Onnea uudesta autosta

Odottavan aika on pitkä ja hiljalleen enteet menettävät merkityksensä. Tulee Deja-vu. Tämä kaikki on tapahtunut jo aiemminkin. Jos ei meille niin sadussa Pekka ja susi.

Tiistaina Äiti herättä Isän kello 4:45. Nyt on vesi sitten tullut. "Hyvä," sanoo Isä ja kääntää kylkeä. "Sitten ei tarvitsekaan mennä töihin". Lapsiveden tulo tarkoittaa nimittäin sitä, että Isyysloma on vihdoin alkanut.

Loma alkaa kuitenkin niin kiireisissä merkeissä, että Isän on tarkkaan mietittävä sanan "isyysloma" -merkitystä. Miten voi olla lomalla jos on passattava Äitiä ja vaihdettava vaippoja? Tästä on loma kaukana, tuumin, kun laitan Äidille aamiaista. Aterioinnin jälkeen otamme sekuntikellon mukaan ja lähdemme ulos kävelemään. On pistelevän kirkas syysaamu. Puiden lehdet leimuavat ja jo pudonneet kahisevat jaloissa. Otamme väliaikoja supistuksista kunnes niiden väli laskee alle viiteen minuuttiin ja ne kestävät yli 30 sekuntia kerrallaan. Nyt on siis lähdettävä, ajattelen. Pakkaan jotakin laukkuun ja katson, että kameran ja videokameran laturit ovat mukana. Postilaatikosta nappaan mukaani uusimman Geo-lehden. Kello on 14:00.

Jätämme Äidin Kätilöopiston sairaalan ovelle ja jatkamme Espooseen. Tyttö menee Tädin luo hoitoon. Tuntuu pahalta jättää niin pieni hoitoon, mutta Tyttö itse ei tunnu olevan asiasta moksiskaan.

Palatessani Kätilöopistolle aika jotenkin lakkaa kulumasta. Kello on jo lähemmäs kolme iltapäivällä kun kävelen haljusti maalattuihin halleihin kuin unissakävelijä. Muistelen sanontaa valosta tunnelin päässä. Tästähän kuoleman läheisyys -kokemuksissa on kysymys: Suoraan pupilliin kohdennetusta sairaalavalosta. "Oletko sinä mies" kysyy kätilö osaston akvaarion luukusta kun kyselen häneltä Lasteni Äidin sijaintia. "Miespä hyvinkin", lirkutan, "ja vielä tämän kysymäni henkilön mies." Salissa häkellytään kun paukkaan koputtamatta sisään. Kätilö ja opiskelija ovat juuri hiljentyneen asian äärelle, tutkimaan synnyttämään valmistautuvan naisvartalon kiharoita ja kiemuroita. En anna heidän häiritä vaan istahdan kiikkustuoliin syömään banaania ja lukemaan Mount Everestin valloituksesta Geo-lehdestä. Sir Edmund Hillary ja sherpa Tenzig totta tosiaan olivat todellisia miehiä. Mietin hetken vieväni lehden akvaariokätilölle mutta tulen pian toisiin ajatuksiin. Lehdessä on muitakin artikkeleita ja illasta näyttää tulevan pitkä. 

Kello 16:00 kätilö poikkeaa rutiininomaisesti opiskelijansa kanssa salissamme. "Muista aina sanoo, et nyt mä kosketan sua kun alat tutkimaan asiakasta" kätilö sanoo opiskelijalle. Tämä kumartuu Äidin eteen, katsoo silmiin ja sanoo "nyt mä kosketan sua". Ja hän koskettaa, ja kätilökin koskettaa. Minua ei pyydetä koskettamaan, minun pyydetään istumaan Äidin taakse vessatuolin ja lypsyjakkaran sekoitukselta vaikuttavan istuimen taakse. Sen aukkoon on venytetty valtavan uimalakin näköinen muovisuoja. Kovaa oli Hillarylla, ajattelen, huipulle päästyään aivan kuoleman kielissä. Kätilö puhuu kohdun aukinaisuudesta, näyttää opiskelijalle sormillaan. Se näyttää aivan vulcanien tervehdykseltä Star Trekistä. Ehkä hän onkin trekkie, innostuu nörtti minussa. Se kuitenkin vaiennetaan ja minut käsketään takaisin paikalleni ikkunan eteen. Palaan Himalajalle. Niin paljon lunta niissä kuvissa, kaikki se kirkkaus. Noin viidentoista minuutin kuluttua kätilö palaa. Vauvan pää on ollut kiinni jossain anturissa jo pitkään ja kätilö näkee sen sydämensykkeen ja muut käyrät akvaarioonsa. Nyt on tosi kyseessä. Palaan asemiin lypsyjakkaran taakse. Äiti nojaa vatsaani. Se onkin varmaan pehmeä tuoli, ajattelen. Kätilö ja opiskelija palaavat myös omille paikoilleen. "Mä kosken sua", kätilö sanoo ja koskee Äitiä. Pidän käsiäni Äidin vatsalla ja tunnen pienet levottomat jalat. Kätilö katsoo Äitiä silmiin ja sanoo kuinka kaunis tämä on. "Nainen on niin kaunis, olet kaunis, kaunis." Tunnen itseni rumaksi ja ulkopuoliseksi. Tämäkö on sitä paljon puhuttua tasa-arvoa, ajattelen. Sitten jalat putoavat käsistäni, kätilö koppaa jotain käsiinsä ja nostaa sen Äidin käsiin. Ja sitten näemme sen. Se on, se on, se on PIENI PURPPURAINEN POIKA. 

Napanuoran leikkauksen jälkeen Poika ryömii viimeiset sentit nisälle ja alkaa heti syömään. Isän poika, ajattelen. Nyt kun naisen alapää on tuttu niin voikin keskittyä tisseihin. Ja Äidillä ne ovatkin vallan mainiot. Kätilö ja opiskelija siivoavat Äitiä kehuskellen huonetta. Se onkin melkoinen teurastamo. Uimahattuun asetettu rosterinen malja on piripintaan täynnä verta ja lapsivettä. Kätilö sanoo, että napanuora meni kahdesti vauvan kaulan ympäri. "Siis kahdesti, kaksi kertaa." En tiedä mitä se tarkoittaa. Sitten kätilö alkaa mittailemaan istukkaa. Se on melkein vauvaa isompi. Se on vihreä ja punainen ja sininen ja musta ja siitä valuu verta ja limaa. Otan siitä valokuvan. Muistelen Tom Cruisen suunnitelleen vaimonsa istukan syöntiä kun Suri syntyi. Cruise ei ole trekkari, Cruise on scientologi. Eräät eläimet syövät istukan poikasten synnytyksen jälkeen. Tämän on katsottu estävän synnytyksen jälkeista masennusta ja monia muita vaivoja. Katselen nesteitä tihkuvaa istukkaa ja ajattelen, josko eläimet syövät istukan yksinomaan siksi, että niillä on nälkä. Ja yht´äkkiä minulla ei enää ole.

Illalla haen Tytön Espoosta. Hän on jo nukahtanut mutta herää ääniini. Syön Espoon Tädin ja Sedän kanssa Ben & Jerry's jäätelöä sillä ruokavalion nyt hetkeksi unohtaa.

Tyttö on hiljaa mutta hereillä koko paluumatkan Kätilöopistolle. Lapsivuodehuoneessa hänen mielenkiintonsa kohdistuu vauvaa enemmän Äitiin. Hylätyksi tulemisen tunne kasvaa yön mittaan. Aina vauvan itkiessä Tyttö nostaa päänsä pystyyn ja katsoo vihaisella ilmeella.

Toverillinen sisaruus ei alakaan hetkessä, huomaamme aamulla. Tyttö koettaa työntää veljensä pyöräsängyn sairaalahuoneen ovesta ja heiluttaa perään. Tyttö heittäytyy selälleen vauvan syödessä maitoa. Tyttö keksii housuissaan olevan kakkaa kun huomaa, että vauvan vaippaa vaihdetaan usein. Ja sitten, aivan hiljalleen, mustasukkaisuus alkaa laantua jo toisena päivänä. Alkaakseen heti vieraiden saapuessa paikalle. Tyttö on älykäs. Hän havaitsee nopeasti, että saa enemmän huomiota ja lisää heekkua sukulaisilta ja ystäviltä jos näyttää voivan oikein surkeasti. Ja kyllä hän surkea onkin, aina kun saamme vieraita.

Vieraita enemmän onnitteluviestejä tulee sähköisesti. Elämme todellakin sähköistä aikaa, Watson hyvä. Onnentoivotuksia, säälinpurkauksia, voimaviestejä ja suosikkini: Onnea uudesta autostanne toivottaa Veho-yhtymä. Elämme materialistisessa maailmassa. Ja se on näin suurena juhlapäiväkin syytä pitää mielessä.