Viikonloppuna on taas mahdollista jatkaa talon remontointia. Tai, kuten kailistina voisi paremmin sanoa, remontin välttelemistä. Eteinen on silti saatava johonkin kuntoon sillä se on ollut osittain paljaana jo yli puoli vuotta. Remonttikaverin päähän pudonnut ikkunakin pitäisi lasittaa mutta toistaiseksi ikkunan reikään asennettu pellavalevy on ajanut eristeen virkaa. Se toimii hivenen huonosti sillä ulommainenkin ikkuna on halki eikä valoakaan eteiseen juuri pääse.
Lauantaina saa Isä nukkua myöhään. Tässä tapaukseen aina puoli kymmeneen asti. Aamiaisen jälkeen suuntaamme porukalla Tikkurilan kierrätykseen rakennusosia tutkaamaan. Talon ikkunat on taas etukäteen mitattu siltä varalta, että kierrätyksen kasasta esiin nousisi oikean kokoisia korvausikkunoita. Sellaisia tarvitaan tulevaa ikkunanmaalausurakkaa odotellessa. Oikeat ikkunat löytyvätkin ja päätyvät perhefarmarin takaluukkuun. Romuläjässä kellottaa myös kirkkaan punaiseksi maalattu 1950-luvun naistenpyörä Venus Special. Siitä puuttuu satula ja sen vanteet on potkittu solmuun. Näistä puutteista huolimatta mietin hetken sen adoptoimista. En kuitenkaan sitä uskalla tehdä.
Kotimatkalla pysähdymme Koivukylän S -markettiin. Tyttöä keljuttaa kun marketissa ei ole lasten ostoskärryjä, Poika potkii ilmaa innoissaan päästyään kärryn penkkiin istumaan. Suomea puhuvina tunnumme olevan marketissa vähemmistönä mutta se ei haittaa: Päinvastoin. Tuntuu, kuin olisimme ostosmatkalla kaukana, kaukana kotoa. Sitä juhlistaaksemme ostamme pienen röttösen maukkaita mausteoliiveja herkkuhyllyltä. Tyttö villiintyy hieman ja pihistää tomaatin. Sitten hän juoksee koskettelemaan pakkauksia, kantelemaan vaunuihin mieluisiaan tuotteita. Sellaisia ovat kaikki käden ulottuvilla olevat.
Lauantai-iltapäivä kuluu kiireesti. Tytön ja Pojan Helsingin serkut tulevat kylään maalaiselämää ihmettelemään. Äiti ja Täti ahkeroivat einettä, lankomiehistö paneloi. Yhteistyö sujuu mainiosti, kunhan panelointisuunta saadaan päätettyä.
Sunnuntaina havahdumme talviaikaan. Se ei eroa kesäajasta mitenkään. Kello on 7:51 Wanhaa Aikaa kun nousen lasten kanssa. Tänään on Äidin nukkuvuoro. Taiomme tulet hellaan ja istutan Lapset penkeilleen puuroa syömään.
Äidin herättyä pakenen paneeliin. Työ sujuu, huonosti toisinaan. Silloin tällöin Lapset murtautuvat työmaalle. Tyttö levittää miljoonalaatikon lattialle ja Poika on hellyttävä näky isolla vasaralla vasaroidessaan. Koetan poistaa heidät aina kun voin mutta aina se ei ole mahdollista.
Illalla Äiti menee elokuviin. Jään Lasten kanssa syömään. Olen sahanpurujen peittämä. Tarkemmin ajateltuna, saatan ollakin sahajauholla täytetty ja saumani vain ovat ratkeamassa. Tyttö keksii hauskoja leikkejä missä hän itse on koira, Isä virtahepo ja Poika mato. Pahaksi mainittu ruokakin menee mainiosti koiranruokana koiranlusikalla koiranpaikalta, lattialta. Toisinaan koira intoutuu kertomaan satuja, toisinaan ärhentelee turhankin innokkaalle madolle.
Äidin palattua palaan töihin ja palan ennen pitkää pohjaan. Alkaa väsyttää ja kaikkea muutakin v:llä alkavaa nousee suuhun. Suhtaudun tilanteeseen kuin kyseessä olisi veto ja psyykkaan itseäni: Nyt ei saa lopettaa, stana! Venytän työtä yöhön mutta saan aikaiseksi sutta, väsynyttä sellaista. Viimein on aika myöntää: Veto on miehestä pois, tämä peli ei enää vetele. Kasaan valmiiksi leikatut panelit nurkkaan ja kurkkaan makuuhuoneeseen: Siellä nukutaan, osittain.
Siivoaminen yömyöhällä työaamua ennen on aina yhtä mieltäylentävää. Tunnen ylikierrosten saapuvan, unettoman yön odottavan. Kannan sirkkelin eteiseen, porrastan paneelinviipaleet porstuaan. Uutta vanhaa väliovea sulkiessa tunnen vedon kädelläni: Vanha avaimenreikä päästää ilman kulkemaan lävitseen. Tungen reiän pellavaa täyteen ja menen suihkuun. Laitan kytkimestä Onnisen valmistaman alipaineimurin kosteutta poistamaan ja oivallan: Korvausilma tulee nyt suihkuhuoneeseen eteisen lattian raoista. Se on kylmää. Yöllä en saa nukuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti