Loman irvikuva jatkuu ylikunnon kynsissä. Se onkin kaamea tila: Ei saa nukuttua ja hikeä pukkaa mitään tekemättä. Sellaisen saa lomalla helposti, puuhastelemalla vain liiaksi.
Perjantaina nousen ylös vihaisena, oman herätyskelloni herättämän Pojan herättämänä. Edellisenä iltana tiskaamatta jättämäni tiskit tervehtivät altaasta hiljaa kuplaisten. Teen liuoksen.
Pesualtaamme vihaaminen on Äidin ja allekirjoittaneen viimeisin yhteisharrastus. Pesuallasparka itse ei tiedä mitään persoonaansa kohdistetusta raivosta vaan maata möllöttää ymmyrkäisenä työtason keskellä. Nämä uudenaikaiset trendikeittiöt, suhahtaa suupielestäni täyttäessäni huuhteluun tarvittavaa emaliallasta sen viereen.
Syömme Pojan kanssa puurot, odotamme Äidin ja Tyttären heräävän. Mutta niin ei käy. Poika väsyy ensin, aikamies taantuu tissiä kaipaavaksi vauvaksi eikä Isän miestissit kelpaa sillä koostaan huolimatta niiden rasvapitoisuus huiman korkea, liki 100 %.
Lauantaina käymme kaukana Helsingissä. Sinne on vain kolmekymmenen kilometrin matka mutta joskus senkin taittaminen on tuskan takana. Kuten tänään. Laskujeni mukaan pesen kuudet kakat ennen kello kahtatoista ja osa niistä löysiä lapsen kakkoja. Tuotetta on lavuaarissa, lattialla, jaloissa ja käsissä. Ja tämä on normaalia, väittää Äiti. Minkähänlaista meininki olisi ripulin aikana?
Ekohippeinä jätämme auton Kalasataman metroasemalle ja jatkamme siitä julkisilla. Ensin Asematunneliin ottamaan Pojalle passikuvaa. Heti ensimmäinen onnistuu. Siitä ilostuneena teetämme muutamia kuvia isovanhemmille lähetettäviksi. Ne maksavat maltaita, humalaa ja käymisaikaa ja ne on maksettava etukäteen. Ihmettelemme tovin käytäntöä mutta poistumme sitten kaupungin sykkeeseen. Ja kuinka se sykkiikään!
Kävelemme Bulevardia Hietalahden torille ja sieltä Punavuoreen kahviloita, trendiliikkeitä, gallerioita ja torivilinää ihmetellen. Näitä ei tosiaankaan kotona Vantaalla joka päivä näekään. Tyttö nukahtaa pitkällisen kitinän jälkeen Moko-liikkeen edustalla ja ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen saamme Äidin kanssa syödä ravintolassa niin, että molemmat lapset nukkuvat rauhassa vaunuissaan. Se on hämmentävää ja luterilainen syyllisyys toisilta kielletystä nautinnosta vie pienen osan herkkujen makurikkaudesta.
Paluumatkalla törmäämme jätelavaan Kaartinkaupungissa. Äiti sukeltaa päistikkaa sisään ja alkaa ojennella hienoja aarteita: 1950-lukulaiselta näyttävää pientä valkoiseksi maalattua hyllykköä, pitsikirjailtua tyynyliinaa ja liikennemerkkiä, jossa on teksti "Koskee koko pihaa." Ne ovat hienoja. Niissä on vain yksi ongelma ja se on logistinen. Äiti ratkaisee sen nopeasti.
Kaappia raahaten matkanteko hidastuu hieman. Lisäksi on kuumaa, erittäin kuumaa. Esplanadille saavuttuamme huomaamme puiston olevan täynnä juhlivaa kansaa: Helsinki Sambakarnevaalin kulkue rummuttaa Pohjois- Esplanadia länteen ja näky on kummastuttava: Talven valkaisemat lihat ja kirkkaat sulat hytkyttelevät, nytkyttelevät ja hyllyvät kilkatuksen tahtiin ja kansa hurraa. Pysähdymme. Laitan kaapin maahan, liinan sen päälle ja venyttelen sormiani kuin silmänkäännön aloittaakseni. Se onnistuu. Ihmiset kääntävät silmänsä minusta sillä olen turpeampi kuin keski-ikäiset sambarouvat Kiteeltä. Olen tuhatkertainen suurennos kattilaan pusertuvasta siskonmakkarasta, laineilla kelluvaa stryroksia.
Kulkueen mentyä ohi ylitämme tien ja kohtaamme suuren yllätyksen: Karnevaali kulkeekin ympyrää ja yhyttää meidät taas korttelin jälkeen Mikonkadulla. Aurinkolasit olisivat nyt tarpeen, ajattelen, tuhannen auringon kirkkauden kulkiessamme editsemme.
Asematunnelissa koemme lisää yllätyksiä. Ensimmäisen rullaportaissa jonne rynnin kaapin ja lastenvaunujen kanssa. Harha-askel on väistämätön mutta onneksi ei kohtalokas. Seuraava yllätys tulee Aseman kuvassa. Kuvat olivatkin niin kalliita koska Koti-isä tilasi kiiltäväpintaisia ISOJA kuvia mattapintaisten pikkukuvien asemesta. Ne maksavat 3,40 kappale. Hienoa, ajattelen. Nyt voisimme lähettää ison kuvan viidelletoista isovanhemmalle jos meillä sellaiset olisi.
Illalla käymme Korsossa vuokraamassa videon. Sorenton terassi on täynnä. Kaljaa juovat nuoret nauravat pullomummolle: "Hyi sentään. Otit meiän kusipullon!" Lentokoneet nousevat raskaasti jyristen Keravan suuntaan. Nurmijärven ylle paistaa vielä aurinko, pilvet ovat persikanvärisiä. Me matkaamme takaisin myrskyn silmään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti