Kaksisydäminen nainen

Kaksisydäminen nainen

I

Kaksisydämisen naisen mahasta 

lähtee johtoja

ikkunan luona 

selin naiseen 

mies sulautuu maisemaan

kasvot aurinkoon

katse kirkon tornissa

ja katoissa

jotka aaltoilevat

kuin lakanat narulla 

yrittää keskittyä

lähimpään

juuri hiekkapuhallettuna

se on hiilipiirrustus

jonkä ääriviivoja sade tuhrii

kaksisydämisen naisen mahasta

lähtee johtoja

vuotaa veri

meri velloo

naisen mahassa

kantaa

mainingeista pienimmän 

kaiut

II

kun tarpeeksi kauan kuulee ääniä

alkaa pelätä

niiden hiipumista

45 sekunnin välein 

tapahtuvaa 

automaattisesta kanavan vaihdosta johtuvaa

kolmen sekunnin hiljaisuutta

kiinalainen vesikidutus

Kätilöopistolla

kuin juuri tällä koneella

olisi valta 

päättää 

jatkuuko vai loppuuko

tämä elämä

ennen alkamistaan

III

juuri kun kaksisydäminen nainen

sanoo, ettei jaksa enää

putoaa pienempi ulos 

jää siihen ihan lähelle vielä

vikisee 

kiinni jossain sinipunaisessa

joka täriseväkäsinen isä

pakotetaan leikkaamaan

vihkimään käyttöön uusi elämä

ennen kuin varovaisesti 

valvovien silmien alla

saa pestä pakettirasvat

IV

jälkeenpäin isän on vaikea 

kuvailla tapahtunutta

ei isä siitä mitään myyttistä löydä

sanoo, että parempi silti siellä oli olla

niinku tukena tai jotain

sanoo, että ei sitä isänä

osaa ajatella oikeastaan yhtään mitään

ettei sitä oikein osaa ajatella itseään isänäkään

että niiden tunteiden kuten kiintymyksen 

pitää niinku kasvaa 

vähitellen 

ajan kanssa

että se nyt on vaan avuton

joku

V

kaksisydäminen nainen

ei lakkaa olemasta kaksisydäminen

pienen

pudottuakaan

niiden symbioosi

menee kaiken muun yli

nainen nukkuu 

ulkoisen tahtiin

ulkoilee kun se on levoton

ja vähitellen mies

kiskoo itsensä irti

maisemasta

kääntää kasvonsa

alkaa tuntea pienempää

nähdä siinä ilmeitä

oppii 

rakastamaan 

varauksetta

rakastamaan kahta

määrän vähenemättä

että naisen tavoin

voi rakastaa kasvavasti pientä sydäntä

kuin olisi sitä itse kantanut

ja vastarakkaudeksi riittää

hymyn harjoitelma

haukotus keskellä yötä

tervehdys ennen töihin menoa;

aamun hullu jokellus.

"Pienen Down-pojan isä kirjoittaa koskettavia runoja"

Sanna Sommers haastatteli Kalle Niinikangasta Meidän perhe -nettilehteen. Juttu on jatkoa vuonna 2013 julkaistulle "Hirsi kerrallaan" jutulle, jossa käsiteltiin ikuiseen remonttiin juuttunut perhettä. Nyt on valmistunut sekä uusi kirja että myös talo. Mitähän seuraavaksi?
https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/pienen-down-pojan-isa-kirjoittaa-koskettavia-runoja-antakaa-minulle-aikaa

Iloista kansainvälistä Downin syndrooma -päivää

21.3. on kansainvälinen Downin syndrooman päivä. Päivällä halutaan tehdä Down-ihmisiä näkyvämmiksi ja taistella stereotypioita vastaan. Down-ihmisillä on kolme kromosomia kromosomiparissa 21 tavallisen kahden kromosomin asemesta.

Kuvassa teksti kirjoittajan tänään julkaistavasta runokokoelmasta Tervetuloa Mongoliaan ja kirjoittajan poika Turun kirjamessuilla 2017.

Tervetuloa Mongoliaan

Kalle Niinikankaan (s. 1973) viides runokokoelma Tervetuloa Mongoliaan julkistetaan kansainvälisenä Downin syndrooma -päivänä 21.3.2018. Tervetuloa Mongoliaan on runoelma yksilönkehityksestä ja teos käsittelee Downin syndroomaa, isyyttä, ihmisyyttä ja aksolotleja, noita erikoisia pieniä vesieläimiä Keski-Meksikosta. Teoksen lähtökohta on Niinikankaan neljännen lapsen syntymä. Odottamaton tilanne loi tarpeen sopeutua, tarpeen saada tietoa tuntemattomasta.

 

 

 

Ei meidän lentomme laskeutunut tulppaanipellon laitaan.

Me rysähdimme Sisä-Mongolian arolle

missä korviini ei kaiu oopperaa tai chansoneita tai motetteja

vaan möreää kurkkulaulantaa.

Eikä minulle tarjota vaaleaa vehnäolutta italialaisen viinin asemesta,

kurkkuuni kumotaan väkipakolla kumissia, käynyttä tammanmaitoa.

Muusikko Masi Hukari improvisoi esitykselle musiikilliset reunaviivat.

Kirjailija esittelee teostoaan Rikhardinkadun kirjaston lisäksi 21.3.2018 kello 20:00 alkaen Helinä Rautavaaran museossa Espoossa, 5.4.2018 kello 18:00 Teos & Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella ja 13.4.2018 kello 18:00 Tikkurilan kirjastossa Vantaalla.

Enostone kustannus on vuonna 1999 perustettu yleiskustantamo, joka toimii tällä hetkellä Tampereella. Enostone kustannuksen kirjat painetaan Suomessa.

Lisätietoja, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:

Kalle Niinikangas, kustantaja, Enostone kustannus

Puhelin: +358405922446, e-mail: kalle.niinikangas@gmail.com

http://www.enostone.fi/


Enostone kustannus löytyy myös sosiaalisesta mediasta!


Esiintymispaikat ja -ajat:

Kalle Niinikangas, Tervetuloa Mongoliaan

21.3.2018 kello 18:00

Rikhardinkadun kirjasto

Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki


21.3.2018 klo 20

Helinä Rautavaaran museossa

Ahertajankatu 4, 02100 Espoo

Tilaisuudessa myös muita esiintyjiä


13.4.2018 kello 18.00

Tikkurilan kirjasto

Lummetie 4, 01300 Vantaa

Tilaisuudessa myös muita esiintyjiä


5.4.2018 kello 18:00

Teos & Tulenkantajat

Hämeenpuisto 25, 33210 Tampere

Enostone kustannuksen kirjoja saatavissa verkkokaupasta http://www.enostone.fi/,
hyvin varustetuista kirjakaupoista, Roihuvuoren kirjamessuilta Helsingissä 17.3.2018 ja Vihtorin kirjamessuilta Tampereella 24.3.2018.

Asemalla / At the Station

Kalle Niinikangas esiintymässä keskiviikkona 18.1.2017 Helsingin rautatieaseman The Pullman barissa kello 18:00 alkavassa Asemalla / At the Station -runohappeningissä. Tervetuloa kuuntelemaan!

https://www.facebook.com/events/256815731398224/

Vaporeton vauhdissa

Kalle Niinikankaalta ilmestyi Turun kirjamessuilla uusi kirja, Vaporeton vauhdissa, kolmen sukupolven matkakertomus Pohjois-Italiasta.
Kirja lisätään Enostone kustannuksen verkkokaupan valikoimiin lähipäivinä, sitä ennen sitä voi jo tilata laittamalla sähköpostia kustantamolle tai tämän blogin kautta.

http://enostone.fi/

Kalle Niinikangas esiintymässä Helsingissä

Kalle Niinikangas esiintymässä Helsingissä torstaina 2.6.2016 kello 17:00 alkaen Työväenliikkeen kirjastossa järjestettävässä Runoja maailmalta, poems from around the world -tapahtumassa


https://www.facebook.com/events/550349221802551/


ja lauantaina 4.6.2016 kello 20:00 alkaen ravintola Dumarissa Tuomarinkylän kartanolla Kiilaklubilla


https://www.facebook.com/events/770806279723396/


Molemmilla keikoilla runoilijoita, myös Kalle Niinikangasta, säestää Between stations -improvisaatioyhtye, Masi Hukari, Anton Flint ja Jussi Villgren ja molempiin on vapaa pääsy.


Tervetuloa!

Hyvää kansainvälistä downin syndrooma -päivää!

Leprekauni

Jopas nyt jotakin, leprekauni

on meille muuttanut.

Se pihistelee kaikenlaista ja saaliin piilottaa

tai nappaa saappaat käsiinsä

ja karkuun vilahtaa,

kuin ihmiskasvoinen salamanteri

se ohi nelistää

ja jos vain silmä välttää

se heittää

löytämänsä avaimet roskiin.

Eivätkä rahat päädy

sateenkaaren päähän

vaan vessanpönttöön pulahtaa

ja luottokortit, ne joutaa biojäteastiaan.

Ei se toiveitasi täytä jos sen kiinni saa

nauraa kätkättää, silmät sirrillään rätkättää,

sellainen leprekauni nyt meillä asustaa.

Juttutarjous: Kevätretki Pohjois-Italiaan kolmen sukupolven & erityislapsen kanssa

Arvoisat lukijani,

Lähestyn teitä tiedustellakseni, josko teitä kiinnostaisi juttu kaksi viikkoa kestävästä kevätretkestä Pohjois-Italiaan? Olemme reissussa kolmen sukupolven voimin ja haluttaessa jutun fokusta voidaan suunnata myös matkailuun erityislapsen kanssa. Tukikohtamme on Venetsia, josta olemme vuokranneet Airbnb:n kautta majoituksen, mutta tarkoituksemme on myös liikkua ympäristössä.

 

Kuvituskuva. Kuva on oikeasti Sighnagista, Georgiasta.

Oman mausteensa matkaan tuo mummun ja papan sekä serkkujen mukanaolon lisäksi oikea erityislapsi, iloinen downinpoika, jolla on erittäin voimallinen karkailuvietti ja jonka elämää astma ahdistaa niin, että piilosta usein pihinä vain kuuluu. Miten reissu hänen kanssaan menee, siinä onkin kysymys. Joudutaanko turvautumaan sairaalaan, ja kuka sinne joutuu? Isäkö, taas?

Thaimaan rannoilla, lapsiperheen matkakertomus – kirjan saaman palautteen vuoksi olen tuuminut kirjoittaa lapsille tällä kertaa nimet. Miltä Teistä kuulostaisi, jos mukana seikkailisi 8-vuotias Hilppa, innokas lukija ja piirtäjä, seitsenvuotias August, räjähtävän nopea yleismiehen alku ja oikeudenmukaisuuden perikuva, viisivuotias Ruusu, Oikea Prinsessa & pumpuliunelmissa köllijä sekä 3-vuotias Armas, edellisten silmäterä?

Ennen matkaanlähtöä täytyy tietysti matkakassana toimiva hillopurkki saada täytettyä ja kysymyksen ydin onkin: mistä kaikesta voidaan vielä säästää? Voiko pakastimesta sammuttaa virran, ja nostaa ruoat jääkylmään porstuaan. Entä jos hiiret syövät kaiken? Voiko matonpesusta säästää rahaa heittämällä matto hankeen? Entä jos se unohtuu sinne viikoksi ja uutta lunta sataa sen päälle? Kannattaako kirjolohenperkeet ottaa marketista mukaan ja pakastaa ne, jotta ruusuille saadaan keväällä halpaa lannoitetta? Entäs jos perkeetkin unohtuvat, hautautuvat päiväysvanhojen makkaroiden, juustojen ja pakkauksesta vuotaneiden katkarapujen alle? Miltä äidistä tuntuu löytää tällainen paketti kahta vuotta myöhemmin? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia, niihin voidaan saada vain hajanaisia  hymähdyksiä tai murahduksia. Siksipä todellisia kysymyksiä ovatkin: lähteekö isä taas naapurin Pentille kukkia kastelemaan lentokenttätaksin raksuttaessa pihassa, vai onko hän juuri silloin erottelemassa viime syksynä maahan unohtuneita valkosipulinkynsiä toisistaan? Saako äiti jääkaapin pestyä, kuka hoitaa Hilpan Siria Lumipallo –hamsteria, oppiiko August uimaan ennen Venetsian vetisille kaduille astumista, viitsiikö Ruusu astua alas valtaistuimeltaan ja pakata tavaransa & ehtiikö Armas ne laukusta tyhjentää ennen kuin laukku saadaan suljettua?

Kuvituskuva. Kuvassa ei ole venetsialainen gondoli, vaan thaimaalainen pitkähäntä.

Lisäksi maininnan arvoista lienee, että Savukeitaan matkaoppaat: Georgia on valmistumassa ja sen arvioitu julkaisupäivä on 14.2.2016. Ko. kirjan olen kirjoittanut yhdessä toimittaja Ville Ropposen kanssa. Myös tätä kirjaa ostamalla voi tukea yllämainitun suunnitelman toteutumista.

Ystävällisin terveisin, yhteydenottojanne odottaen,

Kalle Niinikangas

Rekolan lintupoika

Eriskummallinen vesilintu
lehahtaa kirjahyllyn päälle
kirkkaansininen uimavaippa päässäään,
penaali pelikaaninnokkana,
vaaleanpunaiset reput siipinä
keltaiset kumisaappaat kahlaajan koipina.

"Ainoastaan sinun poikasi
saattaa levittää liimaa käsiinsä
jotta kykenee kiipeämään seinille,"
hänen äitinsä sanoo,
"tai julistaa avatuksi kilpailun
parhaasta lintupuvusta
kun pitäisi tehdä läksyjä."
En vastaa.
Tämä on taas näemmä niitä päiviä
jolloin yhteiset lapset
degeneroituvat, niihin jää vain
isän geenejä.

Enkä minä tuollaista olisi edes keksinyt.
Tein margariinista rasviksen
ja revin sohvasta jouset hyppykenkiä varten.
Edes niillä
en noussut noihin korkeuksiin.

Sammon taonta, moniääninen runoilta ravintola Juttutuvassa 5.10.2015 kello 19:30 alkaen.

Tiedote

Pitkäaikaiset Suomen ystävät, brittirunoilijat Andy Willoughby ja Bob Beagrie tuovat bensiininkatkuisen, Kalevalasta ja Suomesta inspiroituneen runoteoksensa, Sampo; Heading further North Helsinkiin ja Juttutupaan maanantaina 5.10.2015 kello 19:30 alkaen. Esitys kuljettaa kuulijaansa Pohjois-Englannin rautakautisilta linnavuorilta Sääksmäen Rapolanharjulle, pohtii syntyjä syviä, rauan syntyä ja rakkautta. Pääosin englanninkielisessä esityksessä kuullaan lisäksi sähkökitaran murinaa sekä kosketin- ja puhallinsoittimia Masi Hukarin ja Anton Flintin soittamina.

Tilaisuudessa julkistetaan Sampo; Heading further North -teoksen suomennos Sampo, syvemmälle pohjoiseen (Savukeidas kustannus, suom. Kalle Niinikangas) sekä pitkän linjan runoilijan, Hannu Kankaanpään uusin runokokoelma Kuuntelen (Enostone kustannus) ja Hannu Kankaanpää esittää runoja teoksesta. Illan muut esiintyjät ovat runoilijat Riina Katajavuori, Esa Hirvonen, Ville Hytönen sekä Hauerwaas Vallankumous!

Illan päättää open mic, jossa kahdeksan ensimmäiseksi ilmoitautunutta pääsee esittämään yhden oman runonsa lavalla. Ilmoittautuminen alkaa kello 19:00.

Tilaisuuden juontaa Kiila ry:n puheenjohtaja, runoilija Kalle Niinikangas.

Vapaa pääsy.
Tilaisuus on osa Taiteilijajärjestö Kiila ry:n Kiilaklubien sarjaa

Tilaisuuden tuottavat Taiteilijajärjestö Kiila ry
ja Puutarhakahvila Tervapääsky, Sääksmäki


Linkki tapahtuman Facebook -sivuun:
https://www.facebook.com/events/425460587663149/

Dale

Hän liikutteli leukojaan puolelta toiselle

astuessaan sisään Vauxhall Vaultiin

kuten joka tiistai,

tilasi tavallisensa, hanasiiderin

asetti alumiinisen kotelonsa kulmapöydälle,

kasasi huolellisesti köönsä, Excaliburin

& kirjoitti nimensä liitutaululle.

Kaikki meni hyvin illan kolmanteen peliin.

Kamppailut olivat kovia mutta rehellisiä

& hän voitti kuten tavallista

mutta sitten joku giniltä lemuava turisti

nuiji hänet naureskellen.

Hän liikutteli leukojaan

puolelta toiselle, puolelta toiselle

hänen leukansa liikkuivat

& hänen katseensa oli tyhjä, eksynyt.

Vanhempi nainen tuli luokseni

& kertoi, kuinka onnetonta se oli, että Dale oli hävinnyt,

kuinka hän oli oikeasti erittäin hyvä pelaaja

joka oli vain missannut pari hyvää lyöntiä

vaikka me molemmat tiesimme

ettei se ollut totta.

Jalostettu villi (eräänlainen kannanotto)

Lukittuna tähän setään,

rahan metalliaitaukseen

hassu karvaton apina

jonka kuuluisi juosta nelistää ravata loikkia makoilla

nyppiä syöpäläisiä lajitovereistaan

vain mammonan mahtia tottelee.

Karvattomalle on karva saatava, turkittomalle turkki

on puettava nahkaa nahkaa ylle

ja nylkee setä kumppaneineen miljoonan toisensa jälkeen.

Ei kerro kivusta kyyneleet ketun silmissä,

ei vaikerra tuon hyödykkeeksi jalostetun villin vikisevä suu

vain satuihin uskovat tätä tuskaksi luulevat.

Eivät eläimet vapautta mieti, eivät

sen setä tietää

sillä lukittuna kehonsa vankilaan,

rahan metalliaitaukseen

hän itsekin vain on yksi niistä.

Thaimaan rannoilla

Thaimaan rannoilla
Lapsiperheen matkakertomus

Thaimaan rannoilla -matkakirja on viimein valmistumassa. 

www.facebook.com/thaimaanrannoilla

Ajokauden päätteeksi (surmanajaja)

Moottoripyörällä vasta 
voi kesästä nauttia.

Vastaantuleva itikka iskee avointa silmää

ja vapaus tuntuu kasvoilla

kun ajaa hiekkarekan jäljessä, edellä

ajava pesee tuulilasia.
 

Moottoripyörällä vasta 
aistii asfaltin kutituksen

ja mitä hyötyä

ennakoivasta ajotavasta

jonkun törttöillessä aina vasemmalta eteen.

Ja kunnon varusteet täytyy olla, totta kai.

Tukeva ajopuku

että jää jotain tunnistettavaa

ja raskaat kengät

sillä saappaat edellä tässä edetään.

Poika

Poika, joka syntyi laskettuna päivänä.

Poika, jolle kätilö antoi yhdeksän pistettä.

Poika, joka oli jäntevä ja voimakas.

Poika, jolla oli mantelin muotoiset silmät.

Poika, jolla oli nelisormipoimu.

Poika, jonka pienet korvat olivat matalalla.

Poika, jolla oli sandaalirako varpaiden välissä.

Poika, jolla oli löysää nahkaa niskassaan.

Poika, joka ei ollut odotetun kaltainen.

Poika, jonka lonkat olivat normaalit.

Poika, jonka sydän oli terve.

Poika, jonka avoimen valtimotiehyen ennustettiin sulkeutuvan.

Poika, joka kellastui.

Poika, jonka isä odotti ihmettä.

Poika, jonka kromosomit laskettiin.

Poika, joka kääntyi puolivuotiaana.

Poika, joka sinistyi.

Poika, jolla oli hengitysvaikeuksia.

Poika, joka ei jaksanut enää kääntyä.

Poika, joka lakkasi kasvamasta.

Poika, joka lähetettiin päivystyksestä kotiin.

Poika, jolla oli keuhkokuume.

Poika, jonka keuhkoista imettiin limaa.

Poika, joka olikin elänyt liian suurella sydämellä.

Poika, jonka avoin valtimotiehyt ei ollutkaan sulkeutunut.

Poika, jonka eteiskammiossa oli reikä.

Poika, jonka sydän piti leikata kolmen viikon kuluessa.

Poika, joka juuttui leikkausjonoon ja putosi siitä kahdesti jouduttuaan osastohoitoon.

Poika, jonka isä oli seota saatuaan tiedon leikkauksen kolmannesta peruutuksesta lauantai-aamuna.

Poika, jonka lääkäri leikkasi sunnuntaina vapaa-ajallaan kolme kuukautta ensimmäisen, perutun leikkauspäivämäärän jälkeen.

Poika, joka sai vappupallon teho-osastolle.

Poika, joka kotiutettiin hyväkuntoisena.

Poika, joka joutui takaisin sairaalaan.

Poika, jonka eteiskammiossa oli toinenkin reikä.

Poika, jonka keuhkossa oli hapeton alue.

Poika, joka määrättiin lentokieltoon.

Poika, jolle piti ostaa oma lääkehengityslaite.

Poika, jota piti lääkitä kahden tunnin välein vuorokauden ympäri.

Poika, jonka hoito ei Kelan mukaan ollut erityisen aikaa vievää tai vaivaa vaativaa.

Poika, joka joutui infektio-osastolle ensin kolmen, sitten kuuden viikon välein.

Poika, jonka eteiskammiosta löytyi kolmas reikä.

Poika, joka herää jokaiseen aamuun yhtä iloisena.

Poika, jolle tuli keuhkokuume uudestaan.

Poika, jolla oli marmori-iho.

Poika, jonka eteiskammion sanottiin muistuttavan siivilää.

Poika, joka tervehtii kaikkia.

Poika, jonka kilpirauhasen toimintaa tutkitaan.

Poika, joka osaa kiivetä vintin rappuset.

Poika, jolla on oppimisen palo.

Poika, jonka pitää saada kolme kiloa lisäpainoa ennen seuraavaa sydänleikkausta.

Poika, joka viittoo ”kengät” kun haluaa nakin.

Poika, joka syö vain mitä itse haluaa

Poika, joka ei halua syödä kuin nakkeja tai vaaleaa leipää.

Poika, joka on sisarustensa silmäterä.

Poika, joka täyttää kaksi vuotta.

Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan.

Minun poikani,

rakas poikani.

(Raymond Carverin runon ”Car” muotoa vapaasti lainaten)

Isä

Svanetian Grand Prix

Torstaina heräämme aikaisin V:n älypuhelimen mekaanisten kukkojen kiekaisuihin. Ulkona on pimeää, lunta on satanut lisää, sumu noussut kuruista laakson ylle. Hevonen värjöttelee ulkona omenapuun alla, kalkkunat ovat jo heränneet, parveilevat metallisissa portaissa. Katolta liukuu lunta, tiellä on pari senttiä jäistä loskaa.

Emäntäkin on noussut, laittanut kystä kyllä. Tarjolla on Svanetian liha- ja sipulitäytteistä hatsapuria ja teetä. Onneksemme olemme pakanneet laukut jo edellisenä iltana sillä marsruthka eli joukkoliikennetaksi pörähtää portille hieman odotettua aiemmin, kesken toisen teekupin. Jätämme jäähyväiset kotimajoitukselle, emäntä jää pakkaamaan hatsapuria mustaan muovikassiin mutta emme sitä ehdi mukaamme ottaa. Marsun takapenkillä nuokkuu japanilainen pariskunta. Georgialaiset automiehet ajavat äärirajoilla, sen takana, eikä tämäkään kyyti tee poikkeusta ja pääsemmekin yhdessä hujauksessa Mestian keskustaan. Siellä meidät siirretään toiseen marsuun, valkoiseen Mercedes Sprinteriin. Mersun etupyörät ovat sileät kuin formulan renkaat ja ajatus jäisestä, lumisesta vuoristotiestä sellaisilla kuvottaa, kääntää vatsaa. Odottelemme bussiasemalla noin tunnin ennen kuin pääsemme matkaan. Siinä ajassa auto on käynnistetty pari kertaa, ajettukin muutama metri ja Zugdidiin menevien reput on kaivettu takatilasta, heidät siirretty harmaaseen farmariautoon. Siinä on EU-standardit ylittävät urat renkaissa, huomioin kateellisena.

Pysähdymme seuraavan kerran poliisiasemalla, noin 500 metriä bussiasemalta. Kuski käy ilmoittamassa jotain poliisille ja sitten Zugdidin auto savuaa paikalle. Ihmeekseni kuskit alkavat tapella keskenään. Mukaan liittyy joukko muitakin miehiä, paikalle ajaa jopa toinen pikkubussi jonka kuski ja apukuski liittyvät riitaan, hotellien ikkunat avautuvat ja turistit videokuvaavat mekkalaa kännyköillään. Toivon sydämestäni, että kyseessä ei ole riita siitä, kestääkö Sprinterin kunto koko matkan, mutta riidan syy ei selviä. Lopulta, erittäin kovan huutamisen jälkeen, kuskimme kiipeää Opelin katolle ja alkaa potkia sieltä lunta alas kuin ripaskaa tanssisi. Tovin päästä Opelin kuski tulee meidän autoomme ja lähdemme matkaan, kuskeja siis vaihtaen. Nyt etenemme sata metriä. Apukuski näkee avoimen kaupan ja käy ostamassa askillisen Pirveliä. Minäkin poikkean, ostan litran vihreää tarhun- eli rakuunalimonadia. Askin saatuaan apukuski ja eräs toinen paikallinen matkustaja jäävät kauppaan vetelemään laheita savuja, pelaavat vielä jotain rahapeliäkin. Kaikki alkaa tuntua toivottomalta, en usko, että pääsemme ikinä pois tästä sumun peittämästä lumisesta laaksosta ja alan ajankuluksi kuvailla lumenpeittämiä laitumia, satonsa alla taipuvia omenapuita. Apukuski kerää kourallisen kastanjoita ojasta, jakaa niitä paikallismatkustajille ja sitten jatkamme taas.

Opelin kuski ajaa edellämme, soittelee jatkuvasti kuskillemme ja ilmeisesti sopii lisäkyytiläisistä. Puolen kilometrin jälkeen apukuskilta vaikuttanut kaveri jää pois, muutama koulutyttö ja vanha mummo tulee kyytiin. Lasken 18 matkustajaa ja kiitän itseäni siitä, että varasin paikan ikkunan vierestä, yksittäispenkiltä. Mutta matkustajia tulee kylistä lisää ja hitsatut lisäpenkit otetaan käyttöön. Jossain vaiheessa autoon tungetaan useita laatikollisia omenoita ja seisomapaikatkin otetaan kovasti protestoiden käyttöön. Nyt istun yksittäispenkillä mutta sylissäni on seisovaa esittävä vihreätakkinen mummo ja viereeni on laskettu alas taitettava penkki jolla istuu kaksi matkustajaa.

Kahden ja puolen tunnin matkanteon jälkeen olemme edenneet kymmenen kilometriä. Maisemat ovat toki kauniit ja niitä kelpaa katsella, pidemmänkin aikaa yksityiskohtiin tutustuen. Aurinko tunkee säteensä sumun ja pilvien läpi ja terävät, jäätikköhuippuiset vuoret piirtyvät sinistä taivasta vasten. Mestian laakson viimeisten talojen kohdalla kuski pysäyttää vielä kerran ja erään talon portti aukeaa, taistelujen arpeuttama mies kantaa hänelle höyryävän lasin ja pullon vettä joka kaadetaan konepellin uumeniin. Pari matkustajaa jää vielä pois ja lasken matkustajamääräksi nyt 28 ihmistä. Nousemme ensimmäisille serpentiineille ja kuski näyttää kyntensä kuin tallipaikkaa kyttäävä nuori lupaus: hotelli Mestian neliveto nousee edessämme mutta svanetian Räikkönen polkaisee jalkansa lattiaan, ehkä sen läpikin ja tunkee Sprinterin ohi. Tai ei aivan, tarkalleen ottaen, sillä osumme ja peilinpalaset vain lentelevät. Kuski pysäyttää ja pui nyrkkiä ohi kaasuttavalle hotellin autolle. He eivät uskalla jäädä kisailemaan, korjailevat vain peiliään ikkunasta käsin, huomaan.

Hieman myöhemmin aurinko on tullut jo kunnolla esiin, lumi sulaa noroina, puroina, alas rinnettä. Saavutamme eilisen, uutisissakin mainitun maanvyörymän ja on odotettava. Jäämme letkan hännille mutta Sprinterin käsijarru on viallinen, auto valahtelee nykien kunnes joku juoksee isot kivet renkaiden alle. Odottelemme noin 15 minuuttia ja käydessäni ulkona on paikkani viety. Kuka itsensä nostaa, se paikkansa menettää, taidettiin jossain sanoa. Nyt saan istua kurttuisen, hivenen lannan tuoksuisen, mutta ystävällisen mummon vieressä taitettavalla lisäpenkillä. Maanvöyry on ollut iso, tuhoisa. Rinnettä on tullut alas noin 500 metrin matkalta, useiden kymmenien metrien korkeudesta. Tielle on pudonnut mutaa ja henkilöauton kokoisia kiviä joiden väliin raivausmiehet ovat tehneet eräänlaisen pujotteluradan jonka slalomporttien ja puuttuvan tienreunan välistä kuljemme.

Loppumatka on joutuisampi. Georgialaiseen tapaan kuski tuntuu otaksuvan, että äänimerkin käyttö ennen mutkaa auttaa torjumaan kolarin mahdollisten vastaantulevien kanssa. Laskeudumme hitaasti Enguri-joen uomaa seuraten kunnes käännymme isommalle tielle kohti Zugdidia ja nousemme taas rinteille, nyt smaragdinvihreän Jvari- tekoaltaan reunoja seuraillen. Tien reunalla on siellä täällä ristejä, muistomerkkejä tieltä pudonneiden muistoksi. Silloin tällöin Zugdidin Opel tai valkoinen, saksalaisen puusepänliikkein logoin varustettu pakettiauto ohittaa meidät tai me heidät.

Viimein saavutamme Kaukasuksen laidan, tulemme tasangolle. Svanetitornin kaltainen raunio seisoo viimeisellä harjanteella, terävät lumihuiput jossain kaukana sen takana. Kuvaan vieressä istuvan mummon siluetin Kaukasusta vasten, mummo kaivaa valtavan, ruosteisen puukon laukustaa ja viipaloi sillä omenan, tarjoaa palasen. Pidämme tauon Zugdidissa ja saavumme Kutaisiin noin kello 14:00, seitsemän tunnin ja 230 kilometrin, 1700 metrin laskeutumisen jälkeen. Rinkkani on osin lannan peitossa kun se kaivetaan tavaratilasta. Käymme syömässä Kutaisin Trade Centerissä. Kahvila Maksi tarjoilee hauskoja pitsoja: juuston ja oreganon asemesta niissä on majoneesia ja tilliä. Tutkailemme keskusta hetken ja ostan kenkälankkia kenkäkaupasta. Asemalla nuori georgialaismies on sammunut passi rinnalleen, vanhempi pukuherra tulee innoissaan kättelemään meidät kuin vanhat tutut ja hän saattaa hyvinkin olla oikeassa.

Jatkamme Kutaisista marshrutkalla Khashuriin, noin kaksi tuntia, ja otamme sieltä taksin 30 kilometrin päähän Borjomiin. Tie seuraa Mktvari-joen uomaa ja taksikuski revittää nestekaasukäyttöisellä Mercedeksellä Pirveliä röyhytellen keskimäärin 140 kilometrin tuntinopeudella 70 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Koetamme laittaa turvavöitä mutta georgialaiseen tapaan niissä ei ole lain vastakappaleita eivätkä pelkät vyöt paljoa turvaa tarjoa. Taksikuski innostuu kuultuaan, että meillä ei ole majoitusta ja kuljettaa meidät Borjomin keskustan asemesta suoraan kaverinsa luo. Majoitus maksaisi 10 laria per henkilö mutta emme oikein ole tarjontaan tyytyväisiä, lähdemme kävelemään kohti autosta havaitsemiamme halpoja hotelleja kun paikallinen nuori nainen tulee tiedustelemaan, josko tulisimme kuitenkin hänen majoitukseensa. Käymme katsomassa paikan, jäämme yöksi, varikolle.

Kodinvaihtajat

Lasten kanssa matkalla -kirjaa tehdessä tutkin myös nykyään kovin suositun kodinvaihdon teemoja. Kaikki vaikutti mielenkiintoiselta, ja niinpä täytin perheellemme profiilin, hetken mielijohteesta. Ensimmäinen vaihtotarjous tulee parissa päivässä. Se on englanninkielinen, Belgiasta. Mietimme tovin, ja vastaamme, että mikäpä siinä. Pari päivää myöhemmin saamme uuden viestin. ”Olemme pahoillamme,” siinä sanotaan, ”olemme lähettäneet saman viestin usealle perheelle ja sopineet jo jonkun toisen kanssa vaihdosta.” Niinpä vastauksemme ei ole innostunut vaan enemminkin viileän varautunut kun saamme vaihtotarjouksen Saksasta. ”Kuinka monelle olette lähettäneet tämän viestin?” kysymme. ”Yhdelle,” kuuluu vastaus, ”ovatko he kertoneet siitä?” Ei, eivät olleet.

Sovimme vaihdosta alustavasti tammikuussa. Vaihtoperheessä on kolme teini-ikäistä. Lasten iät eivät ole omiemme kanssa samoja mutta emme anna tämän vaikuttaa. Perhe asuu Pattonvillessä, yhdysvaltaisten rakentamassa entisessä sotilaskaupungissa Stuttgartin lähellä, selviää. Helmikuussa pienimmällä lapsellamme, kesäkuussa 2012 syntyneellä Poika T:llä todetaan ei vain yksi, vaan kaksi pahaa sydänvikaa ja T joutuu infektio-osastolle, sairaalahoitoon hengitysvaikeuksien takia. Kevät etenee toistuvien sairaalahoitojen merkeissä ja saksalaisen vaihtoperheen usko on loppua. ”Haluatteko Te vielä vaihtaa,” kuuluu sähköposti, ”talvella vastasitte nopeasti mutta nyt Teistä ei kuulu mitään.” Päätämme vaihtaa. Joko T leikataan ja hän paranee tai sitten hän ei parane eikä mikään koskaan enää ole samaa, järkeilemme. T leikataan viimein juuri ennen vappua, 10 viikkoa ensimmäisestä sairaalareissusta, kahden perutun leikkausajan jälkeen. Paraneminen on nopeaa, mutta jälkitarkastuksessa sydämessä todetaan jälleen uutta häikkää. Lääkäri vakuuttaa, että näitä uusia vikoja ei tarvitse leikata vaan ne korjaantuvat ajan kanssa. Uskomme. Samoihin aikoihin vaihtoperheemme ilmoittaa ostavansa liput. Aikataulumme menevät hieman ristiin: he haluavat tulla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna mutta me emme voi lähteä ennen kuin juuri sen jälkeen sillä isovanhempien kahvilassa on tuolloin tilaisuus, jossa Isä esiintyy.

Kesäkuussa kaikki vaikeutuu lisää: T:n sydänkontrollissa löytyy jälleen uusia sydänongelmia ja hengitysvaikeudetkin palaavat. Pojalla on astma ja keuhkoröntgenissä havaitaan ”tummaa möhjöä”, toisen keuhkon todetaan osittain vajonneen kasaan ja T määrätään osastohoitoon, väliaikaiseen lentokieltoonkin. Tämä sattuu harmillisesti samana päivänä, kun Perheen on määrä lähteä viettämään pitkää viikonloppua Tukholmaan. Nyt Isä päätyy laivaan isompien lasten, kuusivuotiaan Tyttö H:n, nelivuotiaan Poika I-A:n ja kaksivuotiaan Tyttö L:n kera Äidin ja T:n jäädessä Lastenklinikalle Helsinkiin.

Kesä kuluu, nopeasti. Isä yliviljelee kotipuutarhaansa ja istuttaa kuusi kesäkurpitsaa, kasvihuonetomaatteja, kurkkuja, salaatteja, valkosipulia, yrttejä ja uusia marjapensaita. ”Iskä on kyllä kova siementämään,” H toteaa. Olemme sähköpostiyhteydessä Saksaan säännöllisesti ja sovimme, että hankimme isompia sänkyjä heidän lapsiaan varten ja he lainaavat T:lle matkasängyn. Ei, he eivät tarvitse enempää polkupyöriä joten emme hanki niitä eivätkä he pelaa tennistä vaikka talomme vieressä on ilmainen kenttä ja meillä olisi monenkokoista mailaa. Sen sijaan Äiti ja Lapset hakevat matkailuesitteitä ja mietimme, mitä tervetuliaisruokaa jätämme vieraitamme varten. Päädymme näennäisen stereotyyppiseen ratkaisuun: tuoreita metsäsieniä (kanttarelleja), uusia perunoita, tuoreita sipuleita, mustikoita, vadelmia, itse tehtyä omenamehua, rieskaa, ruisleipää ja Juhla Mokkaa kausipurkissa.

Viimeinen viikko ennen vaihtoa on hikistä, kovaa työtä. Isä ja Äiti lähettävät isot lapset maalle mummulaan ja palkkaavat lisätyövoimaa jota ei kuitenkaan tule. Tai oikeastaan, pihaan saapuu kesäpoika, tunniksi, ja saa kaivettua liuskekivipolulle kuopan pohjaksi mutta ei kiviä asetettua. Porstuan perusgraniitit jäävät myös vuoreksi keittiön ikkunan alle, kivituhka ja reunakivet ”Siisti Piha” -säkkeihin ajotielle, nurmikko leikkaamatta, sähköjohdot keittiön katosta siistimättä, ikkunat pesemättä ja monta muuta tekemättä. Mutta taloon tulee kuitenkin tilaa: kaatopaikalle katoaa autokaupalla roskaa ja romua, kierrätyskeskus ja Fida saavat myös osansa. T:n keuhkotutkimus eli bronkoskopia sattuu luonnollisesti samalle viikolle. Isä on T:n kanssa Lastenklinikalla Äidin huhkiessa imurin, mopin, rättien ja jätesäkkien sotaharjoituksissa.

Lähtöpäiväksi riittää vielä paljon tekemistä, on siis priorisoitava. Äiti toteaa viimeinkin olevansa naimisissa umpihullun miehen kanssa havaitessaan Isän juoksevan tyhjentämään naapurin Pentin postilaatikkoa taksin jo raksuttaessa pihatiellä. Lähetämme junasta viestin jo matkalla olevalle vaihtoperheelle. ”Aika loppui kesken,” kirjoitamme. ”Olemme pahoillamme sotkusta.” Perjantain esitys menee hyvin ja lauantaina soi puhelin. ”Hei,” siellä sanotaan,” kaikki on hyvin, mutta voisitko kertoa, kuinka Te keitätte kahvia?” Kerromme keittävämme sitä hellalla ja annamme ohjeet. Sunnuntaina perhe ajaa autollamme meitä tapaamaan Valkeakoskelle. He eivät tunnu olevan kovinkaan pahoillaan vaihdosta perheemme kanssa. ”Vaihdoimme kerran ruotsalaiseen kesämökkiin,” perheen äiti sanoo, ja isä jatkaa, että jos kelit vain ovat kohdillaan he eivät aio juurikaan aikaansa talollamme viettää. En tiedä, mitä mieltä tästä pitäisi olla ja päätän, etten tiedustele asiaa tarkemmin. Lainaamme heille kahvinkeittimen nyt jo talveksi suljettavasta kahvilasta ja he tuntuvat olevan mielissään.

Sunnuntaina varaamme hotellin Frankfurtista ja maanantaina viimein pääsemme matkaan. Otamme junan Tampereelta Tikkurilaan ja jatkamme bussilla Helsinki-Vantaalle. Kentällä tarkastamme laukun: melkein kaikki tarpeellinen mukana, kotona ei tarvitse enää käydä. Vain T:n nesteenpoistolääkitykseen tarvittavaa injektioneulaa ei löydy. Kysymme kentän apteekista mutta heillä ei ole. Onneksi löydämme lentokentän lääkäriaseman ja saamme sieltä tarvittavan neulan. Tarkastamme kentän kahvilassa sähköpostin. Frankfurtista on tullut viesti, jonka mukaan huoneemme kapasiteetti on 3 henkilöä ja he ovat varanneet meille toisenkin huoneen. Lähetämme takaisin viestin, jonka mukaan hotellin sivuilla kerrotaan lasten majoittuvan ilmaiseksi. Seuraa useiden viestien ketjuttelu joka ei johda mihinkään mutta jossa on viitteitä hotellihenkilökunnan hermojen menetyksestä. Emme peru varaustamme, sillä emme löydä korvaavaa paikkaa. Lento sujuu melko kivuttomasti. Vain H:n limonaadi lorahtaa penkille ja lentokoneen osuessa valtaisaan turbulenssiin hihkuu L innoissaan: ”Kylläpä on paljon pöökiä!”

Emme ole päästä pois Frankfurtin kentältä. Syynä ei ole kentän suuruus eikä opasteiden vähäisyys vaan se, että hissiä alas oikealle junaraiteelle ei ole. Joudumme siis kantamaan vaunut, matkalaukut ja pienimmät lapset hirvittävässä, hiostavassa kuumuudessa. Rautatieasemalla törmäämme seuraavaan ongelmaan. Taksit eivät suostu ottamaan enempää ihmisiä kuin heillä on turvavöitä eikä yhdelläkään ole näin montaa. Viimein eräs välimerellisen oloinen kuljettaja nappaa meidät kyytiinsä, solidaarisuudesta suurperhettä kohtaan. Hänelläkään ei ole tarvittavaa määrää turvavöitä mutta se ei nyt haittaa. Kuljettaja lataa koko takapenkin täyteen erilaisia istuinkorokkeita, silmänlumeeksi, ja istuttaa meidät tuon keon päälle. Hotellilla yhytämme meille äänettömästi loukkaantuneen virkailijan. Hän ei kohota katsettaan päätteeltä eikä vieläkään ole halukas neuvottelemaan kohdasta ”lapset majoittuvat ilmaiseksi huoneessa olevissa vuoteissa” vaan sanoo, että kyllä sääntö on yksi lapsi per huone. Otamme  kaksi, huonetta siis.

Tiistaina ajamme metrolla Frankfurtin päärautatieasemalle ja hyppäämme Stuttgartin junaan. Siellä vaihdamme paikallisjunaan joka kiidättää meidät Kornwestheimin esikaupunkialueelle. Asuntovaihtareidemme naapurit ovat meitä vastassa ja pääsemme ”kotiin” ”oman automme” kyydissä. Se on siisti, kuten asuntokin. Naapuri opastaa meitä jonkin aikaa ja lähtee sitten kotiin. Me tutkimme asuntoa. Se on juuri sellainen kuin meille oli kuvailtu. Tunnemme hetken sääliä kotonamme lomaa viettäviä saksalaisia kohtaan. Sitten hyppäämme autoon ja ajamme paikallista tavarataivasta tutkimaan. Mukaan tarttuu monenlaista lomalla tarvittavaa kuten puurohiutaleita, maitoa ja pakastepitsoja.

Tutkimme asuntoa tarkemmin palattuamme. Se on oikeastaan rivitalo ja siinä on kolme kerrosta. Keittiö ja ruokasaliolohuone ovat keskimmäisessä, kodinhoitohuone ja vanhempien makuuhuone kellarissa ja lasten makuuhuoneet yläkerrassa. Päätämme nukkua kaikki yläkerrassa. Ikkunoissa on amerikkalaistyyppiset alumiiniset kaihtimet ja ikkunat on saranoitu niin, että ne voi avata joko kokonaan tai sitten vain alhaalta saranoiden jolloin yläreuna avautuu. Yöksi kaihtimet on avattava jotta asunnon saa viilennettyä. Mekin teemme niin. Sirkat sirittävät, kyyhkyset kujertavat, pelastushelikopteri säksättää läheiselle kentälleen.

Tervetuloa Mongoliaan

Saan Kätilöopistolla luettavaksi artikkelin

”Muutos lentosuunnitelmassa”.

Siinä verrataan downin syndroomaisen lapsen syntymistä

siihen, että Italiaan menon sijasta

olisikin päätynyt Hollantiin.

En ymmärrä vertausta.

Ei minun lentoni päätynyt tulppaanipellon laitaan,

me rysähdimme sisämongolialaiselle arolle

missä korviini ei kaiu oopperaa eikä chansoneita tai motetteja

vaan möreää kurkkulaulantaa.

Eikä minulle tarjota vaaleaa vehnäolutta

italialaisen viinin asemesta

vaan suuhuni kaadetaan väkipakolla kumissia, käynyttä tammanmaitoa

eikä täällä ole kanavia

kuten Venetsiassa tai Amsterdamissa

vaan tomua niin kuin Örgöössä, Ulan Batorissa

enkä hakemallakaan näe maisemassa arkkitehtonisia aarteita

vain pyöreitä jurttia

kuin vihreälle kankaalle pudonneita vanhanaikaisia nappeja,

kiiltäväselkäisiä hyönteisiä.

Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin,

älkää tuomitko suvaitsemattomana:

Ei tässä mitään pahaa ole.

Minä rakastan omasta siemenestäni siinnyttä

ja pidän näistä aavoista aroista,

näistä vikuroivista hevosista

tästä vääräsääristen, vinosilmisten

matalakalloisten ihmisten lajista

mutta antakaa minulle aikaa sopeutua,

todellisia vertauskuvia mihin samaistua.

Bards & Shamans -kiertue

Kirjoittaja on mukana Runoviikko ry:n Bards & Shamans-runokiertueella.


http://www.vsrunoviikko.net/2012/bardsandshamans.html