maanantai 28. joulukuuta 2009

Harmaasuolattu minä

Jouluna kaupat ovat kinkkua täynnään. Palasiksi revittyä sikaa on pakkasaltaissa ja viileähyllyillä, sitä voitetaan bingoissa. Eläintensuojelijat livauttavat julki videon, missä näytetään sikojen elinolosuhteita ennen kylmäystään. Se ei kauppaa hidasta.

Joulun jälkeen Isä on harmaasuolattu, kinkkunestettä otsastaan vuotava turvonnut pösilö. Perhe jää Seinäjoelle laatikoiden syöntiä viimeistelemään. Isä palaa kotiin laatikolla, junalla. Tämä ei johdu alkoholipitoisista nesteistä vaan enemmänkin siitä tosiasiasta, että yksin kulkiessaan juna vaan tulee edukkaammaksi kuin auto.

Kotona on hiljaista ja naapuri on aurannut koko pihan. Oikein nolottaa niin hienosti aurattuun pihaan saapastaan laskea. Auto siihen olisi pitänyt ajaa, ajattelen. Saan nukuttua oikein mukavasti vaikka alkuun hiljaisuus on ahdistavaa. Sitten siihen tottuu. Kiskon sänkyä hieman patterista ja lämpötilakin hieman laskee. Sekin helpottaa.

Bussissa on aamulla tilaa, Metro-lehtiä ei ole telineissä. Istun ikkunan viereen ja koetan nukahtaa. Se ei onnistu. Kudoksissani oleva suola on tönköttänyt minut enkä saa mukavaa asentoa.

Muutama työpäivä lurahtaa ohi kuin suolikaasu kiinteällä nesteytimellä. Illat kuluvat eteisen seiniä, lattiaa ja kattoa työstäessä. Vaikka maalit ovat valmiina ei niitä päästä käyttämään. Sitä ennen on rapsutettava, kiillotettava, puhdistettava, puhistettava, pestävä ja imuroitava. Sitten on vielä suojauksen aika ja vasta sen jälkeen voidaan avata maalipurkit kuin samppanjapullot.

Maalaus on työlästä. Ensimmäiset kerrokset maalaamattomaan paneliin liimaavat pensselin seinään. Se ei tunnu liikkuvan sitten millään, ei. Ensimmäinen maalikerros peittää pinnat iltakahdeksan aikaan, toinen yhden aikaan yöllä. Ja aamuksi taas töihin... Illalla lankomies tulee auttamaan. Kolmas kerros seiniin ja kattoon saa viimeinkin pinnat näyttämään siltä, miltä niiden pitäisikin.

Uuden vuoden yön kuivattelen yksin kotona. Lattian maali on hivenen märkää eikä sitä voi siis vielä uudestaan maalata. Laitan rakennuspuhaltimen täysille ja treenaan kitaralla "Port of Amsterdamia." Kolmen minuutin rämpytyksen jälkeen talo pimenee, puhallin hiljenee. Puhallin on röpäyttänyt sulakkeen, ajattelen. Asia on juuri näin. Työnnän pikasulakkeen kepillä takaisin ja palaan soiton pariin. Naapurit parveilevat tiellä rakettiensa kanssa. Taion soinnun toisen jälkeen Landolastani ja kujerran kuin kyyhkynen, kuin Jacques Brel Amsterdamin satamasta. Bräng. Kaikki pimenee. Taas. Painan taas sulakkeen mutta se ei suostu jäämään "päälle" asentoon. Käyn tarkistamassa puhaltimen. Sen johto on tulikuuma, sulamaisillaan.

Aamulla lattia on maalauskelpoinen. Maalaan sen. Laitan vaatteet porstuaan ja maalaan itseni sen suuntaan. Jouluruoat painavat vielä vatsassa kuin Joona valaskalaa. Ennen viimeisiä pensselinvetoja nostan maalipöntön kansineen porstuaan. Lattiasta tulee hieno. Viimeisen kohdan maalauksen jälkeen avaan oven porstuaan. Siellä on kylmää. Lähes yhtä kylmää kuin ulkona, ajattelen. Vaatteita vaihtaessani astun maalipurkin kanteen. Liuotin on maalattu vintin rappukäytävään. Harmaasuolauksen lisäksi olen harmaaksi maalattu. Onneksi ulkona on kaunis pakkasilma. Astelen vakain harmain askelin kohti rautatieasemaa, Pohjanmaan junaa ja perhettäni.

Ei kommentteja: