Rönttölän herrasväki

Juhannus tulee ja menee. Se katoaa horisontin taa kuin suolikaasu Saharaan joka katoaa siellä yhtä hitaasti hajoten kuin missä tahansa muuallakin.

Vietämme Jussia Äidinpuolen kollektiivitilalla; yhteismökillä. Isän perheen mökille olisi tällä kokoonpanolla ja nykyaikaisilla keleillä aivan turha lähteä. Ja vähältä pitää ettei sivistyneimpiin oloihinkaan päästä. Lähtöpäivän iltapäivänä kaikki on mullin mallin ja ainakin vinksin vonksin. Silti matkaan päästään. Soundtrackina perhefarmarissa soi Herra Ylpön ja Ihmisten männävuotinen levy. Hyvältä kuulostaa, vieläkin. "Haluatko takaisin entiseen elämääsi, haluatko takaisin surulliseen menneeseen" laulaa Hra Y. On pakko vastata kaiuttimelle, että no en. Paitsi joskus. Toisinaaan. Usein. Mutta ei siitä sen enempää.

Tampereelle päästyämme olemme kuunnelleet koko levyn kolme kertaa. Samalla Ylppökin alkaa yllättäen kuulostaa jo Marco Hietalan versiolta Dingon Nahkatakkisesta tytöltä. On pysähdyttävä, nyt ei parane jatkaa yhtään pidemmälle. Onneksi on Tampereen mummula. Sinne. Siellä ei sankarihevi laukkaa. Vai laukkaako? Papan stereoista löytyy Isän sinne vuonna 1992 unohtama Black Sabbathin sukkhousukasetti Tyr. Kammottavaa. Muutettuaan lapsuudenkodistaan Isä oli ehtinyt onnellisesti unohtaa Black Sabbathin jatkaneen sitten Ozzy Osbournen erottamisen. Mitähän tämä lapsuuteen sukeltaminen vielä palauttaakaan mieleen? Ei mitään sillä Tampereen Mummu ja Pappahan muuttivat välittömästi pienempään asuntoon lastensa lähdettyä ulkomaille opiskelemaan syksyllä 1993. Mr Lordikaan ei edes haaveillut silloin vielä Autiotalon kääntämisestä vatsaa kääntäväksi versioksi.

Päivätkin ovat sekaisin kuin Ellun kanat joiden sekaisuudesta allekirjoittaneella ei ole mitään tietoa. Keskiviikon, torstain tai juhannusta edeltävän perjantain vietämme Tampereella ostosmanian viemänä. Minä en osta mitään jos ei sellaiseksi lasketa jäähilemehujuomaa jollaisen Tytölle hankin. Sekin on virhe. Pelkkää väriainetta, lisäaineita ja sokeria sisältävä energiapommi kuljettaa Tytön riehumisen troposfääriin ja pudottaa alas ilman laskuvarjoa.

Mökin yllä riippuu tummia pilviä mutta se ei haittaa. Väki hajaantuu pieniin mökkeihin lumperoisten ympäri kuin Jokisen eväät joiden ei tiedetä ikinä levinneen. Seuraa sadepäiviä ja aurinkoisia hetkiä iltanuotiolla. Seuraa juhannusateria ja rautaveneilyä. Saunomista. Verilöylyjä hyttysten kanssa. Lasten itkua ja aikuisten hampaiden kiristelyä.

Kelit paranevat kuin taikaiskusta heti juhannuksen mentyä. Me palaamme ensin Tampereelle ja sitten kotiin. Siellä pari päivää poissa ollut Rönttölän herrasväki levittäytyy maalle, merelle ja ilmaan. Pihamme on suloinen romuvarikko. Siellä on raskaita sementtilohkareen kappaleita, lasten puhallettavia uima-altaita, liuskekiviröykkiöitä, lateksilastuja ja vaihteleva määrä ikivanhoja polkupyöriä. Silti vain yksi naapuritaloistamme on tällä hetkellä myynnissä.

Niityn kuolema.

Leikkuri sementoi

nurmen ja kukat.

Amerikkalainen pannukakku

Kolmanneksi viimeinen vapaa,

loman ensimmäinen hellepäivä.

Äiti purjehtii pyörällään matonpesuun,

isä ja poikaset auringon edellä länteen.

Ostamme Amerikkalaisia pannukakkuja

viidenkymmenen prosentin alennuksella

Korson S-marketin

kansojen sulatusuunista

missä kaksi kassankasvoa kolmesta on afrosuomalaisia

yksi fennoaasialainen

ja uudet perunat vielä laivanraikkaita,

Svea Mamman mullat kyljissään.

Kotona jatkuvat pottatreenit.

Tytön pissa on kumman ruskeaa ja kiinteää.

Taputamme yllätykselle

ja pursotan kinuskikastiketta pikku pussista pannukakulleni.

Kastike on hyvää

mutta Amerikkalainen pannukakku

vain sokerin ja rasvan turvottama  

kotimainen lätty.

Sadepäiviä

Kesälomien suosikkipuheenaihe nykyisin on sää. Jurottavat suomaiset eivät oppineetkaan keski-eurooppalaista small talkia vaan siirtyivät välittömästi Euroopan läntisille perukoille, brittein saarten keskustelukulttuuriin. 

Maanantaina on harmaata heti aamusta alkaen. Harakat pomppivat pihanurmella ja radiossa raakkuu Heikki Harma. 

Värittömän puuron jälkeen haemme viimeiset sementtimöhkäleet romuttamolta. Mitään hienoa ei heillä tällä hetkellä ole, muuta ei mukaan tartu.

Plantagenin myyjillä on mainokset hukassa. Onneksi asiakas on aina oikeassa ja löydämme seitsemänkymmenenlitran säkeissä myytävät tarjousmullat taimipihan perältä. Plantagenin ovi tosin on rikki ja mullille päästääkseen on kierrettävä sateessa kuin Frankfurtin lentokentällä oikeaa porttia etsien. Mullan nimi on enteellisesti Aurinkomulta. Sittenkö se vasta taivaalle röpsähtää, tuumin, kun viiltää säkin kyljestä auki. Nyt ne ovat vielä märkiä ja kylmiä.

Kotiin palattuamme poltan tuhkaluukussa Helsingin henkeä, Vantaan sanomia ja saan savun nousemaan, tulen taiottua takkaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan emme saa savuja sisään, silmillemme. Hormimme taitaa olla sellainen vanha rouva, tuumin, että se pitää lämmittää kunnolla ensin tai savu painuu kylmää alas.

Ruoaksi valmistamme valtavan kasan jauhelihaa ja kolmenlaisia sipuleita sekä pienen määrän pastaa. Toimii. 

Iltapäivän pisimmät sadetunnit vietämme rattoisasti perheen voimin vintillä vierashuoneen virityksessä. Tai oikeastaan Äiti viettää. Isä kun taantuu taas kaikenkieltäväksi vanhaksi kalkkikivikeoksi. Mieleeni tulee Kaartinkaupungista kannettu kyltti: Koskee koko piha-aluetta. Niin koskee, ja sisätiloja myös! Hauskanpito, spontaani nauraminen, pelaaminen ja tavaroiden päälleen kiskominen kielletty. Samoin  kuin veden lattialle lutraaminen ja muistoesineiden syönti.

Äidin pestessä ikkunoita ja Lasten mellastaessa ympäri vinttiä muistelen hetken viime kesää, sen kelejä, sen säitä. Viime kesän sää oli ikävämpi kuin tämän kesän mää. Ajoimme ympäri Itämerta homehtuneessa autossa veden valuessa yllemme. Pidimme sadetta Puhkemaja Vöerahansussa ja Kintaudella. Ylä-Kintausjärven pinta nousi mökillä ollessamme kaksikymmentä senttiä. Äiti kaatui raskausvatsalleen jääkylmään ojaan ja hevosmuurahaiset söivät yläpohjaa yltämme. Kaiken kohokohtana visiitti Roninmäen jätteenkäsittelylaitokseen vanhaa kattoa kuormassa. Yh hyh.

Illalla kaikki kääntyy, kuljemme taas päin keliä. Mietimme, josko jussina sataa ja jos, niin mitä. Että tuleeko liukasta liikkua, jäykistääkö kylmä kyyt, ruohottuvatkohan rantakäärmeet? Isoja kysymyksiä, jälleen kerran.

Tiistaina herään Pojan jokelteluun. Menemme puuron laittoon seitsemältä. Kahvi putoaa, radiossa Radio Helsinki, pilvistä, lämpöä siinä kymmenen plussaa Celsiuksen asteikolla. Puuron jälkeen avaan tietokoneen, loggaudun blogiin ja alan naputtaa. Poika meuhkaa lattialla kuin Tyttö vuosi sitten. Repii kirjoja hyllyistä, vaippaa jalastaan. Lelulaatikko kaatuu kovalla ryminällä ja mietin, että kukahan tuossa lattialla ensi kesänä mönkii. Olisikohan se minä? Aika näyttää.

Silmänkääntötemppu

Loman irvikuva jatkuu ylikunnon kynsissä. Se onkin kaamea tila: Ei saa nukuttua ja hikeä pukkaa mitään tekemättä. Sellaisen saa lomalla helposti, puuhastelemalla vain liiaksi.

Perjantaina nousen ylös vihaisena, oman herätyskelloni herättämän Pojan herättämänä. Edellisenä iltana tiskaamatta jättämäni tiskit tervehtivät altaasta hiljaa kuplaisten. Teen liuoksen. 

Pesualtaamme vihaaminen on Äidin ja allekirjoittaneen viimeisin yhteisharrastus. Pesuallasparka itse ei tiedä mitään persoonaansa kohdistetusta raivosta vaan maata möllöttää ymmyrkäisenä työtason keskellä. Nämä uudenaikaiset trendikeittiöt, suhahtaa suupielestäni täyttäessäni huuhteluun tarvittavaa emaliallasta sen viereen.  

Syömme Pojan kanssa puurot, odotamme Äidin ja Tyttären heräävän. Mutta niin ei käy. Poika väsyy ensin, aikamies taantuu tissiä kaipaavaksi vauvaksi eikä Isän miestissit kelpaa sillä koostaan huolimatta niiden rasvapitoisuus huiman korkea, liki 100 %. 

Olen marttyyri odottamassa autuaaksijulistamista, isä ilman lipereitä ja kaapua. Tyttö herää Pojan nukahtaessa Äidin kainaloon ja puurotus jatkuu.

Lauantaina käymme kaukana Helsingissä. Sinne on vain kolmekymmenen kilometrin matka mutta joskus senkin taittaminen on tuskan takana. Kuten tänään. Laskujeni mukaan pesen kuudet kakat ennen kello kahtatoista ja osa niistä löysiä lapsen kakkoja. Tuotetta on lavuaarissa, lattialla, jaloissa ja käsissä. Ja tämä on normaalia, väittää Äiti. Minkähänlaista meininki olisi ripulin aikana?

Ekohippeinä jätämme auton Kalasataman metroasemalle ja jatkamme siitä julkisilla. Ensin Asematunneliin ottamaan Pojalle passikuvaa. Heti ensimmäinen onnistuu. Siitä ilostuneena teetämme muutamia kuvia isovanhemmille lähetettäviksi. Ne maksavat maltaita, humalaa ja käymisaikaa ja ne on maksettava etukäteen. Ihmettelemme tovin käytäntöä mutta poistumme sitten kaupungin sykkeeseen. Ja kuinka se sykkiikään!

Kävelemme Bulevardia Hietalahden torille ja sieltä Punavuoreen kahviloita, trendiliikkeitä, gallerioita ja torivilinää ihmetellen. Näitä ei tosiaankaan kotona Vantaalla joka päivä näekään. Tyttö nukahtaa pitkällisen kitinän jälkeen Moko-liikkeen edustalla ja ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen saamme Äidin kanssa syödä ravintolassa niin, että molemmat lapset nukkuvat rauhassa vaunuissaan. Se on hämmentävää ja luterilainen syyllisyys toisilta kielletystä nautinnosta vie pienen osan herkkujen makurikkaudesta.

Paluumatkalla törmäämme jätelavaan Kaartinkaupungissa. Äiti sukeltaa päistikkaa sisään ja alkaa ojennella hienoja aarteita: 1950-lukulaiselta näyttävää pientä valkoiseksi maalattua hyllykköä, pitsikirjailtua tyynyliinaa ja liikennemerkkiä, jossa on teksti "Koskee koko pihaa." Ne ovat hienoja. Niissä on vain yksi ongelma ja se on logistinen. Äiti ratkaisee sen nopeasti.

Kaappia raahaten matkanteko hidastuu hieman. Lisäksi on kuumaa, erittäin kuumaa. Esplanadille saavuttuamme huomaamme puiston olevan täynnä juhlivaa kansaa: Helsinki Sambakarnevaalin kulkue rummuttaa Pohjois- Esplanadia länteen ja näky on kummastuttava: Talven valkaisemat lihat ja kirkkaat sulat hytkyttelevät, nytkyttelevät ja hyllyvät kilkatuksen tahtiin ja kansa hurraa. Pysähdymme. Laitan kaapin maahan, liinan sen päälle ja venyttelen sormiani kuin silmänkäännön aloittaakseni. Se onnistuu. Ihmiset kääntävät silmänsä minusta sillä olen turpeampi kuin keski-ikäiset sambarouvat Kiteeltä. Olen tuhatkertainen suurennos kattilaan pusertuvasta siskonmakkarasta, laineilla kelluvaa stryroksia.

Kulkueen mentyä ohi ylitämme tien ja kohtaamme suuren yllätyksen: Karnevaali kulkeekin ympyrää ja yhyttää meidät taas korttelin jälkeen  Mikonkadulla. Aurinkolasit olisivat nyt tarpeen, ajattelen, tuhannen auringon kirkkauden kulkiessamme editsemme.

Asematunnelissa koemme lisää yllätyksiä. Ensimmäisen rullaportaissa jonne rynnin kaapin ja lastenvaunujen kanssa. Harha-askel on väistämätön mutta onneksi ei kohtalokas. Seuraava yllätys tulee Aseman kuvassa. Kuvat olivatkin niin kalliita koska Koti-isä tilasi kiiltäväpintaisia ISOJA kuvia mattapintaisten pikkukuvien asemesta. Ne maksavat 3,40 kappale. Hienoa, ajattelen. Nyt voisimme lähettää ison kuvan viidelletoista isovanhemmalle jos meillä sellaiset olisi. 

Illalla käymme Korsossa vuokraamassa videon. Sorenton terassi on täynnä. Kaljaa juovat nuoret nauravat pullomummolle: "Hyi sentään. Otit meiän kusipullon!" Lentokoneet nousevat raskaasti jyristen Keravan suuntaan. Nurmijärven ylle paistaa vielä aurinko, pilvet ovat persikanvärisiä. Me matkaamme takaisin myrskyn silmään.

Loma

Loma. 

Hirvittävä työmäärä vyöryy pahaa aavistamattoman Koti-isän niskaan kuin sataneljäkymmentäkiloinen sementtimöhkäle jollaisia Äiti haluaa puutarhaa rajaamaan. Ne ovat niin raskaita, että Vanerivarpusen kestävyyttä ihmetellään ja sen tilaa päivitellään Harmajalta Seinäjoelle.

Loma.

Aurinkoisia päiviä puutarhassa ja savua sisällä tuvassa. Edellinen savustus ei johtunutkaan vääristä puista vaan puut uuniin laittaneesta puupäästä. Äiti kihisee pyhää raivoa seistessään Lapset kainalossaan eteisessä Isän koettaessa tuulettaa taloa.

Loma.

Kärpäset tulevat. Ja muut lentoeläimet. Onneksi hyttysiä ei sentään vielä ole.

Loma. 

Poika oppii valtavasti koko ajan. Isän suurista ponnisteluista huolimatta hänen ensimmäinen sanansa ei ole "isä" mutta ei onneksi Äitikään. Se on "anna". Ja pakkohan se on antaa, oli se sitten halko, sinkkiämpäri tai muu lelu. Tyttö juttelee hienosti ja hauskasti. Kertoo aamupalalla nähneensä unta kukkasista ja mummolaan pyöräilleestä pupusta jolla oli keltainen puku.

Loma.

Pihaan ilmestyy 600-litran öljyntorjuntasäkkejä majoittanut vaneriloota ja 1950-luvun naistenpyörä, Regulus Teräs. Isä sai ne romuttamolta sataneljäkymmenkiloisten sementtimöhkäleiden kylkiäisinä sillä lomalla ehtii poiketa romuvarastolla vaikka joka päivä. Se lomassa onkin parasta.