Poika täyttää vuoden ja Tyttö juhlistaa nimipäiväänsä jo kolmatta kertaa. Kehitys on taas ollut huimaavaa ja molemmat oppineet sellaisia uusia taitoja, että heikompaa eli Isää jo huimaa.
Poika saa ensimmäisen kunnollisen itkupotkuraivarinsa koska ei saa hypistellä juhliinsa asennettavaa koristelukukkaa. Huutoa kestää tunnin eikä se laannu ennen kuin uusi mielenkiintoinen objekti löytyy. Tällä kertaa se on tietokoneen kaukosäädin. Sekään ei ole lastenleikkeihin tarkoitettu joten toinen itkupotkuraivari alkaa jo opitun tuntuisesti.
Tyttö puolestaan kieltäytyy syömästä enää puuroa ja kiljuen listaa ne ruoat, joita saattaa yhä syödä. Ne ovat: Kakku, pulla, maito, hampurilainen, suklaa ja jäätelö. Erityisesti hän huutaa inhoavansa puuroa ja makaronia. Iltapala ei siis lautaselta mihinkään katoa. Puuron vaihtoehdoksi paksu pyknikko laittaa pienelle leptosomille leivän. Siitä katoaa juusto ja voita nuoleskellaan. Hiukan. Ei siis liene mikään yllätys, että yöllä makuuhuoneessa itkee Pieni Nälkäinen Tyttö. Koska jäätelöä eikä kaakaota nyt satu olemaan huonepalvelun listalla on vaativimmankin asiakkaan tyydyttävä puuroon. Nyt sitä menee. Kolme lusikallista. Pientä lusikallista. Vajaata. Puuron päälle puoli lasia maitoa ja uni maittaa aamuun asti. Tytöllä.
Puurotta kuihtuva Tyttö tuo mieleen 1950-luvun Jörö Jukka – pelikortit. Laihat kädet ovat kuin haapaiset tulitikut nyrkkiin puristettuina rikkipäineen. Vain vähän raapaisupintaa ja jo leimahtaa. Ja raapaisupintojahan Perinneperheestä löytyy.
Seuraavan yönä Tyttö herää jälleen ulvoen, kiljuen ja peittoaan potkien. Kyse on taas uhmasta. Nyt siitä, että juuri nyt hän ei halua nukkua peiton alla vaan vaatii itselleen villatakkia. Isä saa haasteen ja Isä sen häviää. Muistiin palaa pääsiäinen 1981 kun Isän perheeseen hankittiin koiranpentu. Paimenkoirana se heti aloitti lauman tutkimisen, hierarkisena eläimenä sen rakenteen analysoinnin. Isä katsottiin lauman alimmaksi, siksi, jota ei totella tarvitse. Mikään ei siis ole muuttunut.
Koska evoluution mukaan kaikki eläimet ovat alkujaan olleet samaa, on meissä jokaisessa oltava hieman suttakin. Pienissä tytöissäkin. Siitä taas päästään loogisesti koiraan, kesysuteen. Kuin koiranpentu, ottaa lapsikin paikkansa laumassa heikommat tieltään alistaen. Siksipä Isä onkin yksilöistä susin ja koiranosa hälle roolitetaan. Ihmekös tuo siis, jos joskus hieman haukkua louskuttaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti