Joka ilta tämä sama toistuu.

Ensin vanha mies huristaa sähköpyörätuolilla
talomme ohi
puku päällä,
kravatti suorana
päättäväinen ilme
uurretuilla kasvoillaan.

Hän jättää jälkeensä
kalliiden hajuvesien tuoksun,
sikarinsavua.

Hieman myöhemmin
ruosteista rollaattoria työntävä mummo
laahustaa tietä pitkin
ikälopun susikoiran kanssa.

Heidän perässään ei leiju tuoksujen vanaa,
vain surullisuus
vain joka askeleella
kumiseva tyhjyys.

En tiedä minne mies menee.

Nainen käy puistossa
ja kusettaa koiran.