Hiljaista

Pahaenteinen hiljaisuus

talossa, jossa

vasta valkoiseksi maalattu

eteinen

ja kadoksissa

kaksi leikki-ikäistä lasta,

paketti vahavärejä

eikä siinä sitten oikeastaan

mitään

muuta

Tallinnassa

Lähdemme viikonlopuksi Tallinnaan. Matkaa edeltävänä iltana Isä maalaa eteistä yhteen yöllä, Äiti pakkaa matkavaatteita. Yö on levollista puolinukuntaa ja kello soittaa väen ylös jo kuudelta. Koti-isäkin herää viisitoista minuuttia myöhemmin. Aamutoimet ovat sekunnintarkkaa sekoilua jossa muodostuville virheille ei olisi sijaa. Isompi ongelma syntyy kuitenkin vasta kun tavarat ja matkustajat ovat pakattuina autoon. Ovenpentele on turvonnut eikä mene lukkoon. Sitä on hakattava. Kirveellä, äänenvaimennettuna sillä eihän naapureita sovi tähän aikaan herättää. Eihän? Koska kirveskään ei auta on otettava lisä-avuksi pienenpieni sähkömiehen ruuvimeisseli ja säädettävä lukonkielen vastarautaa. Se on hiljainen ja auttaa. Ovi menee lukkoon, aamu aukeaa.

Jätämme auton pääkaupungin kantakaupungin ilmaispaikoille. Tyttö ihastelee nurmikolla steppailevia lokkeja: "Valkolintuja, valkolintuja!" hän hihkuu. Jatkamme ratikalla Rautatientorille, linja-autolla Länsisatamaan. Virkailija antaa meille meidän tämänpäiväiset lippumme ja pääsemme laivaan.

Vietämme suurimman osan laivassaoloajasta aamiaisbuffetissa. Se on mukavaa. Ei tosin kanssamatkustajillemme sillä Tyttö ja Poika villiintyvät hivenen. Syönnin jälkeen menemme leikkialueelle. Poika innostuu niin, että lurauttaa heti kauhallisen housuihinsa. Tyttö leikkii tunnelissa, pallomeressä ja liukumäessä innoissaan kunnes

tulee itkien kysymään Äidiltä että miksi kaikki lapset eivät halua kanssaan leikkiä? On tapahtunut törmäys lintukodon harmaiden hirsien ylkopuoliseen maailmaan, tavattu kiusaavia lapsia. Isäkin näkee heidät. Pieni poika ja pieni tyttö. Verovapaan kaupan atsovärihumalassa, viinikumikarkkimahlaa suupielistä valuttavat lapsoset. Kuin oma Tyttö, kuin oma Poika. He ovat keksineet hauskan leikin. Siinä valitaan yksi jota seurataan ja jolle naureskellaan.

Poistamme pahaa mieltä kapitalistien keinoin: Menemällä kauppaan ostelemaan turhaa tilpehööriä. Tyttö saa pienet aurinkolasit. Niissä on kukkia sangoissaan. Isä saa maistiaisia sherrystä ja esanssin makuisesta kuohuviinistä. Molemmat ovat tyytyväisiä.

Tallinnassa majoitumme hienoon hotelliin. Tasoamme parempaan, kiitos Mummun ja Papan lentobonuspisteiden. Tämä hyöty ilmakehässä lentelystä ja sen tuhoamisesta siis on: Mekin pääsemme lisäämään hiilijalanjälkiämme. Lapsillakin sellaiset on. Ja niihin sopivat kengät. Pojan vaunumakuupussista löytyy talvisaappaiden lisäksi ensin kolmas ja myöhemmin vielä neljäskin kenkä. Ihmekö siis, jos pussissa on ollut ahdasta, tuumin.

Sunnuntai-aamuna käymme kävelemässä vanhalla puutaloalueella. Päädymme leikkipuistoon. Toisen ja kolmannen leikkipuiston jälkeen huomaamme juovamme kahvia Vapauden Aukion laidalla. Tytön aurinkolasit eivät ole paikalla. Ne ovat jääneet matkalle. "Ei se mitään," Tyttö sanoo aurinkoisesti. "Ostetaan sitten uudet!" Aikuiset koettavat selittää, että niin nyt ei vain voi tehdä ja Isäkin on samaa mieltä. Tytön ilme muuttuu surkeaksi. Kierrämme koko aiemman lenkkimme vastasuuntaan mutta lasit ovat kadonneet. Kerta kaikkiaan.

Palaamme iltalaivalla kotiin. Otamme hytin. Se on mukavaa. Syömme karvahattupuolella ja menemme hetkeksi leikkihuoneeseen. Poika innostuu niin, että turauttaa kattilallisen löysää housuihinsa. Käymme kaupassakin. Lasten aurinkolasit on myyty loppuun. Kulahtanut nainen tarjoilee sherry- ja kuohuviinimaistiaisia. Viini haisee esanssille. Isä ei ota, on kuulemma maha kipeä.

Lasten uusimmat roolimallit

Rengashallissa

pölyisen oransseissa haalareissaan

tupakkia polttelevat

komeat koulupudokkaat,

pulttipyssyä heiluttelevat rennot jäbät,

lekoilla läiskivät lyylit

ja kovasuiset mimmit

päät vetäviä kuvia ja kirurgiterästä täynnään

suunnittelemassa isoon ääneen

palkkapäivän jälkeisen

viikonlopun viettoa.

Koeta siinä sitten renkaan vaihtoa odottavine perhefarmareinesi,

möhömahoinesi,

takapuolesta roikkuvine farkkuinesi,

kylmän kaurapuuron hajuisine hengityksinesi

ja vetisine keski-ikäisen kalansilminesi

markkinoida

tästä näystä ja Radio Rockista

hullaantuneelle

jälkikasvulle

niitä keskiluokkaisia arvoja

jotka itsekin

vasta hetki sitten ostit.

Aprillipiloja ja pääsiäismunauksia

Huhtikuun ensimmäinen on kuin aprillipäivä. Vuorotellen huutaneet lapset ovat pitäneet suurimman osan yöstä hereillä ja noustessa suussa maistuu rautaiselta. Veri. Kenen?

Perjantaina asiat alkavat selvitä. Selviää, että mikään ei ole korvaamatonta. Tyttö valittaa korvan särkevän. Varaan ajan neuvolasta ja lähdemme neuvoa saamaan. Terveyskeskus on kansainvälinen kohtauspaikka. Vieressämme vuoroaan odottaa paikallispubin englantilainen omistaja tyttärineen. Kulman takaa kuuluu venäjää. Somaliäidit vaunuineen ovat varustautuneet kasvot peittävin huivein kuin yhä varottaisiin sikainfluenssan pisaratartuntaa. Toimenpidehuoneen ovessa on saksalainen nimi.

Lääkäri on silminnähden raskaana. Häntä naurattaa lastemme ikäero. Hänellä on samanikäiset ja kolmannen laskettu aika 25.7.2010. Kerron, että meillä on sama päivä. Siis laskettu aika. Kolmannelle lapselle. Voi luoja. Katastrofin siemen on jo kylvetty ja kahdella vanhemmallakin molemmilla korvatulehdus. Tytöllä molemmissa korvissa ja Pojalla vasemmassa jotain vihreää. Epäilen tämän olevan homekorva mutta lääkäri ei usko. Tarvitaan toinen ja sitten kolmas mielipide. Sen antaa keskuksen ylilääkäri. Hän vilkaisee Pojan korvaan ja toteaa, että tulehdus siinä tosiaan on ollut mutta nyttemin korva on jo räjähtänyt, omia aikojaan pusahtanut. Ei siihen sitten mitään.

Saamme Tytölle reseptin ja viuhahdamme kohti apteekkia. Matka sinne on hankala koska auton täyttää Järvenpään kierrätyskeskuksen lastauslaiturilta saatu kaakeliuuni. Se on valtava, purettuna täyttää kuusi banaanilaatikkoa. Kokonsa lisäksi uuni tuoksahtaa, hm, omituiselta. Lisäksi on varottava tien kuoppia, hidasteita etteivät kaakelit vain lisää rikkuisi. Toisaalta se ei ehkä haittaisi sillä mitään takeita kaakeleista ei ole. Saako niistä edes kokonaisen uunin? Emme tiedä. Kaakelinvalmistaja sen sijaan on selvillä. Se on Wilh. Andsténin Tehdas Osakeyhtiö.

Lääkkeet taltuttavat sairaat ja terveetkin saavat levätä. Se on mukavaa. Perjantai on pitkä ja meille tulee vieraita. Tytön serkkuja vanhempineen. Laitamme lihapullia ja perunamuusia. Ne ovat oikein hyviä.

Sunnuntaina viemme uunin Mummun ja Papan kesähuvilan autotalliin. Valkoinen uuni sijoittuu mukavasti puretun vihreän jugendkaakeliuunin viereen. Raivaan lisäksi hieman skootterin osia moottoripyörän päältä, tutkailen rottien syömiä vaatesäkkejä. Pitääkin olla romua, ajattelen. Että oman kodin ja oman autotallin täyttämisen lisäksi vanhat vanhemmat ovat joutuneet vuokraamaan autotallin jonne pölyinen imperiumini on levittänyt romuisia lonkeroitaan.

Pääsiäisen jälkeen käymme lasten kanssa ostamassa Järvenpään kierrätyskeskuksesta vuonna 1952 Helsingin Olympialaisiin suunniteltuja kerrossänkyjä. Ne ovat palvelleet tähän asti Järvenpään retkeilymajassa ja ovat sikäli hauskoja että meillä aikaisemmin oli niitä yksi osa. Nyt siis saisimme kaksi lisää ja kerrossängyn myös kesällä syntyvälle. Kierrätyksen työntekijät ovat kaivelleet varastojaan ja löytäneet yhteensä kuusi sänkyä. Ostan ne kaikki. Nyt meillä on kerrossängyt seitsemälle, ajattelen. Hykertelen. Halvalla lähti. Mutta toisaalta. Tarkemmin ajateltuna. Ei se tainnut edes olla niin halpa hinta ja mihin hiivattiin nämäkin nyt säilötään?

Sulava lumi

Kevät tuli, lumi suli, puro sano pulipuli riimitteli joku joskus. Ikävä kyllä asia ei ole aivan näin suoraviivainen. Riimillinenkin runo voisi olla hyvä, jos riimit ovat kekseliäitä ja lumi sulaisi muuallakin kuin runossa. Pitkään jatkuneista kevätsäistä huolimatta ulkona on yhä vähintään metri lunta. Naapurin kissa valaa pienet saviset koristeen rappusillemme. Se muistuttaa: Kissanluukut on avattava, kaivettava lumet seinustalta. Se on helpompi kirjoittaa kuin sanoa tai tahi tehdä.

Siksi siirrymmekin taas talon kimppuun. Eteinen on viimeisteltävä. Siihen kuuluu listojen leikkausta, niiden asentelua, maailailua ja muuta mukavaa. Ensi alkuun koetan sahata listoja öisin jiiriin pikku jiirisahallani. Öisin siksi, että päivisin ei mitään ehdi tehdä ja käsisahalla koska sirkkeli herättäisi koko korttelin. Jiirisahan turvallisuusterä on suunniteltu niin, että jiirattava eli kulmaan leikatta puu ei vahingossakaan repeydy. Tämän takia sahalla on äärimmäisen tuskallista sahata. Tuntuu, kuin leikkaisi edamia keitetyllä spagetilla. Kerta kaikkiaan. Turhauttavaa hommaa. Ja kun tähän vielä lisätään vanhenevien aivojan kyvyttömyys laskea oikeanlaisia kulmia ja kappaleiden pituuksia niin tuloksena on vain kallista hellapuuta. Siirryn päivävuoroon ja kaivan sirkkelin esiin. Seuraa lukuisia salamannopeita leikkausvirheitä. Niitä kompensoidakseni alan pakosta tuottamaan pieniä sidospaloja. Tämä muuttaa työn luonteen kertaheitolla taas toiseen äärilaitaan. Nyt tässä valmistetaankin hyvin hienosyisiä puuliitoksia eikä syy ole timpurin tumpeluudessa vaan asioiden kauneudessa. Äiti katsoo minua ihaillen kulkiessani porstuassa purun läikittämässä villapaidassani. Hetken koen olevani hänen unelmiensa puuseppä, oikea fantasiatimpuri. Paluu todellisuuteen on kynnen alle työntyvä kuparinvärinen listanaula. Käänteisnerokkaat liitokseni ovat karmivia kuin suoraan purkista kylmänä louhittava hernekeitto. Koetan parantaa tilannetta maalaamalla liitoksien päälle hurjat kerrokset maalia. Tämäkään ei tepsi.

On siis siirryttävä ulos. Nyt lumi onkin jo mukavan pehmeää. Kaivan metrin levyisen kaivannon talon kolmelle sivulle ja avaan kissanluukut. Vain yhdestä tulvahtaa lievän sieninen märähkö ilma. Otaksun sen tulevan itse luukusta, läpimärästä vanerisuikaleesta joka marraskuisena yönä juuri ennen mahtipakkasia siihen nakattiin.

Talo tuntuu selvinneen talvesta melko vähin vaurioin. Samaa ei voida sanoa budjetistamme. Tammikuun sähkölasku oli niin hirvittävä että olisi varmaan ollut sama, jos olisimme polttaneet puuhellassa viiden euron seteleitä. Helmikuusta lähtien puuhellaa on lämmitetty joka päivä, kaakeliuunia pari kertaa viikossa. Tämä kadotti yli puolet sähkölaskusta.