Talven tuntu

Maanantaina maailma on sumussa. Heräämme englantilaisessa maalaismaisemassa. Nurmi vihertää yhä. Puiden lehdet ovat pudonneet. Sumu riippuu yllämme kuin kostea huopa.

Työmatka kuluu sumussa kuin sumussa omalla autolla. Laitalähiön väylät pumppaavat hitaasti mutta moottoritiellä pulssi kiihtyy. Ampaisen kiihdytyskaistalta sekaan ja olen kolauttaa edellä matavan Passatin takapuskuriin. Väistän sen hasardiheilahduksella viereiselle kaistalle Volvon eteen. Sumu roikkuu kymmenessä metrissä ja moottoritien valot ovat kummallisen liskon fluorisoiva selkäranka. Me olemme sen mahassa omissa pikku peltikapseleissamme kuin sulamistaan odottelevat pillerit.

Töiden jälkeen tapaan pihassamme odottavan sähkömiehen. Olen viisitoista minuuttia myöhässä koska oletin sähkömiehen tekevän niin. Tämä on noloa mutta tapahtuu. Sähkömies sanoo, että ei odottelu haittaa mutta en oikein tiedä. Katsomme loppuviikon sähkötyöt pikaisesti ja lähdemme Laajasaloon Pelastusarmeijan kirpputorilla komuutteja katsastamaan. Löytyy oikeanlainen mutta se ei ole meille sopiva.

Illalla luen netistä lehtiä saadakseni selville mitä maassa tapahtuu? Ilmeisesti ei mitään, jollei sikainfluenssarokotushärdelliä voida tapahtumana pitää. Syyrian kurdi Ebdi Mihemmed kiertää Suomea Pensselisetänä. Onko tämä nyt sellaista lamakulttuuria minkä puutetta on ihmetelty, mietin. Panutytön riipputissit ja löysänahkabaarit sen sijaan ovat onnellisesti jääneet 1990-luvun puoliväliin huonon sätkätupakansavuiseen keskikaljabaariin. Oi niitä aikoja. Ei niitä osaa kaivata, eikä haluakaan.

Tiistaiaamuna sataa lisää lunta. Se tykkyyntyy oksille, aidoille ja talojen katoille. On lähdettävä julkisilla töihin. Pipoa ei löydy mistään eikä hanskojakaan. Improvisoin kiireessä. Oikeaan käteen löydän oikean oikean käden hansikkaani eteisen lattialta. Hakkaan sitä hetken kaapinkulmaan jotta suurin osa sahanpuruista putoisi ennen käteen vetoa. Vasempaan laitan Äidin melko samanvärisen ja näköisen kintaan. Ulkona kiitän onneani siitä, että on yhä hämärää. Pysäkilläkään ei tuttuja näy. Se on hyvä.

Bussimatka raskaana putoavassa lumisateessa tuo jotenkin mieleeni Narnia-sarjan ensimmäisen kirjan. Bussi on Lucy joka kohtaa pian Faunin, me olemme Lucyn vatsassa. Vajoan omituisiin ajatuksiin. Se on omituista.

Lunta putoilee koko aamupäivän. Tunnen olevani ylösalaisin käännetyssä lumihiutalepallossa. Äidiltä tule tekstiviesti tuoda havuja kotimatkalla. En tiedä mistä sellaisia saisi. Metsästä? koettaa varovainen vuohenjalkainen fauni lampun luota. En kuuntele sitä.

Illalla porstuan johdosta roikkuva lamppu irtoaa johdosta ja sammuu. En osaa kytkeä sitä takaisin. Naulaan pari lautaa koolingiksi seuraavaa panelointikohdetta varten. Sitten avaan internetin. Luen englantilaisen miehen saaneen kaksitoista facebookin kautta tapaamaansa naista raskaaksi. Facebook taitaakin olla nykypäivän mopo, mietin. Pian sitäkin täytyy käyttää kypärä päässä. Mutta sitä ennen. Menen nukkumaan.