Keskiviikko. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua. On Huutoa ja hienhajua, revenneitä lihaksia, on pettymyksen kyyneleitä. Ja on hattaraa, popkornia ja syliin läikähtäneitä juomia. On Esikoisen Juhlapäivä. Kaksi vuotta on kulunut siitä kun syntyi Tyttö, syntyi Isä, Äiti ja syntyi Perhe.
Koska Koti-isä on kuollut pääsee Isä töistä keskelle härdellin hässäkkää. Poika istuu syöttötuolissa kiiltävässä kuolapuuropinnoitteessa raukeasti kuin roomalainen ylimys hymyillen. Tyttö on kuorruttanut itsensä, Äitinsä, lattian, pöydän ja osan seinää jukurtilla. Äiti on hermoromahduksen partaalla, kuorruttelee kakkuja erilaisten lähisukulaisten siisteistä asunnoista juputtaen.
Jukurtin syötyään Tyttö loikkaa kissanaisen ketterästi tuolistaan ja repii Äidin laukusta kassakuitteja ja alkaa lukea menneitä ostoksia. Kaikki ovat maksaneet eurokymppisen. Niin voi, jukutti, sukulaati kuin kaakkikin. Tasaraha onkin sillä tavalla hyvä, että tasaseteleitä mahtuu useampia pieneen käsilaukkuun.
Kaamean sähläyksen ja riidan poikasen jälkeen juhlista tulee mukavatunnelmaiset. Siitä huolimatta, että kuutta kieltä yhtä aikaa puhuva Kunniakummisetä katoaa matkalla jostain johonkin ja Kummitäti perheineen joutuu brutaalin Koti-isän ilkeämielisyyden takia istumaan keinussa kymmenen minuuttia ennen kuin saavat kutsun siirtyä sisälle.
Syntymäpäivien jälkeisenä pyhänä poikkeamme Plantagenissa joka jostain omituisesta syystä saa olla helatorstaina auki hela dagen. Poika nuokuttelee kantorepussaan mutta Tyttö saa kävellä itse hyllyjen välissä koska on jo melkein täysi-ikäinen. Juusu, juusu, juusu, oovokki Tyttö nimeää hyllyillä olevia kukkia ja saa arvostavan katseen vanhemmalta rouvalta jonka oma poika on jo iso mutta osaa sanoa vain kukka. Koti-isä sen sijaan saa naiselta syvää halveksuntaa huokuvan katseen todetessa vaimolleen, että tämän on paras olla ostamatta lihansyöjäkasvia koska sellaista kuitenkin peiton hämärissä miehelleen tarjoaisi.
Otamme koriin markettoja ja joitakin toisia kukkia joiden nimeä Koti-isä ei tiedä. Tytön mukaan niillä on onneksi yhteinen hinta; kaikki maksavat tarkalleen eurokymppisen. Se on hyvä, sillä muutoin rahaa tulisi varmasti tuhlattua monta eurosatasta. Muun omaisuuden tavoin myös kasvillisuus kun tuntuu olevan kovin koukuttavaa: Mitä enemmän pihassamme rehuja kasvaa sitä enemmän niitä sinne haluamme kaivaa. Se kai onkin omistamisen perustavaa laatua oleva tuska, mietin. Mitä enemmän on, sitä enemmän haluaa.
Illalla grillaamme makkaraa kertakäyttögrillissä pihallamme. Koti-isä tosin on itsekkäästi mennyt valitsemaan habanerolla piristetyn mallin koskapa siitä itse pitää. Tyttö pitelee suutaan ja koettaa laimentaa makua dippaamalla makkaraansa sinappiin joka on sekin tulista. Anteeksipyynnöt eivät auta sillä vahinko on jo tapahtunut ja Koti-isä tehnyt jälleen itsestään sellaisen pöljäkkeen joita on kaksi tusinaa eurokymppisessä.
Sisälle siirryttyämme viilentelemme nystyröitämme Äidin edellisenä päivänä valmistamalla hedelmäsalaatilla ja vaniljakastikkeella mutta habanero nerona on jo matkalla rauhasiin mistä käsin se rauhan rikkoo saavuttuaan viimein Pojan suuhun. Yöstä tulee hikinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti