Välitilitystä

Puoli vuotta on kadonnut kankkulan kaivoon, huomaa Koti-isä ajaessaan tihkusateessa töihin eräänä kesäkuisena aamuna. Koti-isyys on jälleen päättynyt, on tullut aika palata sorvin ääreen, liukuhihnalle, toimiston leivättömän pöydän luo.

Puoli vuotta kotona on hujahtanut siivillä, Isä miettii. Vastahan oli helmikuu, vasta lumet maassa ja nyt jo syreenitkin lehtensä pudottaneet.

Viikonloppu ennen töihin paluuta sujuu kaikin puolin muuten kuin palauttavissa harjoitteissa. Lauantain ohjelmistoon on ujutettu perheretkeä akselilla Vantaa-Nurmijärvi-Sipoo-Porvoo-Vantaa, sunnuntaina ajelua suuntimoina Vantaa-Sammatti-Karjalohja-Ansku-Pinjainen-Vantaa. Ajeluretken loppupuolella sunnuntaina Viimeisen Päivän Koti-isä on niin väsynyt, että nipistele itseään, kiskoohiuksiaan ja rummuttele jalkojaan moottoritiellä hereillä pysyäkseen. Takapenkillä samaa ongelmaa ei ole. Sieltä kuuluu tuhinaa ja puhinaa, kesäretken päiväunihetken sateen rummutusta.

Kaiken järjen mukaan tällaisen viikonlopun lopun luulisi olevan pelkkää sohvalla oleilua. Turha luulo. Vauhtitaudin riivaama Isä polttelee infrapunalampulla maaleja edellisenä päivänä Porvoosta vaihdetusta kaapista, siistii puutarhaa ja koettaa ehtiä Äidin avuksi lastenhoitoonkin. Lapsosten nukahdettua hän maalaa pellavaöljymaalilla ikkunanpieliä sillä ilma on hieno ja kirkas.

Yöllä ei tahdo tulla uni. Ja sitten kun tahtoo niin tahtovat lapset herätä jotain tahtomaan. Kello on 03:00. Siitä tunnin päästä Isän luomet painuvat kiinni avautuakseen tovin päästä herätyskellon piinalliseen ääneen. Töihin.