinen olomuoto tai Kalle Kilo. Ja ennen pidin vatuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti