Kotona. Jalat ovat kipeinä raskaan turismoviikon jälkeen. Artikkelit palautuvat alkuperäisiksi. Vaimosta tulee Äiti ja hän menee töihin. Eno pysyy Enona mutta hyppää junaan. Mies heitetään pois, Lapsi jätetään heitteille. Jäljelle jää Isä ja Tyttö, Kaupungin tilallle jää koti kuin linna. Kotiinpaluu lyö siannahkaisen hansikkaan arjen kasvoille. Sen iho menee shokkiin: Siitä tulee nihkeä ja siniharmaa. On nostettava arki kylkiasentoon, koetettava pitää hereillä kepeällä jutustelulla.
Eilinen lento Barcelonasta oli kaksi tuntia myöhässä, me kentällä kaksi tuntia ennen lähtöä. Huono yhdistelmä. Varsinkin kun yksi matkustaja on kaksi päivää alle vuoden. Pieni lapsi ei ymmärrä odottelua. Lapsi kokee odottamisen sellaisena kuin se onkin: Lapselle se on päämäärätöntä ajanhaaskausta. Kuin kiusalla eilinen oli Barcelonassa kuuma ja kaunis. Vietimme odottelun ensimmäiset tuokiot nurmella terminaalin edessä. Keltavihreät papukaijat ulvoivat ylhäällä koristepalmujen latvuksissa ja riipivät niistä omituisia kukintoja. Keltavihreään puettu Tyttö ulvoi alhaalla nurmella ja kiskoi apiloita. Vieressämme makaili saksalainen pariskunta. He rullasivat viimeisen espanjanjointtinsa ja puhalsivat laheat savut. Me söimme omenoita.
Viimeiset hetkemme Barcelonassa vietimme sisällä terminaalissa. Lentokentät ovat kummallisia Mikä-mikä-maita. Ne eivät ole oikein minkäänlaisia asemia eivätkä ne käy kunnon ostoskeskuksistakaan. Niissä viihtyminen ilman päihteitä on mahdotonta. Raitista ilmaa ei saa. Kaikkialla on lasia ja rauhoittaviksi tarkoitettuja värejä. Voi ostaa designer-vaatteita tai aitoja Ferrarin fanituotteita. Voi ostaa viinaa ja voi ostaa lisää viinaa. Voi kävellä liukuhihnalla tai istuskella epämukavissa tuoleissa. Mutta minnekään ei voi käydä pitkäkseen. Eikä mistään ei saa lastenruokaa. Parkkeerasimme terminaali M4:n kulmaan ja ruokimme kiukuttelevaa Lasta viimeisten bocadillojemme muruilla kuin vastaanräpistelevää kanarianlintua.
Vasta koneessa Tyttö rauhoittui ja nukahti. Tämä on koettu ennenkin. Tyttö ei ole vielä vuottakaan mutta on jo lentänyt kaiketi kahdeksan kertaa kohdun ulkopuolella. Kohtulentäjänäkin hän on melko kokenut. Todennäköisesti hedelmöittymisen jälkeen tämä DNA- ryhmittymä on kokenut parisenkymmentä nousua ja laskua. Vaikuttavaa. Vai pelottavaa? Minkälainen aikuinen tulee lapsesta, jonka lapsuus on pelkkää liikkeellä oloa? Lapsesta, jonka vanhemmat ovat ehtineet jo muuttaakin kaksi kertaa ennenkuin lapsi on täyttänyt ensimmäisen vuotensa? Tasapainoinen, toivottavasti.
Kotona asiat palautuvat uomiinsa hyvin nopeasti. Tyttö nukkuu yli kymmeneen mutta Isää se ei auta. Hän olisi nukkunut vieläkin pidempään. Pian aamiaisen jälkeen Äiti viedään töihin ja Eno rautatieasemalle. Tyttö itkee takapenkillä sydäntäsärkevästi kummankin perään: Edessä ovat taas tylsät ajat Isän kanssa...
Tänään on ollut tekemisen päivä. Tai olisi pitänyt olla. Huomenna on Tytön ensimmäinen syntymäpäivä ja sitä pitää juhlia. Koti-isän piti hankkia uusi grilli. Ostikin pelkkää grillattavaa. Koti-isän piti siivota. Tiskasi vain astiat. Mutta ei Tyttökään huolehdi omasta osastaan: Kotiin väkisin tuotu Tyttö ei haluaisi olla enää tavallinen tylsä suomalainen. Tyttö nukkuu iltapäivällä keveän siestan eikä suostu syömään kuin keveitä tapaksia. Illalla ruoka jo maistuu mutta nukkumisesta ei tässä luonnottomassa hiljaisuudessa tunnu tulevan mitään. Missä on El Ravalin meteli? Missä on karnevaalihumu ja kosteusvaurion haju? Missä on Eno? Kakallako? Pitkästynyt Tyttö ohjastaa tuttilaumaansa sängyn toisesta laidasta toiseen kuin katalonialainen paimen. Silmät ovat rävähtämättömät. Vain Isää nukuttaa. Kotimme on linnamme. Ja meillä molemmilla on tuomiota vielä pitkälti jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti