Tallinnassa

Lähdemme viikonlopuksi Tallinnaan. Matkaa edeltävänä iltana Isä maalaa eteistä yhteen yöllä, Äiti pakkaa matkavaatteita. Yö on levollista puolinukuntaa ja kello soittaa väen ylös jo kuudelta. Koti-isäkin herää viisitoista minuuttia myöhemmin. Aamutoimet ovat sekunnintarkkaa sekoilua jossa muodostuville virheille ei olisi sijaa. Isompi ongelma syntyy kuitenkin vasta kun tavarat ja matkustajat ovat pakattuina autoon. Ovenpentele on turvonnut eikä mene lukkoon. Sitä on hakattava. Kirveellä, äänenvaimennettuna sillä eihän naapureita sovi tähän aikaan herättää. Eihän? Koska kirveskään ei auta on otettava lisä-avuksi pienenpieni sähkömiehen ruuvimeisseli ja säädettävä lukonkielen vastarautaa. Se on hiljainen ja auttaa. Ovi menee lukkoon, aamu aukeaa.

Jätämme auton pääkaupungin kantakaupungin ilmaispaikoille. Tyttö ihastelee nurmikolla steppailevia lokkeja: "Valkolintuja, valkolintuja!" hän hihkuu. Jatkamme ratikalla Rautatientorille, linja-autolla Länsisatamaan. Virkailija antaa meille meidän tämänpäiväiset lippumme ja pääsemme laivaan.

Vietämme suurimman osan laivassaoloajasta aamiaisbuffetissa. Se on mukavaa. Ei tosin kanssamatkustajillemme sillä Tyttö ja Poika villiintyvät hivenen. Syönnin jälkeen menemme leikkialueelle. Poika innostuu niin, että lurauttaa heti kauhallisen housuihinsa. Tyttö leikkii tunnelissa, pallomeressä ja liukumäessä innoissaan kunnes

tulee itkien kysymään Äidiltä että miksi kaikki lapset eivät halua kanssaan leikkiä? On tapahtunut törmäys lintukodon harmaiden hirsien ylkopuoliseen maailmaan, tavattu kiusaavia lapsia. Isäkin näkee heidät. Pieni poika ja pieni tyttö. Verovapaan kaupan atsovärihumalassa, viinikumikarkkimahlaa suupielistä valuttavat lapsoset. Kuin oma Tyttö, kuin oma Poika. He ovat keksineet hauskan leikin. Siinä valitaan yksi jota seurataan ja jolle naureskellaan.

Poistamme pahaa mieltä kapitalistien keinoin: Menemällä kauppaan ostelemaan turhaa tilpehööriä. Tyttö saa pienet aurinkolasit. Niissä on kukkia sangoissaan. Isä saa maistiaisia sherrystä ja esanssin makuisesta kuohuviinistä. Molemmat ovat tyytyväisiä.

Tallinnassa majoitumme hienoon hotelliin. Tasoamme parempaan, kiitos Mummun ja Papan lentobonuspisteiden. Tämä hyöty ilmakehässä lentelystä ja sen tuhoamisesta siis on: Mekin pääsemme lisäämään hiilijalanjälkiämme. Lapsillakin sellaiset on. Ja niihin sopivat kengät. Pojan vaunumakuupussista löytyy talvisaappaiden lisäksi ensin kolmas ja myöhemmin vielä neljäskin kenkä. Ihmekö siis, jos pussissa on ollut ahdasta, tuumin.

Sunnuntai-aamuna käymme kävelemässä vanhalla puutaloalueella. Päädymme leikkipuistoon. Toisen ja kolmannen leikkipuiston jälkeen huomaamme juovamme kahvia Vapauden Aukion laidalla. Tytön aurinkolasit eivät ole paikalla. Ne ovat jääneet matkalle. "Ei se mitään," Tyttö sanoo aurinkoisesti. "Ostetaan sitten uudet!" Aikuiset koettavat selittää, että niin nyt ei vain voi tehdä ja Isäkin on samaa mieltä. Tytön ilme muuttuu surkeaksi. Kierrämme koko aiemman lenkkimme vastasuuntaan mutta lasit ovat kadonneet. Kerta kaikkiaan.

Palaamme iltalaivalla kotiin. Otamme hytin. Se on mukavaa. Syömme karvahattupuolella ja menemme hetkeksi leikkihuoneeseen. Poika innostuu niin, että turauttaa kattilallisen löysää housuihinsa. Käymme kaupassakin. Lasten aurinkolasit on myyty loppuun. Kulahtanut nainen tarjoilee sherry- ja kuohuviinimaistiaisia. Viini haisee esanssille. Isä ei ota, on kuulemma maha kipeä.