Huhtikuun ensimmäinen on kuin aprillipäivä. Vuorotellen huutaneet lapset ovat pitäneet suurimman osan yöstä hereillä ja noustessa suussa maistuu rautaiselta. Veri. Kenen?
Perjantaina asiat alkavat selvitä. Selviää, että mikään ei ole korvaamatonta. Tyttö valittaa korvan särkevän. Varaan ajan neuvolasta ja lähdemme neuvoa saamaan. Terveyskeskus on kansainvälinen kohtauspaikka. Vieressämme vuoroaan odottaa paikallispubin englantilainen omistaja tyttärineen. Kulman takaa kuuluu venäjää. Somaliäidit vaunuineen ovat varustautuneet kasvot peittävin huivein kuin yhä varottaisiin sikainfluenssan pisaratartuntaa. Toimenpidehuoneen ovessa on saksalainen nimi.
Lääkäri on silminnähden raskaana. Häntä naurattaa lastemme ikäero. Hänellä on samanikäiset ja kolmannen laskettu aika 25.7.2010. Kerron, että meillä on sama päivä. Siis laskettu aika. Kolmannelle lapselle. Voi luoja. Katastrofin siemen on jo kylvetty ja kahdella vanhemmallakin molemmilla korvatulehdus. Tytöllä molemmissa korvissa ja Pojalla vasemmassa jotain vihreää. Epäilen tämän olevan homekorva mutta lääkäri ei usko. Tarvitaan toinen ja sitten kolmas mielipide. Sen antaa keskuksen ylilääkäri. Hän vilkaisee Pojan korvaan ja toteaa, että tulehdus siinä tosiaan on ollut mutta nyttemin korva on jo räjähtänyt, omia aikojaan pusahtanut. Ei siihen sitten mitään.
Saamme Tytölle reseptin ja viuhahdamme kohti apteekkia. Matka sinne on hankala koska auton täyttää Järvenpään kierrätyskeskuksen lastauslaiturilta saatu kaakeliuuni. Se on valtava, purettuna täyttää kuusi banaanilaatikkoa. Kokonsa lisäksi uuni tuoksahtaa, hm, omituiselta. Lisäksi on varottava tien kuoppia, hidasteita etteivät kaakelit vain lisää rikkuisi. Toisaalta se ei ehkä haittaisi sillä mitään takeita kaakeleista ei ole. Saako niistä edes kokonaisen uunin? Emme tiedä. Kaakelinvalmistaja sen sijaan on selvillä. Se on Wilh. Andsténin Tehdas Osakeyhtiö.
Lääkkeet taltuttavat sairaat ja terveetkin saavat levätä. Se on mukavaa. Perjantai on pitkä ja meille tulee vieraita. Tytön serkkuja vanhempineen. Laitamme lihapullia ja perunamuusia. Ne ovat oikein hyviä.
Sunnuntaina viemme uunin Mummun ja Papan kesähuvilan autotalliin. Valkoinen uuni sijoittuu mukavasti puretun vihreän jugendkaakeliuunin viereen. Raivaan lisäksi hieman skootterin osia moottoripyörän päältä, tutkailen rottien syömiä vaatesäkkejä. Pitääkin olla romua, ajattelen. Että oman kodin ja oman autotallin täyttämisen lisäksi vanhat vanhemmat ovat joutuneet vuokraamaan autotallin jonne pölyinen imperiumini on levittänyt romuisia lonkeroitaan.
Pääsiäisen jälkeen käymme lasten kanssa ostamassa Järvenpään kierrätyskeskuksesta vuonna 1952 Helsingin Olympialaisiin suunniteltuja kerrossänkyjä. Ne ovat palvelleet tähän asti Järvenpään retkeilymajassa ja ovat sikäli hauskoja että meillä aikaisemmin oli niitä yksi osa. Nyt siis saisimme kaksi lisää ja kerrossängyn myös kesällä syntyvälle. Kierrätyksen työntekijät ovat kaivelleet varastojaan ja löytäneet yhteensä kuusi sänkyä. Ostan ne kaikki. Nyt meillä on kerrossängyt seitsemälle, ajattelen. Hykertelen. Halvalla lähti. Mutta toisaalta. Tarkemmin ajateltuna. Ei se tainnut edes olla niin halpa hinta ja mihin hiivattiin nämäkin nyt säilötään?