Kesälomien suosikkipuheenaihe nykyisin on sää. Jurottavat suomaiset eivät oppineetkaan keski-eurooppalaista small talkia vaan siirtyivät välittömästi Euroopan läntisille perukoille, brittein saarten keskustelukulttuuriin.
Värittömän puuron jälkeen haemme viimeiset sementtimöhkäleet romuttamolta. Mitään hienoa ei heillä tällä hetkellä ole, muuta ei mukaan tartu.
Plantagenin myyjillä on mainokset hukassa. Onneksi asiakas on aina oikeassa ja löydämme seitsemänkymmenenlitran säkeissä myytävät tarjousmullat taimipihan perältä. Plantagenin ovi tosin on rikki ja mullille päästääkseen on kierrettävä sateessa kuin Frankfurtin lentokentällä oikeaa porttia etsien. Mullan nimi on enteellisesti Aurinkomulta. Sittenkö se vasta taivaalle röpsähtää, tuumin, kun viiltää säkin kyljestä auki. Nyt ne ovat vielä märkiä ja kylmiä.
Kotiin palattuamme poltan tuhkaluukussa Helsingin henkeä, Vantaan sanomia ja saan savun nousemaan, tulen taiottua takkaan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan emme saa savuja sisään, silmillemme. Hormimme taitaa olla sellainen vanha rouva, tuumin, että se pitää lämmittää kunnolla ensin tai savu painuu kylmää alas.
Ruoaksi valmistamme valtavan kasan jauhelihaa ja kolmenlaisia sipuleita sekä pienen määrän pastaa. Toimii.
Iltapäivän pisimmät sadetunnit vietämme rattoisasti perheen voimin vintillä vierashuoneen virityksessä. Tai oikeastaan Äiti viettää. Isä kun taantuu taas kaikenkieltäväksi vanhaksi kalkkikivikeoksi. Mieleeni tulee Kaartinkaupungista kannettu kyltti: Koskee koko piha-aluetta. Niin koskee, ja sisätiloja myös! Hauskanpito, spontaani nauraminen, pelaaminen ja tavaroiden päälleen kiskominen kielletty. Samoin kuin veden lattialle lutraaminen ja muistoesineiden syönti.
Äidin pestessä ikkunoita ja Lasten mellastaessa ympäri vinttiä muistelen hetken viime kesää, sen kelejä, sen säitä. Viime kesän sää oli ikävämpi kuin tämän kesän mää. Ajoimme ympäri Itämerta homehtuneessa autossa veden valuessa yllemme. Pidimme sadetta Puhkemaja Vöerahansussa ja Kintaudella. Ylä-Kintausjärven pinta nousi mökillä ollessamme kaksikymmentä senttiä. Äiti kaatui raskausvatsalleen jääkylmään ojaan ja hevosmuurahaiset söivät yläpohjaa yltämme. Kaiken kohokohtana visiitti Roninmäen jätteenkäsittelylaitokseen vanhaa kattoa kuormassa. Yh hyh.
Illalla kaikki kääntyy, kuljemme taas päin keliä. Mietimme, josko jussina sataa ja jos, niin mitä. Että tuleeko liukasta liikkua, jäykistääkö kylmä kyyt, ruohottuvatkohan rantakäärmeet? Isoja kysymyksiä, jälleen kerran.
Tiistaina herään Pojan jokelteluun. Menemme puuron laittoon seitsemältä. Kahvi putoaa, radiossa Radio Helsinki, pilvistä, lämpöä siinä kymmenen plussaa Celsiuksen asteikolla. Puuron jälkeen avaan tietokoneen, loggaudun blogiin ja alan naputtaa. Poika meuhkaa lattialla kuin Tyttö vuosi sitten. Repii kirjoja hyllyistä, vaippaa jalastaan. Lelulaatikko kaatuu kovalla ryminällä ja mietin, että kukahan tuossa lattialla ensi kesänä mönkii. Olisikohan se minä? Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti