lauantai 28. kesäkuuta 2008

Riemuloma Räävelissä

Eräs suosikkielokuvistani on Jacques Tatin Riemuloma Rivieralla. Herra Hulot, Tatin pitkänomainen hahmo lähtee siinä rantalomalle vanhalla, paukkuvalla autoraadollaan. Tänään on Äidin ensimmäinen lomapäivä. Se ei eroa arjestamme mitenkään. Tyttö niiskutti, yski, vinkui ja vonkui aamuun asti. Äiti lähti satamaan kello 6:00 aamulla. Meille hän jätti lapun keittiönpöydälle ja leivänmuruja. Syömme. Olen herra Hulot. Tyttö on ohjaaja, itse Jacques. Äiti on järjestäjä. Hän on jo järjestänyt itsensä matkaan.

Hienon yhteislomamme kantaviin ajatuksiin kuului, että Äiti saa viettää päivän Tallinnassa kavereidensa kanssa ennen kuin Tytär ja minä kaasutammme paikalle. Se kuulosti hienolta. Ajatuksena se onkin. Mutta kuinka helppoa on päästä laivaan ja sieltä pois ilmastonmuutoksesta kärsivällä autolla, sairas lapsi takapenkillä? Ainoa keinoni onnistua lienee pitää Tyttö hereillä satamaan asti. Turha toivo. Jo hieman yhdeksän jälkeen päiväunien ensimmäisest merkit ovat täällä mutta leikit jatkuvat. Yliväsyneenä ja huomionkipeänä.

Vähän ennen yhtätoista kaikki on yhä pakkaamatta mutta Tyttö nukahtaa. Käyn pikaisesti suihkussa. Sitä onkin jo odotettu. Pakkaan. Jotain. Aika näyttää mitä laukuistamme Hiidenmaalla esiin putkahtaa. Virosta saa kaikkea joten mikään ongelma se ei ole. Mieleeni tulee forssalainen naisparivaljakko joka matkusti Tallinnasta Riigaan kanssani samalla bussilla pari viikkoa sitten. He istuivat takanani. Olin pakotettu kuuntelemaan heitä. Yritin hillitä heidän puheensa tulvaa tunkemalla handsfree-laitteiston nappulat korviini. Ei auttanut. Sinne olisi pitänyt työntää virolaista verimakkaraa tai jauhelihaa. Eräs heidän klassisimmista lausahduksistaan oli: Onpa jännittävää matkustaa täällä idässä. Etelässä olemmekin jo bussilla ajaneet... Ei kai Viro mitään itää ole, ihmettelin. Se on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäinen valtio jo melkein kaksikymmentä vuotta. Enemmän siellä on eurooppalaisuuden tuntua kuin suomessa konsanaan. Idästä Virossa muistuttavat vain Tallinnnan katuja humalaisina toikkaroivat porotokat ja kahisevat, suomalaiset känniääliöt, siis.



perjantai 27. kesäkuuta 2008

Nuori Kapinallinen

Lasta nukuttaessa tulee aina katsottua samaan suuntaan, ulos ikkunasta, jonnekin. Maisema on sama mutta aina eri: On koivu, piharakennus ja taivas. Tänään koivu on lehdessä, taivas pilvetön. Kimalainen nousee etupihan kulmassa olevasta pesästään, lintu lentää maiseman poikki lännestä itään. Ikkunassa on Lapsen sormenjälkiä ja linnunkakkaa. Piharakennuksen ilmanvaihtoventtiili loistaa hopeisena.

Viime yönä surkeasti niiskuttava Lapsi heräsi taas viideltä. Hain pullollisen maitoa vaikka se on Äidin mukaan kiellettyä: Ei saa opettaa! Maidon jälkeen lapsi nukahtaa. Kakarasta tulee Vekara ja sitten Oma Rakas Lapsi. Me vanhemmatkin nukahdamme. Kello on melkein yhdeksän kun herääämme Lapsen kanssa uudestaan. Pöydällä on leivänmuruja ja viesti Äidiltä. Syömme. 

Eilisen illan saimme yhteydenottoja hiidenmaalaisilta majoitusyrittäjiltä, tänään kiinteistönvälittäjiltä. Nyt niitä taloja vaan tuntuu tippuvan myyntiiin, miettii eräs Huoneistokeskuksen välittäjä. Se taitaa johtua tästä Suomen nykytilanteesta. Niinpä. Nyt mekin olemme tärkeitä osasia siinä ekosysteemissä missä kiinteistönvälittäjät ovat nousseet ravintoketjun huipulle. Toista se oli viime syksynä. Silloin meitä ei otettu edes kaikille näytöille, taloja myytiin tarjouksemme ollessa tulossa. Ajattelin, että te ette ehkä tarjoakaan, sanottiin.

Tyttö on jo melkein parantunut; vain nenä vuotaa vielä hieman. Ja energiatasot ovat taas huipussa. Isälle se tietää rutkasti puuhaa. On imuroitava lattialta kukkaruukuista kaivettu multa, on laitettava roskat takaisin roskalaatikkoon, keräyspaperi keräyspaperilootaan ja on otettava huomioitkevä Tyttö vähän väliä syliin. Ja kiinteistönvälittäjät soittelevat, Mummu soittelee, kaveri soittelee. Kaveri kertoo saaneensa eilen tipan, joutuneensa tyrmätyksi. Epäilen sen johtuvan vain IV oluesta. Mahdotonta, sanoo kaveri, juon enää vain pullokaljaa. Tälle logiikalle on mahdotonta väittää vastaan. Myöhemmin hän lähettää todistusaineistoa: Valokuvan yöllisestä taivaasta jossa punaiset pilvenriekaleet kuin selkään raavitut syvät haavat. Kissat. Niillä on karheat kielet ja terävät kynnet, tekonahkaturkit ja vilkkuvat silmät. Eikä niitä saa kesytettyä. Mutta niitä tarvitaan pitämään tällaiset hiiret kurissa.

Soitan Tytölle eilen kirjastosta lainaamani Maarit Hurmerinnan levyä. Muista sitten aikuisena varoa ylioppilaita, sanon, ja laitan ruokaa lämpenemään. Mutta ruoka ei maita.  Itse asiassa, tarkemmin ajateltuna. Hän onkin jäytänyt jotain, kuin purukumia. Avaan vastaanhangoittelevan suun. Siellä on styroksinkaltaista ainetta: Eilisen paellan salaattijuustokuutioita! En tiedä mistä ne on kaivettu. Roskalaatikosta, luulen. Toisaalta, Tytöllä on salaisia kätköjä minne aarteitaan ja herkkujaan kätkee. Tutteja on siroteltu ympäri asuntoa, tunnetuin piilo lienee uunin alunen. Ihmekös vieroittautuminen on lähes yhtä hankalaa kuin narkomaaneilla.

Ruoan jälkeen käymme pankissa. Automme tiivisteet vuotavat ja kuumassa hionneena siellä haisee kuin sinne olisi virtsattu. Ikkunaa ei tietenkään voi pitää auki sillä silloin Lapsi voi vilustua. On taasen kuumaa, tummat pilvet kohoavat jostain Kehä Kolmosen takaa. Pankissa on ruuhkaa. Viereemme peruuttaa vanhahko herrasmies joka haiskahtaa hivenen autoltamme. Hänen rollaattorinsa on Rebel -merkkinen. Se on ruotsalainen. Muistan jonkun puhuneen Harley Parkinsoneista. Tämä taitaa olla sellainen.

Pankista siirrymme suoraan mustaan ukkospilveen, Tapulikaupunkiin tutkailemaan purettavaa Hondaa. Se ei ole täysin samanlainen kuin omani. Suurin osa osista ei käy. Jotain käyttökelpoista siinä kyllä on. Omistaja toivoo, että veisin koko rojun pois. Hän antaisi peräkärrynkin lainaan! Kotiinpalatessa eksymme Tytön kanssa kummalliseen paikkaan Kehä Kolmosen ja pääradan väliin jäävään kolmioon. Alue on kuin  Tallinnan viereinen puutarhakaupunki Nömme. Siellä on hiekkaisia, kuoppaisia teitä ja ulkonäöstä päätellen 1930-luvulta peräisin olevia omituisesti rapistuneita taloja. Autostereoissamme soi Enrico Morriconen spagettiwesternien soundtrack. Tunnelma on painostava. Eräällä kujalla kaksi tyttöä ajaa polkupyörää joka on päällystetty hevoseksi. Kääntyessäni väärin risteyksestä perääni liimaantuu hetkeksi kullanvärinen farmariauto. Näen sen kuskin peilistäni. Hän on vanhempi arpinen herrasmies. Kuulen munniharput, huuliharpun ja sähkökitaran. Kuvittelen hänelle sikarin suupieleen, kuvittelen hänen siirtävän sen toiseen suupieleen. Kultadollarit ovat vieneet kiilteen hampaista. Kartanlukijan penkillä on musta lierihattu ja Winchester. Ja takaluukussa rollaattori. Rebel.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Pühavaimu ja Arkinen Isä

Sanotaan, että raskas työ vaatii raskaat huvit. Mutta mitä vaatii raskas yö? Ja mitä vaatiikaan sarja raskaita öitä ja niitä seuraavia raskaita päiviä? Meidän tapauksessamme pientä ulkomaanmatkaa. Lähdemme sille lauantaina kun Äidin loma alkaa. Suuntamme on eteläinen naapurimaamme Viro. Koti-isälle se on kolmas Viron reissu kuukaudessa... Keskimmäisestä ei ole blogiin kirjoitettu sillä kuten Charles Schoultz asian Tenavissa aikanaan ilmaisi: Vain kiltit pitävät päiväkirjaa. Tuhmilla ei ole siihen aikaa. 

Teimme eilen nopean päätöksen lähteä viikonloppuna Baltiaan. Mukaan otamme auton ja ensisuuntamme on Hiidenmaa. Se on meille kaikille yhä kartoittamaton alue. Hiidenmaalta ajattelimme lauttailla Saarenmaalle josta sitten voi jatkaa taas mantereelle ja piipahtaa vaikka Tartossa ennen kotiin tuloa. Mutta nämä ovat vain suunnitelmia. Niillä on tapana muuttua kun me olemme kyseessä. Saattaa olla, että huomaammekin yht´äkkiä olevamme Gdanskissa tai matkalla Mustallemerelle.

Tyttö nukkui viime yön huonosti. Siitä johtuen myös Äiti nukkui huonosti. Isän unta ei häirinnyt mikään muu kuin vääjäämätön aamun tulo. Tänään se on kuitenkin valoisa: Aurinko paistaa; sadepilvet ovat liukuneet pois. Uusi kahvinkeitin tuprauttelee jo kahvintuoksua tiskipöydällä. Se röpöttää hieman äänekkäämmin kuin edeltäjänsä. Halvat hinnat, huonot tuotteet, sanoisi joku.

Aamiaisen jälkeen Tyttö leikkii hetken Noan arkilla. Hän laittaa puisia eläimiä pareittain eri paikkoihin: Jostain syystä sarvikuonot päätyvät useimmiten kukkapurkkiin ja elefantit sohvan alle. Kirahvit hän pystyttää haaruksista arkin reelinkiin. Ammattitaitoinen psykologi voisi tästä kertoa seikkaperäisiä asioita Tyttäreni luonteesta. Minä en. Mielestäni hän leikkii.

Pitkällisten huomioitkukohtausten ja moniaiden heittäytymisien jälkeen Tyttö nukahtaa. Nenä tukossa hän kuulostaa rikkinäiseltä traktorilta. Hän nukkuu vain viisitoista minuuttia, herää ladatessani kahvinkeitintä uudestaan. Nämä päivät: Tuntuu kuin jalkoihini  olisi sidottu räkää sylkevä paino joka vetää minua pinnan alle...

 Tytön nukkuessa riitelen sähköpostitse erään kiinteistövälittäjän kanssa: Mielestäni hän on ylimielinen ja panttaa kohteen tietoja. Hänen mielestään minä olen ylimielinen paskiainen joka luulee markkinoiden romahtaneen niin, että kaltaisensa pääsevät mellastamaan. Pyydämme toisiltamme anteeksi. Tämä väärinkäsityksemmehän alkoi siitä, kun...

Myöhemmin koetan tilata autoon osia. Se on hankalaa sillä meidän automme on ameriikkalainen ekohirviö. Muistan, että katsastuskin menee umpeen. Tiistaina. Ennen matkalta paluuta, siis. Mutta ilman uusia osia se tuskin läpäisee. Lienee silti pakko yrittää: Viime vuonna se läpäisi kun kerroin jo tilanneeni osat. Peruin tilauksen sittemmin. Ei ehkä olisi pitänyt.
 
Tyttären nukahtaessa uudestaan levottomaan, räkää vuotavaan uneen, varaan majoituksen lauantaiksi. Jäämme ensimmäiseksi yöksi Tallinnaan, majoitumme Pühavaimun kirkon majoitustiloihin. Se on aivan keskellä vanhaa kaupunkia, silti omassa rauhassaan. Yritän myös varailla majoitusta Hiidenmaalta. En onnistu. Ehkä siis emme menekään sinne... 

Tällä kertaa Tyttö tuntuu nukkuvan pidempään. Ehdin silmäillä hieman päivän lehtiä, paperisia ja netistä. MTV3:n nettiuutisotsikoista löytyy tänään seuraavaa: Helsinki harkitsee hillerin työllistämistä, Kuollut hevonen hämmentää Australian taidenäyttelyssä, Kyljysten terveysväitteet eivät tehoa kuluttajiin, Espanja myöntämässä ihmisoikeuden apinoille ja Austin Powersin Mini-Me teki seksivideon. Enempää en ehdi lukemaan sillä makuuhuoneesta kantautuu mahdoton ja sydäntäsärkevä tekoitku. Kyllä nyt on rankkaa. Rankkareita ja jäähyjä kalastellaan mutta tuomari on täysin jäävi. 

Myöhemmin alkaa sataa. Sitten tulee jo rakeitakin. Tyttö hakkaa innoissaan ikkunoita. Sitten jyrähtää ja pienet kädet kietoutuvat jalkaani... Yritän laittaa ruokaa mutta se on hankalaa. Teen paellaa siitä, mitä satun kaapeista löytämään. Siihen tulee:

Kaksi kiinlaista kynnetöntä valkosipulia kuullotettuna
Makea suippopaprika
Tavallinen paprika
Salaattijuustoa

Basmati-, villi- ja ruisriisipakettien pohjat

Unohdan maustaa paellan. Se on täysin suomettunutta; ei sitten mitään makua. On keksittävä jotain. Otan maustehyllystä lähimmän purkin. Chilijauhetta! Kaadan sitä reippaasti. Ruokaan tulee makua. Todellakin. Purkissa onkin kardemummaa! 

Illalla pitäisi päästä purkamaan Hondaa mutta menemmekin kirjastoon. Ostan Bruce Chatwinin kirjan poistomyynnistä sillä kerään Tammen keltaisen kirjaston kirjoja. Nyt minulla on taas yksi!

Loppuillan olen jotenkin omituisesti pahantuulinen. Se tarttuu. Tyttö heittelee Nooaa ja tämän vaimoa, Äiti viettää mykkäkoulua. Hiidenmaalta tulee postia kolmesta eri majatalosta: Tere! Jah. Meil on vaba huonne. Yksi henge maksa 300:- Perun varauksia ja siivoilen. Käyn kääntämässä tomaatintaimet talon suuntaan jotta tulevat raekuurot eivät niitä enää raiskaisi. Taimisäkit ovat täynnä elämää: Niissä luikertaa matoja ja toisen säkin alta loikkaa esiin pieni sammakko! Kaadan jalalleni kylmää vettä. Se tekee hyvää.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Kohtalon oikkuja

Elämä Lapsen kanssa on taas osoittautunut raskaaksi. On taas tulossa hampaita. On taas nuha ja paha olla. Ottaa päähän kun juhannus loppui ja pitää olla Isän kanssa kotona. Ottaa päähän kun koko ajan sataa ja Isä ei vie ulos.

Tyttäreni ei osaa vielä puhua kuin pari sanaa eikä osaa vielä kirjoittaa niitäkään. Jos osaisi, hän epäilemättä kirjoittaisi jotain yllä olevan kaltaista. Päivämme ovat venyneet raskaiksi ja harmaiksi. Epäjärjestys hiipii lelulaatikoista ja kaapeista takaisin viime viikolla siivotuille lattioille, välinpitämättömyys on aivan sen kannoilla. Tavarameri on nielaisemaisillaan meidät.

Osa taimista voi sateessa hyvin; osa on alkanut kuolla. Etanat ovat syöneet toisen salaatin. Autossa haisee kummalta. Kotona haisee kummalta. On kuin kaikki leviäisi käsiin ja homehtuisi. Kahvinkeitinkin hajoaa. Äiti on saanut sen joululahjaksi. Joskus. Luopumisen tuska on kova: Rikkinäisenäkin se pönöttää tiskipöydällämme. On pakko myöntää, että se on aikanaan ollut hieno. Siinä on ollut espressokeitin ja maidonvaahdotinkin. Ne ovat hajonneet jo aiemmin.

Havahdumme myös siihen, että suurin osa tavaroistamme on ollut jo puoli vuotta varastossa. Ilman, että olisimme käyneet sieltä mitään hakemassa. Olimme kyllä kerran menossa mutta olin hukannut avaimen... Joka kuu maksamme 170 € siitä, että valtavaa kasaa kirpputoritavaraa säilötään varastossa. Itse asiassa: Olemme kaivanneet tavaraa niin vähän, että en edes muistanut koko varastoa ja siten sen laskua toukokuussa. Varastoyhtiö lähetti tuiman uhkauskirjeen: Toivomme, että ette herätä nukkuvaa karhua... 

Vaan varastolle on nyt mentävä. Tytär on kasvanut seuraavaan vaatekokoon, oikeastaan Äitikin. Isäkin on venynyt mutta hänelle ei varastossa ole isompia vaatteita. Ne pitää jo vuokrata lainapeiteyhtiöltä. Lähdemme siis etsimään äitiysvaatteita, lastenvaatteita, 1980-luvun kannettavaa tietokonetta mökkikäyttöön ja moottoripyörän osia. Puramme tavarapaljouden käytävälle. Tyttö katoaa säkkien, sermien, laatikoiden, hyllytikkaiden jne. taakse kuin romupesään. Pian kuulemme innokasta läpsytystä. Se vaimenee kulman taakse. Äiti noutaa pölyisen Tytön kuuden neliön tyhjästä varastokopista ja sijoittaa tämän taas tavaravuoren keskelle. Löydämme melkein kaikki tarvitsemamme. Löydämme lisäksi paljon sellaista mitä emme todennäköisesti ikinä tarvitse. Löydämme tinaa ja juottajaa odottavan rikkinäisen sähköautoradan, säkillisen lajittelua kaipaavia vanhoja lehtiä, skootterikypärät, rikkinäisen kitaran, rikkinäisen jalkalampun. Ja sitten on vielä 90 % varastokojusta romuineen... Kaikkeen emme kuitenkaan jaksa. En löydä moottoripyörän osia. Se keljuttaa. Minulla on 1973-vuoden Honda 350 CB Twin joka kaipaa pientä hienosäätöä. Muutama osa on "jossain" varastossa. On minulla vuoden 1965 Vespa Super Sportkin. Se on Seinäjoella. Kummallakaan en ole ajanut "muutamaan" vuoteen. Varastosta saamme vietyä roskiin kaksi littaantunutta pahvilaatikkoa ja haljenneen potan. Kas niin. Ei tavarasta luopuminen olekaan niin vaikeaa...

Äidin ollessa töissä käymme Tytön kanssa Biltemassa. Ostamme Äidille kaupan suurimman polkupyörän satulan ja siihen paksun pehmikkeen. Autoon ostamme akkukäyttöisen propellin ja sivulaseihin verkkohäkkyrät. Bilteman kesätyöntekijät finneineen vaikuttavat eksyneiltä. Tiedän tunteen. Olin yksi heistä vuonna 1991! Olin hyvä valinta Biltemaan. Tienasin vähän mutta tuhlasin enemmän. Silloin minulla oli Saab 96, Polski Fiat ja Kawasaki KMX. Tarkemmin ajateltuna ja muisteltuna minulla oli lisäksi Renault 4  ja pari mopoa. Äidilläni riitti vuosiksi puuhaa hävittää kaikki se roina. Kotimatkalla käymme vielä Expertissä ja ostamme Äidille kahvinkeittimen.

Illallan saan soiton kaverilta joka tietää kaverin jolla on purettava Honda. Saan osat! Niitä ei tarvitsekaan kaivaa! Kuin kohtalon oikusta puhelun aikana Tytär  on kaivanut jostain Hondan avaimet. Hän heiluttaa niitä innoissaan ja sinkoaa sitten patterin taa. Sieltä ne on hyvä kaivaa sitten kun pyörä on kunnossa.

Nukkumaan mennessä pohdiskelen, josko osia pitäisi sittenkin ottaa enemmän kuin vain ne satulan puslat. Osat voisi laittaa joko ulkovarastoomme täällä , minivarastoihimme, mummulan autotalliin Valkeakoskella, toisen mummolan varastoon Seinäjoella, mökille Virroilla, kavereille tai mökille Kintaudella. Niihin kaikkiin paikkoihin olen romujani levittänyt. Se, että varastoni Pispalassa murrettiin ja  ryöstettiin taisi olla vain hyvä. Se oli jotain. Se oli ALKU.


maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannussimaa

Juhannus. Tuo suomalaisista juhlista suomalaisin on taas takana. Saamme odottaa seuraavaa peräti 362 päivää. Se on monta pitenevää iltaa. Se on räntäsadetta ja loskaa, se on takatalvea ja myöhäistä kevättä. Tuntuu silti jotenkin kotoiselta surra mennyttä vaikka oikeastaan pitäisi vielä elää sen hehkussa: Nautiskella juhannuksen muistoilla sillä sitä varten kaadetut koivutkaan eivät ole vielä ehtineet lakastua. 

Tämän vuoden juhannus oli kelien puolesta kerta kaikkiaan ankea juhla. Satoi. Toisinaan aurinko paistoi hetken vain tehdäkseen tilaa seuraavalle sateelle. Nurmikentistä tuli mutavelliä. Järvien vedet olivat kylmiä, hyttyset infernaalisen isoja ja verenhimoisia. Mutta oli mukavaa vain olla; Tyttärelläkin oli mukavaa temmeltää serkkujensa seurassa.

Olimme Äidin perheen mökillä Virroilla. Kalastelimme (sateessa), paistoimme makkaraa (sateessa), uimme (sateessa) ja oleskelimme mökissä lukien, sateen ropinaa kuunnellen. Meillä oli mukana valtavasti ruokaa, ylijääneilläkin olisi voinut ruokkia pari kylällistä köyhiä. Haaskuuseen sitä ei onneksi tarvinnut laittaa: Se, mitä yli nyt jäi, käytetään mökillä myöhemmin. Juhannuspöytäänkin oli saatu yksi pullo vapusta säilynyttä simaa!

Uusimman Tiede-lehden mukaan juhannuksen tienoilla on kautta vuosisatojen siitetty melkeinpä eniten suomalaislapsia. Tämän aiheuttamassa maaliskuun syntyvyyspiikissä on vajaa satakunta lasta enemmän kuin huonoimmassa kuukaudessa, helmikuussa. Maaliskuun ohi synnytyksissä kiilaavat vain elokuu ja heinäkuu. 

Suomalainen eläintieteilijä Virpi Lumma ryhmineen Sheffieldin yliopistosta on tutkinut aihetta vanhoja suomalaisia kirkonkirjoja kaivellen. Hänen mukaansa kesän vaikutus suomalaisten lisääntymiseen johtunee siitä, että ihminen on lähtenyt liikkeelle tropiikista. Kesä sytyttää meidät. Eteläisellä puoliskolla syntyvyyskäyrät ovat peilikuvia täkäläisiin verrattuna. Samasta syystä, tropiikissa kehittymisen ansiosta, ihminen voi saada lapsia vuoden ympäri. Jos ei, olisi ihmisilläkin ehkä juoksuaika. Naimisissa oleville se olisi kiireistä aikaa: Pitäisiköhän vaimo sitoa kiinni? Toisaalta, juoksuaikaiset ihmiset tuskin eläisivät parisuhteissa. Veikko Huovinen on kirjoittanut eräässä novellissaan utopian pölyttämällä lisääntyvistä ihmisistä. Ajatus on kutkuttava. Mutta hankala näinä aikoina kun vähintään joka toinen on allerginen. Kyllä tyttöjen silmät punoittaisivat pölytysaikaan! Entäpä sitten jos ihmiset laskisivat mätiä ja maitia? Minkälaiseksi sellainen yhteiskunta muodostuisi? Olisiko hämyisillä syrjäkujilla vaaraa liukastua vastalaskettuun mätiin? Tieteisklassikossa Uusi uljas maailma ihmiskunta on ulkoistanut synnyttämisen eräänlaisiin ihmishautomoihin; itse asiassa vähän samaan tapaan kuin elokuvassa Matrix. Siinähän ihmisiä kasvatetaan koneiden tarvitsemiksi biopattereiksi! Uudessa uljaassa maailmassa vain sivilisaation ulkopuolella elävät villit synnyttävät eläviä poikasia. 

Sama artikkeli toteaa myös yksioikoisesti, että keväällä syntyminen on näin pohjoisissa oloissa ollut pahin mahdollinen aika. Edellisen kesän sato on jo melkein syöty ja raskas työkausi alkamassa. Otollisin aika syntymiselle olisi artikkelin mukaan syksy. Syksyllä syntyvät lapset ovat aiemmin jopa eläneet keväisiä vanhemmiksi. Olen surullinen Tytölle että toimme hänet maailmaan toukokuussa siinä kuin sisarensa/veljensä laskettu aika on lokakuussa. Pyydän häneltä heti anteeksi.

Juhannuksen päätteeksi ajamme sunnuntaina kotiin. Tytön kolmevuotias Serkku tulee kyydissämme Tampereelle. Tällaista se tulee olemaan, ajattelen, kun lapset kiukuttelevat lähtiessä. Pian äänet takapenkillä kuitenkin hiljenevät: Sekä Äiti että Serkku ovat nukahtaneet. Tyttö jollottaa aina Aitolahteen asti.

Poikkeamme Tampereella myös katsomassa Tampereen Mummua. Hänelle on asennettu uusi lonkkanivel ja kuntoutuminen tapahtuu Sotaveteraanien Veljeskodissa. Ei olisi Mummu varmaan pienenä Tyttönä osannut ajatella opettelevansa aikuisena kävelemään Veljeskodissa!

Hyvinkään kohdalla liikenne puuroutuu, jonon nopeus hidastuu. Äiti ja Tytär mellastavat takapenkillä. On kuuma. Ilmastointilaitteemme on yhä rikki. 

Illalla käymme saunassa. Nukkumaan mennessä ajattelen juhannusta ja Tiede-lehden artikkelia. Mitenkähän tämän vuoden märkä ja kylmä juhannus korreloi ensi maaliskuun syntyvyyteen? Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: Aamulla luen lehdistä juhannuksen kuolinsaldon olleen ennätyksellisen alhainen: Vuoden pisin juhlapäivä vaati tänä vuonna vain kahdeksan uhria. Ja mehiläiskadon takia auton tuulilasia ei tarvinnut pestä koko juhannuksen aikana.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Arpapeliä

Elämä lapsen kanssa on arpapeliä: Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavasta ruudusta raaputtuu esiin. Voi vain koettaa laskea todennäköisyyksiä: Jos lapsi ei ole kakannut kahteen vuorokauteen niin todennäköisyys housuräjähdykselle on melkein yksi yhteen. Ja näissä vaipoissa ei käytetä köyhdytettyä uraania. Päinvastoin. 

Häviän uniarpajaiset. Taas. Eilen oli Äidin heräyspäivä, Tyttö nukkui kiltisti koko yön melkein kahdeksaan ja tuli takaisin nukkumaan jo kymmeneltä. Tänä yönä Tyttö valvoi kahdesta viiteen ja heräsi virkeänä uuteen aamuun. 

Syöksymme arjen rutiineihin valoa nopeammin. Tyttö sylkee violettia puurosotkua päälleen, pöydälle ja Isän päälle. Naamapesun jälkeen hän ähkii kakat. Ensimmäiset melkein kolmeen vuorokauteen. Rikastetta on paljon ja se tuoksuu erikoiselle. Haju tuo jotenkin mieleen tekemäni sokerikakkutaikinan. Erikoista. Erikoista on sekin, että pesulla kakkaa tulee vain lisää. Se ei lopu. Ja kun se loppuu oksentaa Tyttö päälleni. Ei liene epäselvää kenen arpa ei voittanut ja kenelle jäi vain luu käteen. Käymme laulamassa makuuhuoneeseen säkeistöllisen Danny Boylea

Tyttö onnistuu nukuttamaan minut kymmenen jälkeen. Puoli kahdeltatoista Äiti repii hereille: Nyt mennään katsomaan taloa. Minua ei huvita. Olen menettänyt mielenkiintoni taloihin, olen täysin frigidi niitä kohtaan.Yhtäkaikki. Mentävä on.  Olemme talon pihassa vain kolme minuuttia myöhässä. Mikä ajoitus! En ole uskoa sitä.

Talossa on potentiaa. Mutta enemmän potaskaa. Rahamme eivät riittäisi. Eikä talossa neliöt. Runko on hirttä. Mökki on tavallista rintamamiestaloa pienempi. Tontti kyllä olisi kiva, rakennusoikeuttakin olisi vielä. Pihalla on pieni punainen hirsisauna. "Perinnekorjaaja ohjeistanut," sanoo välittäjä ylpeästi. Näen tuoretta uretaania ja mineraalivillaa lahojen hirsien välissä.  

Saunan takana kasvaa vattuja jossain, mikä olisi joskus voinut olla lantakasa. Nyt se on perinnepenkki. Kimalaisia pörrää vatuissa. Ilon läikähdys lyö rintaani: Pölyttäjiä siis on vielä, ainakin vähän. Lähtiessä olemme hiljaisia. Tyttö, koska on väsynyt, minä, koska sisälläni ei liiku oikein mitään ja Äiti, koska on pettynyt hirsisten kuorien sisältöön.

Myöhemmin käymme Tytön kanssa kaupungissa. Tai emme oikeastaan: Emme ikinä pääse Pitkän Sillan yli. Oikeastaan ei siihen olisi ollutkaan mitään tarvetta. Palloilemme Kalliossa, käymme Hakaniemen hallissa ja moikkailemme tuttuja. Ostamme Ekolosta ekologista astianpesuainetta. Me välitämme!

Vedän päivän toisen lyhyen tikun ja Tyttö vesiperän kun pääsemme kotiin. Hämmentävä määrä ohutta tuotetta täyttää vaipan, Tytön lahkeen ja toisen sukan. Ilmeisesti tauti ei olekaan vielä täysin poistunut.

Illalla katsomme syrjäsilmällä uutisia: Pääministeri koettaa selitellä vaalirahoitusjupakkaa parhain päin. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että hän on hävinnyt arpajaisissa: Eihän tuen saaja voi mitenkään tietää kuka hänen kampanjaansa rahoittaa. Jotenkin mieleeni tulee Mika Myllylä, Martti Vainio ja kaikki ne muut suomalaiset jotka eivät olleet tehneet mitään kiellettyä ja kertoivat siitä televisiossa. Ja sitten myöhemmin kun kaikki oli ilmiselvää niin  he olivatkin ehkä astuneet hetkeksi valosta harmauteen mutta tehneet niin vain hyvin vähän ja vain koska muutkin ja se oli talonmies joka pisti.  

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kasvihuonemusiikkia

Toisinaan kotona oleminen on kuin vankilassa oloa. Varsinkin silloin kun lapsi on sairas. Joutuu katsomaan taivaanrantaa ikkunasta, pilvien hidasta ohimarssia. Tuuli heiluttaa takapihan puiden lehtiä mutta verhoihin ei tuuli tartu. Ikkuna on välissä. Elämme kasvihuoneessa.

Perheemme ensimmäinen koko perheen epidemia näyttää viimeinkin talttuneen. Mummun ohjeesta keitimme hammasharjat ja Tytön kaikki tutit. Vähitellen vatsat alkoivat asettua, ruoka maistua. Samalla myös Tytön energiataso kasvaa. Se ei ole pelkästään hyvä asia.

Tytön sisäinen kellokin palaa normaaliin aikaan: Tänään hän alkaa hihkua jo puoli kahdeksalta. Minua se ei koske. Saan kääntää kylkeä ja vajota takaisin makeaan uneen. Nukun aina puoli kymmenneen asti. Tämä tuntuu lomalta.

Loman tunne rapisee aamupäivän kuluessa: Pitää järjestää kolme tapahtumaa ensi viikolla, saada jostain varattua sata henkeä vetävä tila yhdeksi illaksi elokuussa. Hankala homma. Varsinkin kun joku roikkuu lahkeessa. Ja kun Äiti on menossa iltavuoroon ja valittaa yhteisen tekemisen puuttumista. 

Myöhemmin pakkaudumme autoon: On vietävä Äiti töihin ja levitettävä tapahtumajulisteita. Tyttöä pakatessa jätän oikean käteni etusormen ovenväliin. Tekisi mieli huutaa! Kynnestä tulee hassusti sinertävä.

Iltapäivä on sateinen. Luonnolle se tekee hyvää, ja Isän luonteelle. Kasvattavaa? En tiedä. Ehkä. Tyttö ottaa sadepisaroita kiinni sadesuojansa alta ja nukahtaa vaunuihin. Sormea kihelmöi. Harmittaa. Kaivelusormi vielä. Nyt tuntuu kuin joku muu tunkisi sormensa sieraimeeni. Kirottua. 

Emme jaksa levittää julisteita kovin kauaa. On jatkettava huomenna. Kotona Tyttö on kuin olisi vielä sairas. Hän heittäytyy mahalleen lattialle ja huutaa. Syliin olisi päästävä ja siellä pysyttävä. Hän yrittää repiä korvalehteni irti kun viimein nostan hänet syliin.

Illalla tulee Jimi Hendrixin Montereyn keikka teeveestä. Syön jouluisen konvehtirasian loppuun. Tyttö nukkuu. Äiti tulee töistä. Hän keittää teetä itselleen ja mahassa potkivalle vauvalle. On pimeää. Pitäisi peittää taimet. Jimi soittaa Wind cries Maryn. Se on kaunis laulu. Luulen, että tomaatitkin pitäisivät siitä.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Kaupunkilinnoitus

Tytön rytmi on taas muuttunut. Hänestä on tullut yökukkuja; yökkö. Hän ei syö päivällä koska on kuumaa ja koska hampaita on taas tulossa. Se tarkoittaa heräämistä nälkään yöllä.

Lauantaina Tyttö herää 3:30 ja herättää Äidin joka herättää Isän kello 4:15. Vartti siitä Äiti vie Tytön vellille. Heti syönnin jälkeen naisväki nukahtaa uudelleen. Isä saa jäädä olohuoneeseen laantumaan. Ja lukemaan painotuoretta Helsingin Sanomien kuukausiliitettä.

Luen lehden myöhemmin päivällä. Koen miedon deja-vu -ilmiön lukiessani artikkelia Helsinkiä kiertävästä tsaarinaikaisesta kaupunkilinnoituksesta. Se rakennettiin saksalaisten varalle vuosina 1914-1917. Muistan lukeneeni aiheesta aiemminkin. Oliko se vasta tänään? Ja muistan löytäneeni linnoituksen osia takapihaltamme. Artikkelin mukaan nykyinen kotikatummekin on tehty aikanaan tykkitieksi, aseiden ja joukkojen siirtelemiseen linnoituksen osasta toiseen. 

Illalla Tyttö oksentaa lattialle. Ryöpyssä on runsaasti viinirypäleitä. Jotain on siis syötykin. Hän nukahtaa Äidin syliin mutta herää sydäntäsärkevästi itkien jo tuntia myöhemmin. Ne hampaat. Ja kuume nousee, mahatautikin on... Tytön vaipasta valuu sukalleni jotain mikä ei ole suklaatahnaa. Äitikin oksentaa mutta kieltäytyy ensin jäämästä sairaslomalle. Enhä mä voi... En voi pakottaa vaikka mieli tekisi. Vasta kolmannen oksennuksen jälkeen hän taipuu ilmoittamaan esimiehelleen. Huominen on sairaslomaa. Ja Isälle taitaa tulla taas uneton yö. Sen takia haen huoltoasemalta tarvikkeita: Mehua, mehukeittoa ja limonaadia. Tästä voi tulla pitkä ja uuvuttava taistelu mutta minä olen valmiina: Linnakkeemme tulee kestämään!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Pölyä ja nestettä

Helle hellii Helsinkiä. Lause kuulostaa kamalalta. Mutta on lämmin. Oikeastaan on jo turkasen kuuma. Ja on vasta kesäkuun alku. Nurmikko postilaatikoiden luona on palanut keltaiseksi. Lehdet varisevat koivuista. Etupihan muta halkeilee. Maailma nuokkuu savannin kuumuudessa. Paitsi Lapsi. Hän herää jo neljältä.

Tunnen itseni yllättävän virkeäksi ja voimakkaaksi. En ole kuiva enkä halkeillut. En pölyä vaan nousen ja kaadan tomuun kuumaa vettä. Tapahtuu ihme ja siitä tulee puuroa. Ulkona on valoisaa.  Nostan taimet ulos, poistan hallansuojaharson parvekepuutarhapusseihin siirretyiltä. Mansikassa on paljon kukkia, muutama vihreä naatti mutta ei yhtään kypsää marjaa. Eilen saimme yhden, toissapäiväisen vei rastas.

Puuron jälkeen Tyttö menee Äidin viereen nukkumaan. Makuuhuoneessa on raskas ilma. Jään olohuoneeseen Nyt-liitteen kanssa. Luomet alkavat painaa.  Puoli kahdeksalta olen kuolemanväsynyt mutta Äiti pakottaa hereille: On neuvolapäivä.

Vetkuttelen ja myöhästymme bussista. Valun hikeä. Kävelemme vauhdilla seuraavalle pysäkille ja otamme bussin. Samaan olisimme ehtineet edelliseltä pysäkiltäkin, huutaa mies sisälläni. Se vaiennetaan.

Neuvola on kuin Neuvostoliitosta. Harmaat käytävät harmaassa talossa. Meidät ohjataan pieneen huoneeseen. Hoitajaa naurattaa. Hän on ollut täällä vasta vähän aikaa, hän kertoo. Ensin hän tutkii Äidin. Syntymättömän sydänäänet ovat selkeät ja rytmikkäät. Syntymätön on kuin pimeällä Saimaalla seilaava hinaaja: Put, put, put, put, put, put... Seuraavaksi punnitaan Tyttö. Ja mitataan. Ja annetaan rokote. Tyttö tirauttaa itkun, katsoo katkerasti hihittävää terveydenhoitajaa.

Kotona Tyttö nukahtaa heti. Minäkin koetan. En saa unta. Pian on taas jo mentävä. On vaihdettava Tytölle vaipat ja juhlavaatteet, on mentävä työpaikan 45-vuotisjuhlille. Tytön maha on mennyt rokotteesta sekaisin. Tuotetta putoaa hieman lattiallekin. Äiti astuu siihen. Hän on niin hämmästynyt, että luulisi tämän olevan ensimmäinen kerta kun jalkansa sontaan laittaa. Pesen Tytön ja Maton, tarjoan pesua Jalallekin. Se ei kelpaa.

Myöhästymme syntymäpäiviltä sillä ajamme bussilla väärään suuntaan. Joudumme Maunulaan. Emme viihdy siellä. Maunulassa on liian kuumaa ja paljon kiukkuisen oloisia vanhuksia.

Helteen takia juhlat on siirretty pihalle. Se on mukavaa. Juon lasin mehua ja tarjoan Tytölle vettä. Hän vierastaa. Olemme tuoneet lahjaksi kolme pientä tomaatintainta. Saamme takaisin paprikan-, chilin-, ja lipstikantaimen. 

Ilalla Tyttö leikkii hetken Äidin kirjelaatikolla mutta nukahtaa heti puuron syötyään. Laitan uudet taimet hallansuojaverhon alle muiden seuraan. Taivas on pilvinen mutta sadetta ei kuulu. Englannissa on kuulemma tulvinut.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Tere tulemast (toista kertaa!)

Menneenä viikonloppuna kävimme eteläisessä naapurissamme, Eestissä. Olimme matkalla vain puoleiseni lähipiirin kanssa.  Matkan tarkoitus oli juhlistaa Tytön Mummun ja Papan 40-vuotishääpäivää. Kelpo saavutus. Itse en omissa rubiinihäissäni tule olemaan yhtä vetreä kuin juhlakalut. Olen silloin 73-vuotias. Mutta on turha edetä niin pitkälle. Pumpulihäänikin kun ovat vielä edessä... 

Perjantaina, lähtöpäivänä, kiire on kamala. Jotenkin saan joitakin tavaroita kasattua rinkkaan ja puettua Tytön juhlamekkoon. Juuri kun olemme lähdössä hakemaan Äitiä töistä tulee puklu. Se ei osu ainoastaan Tytön juhlamekolle vaan myös Äidin vastaavaan sillä Tyttö oli juuri leikkimässä rinkalla. Pääsemme kuitenkin hakemaan Äidin ja ehdimme laivalle!

Pappa on varannut meille Ensimmäisen luokan laivaliput. Tallinkin uusilla autolautoilla tämä tarkoittaa mahdollisuutta päästä jonon ohi sekä istua koko kaksituntinen ylitysmatka Business Salongissa. Siellä on seisova pöytä. Tyttö pissaa Äidin päälle vaipanvaihdossa.

Tallinnasta ajamme puolisentoista tuntia itään, Narvan suuntaan. Siskon mies istuu kyydissämme, Sisko ja Tytön serkkupojat Papan autossa Mummun ja Papan kanssa. Tie on leveä ja kuoppainen. Ilmastointilaitteemme on rikki. Emme pysähdy matkalla vaikka sanoin Papalle satamassa, että pitäisi päästä vessaan... Etuauto määrittelee suunnan, nopeuden ja tauot. Vanha sananlasku nousee mieleeni kuin virtsamyrkytys: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Viimein käännymme pienelle tielle. Pappa ajaa autonsa sivuun. "Täytyykö käydä helpotuksella?" Sanon kaiken jo kuivuneen. Jatkamme. Pieni asfalttitie kiemurtelee vehreän metsän halki kunnes saavutamme hämmentävän kauniin Palmsen kartanon. Käymme kartanon kaupassa. Ostamme jäätelöt ja vettä. 

Palmsesta jatkamme Sagadin kartanon kautta Altjan kalastajakylään. Mummu ja Pappa ovat yötä Sagadissa, me nuoret Altjassa. Kylä on kaunis ja sen kievarissa häähumu käynnissä. Saksalainen ja eestiläinen menevät naimisiin. Kansallispukuiset kansanmuusikot soittavat ja laulavat. Me juomme olutta ja syömme sikalihaa. Tyttö oksentaa Äidin puvulle.  

Lauantaina kävelemme rannalla, Tyttö nauttii vanhempien serkkujensa seurasta. Toinen on kolme ja vanhempi jo kuusi. Aika sankareita siis. Iltapäivällä sulloudumme autoihin ja ajamme takaisin Palmseen. Nyt tutustumme sen puistoon ja automuseoon.

Parin tunnin päästä jatkamme Kolgan kartanoon. Se on valtava, joskin melko raunioitunut. Muistan vierailleeni siellä 1980-luvulla. Paikka ei ole juurikaan muuttunut. Neuvostoliiton aikana kartanossa työskenteli yksi mies joka restauroi sitä. Palautuksen jälkeen Stenbockien suku irtisanoi miehen. Valtavat kerrokset ovat yhä siinä kunnossa kuin tuo työmies ne aikanaan jätti. 

Kolgan kartano muistuttaa Eestin historiaa: Loistavien ja rikkaiden feodaalikartanoiden jäänteet pilkuttavat maata yhä. Nopean itsenäisyyden jälkeen tuli sota; Molotov - Ribbentropin sopimus ja kaikki muu. Kartanoista vietiin kaikki irtilähtevä. Kolgasta jopa parketit. Sodan jälkeen kartanoista tehtiin kolhooseja: Kollektiivimaatiloja. Kartanon taakse muurattiin uusi aita jossa on isot tähdet. Joskus ne ovat olleet punaiset. Itsenäistymisen jälkeen tuli yksityisyrittäjyys ja kiinteistöjen palautus vanhoille omistajille. Nyt Kolgalla on suomalaisomistajat. He vuokraavat sitä tallinnalaiselle yritykselle joka pitää ravintolaa kartanon alakerrassa ja majoituspalveluja sivurakennuksissa. 

Sunnuntaina palaamme kotiin. Pysähdymme Tallinnan Lasnamäen lähiössä Selver -nimisessä marketissa. Pappa kutsuu sitä Serveriksi. Saamme ohjeen ostaa mitä vain mieleen tulee; aikaa on viisitoista minuuttia. Ostelemme kaikkea hölmöä, kuin kuka tahansa joka sellaisen mahdollisuuden saa. Mukaan tarttuu paketti verimakkaroita, leppäkertun mallinen kakku, lastenruokaa, mehua, juustoa, persikan tuoksuista vessapaperia ja leipä. 

Tyttö on illalla tohkeissaan kun Täti on vielä kylässä. Sitten alkaa nuha, nousee kuume. Menoa se ei haittaa, maanantaina kaupunkiin tulee lisää serkkuja ja Tyttö pääsee toista kertaa elämässään Linnanmäelle. Tällä kertaa hän nousee jopa pariin laitteeseenkin, Isän sylissä tosin. Itku tulee Vanhoissa Autoissa. Kyyti kun taisi olla liian lyhyt kahdella ratilla yhtä aikaa ohjanneelle...

Tiistaina käymme Ikeassa isolla porukalla. Me ostamme perheaterian kahdella aikuisella ja kahdella lapsella. Ei kai se Ingmar Kampmanille kuulu jos toinen lapsi on vielä mahassa? Tyttö on tohkeissaan jälkiruokajäätelöstä ja ostoskierroksen jälkeisestä pehmiksestä. Illalla ja yöllä hän on tuskainen, huutaa ja piehtaroi. Maitoallergia, toteaa nyt paikalla oleva Täti. Kuin varmistukseksi pienin paikalla olevista serkuista pärähyttää pienen soolon, hänkin maistoi pehmistä.

Keskiviikkona olemme kipeitä koko perhe. Tytöllä kuumetta, Äiti ja Isä oksennustaudissa. Isä kiistää oman mahatautinsa johtuvan uusista aromilaseista ja laivatuliaisista. Tämä on tätä perhe-elämän onnea mitä sinkut kaipaavat. Tyttö on muutenkin jotenkin krätyinen kun kaikki sukulaiset ovat lähteneet ja kotona ovat vain me. Mutta onneksi myös Äiti, ettei vain Isä ja Tyttö. Äidin lahkeessa roikkuukin nyt koko ajan Joku. Ja toinen mahassa. Kukahan se on?

Syntymäpäiväreseptit

Yleisön (lue: Tampereen Mummun) pyynnöstä Koti-isä on päättänyt jälkijättöisesti lisätä Tyttären yksivuotisjuhlien menun.



Juhlapöytä 

Kakku
Grillituotteita (tällä EI tarkoiteta lähigrilliltä haettuja)
Salaatti
Perunoita aurinkorannikon tyyliin
Lajitelma barcelonasta kannettuja oliiveja
Tapasleipäsiä

Valmistus

Perunat

Kahden kilon pussi luomuperunoita
Yksi kokonainen valkosipuli
1 dl oliiviöljyä
Mustapippuria

Pestään perunat. Lohkotaan. Keitetään miedossa suolavedessä. Kaadetaan vesi pois ja annetaan perunoiden kuivua.
Puristetaan yhden valkosipulin kynnet desiin oliiviöljyä. Ripotellaan sekaan runsaasti mustapippuria.
Lorotellaan perunat oliiviöljy-valkosipuli-mustapippuriseoksella ja asetellaan pellille. Laitetaan pelti uuniin, määritellään asteeksi 200 celsiusta ja annetaan olla kunnes perunat ovat saaneet kullanruskean pinnan. Poistetaan tämän jälkeen perunat uunista ja jäähdytetään ne tarjottaviksi.
Sammutetaan uuni hetkeksi.

Kakku

Kolme kananmunaa
Kolme desilitraa sokeria
Kolme desilitraa vehnäjauhoja
Puolitoista teelusikallista leivinjauhetta
Kolmeneljäsosa desilitraa kiehuvaa vettä
Rasvaa ja korppujauhoja vuoan voiteluun

Voidellaan ja korputetaan vuoka. Sekoitetaan jauhot ja leivinjauho. Rikotaan astiaan kolme munaa. Kaadetaan astiaan kolme desiä sokeria. Vatkataan munat ja sokeri jäykähköksi aineeksi. Lisätään kuuma vesi ja jauheet. Vatkataan. Kaadetaan möhjö vuokaan ja laitetaan koko hoito uuniin. Perunoilta jätetty uuni on tässä ajassa viilennyt suuntaan 175 astetta. Se on kelpo lämpö. Asemoidaan uuni säilyttämään tämä lämpö noin neljänkymmenen minuutin ajaksi.

Kakku on valmis kun se on ruskistunut ja alkaa irrota vuoastaan. Kypsyyden voi koestaa myös tunkemalla tulitikkuja kakkuaihioon. Kun taikina ei tartu tikkuun on aihiokin kypsä. Tikut kannattaa poistaa kakusta ennen kuorrutusta. Uunista sammutetaan virta kakun paistuttua.

Tapasleipäset

Pari patonkia
Kourallinen valkosipulinkynsiä
Tomaattimurskaa tai ylikypsiä tomaatteja
Oliiviöljyä

Leikataan halutunmallisia ja kokoisia viipaleita patongista ja tungetaan ne jäähtyvään uuniin paahtumaan hetkeksi.
Leipien paahduttua ne otetaan uunista ja hierotaan niiden pintaan valkosipulia. Lorotellaan hieman tomaattimehua leipiin tomaattimurskapurkista tai hierotaan niitä ylikypsillä tomaateilla keveästi. Tomaattien hedelmäliha säästetään myöhempään käyttöön. Pirskotellaan leipiin kevyesti oliiviöljyä.

Kakun koristelu

2 prk vispikermaa
1 prk säilykemandariineja
1 puoliksi syöty levy maitosuklaata
1 prk säilykekirsikoita

Vatkataan pari tötteröllistä vispikermaa. Raastetaan suklaa lastuiksi. Halkaistaan jäähtynyt kakku ja lorotellaan siihen kostukkeeksi mehut säilykemandariinipurkista. Jos tilaisuuten on varattua konjakkia kostukkeeksi kannattaa kokin juoda se nyt. Sitten voidellaan kakunviipaleet kermavaahdolla ja läiskitään lohkojen väliin säilykemandariineja. Kakun pinnalle roiskitaan runsaasti vaahtoa ja kirjaillaan suklaarouheella päivänsankarin nimi. Sijoitellaan kirsikoita haluttuihin strategisesti valittuihin kohtiin. Pistetään kuvun alle odottamaan oikeaa hetkeä.

Kastike perunoille

Tomaatinliha joko tomaattimurskapurkista tai ylikypsistä tomaateista
Hyppysellinen mustapippuria
Purkki kermaviiliä

Sekoitetaan hyppysellinen mustapippuria kermaviiliin. Räiskitään sekaan jonkin verran tomaatinlihaa. Annetaan hautua kylmässä. Tarjoillaan perunoiden kanssa.
Salaatin teki Äiti ja lihat tulivat paistovalmiina kaupasta. Niistä ei siis ohjetta saada.