Syntymäpäivä. Ensimmäinen kunnon juhla Tytölle. Vanhemmille aika tilinpäätökseen: Taas yksi vuosi takana. Mitä olemme vuodesta oppineet, mitkä ovat nyt päällimmäiset tunteet?
Mutta ei. Lapsi ei tahdo nukkua päiväuniakaan, kiukuttelee. Raivo alkaa kasvaa sisälläni, se ottaa muotoa. Hetken minusta on tulossa vihan sokaisema isä, väsynyt äiti. Hekumoin väkivallan ajatuksella; näen veritahroja seinillä. Sitten näen Tolupullon. Veri pitää pestä. Ei seiniä voi jättää sotkuisiksi. Ei tänään. Juhlapäivänä. Kaikeksi onneksi Lapsi onkin jo nukahtanut. Siirryn olohuoneeseen. On siivottava. On leivottava kakku. On laitettava ruokaa ja muistettava ostaa grilli.
Saan pestyä astiat ja nostettua imurin esiin ennen kuin Tyttö taas herää. Kerta kaikkiaan. Tyttö on edelleen kuin tulisilla hiilillä, levoton ja huomionkipeä. Voiko hän jotenkin aistia tulevat juhlat? Ilmeisesti. Parin tunnin kantamisen jälkeen sotku on aivan yhtä suurta kuin aiemminkin. Perunat sentään olen saanut laitettua, en mitään muuta. On vielä tehtävä kakku, ostettava grilli, koottava se, siivottava ja ties mitä. Ja vieraat tulevat kello 18:00; vain neljän tunnin päästä!
Tyttö on saatava takaisin uneen. Puen hänet toppavetimiin ja menemme rullaamaan pihaa edestakaisin. Turha toivo. Ajaudumme vähitellen kauemmaksi kotoa, aina Siwalle asti. Kaupassa ostelen summittaisesti kaikkea mitä mieleeni tulee. Muistan etäisesti sokerikakkutaikinaan kuuluvan perunajauhoa. Sitä laariin siis. Leipähyllystä mukaamme tarttuu kolme patonkia. Säilykehyllystä mandariineja ja kirsikoita. Suklaalevy koska Isän tekee mieli. Kebabpitsa...
Kassalla eteeni tunkee hienostunut leidi joka on jumittanut ostoslaukkunsa kassan eteen. Voiko paikkaa pitää noinkin? Voi hyvänen aika. Ostoksia rouvalla ei juuri ole mutta hän muistaa pyytää kassaneidiltä unohtunutta Bonuskorttiaan. Kortteja on kassalla monta kymmentä. Kassaneiti käy ne läpi yksi kerrallaan ja antaa rouvan lukea nimet. Viimein joku nimistä kelpaa ja rouva saa kullanvärisen kortin takaisin kukkaroonsa. Ja minä pääsen tiskille.
Astuessani ulos kaupan ovesta näen välähdyksen itsestäni ikkunassa. Olen Olli Lindholm ryyppyvuosina. Pöhöttynyt plösö. Hiukseni sojottavat ja tiedän haisevani. Täytyypä lisätä peseytyminen päivän puuhalistaan...
Kotiinpäästyä istutan Tytön syöttötuoliin ja teen kakun. En muista tehneeni sokerikakkua ikinä. Tutkin netistä eri ohjeita ja valitsen sellaisen, mihin menee kolme munaa. Enempää ei meillä olisikaan. Perunajauhoja tämä resepti ei tunnekaan. Taikinasta tulee melko paksua kamaa. Saan sen kuitenkin jotenkin vuokaan ja lämään vuoan uuniin; 175 astetta, kiitos!
Kakun paistuessa yritän tehdä kaikkea muuta. En pysty. Tyttö terrorisoi Isäänsä. Hän roikkuu lahkeessa ja itkee jos ei saa heti huomiota. Syliin siis, ja hommat yksikätisiksi. Se rajoittaa toimia. Pudotan vauvanruokapurkin jääkaapista. Joku turkanen on jättänyt sen auki ja se leviää seinille ja päälleni. Samalla muistan kakun. En tiedä kuinka kauan sokerikakun pitää paistua ja soitan Seinäjoen mummulle. Saan ohjeen kokeilla kakun kypsyyttä tulitikulla. Koko homma kypsyttää minua. Tekisi mieli laittaa pari sytkäriä uuniin ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta pistän vain kakkua tikulla ja totean sen valmiiksi. Vaimon saapuessa töistä kaikki muu on aivan kesken. Grilli ostamatta. Koti imuroimatta. Isä pesemättä.
Kummitäti tulee paikalle ja ottaa Tytön haltuunsa. Ei auta. Pari lenkkiä pihan ympäri tekee tehtävänsä ja Kummitäti tuo lapsen takaisin. Uni ei tule, ei tule. Tyttöä taitaa todellakin jännittää jo liikaa.
17:45 vaihdan puhtaan paidan päälle, kaadan partavettä ylleni ja vedän hiukset vahalla pystyyn. Tällaisia pikasuihkuja tuli boheemivuosina otettua Sokoksen kosmetiikkaosastolla lauantai-iltapäivisin.
Grillikaupassa selviää, että ei ole olemassa sellaista kaasugrilliä jolla voisi grillata kymmenen minuuttia ostamisesta. Kauppiaan mukaan grillin kokoaa noin kolmessa tunnissa. Muistan talomme pihassa olevan tiiligrillin. Päätän ostaa hiiliä ja sytysnestettä. Kaupassa on kolme kassaa. Valitsen sen, missä on vain yksi asiakas. Jotenkin tuo yksi asiakas ja kassaneiti saavat tilit sekaisin. Toiminta pysähtyy. Aikaa kelataan taaksepäin. Rewind loppuu siihen pisteeseen missä asiakas ojentaa rahat. Niitä on liian vähän. Erotus on 1,80 €. Sitä ei ole. Asiakkaan on peruttava maksunsa ja maksettava kaikki uudestaan luottokortilla. Kaikki tämä juuri nyt! Vieraat ovat jo varmasti paikalla. Kaikki ovat paikalla. Ihmisillä on hauskaa. Puhalletaan kynttilää. Leikataan kakkua. PERKELE! Olen tukahtua raivooni. Että voikin ottaa päähän. Tekisi mieli kiskoa hiuksia ja kiroilla. Tekisi mieli kaataa hiilet lattialle ja roiskia sytytysnesteet perään! Tekisi mieli riipiä vaatteet yltä ja juosta Vantaanjokeen. Siitäs saisitte, kirkuisivat perävanani nostattamat renkaat joen pinnassa. Mutta en tee mitään. Odotan kiltisti vuoroani. Hymyilen väkinäisesti. Paksu kassatyttö räknää paksun leidin ostoksia. Paksu poika odottaa. Aika paksua. Viimein saan hiilet ja nesteet maksettua.
Juhlat onnistuvat. Grillaan pihagrillissä. Broilerista tulee jotenkin hillomaista. Se puuroutuu grillipihdeissä. Heittelen epätovoisesti kanamuhjua lautaselle ja kannan sisään: Suoraan grillistä, olkee hyvät!
Juhlien väsyttämä tyttö nukahtaa tuttipullo suussa. Minua ei nukuta. Katson ikkunasta pihakoivua. Se riiputtaa oksiaan. Ne ovat täynnä vihreitä lehtiä. Jokaisella on riippansa. Koivullakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti