Sirkuksen pienet tähdet

Akrobaatilla on nykivät äkkiliikkeet

ja vääristynyt hymy

eivätkä alumiiniputkella sontivat pulut

ole kovin hauskoja

Poika pitää villakoirasta

ja tyttö ponista,

isä

lastensa loistavista silmistä

Hauskaa Jormaa

Ensimmäisen työviikon lopulla Isän takki alkaa olla tyhjä. Se onkin ymmärrettävää sillä se on kuumuuden takia nostettu tuolin selkämykselle ja taskutkin on käännetty nurin. Työt itsessään ovat sujuneet jotenkin. Ne ovat alkaneet sillä tavalla jouheasti, että Äiti ja Lapset ovat menneet Pohjanmaalle Isän kulkiessa konttoriin. Tämä ei tarkoita, että illat olisivat jotenkin helpompia vaikka ne niinsanotusti hoitovapaita ovatkin. On jatkettava maalinrapsutusta. On maalattava. On homepestävä. On tilattava uudet räystäät.

Räystäsfirma yllättää nopealla toimitusajalla. He antavat aikaa pohjatöiden tekoon vain viikon ja sitten tulisivat laittamaan kourua seinään. Kiire yllättää Isän ja taas on kiivettävä sorkkarauta kädessä seinälle. Osa räystäslaudoista lähtee kiskomalla irti, osa ei. Osa vanhoista puista on niin haperoita että ne atomisoituvat koskettaessa mustanruskeaksi tomuksi. Muun mukavan lisäksi ainakin yksi ampiaiyhdyskunta on suunitellut pesänsä sisäänmenoreitin juuri tikkaiden kohdalle. Se vähentää tehokkaasti laudanpoistohalukkuutta, -tehokkuutta.

Vuoden pisimmät päivät ovat aurinkoisia, kuumahkoja. Juuri sopivia maalaukseen. Vasemmanpuoleinen naapuri maalaakin ahkerasti autotalliaan, takanaapuri toivottaa onnea meidän vastaavalle haasteelle. Onneksi onnella ei kuitenkaan ole tämän projektin kanssa mitään tekemistä, ajattelen. Me emme ole maailman merillä seilaava laiva, me olemme vanha hirsitalo, ajattelen.

Vanha kunnon jättikokoinen peräkärry, Vanerivarpunen, on oikeassa kodissaan Vaarin luona. Sen sijasta pihanlaitamilla könöttää Äidin sedältä lainattu kärry. Se on pieni. Kuin leikkikalu. Pitkien lankkujen lastaaminen aiheuttaa omat haasteensa. Tai oikeastaan. Lankkujen lastaaminen on lastenleikkiä niiden valintaan verrattuna. K-Raudan lautatavaramyyjä poistuu vaativan asiakkaan pakeilta siihen malliin kopisevin askelin, että lopputilin ottaminen lienee lähellä.

Koti-isä ei sitä todenna sillä on jo Juhannusmielellä. Koska juhlapäiviä on muutettu, ei juhannus enää ole oikeastaan Jussin päivä. Tänä vuonna se on Jorman. Eikä aattokaan siis enää ole Aaton päivä vaan Uunon. Ne taitavatkin olla oikeampia nimiä, tuumin.

Välitilitystä

Puoli vuotta on kadonnut kankkulan kaivoon, huomaa Koti-isä ajaessaan tihkusateessa töihin eräänä kesäkuisena aamuna. Koti-isyys on jälleen päättynyt, on tullut aika palata sorvin ääreen, liukuhihnalle, toimiston leivättömän pöydän luo.

Puoli vuotta kotona on hujahtanut siivillä, Isä miettii. Vastahan oli helmikuu, vasta lumet maassa ja nyt jo syreenitkin lehtensä pudottaneet.

Viikonloppu ennen töihin paluuta sujuu kaikin puolin muuten kuin palauttavissa harjoitteissa. Lauantain ohjelmistoon on ujutettu perheretkeä akselilla Vantaa-Nurmijärvi-Sipoo-Porvoo-Vantaa, sunnuntaina ajelua suuntimoina Vantaa-Sammatti-Karjalohja-Ansku-Pinjainen-Vantaa. Ajeluretken loppupuolella sunnuntaina Viimeisen Päivän Koti-isä on niin väsynyt, että nipistele itseään, kiskoohiuksiaan ja rummuttele jalkojaan moottoritiellä hereillä pysyäkseen. Takapenkillä samaa ongelmaa ei ole. Sieltä kuuluu tuhinaa ja puhinaa, kesäretken päiväunihetken sateen rummutusta.

Kaiken järjen mukaan tällaisen viikonlopun lopun luulisi olevan pelkkää sohvalla oleilua. Turha luulo. Vauhtitaudin riivaama Isä polttelee infrapunalampulla maaleja edellisenä päivänä Porvoosta vaihdetusta kaapista, siistii puutarhaa ja koettaa ehtiä Äidin avuksi lastenhoitoonkin. Lapsosten nukahdettua hän maalaa pellavaöljymaalilla ikkunanpieliä sillä ilma on hieno ja kirkas.

Yöllä ei tahdo tulla uni. Ja sitten kun tahtoo niin tahtovat lapset herätä jotain tahtomaan. Kello on 03:00. Siitä tunnin päästä Isän luomet painuvat kiinni avautuakseen tovin päästä herätyskellon piinalliseen ääneen. Töihin.

Kaupallinen tiedote

Runo- ja improvisaatioyhtye The Jack Kerouac shaped society -project keikalla Annikinkadun runofestivaalien päätösklubilla Tampereen ravintola Telakalla lauantaina 12.6.2010.

Fauvismia

Puhalletun lasin lävitse

tunkiokin

hehkuva kukkaketo

Odotuksen aikaa

Ajankuluna kulutamme aikaa. Ja sitä kuluu. Talvi siirtää viisarinsa kevääseen ja yht'äkkiä yllämme on täysi kesä. Toppahansikkaat unohtuvat kuraisina Isän taskuun. Hiekkalaatikkoon ostetaan lisää hiekkaa ja Lapset kantavat sen oitis kukkapenkkiin pienillä ämpäreillään.

Vapun jälkeen alkaa helle: Lämpö nousee parhaimmillaan kolmeenkymmeneen ja ylikin. Leikkikentän vieressä ja tyhjällä tontilla on yhä hiekoitushiekan sekaista lunta. Ihmettelemme sitä ohikulkiessamme kuin macondolaiset jäätä Sadan vuoden yksinäisyydessä.

Kevään kunniaksi koetamme pukea talovanhustamme kauniisiin vaatteisiin. Helpommin sanottu kuin tehty. Maalinraaputus alkaa sisäpihan puolelta mutta ei etene sieltä mihinkään. Edelliskesään verrattuna rapsutus on huimaavaa mikä tarkoittanee jonkinlaisen edistyksen tapahtuneen talvihorroksen aikana. Sivutiellä kaupalle päin erästä iäkästä taloa puhdistetaan kemikaalien ja painepesurien avulla. Maali irtoilee sieltä täältä. Seuraavalla viikolla siihen vedelläänkin jo uusi maali. Kaikki ohi kahdessa viikossa. Mutta kestääkö tuollainen pikamaalaus kysyy perinnerakentaja sisällämme. Emme tiedä. Mahdollista. Mahdollista on myös, että painepesurin painevesi tunkeutuu laudoituksen läpi ja turmelee talon runkoakin.

Heräilevän luonnon villitsemä Isä käy irroittamassa myös entisen saunan ikkunat. Niitä katsoessaan eräs ammattientisöijä totesi noin vuosi sitten, että ihan kaikkea ei kannata säästää. Eikä voikaan, ilmenee. Ikkunanpokat ovat alaosistaan niin lahot että ruudut ovat avattaessa pudota katolle. Teetämme Tampereella niihin korvauspuuta ja Isä ostaa pienihampaisen japaninsahan. Palaset leikkautuvat nopeasti, noin kahdessa iltapäivässä. Sen sijaan pokien hienosäätö, lasien asennus, kittaus ja kaikki muu saavat odottaa. Mitä, sitä emme tiedä. Talon odottaessa ikkunoita odottaa Äiti odotuksen päättyvän. Mutta vielä on aikaa, laskettuakin, noin kaksi kuukautta.

Vappupuheita

Vapuksi poikani kehittää uuden kielen.

Se on parempi

kuin isänsä ammoin puhuma

kangistunut ja valgeistunut

muinaismurre

jossa sanat ja äänteet

olivat jatkuvassa muutoksessa.

Pojan puheessa on rakenne

ja sanat harkittuja, tarkkaan äännettyjä.

Pyöreä on munga

jano nano

ja naula nooni.

Vain pienellä kiiltävällä leluliskolla

on alati vaihtuva ameebamainen nimi

mutta se niin kovin vikkelä

etten saa sitä mitenkään kiinni

vaikka se jatkuvasti

sukkuloikin

havaintopiirini rajamailla.