perjantai 26. helmikuuta 2010

Yöllisiä kauhukohtauksia

Vaikeinta kahden lapsen kanssa kotona olossa lienee päiväunet. Kahta eri-ikäistä kun tuntuu olevan hankalaa saada väsytetyksi yhtä aikaa. Tytön ollessa virkeimmillään päivän touhuissa on Poika jaloissa itkevä toukka. Ja kun Poika herää innosti pihisten, on Tyttö sikiunessa sihisevä sähistin joka suuttuu veljensä veljellisistä herätyshalauksista. Ja sitten kun Lapset ovat ihqun virkeitä ja tarkkana kuin porkkana pitäisi Isän saada levätä.

Parhaimmillaan elämä kotona on kyllä ihanaa auvoa ja lämpimässä jäätelössä köllimistä. Tässä mallissa Lapset ovat keskenään kujertavia kyyhkysiä, iloisia pikku apureita, punaposkisia pienokaisia. Ikävä kyllä tämä vain tuntuu tapahtuvan aika harvoin jos koskaan. Useimmiten asiat menevät pahasti pieleen jo yöllä. Isän kannalta, siis.

Poika on saanut viime aikoina yöllisiä kauhukohtauksia. Niissä Poika itkee, unessa. Syliin nostaminen vain syventää huutoa mutta valvomaton pikkumiekkonen heiluu holtittomasti ja on jatkuvasti hakata itseään sängynlaitaan. On siis valvottava, valvottava toisen tekemisiä. Isän, siis. Äiti sen sijaan saattaa koettaa nukkua nostalgisesti nyyhkyttäen sillä tällaisissa tilanteissa rakkaus täyttää Äidin: "Siis se suree niin mun töihinlähtöä et herää yöllä itkemään... Lutusta." Sitten kun huuto lakkaa voi Pojan nostaa viereen. Voi pojat. Koiranunta nukkuva tai hereillä oleva Poika nipistelee, raapii ja tunkee sormia vieressä nukkuvan sieraimiin. Tai oikeastaan. Ei kukaan voi tunkea sormia nukkuvan sieraimiin. Siis Poika tunkee sormia nukkumista yrittävän sieraimiin. Koeta siinä sitten. Edes yrittää.

Yön mentyä ketuilleen on päivä melko lailla pulkassa jo ennen auringonnousua. Huonosti nukkunut lapsi tarkoittaa väsynyttä Isää. Äidin on saatava nukkua, luonnollisesti, jotta jaksaa töihin raahautua. Tämä on normaalia evoluutiota. Vahvemmasta tehdään vielä vahvempaa ja Isä on nykyajan heikompi astia joka ei jaksa pienintäkään lastia.

Torstaina Äiti on vielä aamun paikalla ja syöttää puurot Lapsille. Tyttö valittaa ensin olevansa kipeä ja oksentaa sitten syliinsä. "Inhottavaa," hän sanoo ankean oloisena. Puuro auttaa kuitenkin, hieman, ja hetken leikittyään Lapset nukahtavat uudestaan. Isä koettaa siivota, viuhtoa menemään, mennä, tulla ja vaikka mitä. Välillä on oltava kaamea omakotitalokyttä joka käy huutamassa sähkökaapin päältä hankeen hyppiville naapuruston pojille ja sitten taas palattava sisälle sisäkön tai oikeastaan isäkön rooliin.

Päiväunien jälkeen Lapset lapioivat talkkunabanaanijugurttia syliinsä ja lattialle. Sitten mennään. Pihalle. Pukeutumisen salat alkavat olla Isällä melko hyvin hanskassa mutta silti kaikki ei voi aina onnistua. Kuten ei tänään. Kun on ensin lämmitetty neljä tuntia puuhellaa niin ei kannattaisi välttämättä pukea itseään valmiiksi ennen kuin Lapset ovat edes osittain puettuja, oppii hikinen Isä. Ainakaan jos lapsia siis puetaan tämän kuumana hehkuvan hellan edessä.

Ulkoilu on tänään viimeistä huutoa, sananmukaisesti. Pystymme silti hakemaan postin kymmenen metrin päästä laatikosta ennen pakollista poistumista. Sisällä uloslähtöä neliraajajarruttanut Tyttö vastustaa kaikin voimin sisäänpaluuta ja Poika makaa lumessa ankarasti itkien. Uudetkin jugurttibanaanitalkkunat valahtavat ties minne ja molemmat Lapset nukahtavat uusille päiväunille. Isä pesee pyykkiä ja tyhjentää astianpesukoneen sekä koettaa hiljaa hyssytellen noutaa lisää halkoja porstuan laatikosta.

Uusi ylösnousu tapahtuu vasta lähempänä neljää iltapäivällä. Syömme taas jugurttibanaanitalkkunaa sillä sadistisen säästäväinen Isä on sen jääkaapissa säilyttänyt. Nyt se maistuukin. Lapsille.

Ennen Äidin kotiinpaluuta ehdimme vielä takaisin lumihankeen huutamaan. Koetamme valmistaa rattikelkalle ajorataa hankeen mutta lunta on liikaa. Lisäksi itkevää Tyttöä puuterilumesta pelastava Isä astuu lumen alle itse unohtamiinsa alumiinitikkaisiin ja on katkaista jalkansa. "Isi, miksi sä laitoit mut lumeen makaamaan," Tyttö kysyy tuskaisen Isänsä jouduttua laskemaan hänet käsiltään. Isä ei voi vastata sillä kipu on syönyt sanat. Ne kaikki, voimakkaimmatkin.

Äiti otetaan vastaan kuin suuri sankari mikä tämä onkin fanfaarein, ilonkiljahduksin ja pasuunoin. Äiti ottaa poikueensa siipiensä suojiin ja Isä kiipeää katolle lumia pudottelemaan. Sekään ei tahdo sujua. Ainoa pudokki on olla Isä itse.

Iltapalamakkaran jälkeen Tyttö kertoo Äidille kuinka ovat nukkuneet kahdet päiväunet. "Isikin vaan lepäili," sanoo Tyttö. Syöttötuolissaan ketsuppinaamainen Poika nyökkää ja sanoo "nii-i."

Ei kommentteja: