Ajelehtijat

Me olemme ajopuita. Ajelehdimme asuntonäytöstä toiseen, kaupungista toiseen ja toisinaan maasta toiseen. Heti kun päätämme muuttaa Hämeeseen ja etsiä talon sieltä löydämmekin itsemme ihastelemasta jotain taloa pääkaupunkiseudulta. Sama toimii myös toisinpäin. Olen vakuuttunut, että kun pääsemme viimein lähtemään lomaturneellemme Keski-Suomeen niin hassaamme koko omaisuutemme ja paljon pankin rahaa johonkin kummalliseen röttelöön siellä. Ajattelemme taloja. Syömme taloja. Hengitämme niitä. Niissä on niin paljon kosteusvahinkoja, että ei ole ihmekään, että olemme koko ajan kipeinä.

Tämän päivän olemme kuitenkin päättäneet pitää lomaa taloista. Ajamme kauas maalle; Anstkogin ruukkiin Tyttären Tädin kesäpaikkaan. 

Matkalla käymme Karjaalla morjenstamassa vanhaa kaveriani hänen työpaikallaan. Tai niin ainakin luulemme. Emme ole nähneet vuoteen. Hän haluaa lainata heti autoamme käydäkseen kotonaan ja sitten Säästö-Marketissa ostamassa uudet kengät ja parit sukkaparit. Lähden mukaan. Äiti ja Lapsi jäävät kahvilaan.

Kaverin kämppä on pommin jäljiltä. Se on sisältä prikulleen samanlainen kuin asuntonsa Tampereella oli. Minulla oli samanlainen parin levyseinän takana. Olimme naapureita ja kohtalotovereita purku-uhan alaisessa makkaratehtaassa useita vuosia. 

Kaveri pesee jalkansa ja jättää sukkansa kuivumaan kämppänsä kuistille. Tai eivät ne oikeasti ole mitkään sukat enää. Ne ovat valkoisista tennissukista muokatut puoliksi maatuneet harmaat jalkarätit. Ne eivät ole multaiset. Ne ovat multaa.

Matkalla markettiin näemme kaverin pomon. Hän on viemässä taimilaatikoita asiakkaalle. Kaveri vetää hattua syvemmälle päähän, minä nojaan eteenpäin.

Löydämme Säästö-Marketista oivat popot ja palaamme pankkiautomaatin kautta takaisin taimistoon. Kaverin pomo ajaa vastaan. Kaveri sukeltaa penkkien väliin.

Karjaan pääkadulle neljä ruskettunutta mafiosoa norkoilee Ke-Ke parturin edessä sillä Karjaa on Suomen New Jersey ja Perniö Syyläri City. Pomon harmaa kaupunkimaasturi vilahtaa peilissä. Joku on kirjoittanut harmaan liikehuoneiston seinään: Elämmekö mielikuvituskuplassa? Elämme. Palaamme. 

Tädin mökillä Tyttö leikkii serkkujensa leluilla ja hieman serkkujen kanssakin. Me aikuiset keskustelemme viisaita. Setä savustaa nakkeja ja Täti paistaa lettuja. Syömme.

Kotimatkalla tummat pilvet kasaantuvat taustapeiliin. Espoon yllä loistaa sateenkaari. Se on omituinen; lyhyt ja paksu eikä siinä ole kuin kahta väriä. Siinä on alkuviikkoisen Puistolan talon värit: Punaista ja vihreää. En edes yritä löytää siitä mitään symboliikkaa.