Unettomat

Tyttö on nukkunut viime aikoina huonosti. Hän herää keskellä yötä. Itkee eikä rauhoitu. Äiti on nukkunut viime aikoina huonosti. Hän herää Tytön herätessä. Etsii tälle tuttia peittojen alta. Antaa maitoa tai vettä tuttipullosta. Silittää ja puhuu rauhoittavia. Myös Isä on nukkunut viime aikoina huonosti. Hän on katsonut televisiota liian myöhään illalla ja juonut liikaa kahvia eikä saa unta. Lapsen itkua hän ei ole rekisteröinyt.

Äidillä leikkaa aamulla kiinni Isän toivoessa unirauhaa. Isä katsoo viisaammaksi nousta. Tytöllä on vaippa täynnä. Se on vuotanut yli. Tuotetta on lahkeissa asti. Isä huuhtelee Lapsen ja yöpuvun ennen kuin muistaa myös pesukoneen leikanneen kiinni. Hän jättää vaatteen lavuaariin lillumaan ja hakee makuuhuoneesta puhtaat vaatteet. Äiti on kuin ei huomaisikaan. On vaan siellä peittonsa alla. 

Myöhemmin Äitikin herää ja ehdimme olla hetken yhdessä koko perhe ennenkuin Tyttö alkaa kiukuttelemaan. On taas unen aika... Saamme Tytön nukkumaan yhdentoista aikaan. Äiti astuu hetkeksi sivuun ja Entinen Tyttöystävä tarjoilee Isälle päiväkahvit. Virkistävää.

Iltapäivällä käyn Tytön kanssa kaupungilla. On taas haettava lisää virkavapaata. Tämä päättyy 3.8.2008. Tapaamme myös muita tuttuja. Palaverin tarkoitus on saada klubitoiminta jälleen aktivoitua. Äidin mielestä harrastukseni kasvavat kumulatiivisesti perheen kokoon nähden. Tarkemmin miettien asia voi ollakin näin.

Kotiin palattua koetan pestä keittiönpöytää. Puuro, jugurtti, soseet, banaani ja ties mitkä ovat kuivuneet siihen kiinni. Pöytä on kuin rapattu. Aines on kovaa ja terävää. Ruiskutan siihen Tolua ja jätän hautumaan. Samaan aikaan toisaalla: Tyttö kaivaa kukkapurkista multaa ja levittää sen iloissaan lattialle ja suureen tyynyyn. On pakko torua vaikka touhu hellyttää minua. Kuinka vuoden ikäinen voisi ymmärtä mitä saa kitkeä ja mitä ei? Imuroin mullan. Imuroin Tytön ilmapallon ja puolet olohuoneen matosta. 

Tytön nukahtaessa katselen uutisia netistä. Mtv3:n nettisivujen mukaan kukkien tuoksu on valjuuntunut. Artikkelissa kerrotaan, että vielä 1990-luvulla kukat saattoi haistaa 1200 metrin päästä. Nyt tuosta matkasta on kadonnut kilometri. Se on paljon. Syyksi artikkeli mainitsee ilmansaasteiden molekyylit jotka sitovat kukkien tuoksumolekyylit itseensä. Ongelmia tämä aiheuttanee ainakin tuoksun perässä pörrääville pölyttäjille. Toisen artikkelin mukaan Kiinassa on romahtanut tänään 400 000 taloa. Sekin on paljon. Ihmisuhreja ei mainita.

Hieman myöhemmin Äiti tulee takakautta töistä ja säikäyttää sohvalla nuokkujan. Syrjäsilmässä vilkkuu dokumentti Mauthausenin keskitysleiristä. Äidillä on kimppu syreeneitä. Nuuhkimme niitä yhdessä. Ne ovat melko mietoja. Tyttö päästää nopean itkusarjan makuuhuoneessa kuin kokeeksi. Onkin jo aika kerätä tutit kasaan ja mennä simuloimaan nukkumista.

Maailma kylässä

Viikonloppuna Helsingissä vietettiin Maailma Kylässä -festivaalia. Mekin kävimme kantamassa kortemme globaaliin kekoon. Tyttö istui vaunuissa kaiken nähneenä: Nämä olivat hänelle jo toiset Maailma Kylässät. Ensimmäisen kerran hän oli kuuden päivän ikäinen.

Lauantaina aamupäivästä käymme katsomassa erästä taloa. Tämä on Inkoossa. Ohjeen mukaan sinne on seitsemänkymmentä kilometriä matkaa. Päätämme siis vaihtaa Tyttärelle viimein isomman istuimen. Helpommin sanottu kuin tehty. Minkä tahansa tekeminen kroonisesti väsyneenä on vaikeaa. Ja kun varmistimet on pois, tulee lauottua. Vaimo pakenee kotiin ja yrittää lukita oven sisältäpäin. Saamme kuitenkin sovittua ja pakkaudumme autoon. Lähtiessä huomaan, että nimimerkki IDS on vetänyt taginsa automme ikkunaan. Ajaessa surkuttelen Tyttöä ja Syntymätöntä. Joutuvat kuuntelemaan tällaista kieltä. Tytölle soitettiin mahaan huiluakin. Nyt pieni Syntymätön varmaan kuvittelee syntyvänsä merimiesbordelliin...

Myöhästymme näytöltä puoli tuntia. Se on vähän. Meille. Myyjä ihailee tuoretta graffitia. Talo on suuri pettymys. Sitä myydään "alkuperäiskuntoisena" ja "tyydyttävänä." On silti vaikeaa uskoa kenenkään 1930-luvulla tietoisesti rakentaneen taloa lahoista hirsistä. Talossa on lisäksi niin sanottu "kuolemanlaatta" -pohjaratkaisu. Se on hiekalla täytetty sementtialapohja jossa ei ole tuuletusrakoja. Lattia kyllä tuntuu tasaiselta mutta epäilen sen johtuvan enemmänkin alapohjassa olevasta hiekasta.

Lauantai-iltapäivän vietämme Kaisaniemen puistossa. MK:ssa on valtava tungos. On vaikeaa liikkua vaunujen kanssa. Tyttö on iloissaan. Hän saa ilmapallon. Katselemme kojuja ja kuuntelemme musiikkia. Ennen kotiinlähtöä haemme vielä leffan Asematunnelin Makuunista.

Asematunnelissa Maailma Kylässä-festivaalin jälkeen Helsinki tuntuu kovin kansainväliseltä ja raikkaalta. Mutta puoli tuntia bussilla tekee tehtävänsä. Oulunkylän torilla seisoo lauma romaninaisia tupakalla. Ohkikulkijat töllistelevät heitä. Sen eksoottisempia ei näillä seuduilla juuri tapaa.

Sunnuntaina palaamme Kaisaniemen puistoon. Minä jo hieman vastentahtoisemmin. Vaimo haukkuu mökkihöperöksi. Taitaa olla oikeassa. Kun tarpeeksi kauan mörköttää kotona niin minne tahansa meneminen on valtava haaste. Ja sitten kun yhtälöön lisätään valtavat väkijoukot niin...

On kuitenkin hauskaa olla poissa kotoa. Vaikkakin vain vähän aikaa. Kuuntelemme musiikkia, tapaamme tuttuja, syömme festariruokaa. Takaisin tullessa on pakko pysähtyä Hakaniemen McDonaldsiin. Emme ota mitään, päinvastoin. Vatsani on heliumpallo. Siitä lähtee kummallisia ääniä. Nolottaa kykkiä alakerran invavessassa valtavalla turinalla ja kuunnella lähimmässä pöydässä istuvan suomenruotsalaisen porukan jutustelua. Mahtavatkohan he kuulla minua? Luulisi ruokahalun siinä hiipuvan. Pöytä onkin jo tyhjä kun astun käsiäni kuivatellen ja kaikkeni antaneena eriöstä.

Illalla tunnen tulevani kipeäksi. Vaimoa en vakuuta. "Toi on tota miesflunssaa, sulla on sitä aina!" Vastaväitteitä ei kuunnella. Alkuun. Vaimo ymmärtää viimein jonkin olevan vialla kun en jaksa katsoa edes televisiota. Hän tuo minulle kuuman Finrexinin vuoteeseen.

 

Maanantaina Tyttö nukkuu paljon. Häenlle viikonloppu on ollut valtava urheilujuhla.  Hän on maistanut elämänsä ensimmäistä ilmapalloa. Hän on kuunnellut M.A. Nummista elämänsä ensimmäisen kerran livenä. Hän on oppinut kulkemaan takaovesta takapihalle, hieman myöhemmin palaamaan samaa reittiä. Maailma on kertaheitolla valtava viidakko. Ei tarvitse käydä Maailma Kylässä. Nyt voi käydä kylässä maailmassa. Ja hipsiä äkkiä takaisin jos siltä tuntuu.

Virkistyspäivä

Perjantai. Äidin virkistyspäivä. Työnantajat järjestävät sellaisia palkollisilleen. Silloin aikuiset ihmiset viedään Korkeasaaren tapaisiin paikkoihin löytämään sisäinen lapsensa tai sauvakävelemään hevonkuusenjorpakkoon. Koti-isillä ei sellaisia ole. Todennäköisesti ei myöskään kotiäideillä, huutaa feministi sisälläni. Se koostuu kromosomeissani piilevästä pienestä X-tekijästä.

Isä Herää yhdeksän aikaan. Aurinko paistaa verhonraoista. Joku liikkuu Isän jaloissa. Se on lapsi. Se on Isän oma Lapsi. Iloissaan ja onnellisena uudesta päivästä. Isä ja Lapsi nousevat. Keittävät puurot. Keittävät kahvit. Leikkivät palikoilla. Leikkivät Peppi -matkalaukulla. Tyttö repii alas eilen uusiin purkkeihin istutetut tomaatintaimet. Isä imuroi mullan. Tyttö vääntää kakat. Isä siivoaa. Mustaa muhjua on hirvittävästi. Isä ihmettelee sen väriä ja määrää. Sitten muistaa: Tyttö söi kahmalokaupalla multaa eilen taimitalkoissa.... Isä miettii hetken jätteen käyttämistä lannoitetarkoituksiin. Se saattaa olla liian voimallista,  hän ajattelee ja heittää sen roskiin.

Tyttö tuntuu tietävän päivän merkityksen. Hänkin haluaa virkistyä. Voi sitä leikin tuoksinaa ja itkujen tirahtelua sormien jäädessä taas uuden kaapinoven väliin. Maailma on niin hämmentävä ja mielenkiintoinen!

Tytön viimein nukahtaessa päiväunille saan vilkaista Iltalehden nettiversiota. Otsikoihin on pääässyt tänään seuraavia uutisia: Mies harrastanut seksiä tuhannen auton kanssa. Insesti-isä tarvitsi lapsilisiä. Gambian presidentti uhkaa homoja kuolemalla. Suljen netin. Pahkasian toimituskunta oli oikeassa. Nykyään ei ole tarvetta absurdiin huumoriin perustuvaan hassulehteen. Oikeat, vakavasti otettavat lehdet ovat muuttuneet sellaisiksi. Maailma on muuttunut sellaiseksi.

Menen pihalle ja kastelen perunat, salaatin ja tomaatit. Se on konkreettisinta mitä voin tällä hetkellä keksiä.

Myöhemmin käymme kirjastossa. Palautamme Barcelonakirjat. Tyttö hihkuu kuin papukaija kirjahyllyt nähdessään. Paluumatkalla piipahdamme orastavan bibliofiilin kanssa marketissa. Mukaan tarttuu vain ruisleipä; niitä harvoja tuotteita, mitä maailmalla oikeasti Suomesta kaipaa.

Illemmalla soitan kaverille. Hän on juuri aloittanut kesäloman. Kertoo ostaneensa polkupyörän. Se on keltainen. Aurinko paistaa yhä. Naapuri leikkaa ruohoa. Taivas kaareutuu sinisenä Oulunkylän taakse.

Arki

Juhlien jälkeen koittaa arki. Aina. Se tulee odottamatta, kuin jokatalvinen influenssa. Iskee kuin syksyn ensimmäinen lumisade ja sotkee liikenteen päiväkausiksi. "Runsas lumentulo yllätti autoilijat". Niinpä niin. Ihminen on menettänyt kyvyn lukea enteitä: Lehtien kellastuminen ja puista putoaminen tarkoittaa ilmojen kylmenemistä ja talven tuloa. Illan pimeneminen tarkoittaa että pian tulee yö ja sen jälkeen taas uusi aamu. Jokaisen suuren päivän takana seisoo pieni päivä joka odottaa pääsevänsä esiintymislavalle. Niin tänäänkin. 

Äiti herää ensimmäisenä, lapioi lautaselleen annoksen aamiaiskakkua. Isä ja Tytär nukkuvat yli yhdeksään; itse asiassa kello taitaa taas olla jo lähemmäs kymmenen ennen kuin Tyttö osoittaa heräämisen merkkejä. Harjaantunut Äidinkorva kuulee tuhinan oven läpi ja lähettää Äidin paikalle parahiksi Tyttären noustessa seisomaan vuoteessaan. Isäkin raottaa silmäkulmaansa valon virratessa käytävästä hämärään hiljaisuuteen. "Nyt ylös!" Komentaa Vaimoksi muuttuva Äiti. "Et kai sä meinaa jäädä nukkumaan?" No. Itse asiassa juuri se oli ollut Koti-isän pirullisen suunnitelman ydin. Salajuonen paljastuttua on noustava. Äidin mennessä tänään töihin vasta iltapäivällä Isä pääsee onneksi aamusuihkuun. Ah tätä autuutta! Mikä onnenhetki!

Tyttö jatkaa leikkejään siitä mihin eilen jäi. Uudet leikkiastiat löytyvät ensimmäisinä ja iloinen kilinä valtaa aurinkoisen olohuoneemme. Alas Koti-isän keittokirja ja vanhoillinen patriarkaalisuus, alas rasvaiset ruoat, öljyt ja raskaat mausteet! Täältä tulee Tytär ja nykypäivän viimeisimmät virtaukset! Kattilassa näyttää muhivan ainakin palikoita sekä muutama tutti. Ne onkin hyvä ryöpätä silloin tällöin.

Hetkeä myöhemmin Tyttö siirtyy palikkaleikin pariin. Nyt ratkaistaan tuleva työpaikka. Onko se Isän entinen osasto vaiko Äidin nykyinen? Tulos puhuu puolestaan. Tyttö on puolensa valinnut. Hän kääntää laatikon väärinpäin ja lappaa laatikkoon palikoiden lisäksi kattilansa ja tuttinsa. Kovin pitkään uusi johtoryhmän jäsen ei jaksa leikkiä. Eilinen rasitus painaa; krapula puskee pintaan. Tyttö oksentaa kattilaan ja kipuaa Äidin syliin.

Äidin lähdettyä töihin Tyttö nukahtaa vaunuihin. Koti-isä soittaa Isän ja Äidin vanhaan yhteiseen työpaikkaan ja paljastaa epähuomiossa luottamuksellisesti jotain salaista: Perheemme koko on taas kasvamassa. Uuden tulokkaan laskelmoitu esiinputkahtamisaika on lokakuun toisella viikolla. Muutaman minuutin kuluttua ensimmäiset onnittelusähköpostit kilahtavat Koti-isän koneelle... On pakko soittaa Äidille töihin ja kerrottava. Äidillä onkin tänään kehityskeskustelu esimiehensä kanssa. Siinäpä aihe onkin hyvä ottaa esille: "Kuten mieheni onkin jo kotoa tiedottanut, niin tarvitsisin muuten lisää palkkaa koska olen raskaana..." Äidin esimies on Koti-isänkin entinen esimies ja entinen kollega. Isä tietää, että kehityskeskustelut kyseessä olevan esimiehen kanssa voivat olla hyvin jännittäviä. Parhaimmillaan ne ovat kuin Gaudin arkkitehtuuria: Täynnä pieniä ihmeellisiä yksityiskohtia, erikoisia kaarisiltoja ja kirjavia posliininsirpaleita. Jotenkin niistä muodostuu hämmentäviä kokonaisuuksia joista saa parhaimman kuvan riittävän välimatkan päästä. Kuten kotoa.

Syntymäpäiväjuhlat

Syntymäpäivä. Ensimmäinen kunnon juhla Tytölle. Vanhemmille aika tilinpäätökseen: Taas yksi vuosi takana. Mitä olemme vuodesta oppineet, mitkä ovat nyt päällimmäiset tunteet?

Juhlapäivänsä aamuna Tyttö nukkuu melkein kymmeneen asti. Isäkin. Syömme murot ja luemme lehden kaikessa rauhassa. Syönnin jälkeen saan hieman siivottua: Saan matot rullalle ja rullat ovesta ulos. Enempää en ehdi. Tyttö tuntuu jännittävän isoa päiväänsä. Hän ei suostu leikkimään yksin. Sitten hän ei suostu edes leikkimään. On nostettava Tyttö syliin ja kanniskeltava. Pian Tyttö alkaa haukotella, suuret siniset silmät lupsuvat kiinni.  

Mutta ei. Lapsi ei tahdo nukkua päiväuniakaan, kiukuttelee. Raivo alkaa kasvaa sisälläni, se ottaa muotoa. Hetken minusta on tulossa vihan sokaisema isä, väsynyt äiti. Hekumoin väkivallan ajatuksella; näen veritahroja seinillä. Sitten näen Tolupullon. Veri pitää pestä. Ei seiniä voi jättää sotkuisiksi. Ei tänään. Juhlapäivänä. Kaikeksi onneksi Lapsi onkin jo nukahtanut. Siirryn olohuoneeseen. On siivottava. On leivottava kakku. On laitettava ruokaa ja muistettava ostaa grilli.

Saan pestyä astiat ja nostettua imurin esiin ennen kuin Tyttö taas herää. Kerta kaikkiaan. Tyttö on edelleen kuin tulisilla hiilillä, levoton ja huomionkipeä. Voiko hän jotenkin aistia tulevat juhlat? Ilmeisesti. Parin tunnin kantamisen jälkeen sotku on aivan yhtä suurta kuin aiemminkin. Perunat sentään olen saanut laitettua, en mitään muuta. On vielä tehtävä kakku, ostettava grilli, koottava se, siivottava ja ties mitä. Ja vieraat tulevat kello 18:00; vain neljän tunnin päästä!

Tyttö on saatava takaisin uneen. Puen hänet toppavetimiin ja menemme rullaamaan pihaa edestakaisin. Turha toivo. Ajaudumme vähitellen kauemmaksi kotoa, aina Siwalle asti. Kaupassa ostelen summittaisesti kaikkea mitä mieleeni tulee. Muistan etäisesti sokerikakkutaikinaan kuuluvan perunajauhoa. Sitä laariin siis. Leipähyllystä mukaamme tarttuu kolme patonkia. Säilykehyllystä mandariineja ja kirsikoita. Suklaalevy koska Isän tekee mieli. Kebabpitsa...

Kassalla eteeni tunkee hienostunut leidi joka on jumittanut ostoslaukkunsa kassan eteen. Voiko paikkaa pitää noinkin? Voi hyvänen aika. Ostoksia rouvalla ei juuri ole mutta hän muistaa pyytää kassaneidiltä unohtunutta Bonuskorttiaan. Kortteja on kassalla monta kymmentä. Kassaneiti käy ne läpi yksi kerrallaan ja antaa rouvan lukea nimet. Viimein joku nimistä kelpaa ja rouva saa kullanvärisen kortin takaisin kukkaroonsa. Ja minä pääsen tiskille. 

Astuessani ulos kaupan ovesta näen välähdyksen itsestäni ikkunassa. Olen Olli Lindholm ryyppyvuosina. Pöhöttynyt plösö. Hiukseni sojottavat ja tiedän haisevani. Täytyypä lisätä peseytyminen päivän puuhalistaan...

Kotiinpäästyä istutan Tytön syöttötuoliin ja teen kakun. En muista tehneeni sokerikakkua ikinä. Tutkin netistä eri ohjeita ja valitsen sellaisen, mihin menee kolme munaa. Enempää ei meillä olisikaan. Perunajauhoja tämä resepti ei tunnekaan. Taikinasta tulee melko paksua kamaa. Saan sen kuitenkin jotenkin vuokaan ja lämään vuoan uuniin; 175 astetta, kiitos! 

Kakun paistuessa yritän tehdä kaikkea muuta. En pysty. Tyttö terrorisoi Isäänsä. Hän roikkuu lahkeessa ja itkee jos ei saa heti huomiota. Syliin siis, ja hommat yksikätisiksi. Se rajoittaa toimia. Pudotan vauvanruokapurkin jääkaapista. Joku turkanen on jättänyt sen auki ja se leviää seinille ja päälleni. Samalla muistan kakun. En tiedä kuinka kauan sokerikakun pitää paistua ja soitan Seinäjoen mummulle. Saan ohjeen kokeilla kakun kypsyyttä tulitikulla. Koko homma kypsyttää minua. Tekisi mieli laittaa pari sytkäriä uuniin ja katsoa mitä tapahtuu. Mutta pistän vain kakkua tikulla ja totean sen valmiiksi. Vaimon saapuessa töistä kaikki muu on aivan kesken. Grilli ostamatta. Koti imuroimatta. Isä pesemättä. 

Kummitäti tulee paikalle ja ottaa Tytön haltuunsa. Ei auta. Pari lenkkiä pihan ympäri tekee tehtävänsä ja Kummitäti tuo lapsen takaisin. Uni ei tule, ei tule. Tyttöä taitaa todellakin jännittää jo liikaa.

17:45 vaihdan puhtaan paidan päälle, kaadan partavettä ylleni ja vedän hiukset vahalla pystyyn. Tällaisia pikasuihkuja tuli boheemivuosina otettua Sokoksen kosmetiikkaosastolla lauantai-iltapäivisin. 

 

Grillikaupassa selviää, että ei ole olemassa sellaista kaasugrilliä jolla voisi grillata kymmenen minuuttia ostamisesta. Kauppiaan mukaan grillin kokoaa noin kolmessa tunnissa. Muistan talomme pihassa olevan tiiligrillin. Päätän ostaa hiiliä ja sytysnestettä. Kaupassa on kolme kassaa. Valitsen sen, missä on vain yksi asiakas. Jotenkin tuo yksi asiakas ja kassaneiti saavat tilit sekaisin. Toiminta pysähtyy. Aikaa kelataan taaksepäin. Rewind loppuu siihen pisteeseen missä asiakas ojentaa rahat. Niitä on liian vähän. Erotus on 1,80 €.  Sitä ei ole. Asiakkaan on peruttava maksunsa ja maksettava kaikki uudestaan luottokortilla. Kaikki tämä juuri nyt! Vieraat ovat jo varmasti paikalla. Kaikki ovat paikalla. Ihmisillä on hauskaa. Puhalletaan kynttilää. Leikataan kakkua. PERKELE! Olen tukahtua raivooni. Että voikin ottaa päähän. Tekisi mieli kiskoa hiuksia ja kiroilla. Tekisi mieli kaataa hiilet lattialle ja roiskia sytytysnesteet perään! Tekisi mieli riipiä vaatteet yltä ja juosta Vantaanjokeen. Siitäs saisitte, kirkuisivat perävanani nostattamat renkaat joen pinnassa. Mutta en tee mitään. Odotan kiltisti vuoroani. Hymyilen väkinäisesti. Paksu kassatyttö räknää paksun leidin ostoksia. Paksu poika odottaa. Aika paksua. Viimein saan hiilet ja nesteet maksettua. 

Juhlat onnistuvat. Grillaan pihagrillissä. Broilerista tulee jotenkin hillomaista. Se puuroutuu grillipihdeissä. Heittelen epätovoisesti kanamuhjua lautaselle ja kannan sisään: Suoraan grillistä, olkee hyvät!

 

Juhlien väsyttämä tyttö nukahtaa tuttipullo suussa. Minua ei nukuta. Katson ikkunasta pihakoivua. Se riiputtaa oksiaan. Ne ovat täynnä vihreitä lehtiä. Jokaisella on riippansa. Koivullakin.

Kotimme on linnamme

Kotona. Jalat ovat kipeinä raskaan turismoviikon jälkeen. Artikkelit palautuvat alkuperäisiksi. Vaimosta tulee Äiti ja hän menee töihin. Eno pysyy Enona mutta hyppää junaan. Mies heitetään pois, Lapsi jätetään heitteille. Jäljelle jää Isä ja Tyttö, Kaupungin tilallle jää koti kuin linna. Kotiinpaluu lyö siannahkaisen hansikkaan arjen kasvoille. Sen iho menee shokkiin: Siitä tulee nihkeä ja siniharmaa.  On nostettava arki kylkiasentoon, koetettava pitää hereillä kepeällä jutustelulla. 

Eilinen lento Barcelonasta oli kaksi tuntia myöhässä, me kentällä kaksi tuntia ennen lähtöä. Huono yhdistelmä. Varsinkin kun yksi matkustaja on kaksi päivää alle vuoden. Pieni lapsi ei ymmärrä odottelua. Lapsi kokee odottamisen sellaisena kuin se onkin: Lapselle se on päämäärätöntä ajanhaaskausta. Kuin kiusalla eilinen oli Barcelonassa kuuma ja kaunis. Vietimme odottelun ensimmäiset tuokiot nurmella terminaalin edessä. Keltavihreät papukaijat ulvoivat ylhäällä koristepalmujen latvuksissa ja riipivät niistä omituisia kukintoja. Keltavihreään puettu Tyttö ulvoi alhaalla nurmella ja kiskoi apiloita. Vieressämme makaili saksalainen pariskunta. He rullasivat viimeisen espanjanjointtinsa ja puhalsivat laheat savut. Me söimme omenoita. 

Viimeiset hetkemme Barcelonassa vietimme sisällä terminaalissa. Lentokentät ovat kummallisia Mikä-mikä-maita. Ne eivät ole oikein minkäänlaisia asemia eivätkä ne käy kunnon ostoskeskuksistakaan. Niissä viihtyminen ilman päihteitä on mahdotonta. Raitista ilmaa ei saa. Kaikkialla on lasia ja rauhoittaviksi tarkoitettuja värejä. Voi ostaa designer-vaatteita tai aitoja Ferrarin fanituotteita. Voi ostaa viinaa ja voi ostaa lisää viinaa. Voi kävellä liukuhihnalla tai istuskella epämukavissa tuoleissa. Mutta minnekään ei voi käydä pitkäkseen. Eikä mistään ei saa lastenruokaa. Parkkeerasimme terminaali M4:n kulmaan ja ruokimme kiukuttelevaa Lasta viimeisten bocadillojemme muruilla kuin vastaanräpistelevää kanarianlintua.

Vasta koneessa Tyttö rauhoittui ja nukahti. Tämä on koettu ennenkin. Tyttö ei ole vielä vuottakaan mutta on jo lentänyt kaiketi kahdeksan kertaa kohdun ulkopuolella. Kohtulentäjänäkin hän on melko kokenut. Todennäköisesti hedelmöittymisen jälkeen tämä DNA- ryhmittymä on kokenut parisenkymmentä nousua ja laskua. Vaikuttavaa. Vai pelottavaa? Minkälainen aikuinen tulee lapsesta, jonka lapsuus on pelkkää liikkeellä oloa? Lapsesta, jonka vanhemmat ovat ehtineet jo muuttaakin kaksi kertaa ennenkuin lapsi on täyttänyt ensimmäisen vuotensa? Tasapainoinen, toivottavasti.

Kotona asiat palautuvat uomiinsa hyvin nopeasti. Tyttö nukkuu yli kymmeneen mutta Isää se ei auta. Hän olisi nukkunut vieläkin pidempään. Pian aamiaisen jälkeen Äiti viedään töihin ja Eno rautatieasemalle. Tyttö itkee takapenkillä sydäntäsärkevästi kummankin perään: Edessä ovat taas tylsät ajat Isän kanssa...  

Tänään on ollut tekemisen päivä. Tai olisi pitänyt olla. Huomenna on Tytön ensimmäinen syntymäpäivä ja sitä pitää juhlia. Koti-isän piti hankkia uusi grilli. Ostikin pelkkää grillattavaa. Koti-isän piti siivota. Tiskasi vain astiat. Mutta ei Tyttökään huolehdi omasta osastaan: Kotiin väkisin tuotu Tyttö ei haluaisi olla enää tavallinen tylsä suomalainen. Tyttö nukkuu iltapäivällä keveän siestan eikä suostu syömään kuin keveitä tapaksia. Illalla ruoka jo maistuu mutta nukkumisesta ei tässä luonnottomassa hiljaisuudessa tunnu tulevan mitään. Missä on El Ravalin meteli? Missä on karnevaalihumu ja kosteusvaurion haju? Missä on Eno? Kakallako? Pitkästynyt Tyttö ohjastaa tuttilaumaansa sängyn toisesta laidasta toiseen kuin katalonialainen paimen. Silmät ovat rävähtämättömät. Vain Isää nukuttaa. Kotimme on linnamme. Ja meillä molemmilla on tuomiota vielä pitkälti jäljellä.

Katalonialainen paahtovanukas

Olemme imeytyneet Kaupungin pinnan alle; uponneet sen psykedeeliseen kuorrutukseen. Lapsi ohjaa toimiamme. Lapsen rytmi on muuttumaton, se ei ole maisema. Vajoamme hikiseen uneen jo kymmenen aikaan illalla, Kaupungin vasta havahtuessa, nousemme aamulla ennen kahdeksaa.

Viisi vuorokautta on kulunut Kaupungissa. Olemme kulkeneet jalkamme kipeiksi, tutkineet Kaupungin katuja ja kortteleita. Olemme haistelleet sen tuoksuja, lumoutuneet seinien yksityiskohdista, porttikongien pienoisista detaljeista. Olemme Gaudin hullussa unessa. Sienikattoiset talot ovat oikeita. Kaupunki on valtava psykedeeli. On avattava sen syleily hetkeksi, pois on jo pakko!

Suuntamme on nyt Tarragona, tunnin verran junalla. Hankimme tarpeet, bogatges y beguidas, liput asemalta. Asemalla eteemme nousee kielimuuri: Kataloniassa puhutaan katalaania, me, turistat, puhumme espanjaa eli kastiliaa. Useimmiten voi hablata kumpaa vaan, englantiakin! Mutta se ei kauan haittaa, saamme pian liput. Aamu on kaunis ja kupeissamme kuumaa kahvia, lautasilla annokset katalonialaista paahtovanukasta.

Junamatka Tarragonaan vie parisen tuntia ajastamme. Lapsi hurmaa muut vaunussaolijat. Tarragonassa pakkaamme vastustelevan Lapsen takaisin vaunuihin ja nousemme kohti roomalaisten amfiteatteria. Mahdollista olisi katsoa jopa Pontius Pilatuksen synnyinkoti. Me menemme mieluummin rannalle, kuin pesua kaivaten.

Platja Llarga on kolmen kilometrin hiekkainen ranta. Lapsi sukeltaa naamalleen hiekkaan ja hihkuu. Viimeinkin hiekkalaatikossa! Ja millaisessa! Vesi ei ole kovin kalsaa, uimaan emme silti ala. Makailemme hiekalla ja kylvemme auringossa.

Illalla Lapsi nukahtaa vaunuihin, me aikuiset nautimme pitsat Tarragonassa. Tapaamme vahingossa muita kotimaasta. He ovat myyntihommissa Fuerteventurassa, meillekin tarjoaisivat. Emme osta. Artikkelikin on tuntematon. Kuinkahan Leijonat Halifaxissa? Emme ole kuulleet, duunareillakaan ei tietoa.

Lapsi havahtuu taas junassa, riekkuu ja riehuu. Tuhrii ikkunat ja sotkee lattian. Perdon sanovat katseemme Barcelonan Paseo de Gracian asemalla noustessamme vaunusta. Ilta on kuulas ja kadut kansoitettuja. Olemme taas Kaupungissa, vain hivenen vanhempina ja hiukkasen ruskeampina kuin aamulla.