Ääni vasemmistolle

Yö ennen kauden kolmatta työpäivää on kamala. Kyse ei ole liskojen yöstä, enemmänkin hyönteisten yöstä. Koko kehoni kutisee. Rasvaan itseäni kunnes kalsarini ovat pudota. Molemmat lapseni kaatuvat lattialle koettaessaan kiivetä jalkaani pitkin. Pahoittelen.

Jotenkin saan nukuttua. Aamulla ohitan lauman renkaiden alla nyljettyjä orruja, isommankin eläimenraadon. Mikähän nuo kävynjyrsijät on saanut liikkeelle ryhmänä, ajattelen. Koulujen alkukohan? Pienet reput ja pähkinät levinneinä pitkin moottoritietä, turkit asfaltin syömiä.

Puoliltä päivin pääsen työterveyshuoltoon. Työpaikkalääkärin mukaan kyse on nokkosrokosta joka tulee joskus jostain syystä ja saattaa sitten lähteä poiskin. Minulle määrätään antihistamiinia jota saan ottaa mutta ei ole tarve ottaa. Poistun vastaanotolta niin hämmentyneeltä, että en muista pyytää lääkäriä edes kuuntelemaan keuhkojani jotka työpisteen toisessa päässä istuva kolleganikin kuulee rohisevan. Äänikään ei palaudu. Ei.

Autossa muistelen edellisiä vierailuitani työpaikkalääkärillä. Aina olen mennyt sinne kipeänä mutta tullut hämmentyneenä ulos. Kyse on eräänlaisesta sairaalaklovneriasta, ajattelen. Ainakin sen täytyy olla sillä kipeästä olosta huolimatta en ole sairas, virallisesti siis. Muistan viime syksyisen näöntarkastukseni. Jouduin siihen kärsittyäni räjähtävästä päästä useita kuukausia. Diagnoosi oli liikaa tietokoneita, iltaisin. Näöntarkastustaulun lukemat olivat myös hätkähdyttäviä. HRC sujuvasti luin. Lääkärin mukaan näköni oli normaali. Penkille istuttuani huomasin kyseisen rivin menevän BPG. No sinne päin. Ainakin näin, että kyseessä olivat kirjaimet.

Viikonloppu menee miten kuten. Maanantai alkaa tuskaisesti: Uusi hieno kuumemittari ilmoittaa lukemaksi 39,1 astetta ja tämä on vasta alkua. Sähkölaitoksen miehet lampsivat paikalle ja aloittavat kaivuun maakaapelin asennusta varten. Käyn raakkumassa heille ohjeita. He kuuntelevat minua hämmentyneinä sillä eivät tiedä ääneni mennen vasemmistolle ja siten heille. Eräs heistä taputtaa minua isällisesti olalle ja kehoittaa kotiin lepäämään. Ikkunasta näen kaivinkoneen mylläävään naapurin nurmikkoa. Koetan huutaa mutta ääntä ei tule. Tämän on painajainen, tämä on kuumehallusinaatio, päättelen. Tätä ei tapahdu. Tyttö osoittaa iloissaan kaivinkonetta ikkunasta ja Poika hihkuu työmiehille. Tämä kaikki tapahtuu. Sittenkin.

Vaiennettu mies

Ja sitten äkkiä: Esitys on ohi, esirippu laskenut. Ihmiset istuvat typertyneinä pehmeissä tuoleissaan ja siristelevät silmiään vastasytytettyjen ulosmenolamppujen loisteessa. Puheensorina alkaa vasemmalta ja leviää kuin tuli itsensä kipeiksi nauraneiden ihmisvartaloiden yli. Minäkin koetan puhua. Saan aikaiseksi vain vaimeaa raakuntaa.

Kaikkien aikojen kymmenen viikon kesäloman jälkeen olo on kaikkea muuta kuin sopivasti virkistynyt. Olen kipeä kuin ruotsinlaivalla vastapiesty toivosukari, kuin Alexander Stubbin vasen nänni kaksi päivää maratonin jälkeen. Unettomuuskin taas vaivaa, näinä elokuun pimeinä öinä. On siis aikaa kuunnella kun vanha talo natisee, höyrynsulkumuovit ritisevät. Mopo viilettää ohi. Lehdenjakaja. Naapuruston asukkaan väsyneen hortoilevat askeleet. Aamulla joku on kaatanut roska-astiamme.

Minua se ei haittaa, olenhan työmatkalla. Nostan vain vihreän toverini pystyyn. Hän haiskahtaa yölliseltä seikkailulta, maailmalta. Vieressään seisova mr. Biolan sen sijaan lemuaa halvalta partavedeltä ja Mynthoneilta. Se on kummallista. Kaikki ne ruoantähteet mitä hän syö, ajattelen, ja silti tämä tuoksu. Kuumettakin kaverilla näyttäisi olevan. Lämpötila mittarin mukaan asteita on reilusti yli 40. Onkohan tämä sitä sikainfluenssaa mistä kohkataan, mietin. Ainakin sisälleen on juuri laitettu rivi grillattuja kylkiluita. Ehkä johonkin niistä on jäänyt kiinni vähän pöpöäkin, tuumaan.

Työni ei varsinaisesti ole avaruusfysiikkaa mutta näinä sikainfluenssan riivaamina aikoina tunnen olevani George O:n Eläinten vallankumouksen Napoleon kuurakettia väsäämissä. Reumaattiset sormeni taittuvat kaarelle kuin ravun sakset ja niistä tulee sorkat. Niskaharjakseni nousevat pystyyn, nenäni litistyy, kärsin.

Ei minulle ole siantautia, mietin, koska ei kuumettakaan ole. Jokin pöpö sisuksiani silti kaivelee, tuumin, köhiessäni puolen keuhkollista paksua limaa. Mönjä on kuin kierrätyskeskuksen pihalla lahoavan piiloonlevytetyn peili-oven peilissä kyyhöttävä homepesäke. Kurkkuakin välillä kuivaa, toisinaan sitä kuristaa. Ja ääneni. Oma rakas ääneni. Välillä se on miehekkään römeä kuin vajaan kuukauden viskikurlauksen jäljiltä, välillä rämeä ja välillä olen täysin äänetön. Se sopii ympäristölleni. Minä en haittaa sitä. Eikä se minua. Olen omaan työsoppeensa sullottu tylsäpäinen lyijykynä; melkein hajuton, liki kokonaan näkymätön, tukevasti vaiennettu varhaiskeski-ikäinen mies.

Oveluuksia

Kesä katoaa vauhdilla tapahtumahorisontin taa mutta yhä sitä on vielä jäljellä. Ainakin Tero Vaaran laulamassa kamalassa kesähitissä männävuosilta.

Vietämme ihanan viikon Keski-Suomen ja Hämeen karhumailla mutta kontiot pysyvät piilossa. Jopa ne Isän entiset Nokian Kontiot jotka Tampereen Isovanhempien piilopirtille joskus jätti. Ja jätit ne olivatkin, Isä muistelee Pojan pikkuruisia saappaita tälle kengitettäessä.

Keski-Suomesta palataan takaisin ruuhkasuomeen mutta tiet ovat yhä vapaina. Muillakin on lomaa. Vielä. Terassit ovat täynnä. Puistot ovat täynnä. Vatsat ovat täynnä. Joku vuotaa yli ja asfaltille jää läntti.

Kodin hienosäätämiseen tarvittaisiin lekaa ja pajavasaraa mutta annamme talon muhia omassa liemessään, muovikalvon alla. Sen sijaan käyn Keravalla purkamassa erästä mökkeröä lattialautojen toivossa. Toivo on turha. Kolmella eri tavalla kiinninaulatut ponttilaudat repeävät neljällä eri tavalla sorkkaraudan hellässä kosketuksessa. Irroittelen myös vanhoja pistokkeita, kytkimiä, lamppuja sekä erilaisia koristelistoja. Ne ovatkin hienoja. Oivallan, että ne ovat peräti samanlaisia kuin entisessä asunnossamme oli. Sitten muistan, että entinen asuntomme olikin 1980-luvun rivitalo ylemmän keskiluokan asuintaivaan kaistaleella eikä 1920-luvun jämerä kerrostalo alemman työväestön getossa. Rivitalossa ei tainnut jalkalistoja ollakaan, muistelen, ja huomaan, että yli vuoden mittainen evakkoretki on kuin mielestä poispyyhkiytynyt.

Mökin omistaja sen sijaan on niin innoissaan hienosta purkamisestani että antaa vielä pari lasillista karmeja kyytipojaksi. Lasit ovat hienot, kuistin ikkunat oikein. Ne tulevat jollekin kuistille, joskus, ajattelen. Ehkäpä saunamme, mietin toiveikkaasti ajaessani hiestä märkänä Keravalta kotikonnuille.

Ennen loman loppua ehdimme vielä Metsäkylän navetallekin. Kasaamme kasaan ovemme ja mietimme mikä minnekin kuuluu. Viemme vaihtoon sarjaan kuulumattomat sekä autotallista löytyneet pariovet, muutamia ikkunankarmeja ja kolmet ovenkahvat. Niistä saa loistavan vaihtosaaliin. Saamme huikaisevan hienon ja kauniin ikkunallisen pari-oven karmeilla, soittokellolla ja verholla! Se tulee joskus eteisen ja porstuan väliseen reikään. Mutta koska, sitä emme voi vielä tietää.

Bay City Rollers

Satavuotiasta remontoidessa 

arkeologiaa

vuosi vuodelta

taaksepäin

hirvittävyydestä 

retron kautta ajattomaan.

Vanhoissa seinäkaapeissa

on paneliseinät,

repäisykorkkeja paperittomilla hyllyillä,

kruunukorkkeja 

vaatepuun päissä

ja niissä salaperäinen kysymys:

Minkä suositun yhtyeen jäseniä ovat

Eric, Alan, Les ja Derek?

Rikkaruohikko

Ja näin elämä soljuu eteenpäin. Isän vatsa kasvaa. Lapset kasvavat. Poika alkaa ottaa osaa. Nurmikkokin kasvaa mutta sitä ei viitsi leikata. Liika leikkuu kun tekee sametinpehmeästä niitystä neulanterävän fakiirinmaton. Silti leikattavaa olisi, heinää tulisi paalillinen. Oidipaalillinen. Tyttökin tuntuu jo päässeen siihen vaiheeseen. Sanoo päivällispöydässä kaksivuotiaan varmuudella, että ei halua rakastaa eikä mene ikinä naimisiin. Paitsi isin kanssa. Yksin, hän lisää veljeään silmiin tuijottaen.

Päivä päivältä on myös kuumempaa. Outo tuoksu täyttää kylpyhuoneen ja kasvaa sitten hajun kautta kaiken peittäväksi lemuksi. Raadon tuoksu. Mätä. Kemikaalit, sanoo Äiti. Näemme kylpyhuoneen muovimaton rullautuvan auki, haistamme vesivaurion. Wc-pöntön reuna vuotaa, tietää Tampereen Pappa. Emme havaitse vuotoja mutta alamme silti viettää enemmän aikaa pihalla vaikka nurmi rehottaakin resuisena kuin villinaisen kainalot.

Eräänä tukahduttavan kuumana iltapäivänä Koti-isän surkastunut minuus pukee Helsingin kaupungin haalarit ylleen ja sukeltaa alapohjaan. Siellä on viileää. Sinne ei Hallin haukku kuulu mutta Lasten huuto kylläkin. Maa on märkää ja kylmää. Siellä täällä lojuu murentuneita tiilenkappaleita, lasinsiivuja, rikkinäisiä pulloja. Kerään rojua jätesäkkiin ja koetan tutkailla mahdollisia vaurioita. Sellaisia en löydä vaan puoliksi syödyn rastaan vartalon. Kaunis eläin makaa kylpyhuoneen oven kohdalla ja löyhkää. Kannan sen kaakelinkappaleella roskiin ja poistun talon alta. Se harmittaa hetken. Mutta haju ei kuole, edes laannu. Se vain kasvaa vaikka ruumis on pois ja Lumikki laitetaan lasiarkussa Neverlandin pihalle tulevana viikonloppuna.

Tiistai-iltana viimein hajun alkulähde selviää. Kyseessä onkin vain pesukoneeseen mädäntyneet vaatteet. Samalla annan periksi ja leikkaan viimein rikkaruohikon. Nyt nurmellamme ei pitäisi punkkien viihtyä, toteaa puhtaita pyykkejä levittelevä Äiti. Eivätkä ne viihdykään. Ja sitä paitsi, uusi aaltokin laantui jo kohta kaksikymmentäviisivuotta sitten.

Rönttölän herrasväki

Juhannus tulee ja menee. Se katoaa horisontin taa kuin suolikaasu Saharaan joka katoaa siellä yhtä hitaasti hajoten kuin missä tahansa muuallakin.

Vietämme Jussia Äidinpuolen kollektiivitilalla; yhteismökillä. Isän perheen mökille olisi tällä kokoonpanolla ja nykyaikaisilla keleillä aivan turha lähteä. Ja vähältä pitää ettei sivistyneimpiin oloihinkaan päästä. Lähtöpäivän iltapäivänä kaikki on mullin mallin ja ainakin vinksin vonksin. Silti matkaan päästään. Soundtrackina perhefarmarissa soi Herra Ylpön ja Ihmisten männävuotinen levy. Hyvältä kuulostaa, vieläkin. "Haluatko takaisin entiseen elämääsi, haluatko takaisin surulliseen menneeseen" laulaa Hra Y. On pakko vastata kaiuttimelle, että no en. Paitsi joskus. Toisinaaan. Usein. Mutta ei siitä sen enempää.

Tampereelle päästyämme olemme kuunnelleet koko levyn kolme kertaa. Samalla Ylppökin alkaa yllättäen kuulostaa jo Marco Hietalan versiolta Dingon Nahkatakkisesta tytöltä. On pysähdyttävä, nyt ei parane jatkaa yhtään pidemmälle. Onneksi on Tampereen mummula. Sinne. Siellä ei sankarihevi laukkaa. Vai laukkaako? Papan stereoista löytyy Isän sinne vuonna 1992 unohtama Black Sabbathin sukkhousukasetti Tyr. Kammottavaa. Muutettuaan lapsuudenkodistaan Isä oli ehtinyt onnellisesti unohtaa Black Sabbathin jatkaneen sitten Ozzy Osbournen erottamisen. Mitähän tämä lapsuuteen sukeltaminen vielä palauttaakaan mieleen? Ei mitään sillä Tampereen Mummu ja Pappahan muuttivat välittömästi pienempään asuntoon lastensa lähdettyä ulkomaille opiskelemaan syksyllä 1993. Mr Lordikaan ei edes haaveillut silloin vielä Autiotalon kääntämisestä vatsaa kääntäväksi versioksi.

Päivätkin ovat sekaisin kuin Ellun kanat joiden sekaisuudesta allekirjoittaneella ei ole mitään tietoa. Keskiviikon, torstain tai juhannusta edeltävän perjantain vietämme Tampereella ostosmanian viemänä. Minä en osta mitään jos ei sellaiseksi lasketa jäähilemehujuomaa jollaisen Tytölle hankin. Sekin on virhe. Pelkkää väriainetta, lisäaineita ja sokeria sisältävä energiapommi kuljettaa Tytön riehumisen troposfääriin ja pudottaa alas ilman laskuvarjoa.

Mökin yllä riippuu tummia pilviä mutta se ei haittaa. Väki hajaantuu pieniin mökkeihin lumperoisten ympäri kuin Jokisen eväät joiden ei tiedetä ikinä levinneen. Seuraa sadepäiviä ja aurinkoisia hetkiä iltanuotiolla. Seuraa juhannusateria ja rautaveneilyä. Saunomista. Verilöylyjä hyttysten kanssa. Lasten itkua ja aikuisten hampaiden kiristelyä.

Kelit paranevat kuin taikaiskusta heti juhannuksen mentyä. Me palaamme ensin Tampereelle ja sitten kotiin. Siellä pari päivää poissa ollut Rönttölän herrasväki levittäytyy maalle, merelle ja ilmaan. Pihamme on suloinen romuvarikko. Siellä on raskaita sementtilohkareen kappaleita, lasten puhallettavia uima-altaita, liuskekiviröykkiöitä, lateksilastuja ja vaihteleva määrä ikivanhoja polkupyöriä. Silti vain yksi naapuritaloistamme on tällä hetkellä myynnissä.

Niityn kuolema.

Leikkuri sementoi

nurmen ja kukat.