Ilmasto muuttuu päivittäin, päivittää ilmasto muutostaan. Lämpötilaheitot ovat rajuja, kuin sään säätäjän käsi koneistoa ohjaavalta sauvalta väliin lipsuisi. Liukkauttaan tahi sitten väsymyksen takia. Olipa miten oli, me emme sitä tiedä.
Yöllä on turahtanut taas kaksikymmentä senttiä lunta. Äidillä on aamulla meno ja Isä menee töihin myöhempään. Kuin sylkynä Äidin kasvoille molemmat lapset nukkuvat aina puoli kymmeneen saakka. Isä herää innostuneeseen Pojan ääneen. Se hihkuu "Ihi! Ihi!" Niinpä. Tyttökin herää Isää ihmettelemään. Olo on kuin joululomalla, melkein. Töitä on vielä tehtävänä, vitsa väännettävänä sitä ennen vaikkei Isä enää niin nuori olekaan.
Ehdimme saada ruispuuron hautumaan ennen Äidin paluuta. Ruispuurosta on huomaamatta tullut koko perheen yhteinen harrastus. Harras lautanen, jonka ääressä hiljennytään niin aamuin kuin illoin. Ennen syöntiä Isä käy lapioimassa lumet ajotieltä ja kulkupoluilta. Ulkona on jo jouluinen tunnelma. Vastapäisen talon naapurit ovat menossa kuusen ostoon, rajanaapuri kolailee omaa ajotietään. Luterilaiseen työn kulttuuriin näin joulua ennen sopii, että lumi on paksua, märkää ja painavaa. Sitä on ikävä lapiolla heitellä. Jos vain olisi kola, mietin. Naapurin pyöreäksi leikkaama kuusi on saanut hienon valkoisen lakin havuilleen. Nyökkään sille hyvät huomenet ja se nostaa hieman hattuaan, kumartaa lumet oksiltaan.
Töissä kaikki on ennallaan, konttori paperivuoren kaivettu kolo. Istahdan sen sisälle ja kurkistan sähköisestä ikkunastani maailmaa. Ei virallisia sähköposteja. Ei virallisia puheluita. Ei sitten mitään jollei sellaisiksi lasketa Facebookin lähettämiä tiedotteita siitä, kuinka joku on tägännyt nimeni muistiinpanoonsa. Poistan tiedotteet roskalaatikkoon ja lähden kuusen ostoon.
Lämpöasteiden tavoittama kaupunki on poriseva puurokattila jossa sokeri ja maantiesuola sekä kaneli ja hiekoitushiekka ovat menneet iloisesti sekaisin. Tiet ovat liukkaita ja loska roiskuaa. Tämä on tätä todellisempaa joulunaikaa, tuumin, kävellessäni ostoskeskukseen. Kuuset ostoskeskuksen edessä ovat joko harvoja, oksapuolia tai kiviaidan kupeessa kasvavia tuijia. Niitä ei voi ostaa vaikka kaikkein komeimpia olisivatkin. Ostan tuuheahkon puun melko mittavalla varrella. Myyjä tunkee sen alumiinirummun avulla hienoon verkkoon. Näin se on helppo kantaa.
Ennen iltaruispuuroa käymme Tytön kanssa viemässä rajanaapureille joulukonvehdit. Se on nopea kierros. Yksi loota tulee jopa takaisin kotiin kanssamme sillä naapuriperhe on liimautunut valtaisan television ääreen eikä kuule ovikellon soittoamme lain. Muistan, että meilläkin on televisio. Vintin komerossa. Pitäisiköhän se jos vielä virittää käyttöön? Tuskin. Mukavampaa on kävellä raikkaassa talvisohjoillassa ja kuunnella, kuinka kuuset kasvavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti