Kevät tuli, lumi suli, puro sano pulipuli riimitteli joku joskus. Ikävä kyllä asia ei ole aivan näin suoraviivainen. Riimillinenkin runo voisi olla hyvä, jos riimit ovat kekseliäitä ja lumi sulaisi muuallakin kuin runossa. Pitkään jatkuneista kevätsäistä huolimatta ulkona on yhä vähintään metri lunta. Naapurin kissa valaa pienet saviset koristeen rappusillemme. Se muistuttaa: Kissanluukut on avattava, kaivettava lumet seinustalta. Se on helpompi kirjoittaa kuin sanoa tai tahi tehdä.
Siksi siirrymmekin taas talon kimppuun. Eteinen on viimeisteltävä. Siihen kuuluu listojen leikkausta, niiden asentelua, maailailua ja muuta mukavaa. Ensi alkuun koetan sahata listoja öisin jiiriin pikku jiirisahallani. Öisin siksi, että päivisin ei mitään ehdi tehdä ja käsisahalla koska sirkkeli herättäisi koko korttelin. Jiirisahan turvallisuusterä on suunniteltu niin, että jiirattava eli kulmaan leikatta puu ei vahingossakaan repeydy. Tämän takia sahalla on äärimmäisen tuskallista sahata. Tuntuu, kuin leikkaisi edamia keitetyllä spagetilla. Kerta kaikkiaan. Turhauttavaa hommaa. Ja kun tähän vielä lisätään vanhenevien aivojan kyvyttömyys laskea oikeanlaisia kulmia ja kappaleiden pituuksia niin tuloksena on vain kallista hellapuuta. Siirryn päivävuoroon ja kaivan sirkkelin esiin. Seuraa lukuisia salamannopeita leikkausvirheitä. Niitä kompensoidakseni alan pakosta tuottamaan pieniä sidospaloja. Tämä muuttaa työn luonteen kertaheitolla taas toiseen äärilaitaan. Nyt tässä valmistetaankin hyvin hienosyisiä puuliitoksia eikä syy ole timpurin tumpeluudessa vaan asioiden kauneudessa. Äiti katsoo minua ihaillen kulkiessani porstuassa purun läikittämässä villapaidassani. Hetken koen olevani hänen unelmiensa puuseppä, oikea fantasiatimpuri. Paluu todellisuuteen on kynnen alle työntyvä kuparinvärinen listanaula. Käänteisnerokkaat liitokseni ovat karmivia kuin suoraan purkista kylmänä louhittava hernekeitto. Koetan parantaa tilannetta maalaamalla liitoksien päälle hurjat kerrokset maalia. Tämäkään ei tepsi.
On siis siirryttävä ulos. Nyt lumi onkin jo mukavan pehmeää. Kaivan metrin levyisen kaivannon talon kolmelle sivulle ja avaan kissanluukut. Vain yhdestä tulvahtaa lievän sieninen märähkö ilma. Otaksun sen tulevan itse luukusta, läpimärästä vanerisuikaleesta joka marraskuisena yönä juuri ennen mahtipakkasia siihen nakattiin.
Talo tuntuu selvinneen talvesta melko vähin vaurioin. Samaa ei voida sanoa budjetistamme. Tammikuun sähkölasku oli niin hirvittävä että olisi varmaan ollut sama, jos olisimme polttaneet puuhellassa viiden euron seteleitä. Helmikuusta lähtien puuhellaa on lämmitetty joka päivä, kaakeliuunia pari kertaa viikossa. Tämä kadotti yli puolet sähkölaskusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti