Viikonloppuna Helsingissä vietettiin Maailma Kylässä -festivaalia. Mekin kävimme kantamassa kortemme globaaliin kekoon. Tyttö istui vaunuissa kaiken nähneenä: Nämä olivat hänelle jo toiset Maailma Kylässät. Ensimmäisen kerran hän oli kuuden päivän ikäinen.
Lauantaina aamupäivästä käymme katsomassa erästä taloa. Tämä on Inkoossa. Ohjeen mukaan sinne on seitsemänkymmentä kilometriä matkaa. Päätämme siis vaihtaa Tyttärelle viimein isomman istuimen. Helpommin sanottu kuin tehty. Minkä tahansa tekeminen kroonisesti väsyneenä on vaikeaa. Ja kun varmistimet on pois, tulee lauottua. Vaimo pakenee kotiin ja yrittää lukita oven sisältäpäin. Saamme kuitenkin sovittua ja pakkaudumme autoon. Lähtiessä huomaan, että nimimerkki IDS on vetänyt taginsa automme ikkunaan. Ajaessa surkuttelen Tyttöä ja Syntymätöntä. Joutuvat kuuntelemaan tällaista kieltä. Tytölle soitettiin mahaan huiluakin. Nyt pieni Syntymätön varmaan kuvittelee syntyvänsä merimiesbordelliin...
Myöhästymme näytöltä puoli tuntia. Se on vähän. Meille. Myyjä ihailee tuoretta graffitia. Talo on suuri pettymys. Sitä myydään "alkuperäiskuntoisena" ja "tyydyttävänä." On silti vaikeaa uskoa kenenkään 1930-luvulla tietoisesti rakentaneen taloa lahoista hirsistä. Talossa on lisäksi niin sanottu "kuolemanlaatta" -pohjaratkaisu. Se on hiekalla täytetty sementtialapohja jossa ei ole tuuletusrakoja. Lattia kyllä tuntuu tasaiselta mutta epäilen sen johtuvan enemmänkin alapohjassa olevasta hiekasta.
Lauantai-iltapäivän vietämme Kaisaniemen puistossa. MK:ssa on valtava tungos. On vaikeaa liikkua vaunujen kanssa. Tyttö on iloissaan. Hän saa ilmapallon. Katselemme kojuja ja kuuntelemme musiikkia. Ennen kotiinlähtöä haemme vielä leffan Asematunnelin Makuunista.
Asematunnelissa Maailma Kylässä-festivaalin jälkeen Helsinki tuntuu kovin kansainväliseltä ja raikkaalta. Mutta puoli tuntia bussilla tekee tehtävänsä. Oulunkylän torilla seisoo lauma romaninaisia tupakalla. Ohkikulkijat töllistelevät heitä. Sen eksoottisempia ei näillä seuduilla juuri tapaa.
Sunnuntaina palaamme Kaisaniemen puistoon. Minä jo hieman vastentahtoisemmin. Vaimo haukkuu mökkihöperöksi. Taitaa olla oikeassa. Kun tarpeeksi kauan mörköttää kotona niin minne tahansa meneminen on valtava haaste. Ja sitten kun yhtälöön lisätään valtavat väkijoukot niin...
On kuitenkin hauskaa olla poissa kotoa. Vaikkakin vain vähän aikaa. Kuuntelemme musiikkia, tapaamme tuttuja, syömme festariruokaa. Takaisin tullessa on pakko pysähtyä Hakaniemen McDonaldsiin. Emme ota mitään, päinvastoin. Vatsani on heliumpallo. Siitä lähtee kummallisia ääniä. Nolottaa kykkiä alakerran invavessassa valtavalla turinalla ja kuunnella lähimmässä pöydässä istuvan suomenruotsalaisen porukan jutustelua. Mahtavatkohan he kuulla minua? Luulisi ruokahalun siinä hiipuvan. Pöytä onkin jo tyhjä kun astun käsiäni kuivatellen ja kaikkeni antaneena eriöstä.
Illalla tunnen tulevani kipeäksi. Vaimoa en vakuuta. "Toi on tota miesflunssaa, sulla on sitä aina!" Vastaväitteitä ei kuunnella. Alkuun. Vaimo ymmärtää viimein jonkin olevan vialla kun en jaksa katsoa edes televisiota. Hän tuo minulle kuuman Finrexinin vuoteeseen.
Maanantaina Tyttö nukkuu paljon. Häenlle viikonloppu on ollut valtava urheilujuhla. Hän on maistanut elämänsä ensimmäistä ilmapalloa. Hän on kuunnellut M.A. Nummista elämänsä ensimmäisen kerran livenä. Hän on oppinut kulkemaan takaovesta takapihalle, hieman myöhemmin palaamaan samaa reittiä. Maailma on kertaheitolla valtava viidakko. Ei tarvitse käydä Maailma Kylässä. Nyt voi käydä kylässä maailmassa. Ja hipsiä äkkiä takaisin jos siltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti