Kevät on Hullujen Päivien keltainen paperipussi. Sen kahva on hivenen repeytynyt mutta yhä se pitää sisällään hiirenkorvia, sirkkalehtiä, emejä, heteitä, mätiä ja maitia. Kevät myllertää mullan, herättää horroksesta ja ajaa Koti-isän perheineen maaniseen pesänrakennuspuuhaan.
Tavaröykkiöt täyttävät yhä Uuden Kodin yleiset tilat blogiperiodin ensimmäisellä kvartaalilla. Ne alkavat lientyä vasta toisella tuloskvartaalilla Tampereen Papan saavuttua ystävänsä Heikin kanssa lisää tavaraa tuomaan. Vuosikymmenien kokemuksella he arvioivat säilytyksen suurimmaksi pullonkaulaksi pullonkaulat. Tavara onkin kasautunut heti ovien viereen minne väsyneet kädet ovat ne laskeneet, siis. Levitämme oitis romut lattialle laajemmin ja tilan tuntu täyttää tilan. Se tuntuu juhlavalta mutta yhä öisin varpaamme iskevät kipinää säilytysastioiden kulmaan.
Pappa ja Heikki järjestävät autotallinkin. Nyt jopa joku Tytön leikkiautoista sinne saattaisi mahtua. Pojan autot eivät mahtuisikaan sillä alle vuoden ikäisille tarkoitetut lelut ovat pääsääntöisesti melko kookkaita. Jos oikein tunkisi, mietin, niin ehkä silloin. Pienten lasten lelut ovat näes usein melko elastisia, useimmiten peräti froteisia. Tämän täytyy johtua kuolaamisesta, oivallan. Froteiset autot kykenevät imemään sisäänsä hirvittävän määrän kuolaa jota lapsi voi sitten pesusienimäisellä lelullaan levitellä helpommin lattialle tai vaikkapa ikkunoihin
Autotalliimme jää kymmenen kappaletta kamppilaisia kerrostalon kellarinovia, vanhat pariovet, kaksi peiliovea joita Koti-isä on muuttanut asunnon vintistä toiseen jo kymmenen vuotta, mätiä kuusihalkoja, kamppilainen täyspuinen keittiönkaapisto, osia bodomjärveläisestä täyspuisesta keittiönkaapistosta, lastulevyinen keittiönkaappi, rosterisia tiskipöydän tasoja sekä yhä paketissa oleva Anopin sänky. Kyllä täällä kelpaa anopin kölliä, sanoo Heikki kun tungemme sängynpäätyä keittiönkaappikasan päälle. Ja niin kelpaakin. Astiakaapit olemme asettaneet niin, että niiden ovet aukeavat pienelle huoltokäytävälle. Näin kaappeihinkin voi sulloa kaikenlaista tarvittavaa. Moottoripyörän satula päätyy kuivauskaappiin, kasettikasa 1980-luvulta sen viereen. Parasta näissä kaseteissa on se, ajattelen, että esimerkiksi Northern Kingsiä ei vielä silloin ollut olemassakaan. Sen sijaan niille on voinut tallentua Marco Hietalan silloin yhtyeen Tarotin julkaisuja. Puhumattakaan Zero Ninestä, Yngwie J. Malmsteenistä tai vaikkapa Mercyful Fatesta. Hienoja orkestereita kaikki, ajattelen. Oman aikansa Dallapéitä. Täytyypä etsiä kaatopaikalta kasettinauhuri, mietin, että saa nauhat hyötykäyttöön.
Ullakkohuoneisiinkin alkaa astua järjestys. Ei asumaan, tosin, ihan käymään vain. Isomman huoneen ovenpieleen jätetyt tavarat levitetään vaatehuoneeseen ja vintin oven eteen jätetyt ympäri vinttiä. Kasaamme lisää hyllyjä vintille, raahaamme valtavan painavan lasiovisen kirjahyllyn isompaan ullakkohuoneeseen. Sitä pestessä koemme yllätyksen: Hyllyä peittävä kaunis rustiikkinen petsi ei olekaan vedenkestäävää. Sitä vastoin peitteeseen on lisätty kuvottava haju joka kastuessa huoneeseen tulvahtaa. Hylly on jätettävä kuivumaan ja siirryttävä viereiseen huoneeseen. Siellä olevasta hyllystä siirretään maalipurkit vintin uuteen hyllyyn. Entinen maalihylly putoaa lattian lävitse alakertaan ja siitä tulee siivoushylly mutta meistä ei silti tule siivoushulluja. Ja se on oikeastaan harmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti