Lelut olemme me

Kaasu pörisee Pojan suolistossa. Poika itkee iltaisin. Hampaat kyhnyttävät Tytön ikeniä. Tyttö itkee öisin. Äiti on valokuva Romanialaisesta aaveesta. Isä pirinarkkarin lailla sinne tänne säntäilevä kofeinisti. Suurimmat erot hänen ja amfetaministin välillä ovat pilkun paikka vartalon rasvaprosentissa.


Keskiviikkona ajamme Lelukauppaan. En tiedä mitä odottaa ja hämmästyn silti. Jo matkalla valtavan parkkipaikan toiselta laidalta toiselle vartija huutopysäyttää meidät mahtavalla karjaisulla. Meitä ei onneksi pidätetä. Eikä puhutella. Vauvan peitto vain oli pudonnut ja vartija halusi sen meille ilmoittaa. Hyvä niin. Pidätyskykyni ei olekaan enää nykyään kummoinen. Kiitos kaiken sen kahvin.

Kauppa on valtava. Täynnä lirputtimia ja lärpyttimiä, muovia, kumia ja erilaisia naamioita. Tyttö hihkuu innoissaan, Poika maata retkottaa ostoskärrynsä turvakaukalossa ilmeettömänä kuin kaiken nähnyt kalpea buddhapatsas. Rullaamme kärryillä lelusoitinosastolle. Siellä on oikeita sähkökitaroita, kosketinsoittimia ja diskopalloja. Paukuttelen rumpukonetta innoissani ja kilkuttelen etydeitä samanlaisella flyygelillä kuin Tenavien Amadeuksellakin on. Saan Tytöltä aplodit, Äidiltä pahan silmän. Missä nämä lelut olivat seitsemänkymmentäluvulla, mietin. Käsittääkseni leluni koostuivat sokerikorpuista, porkkanoista ja kuulakärkikynän jousista. Myöhemmin sain kirveen ja tein hyppykengät olohuoneen sohvan joustimista.

Siirrämme karavaanimme nukkehyllyyn. Tyttö hihkuu innoissaan nähdessään katossa voimailevan apinan. Kännykkään pälpättävä rouva koettaa varastaa Pojan. "Hei," hän huutaa kännykkänsä, "joku on hylännyt kärryt tänne! Mä otan ne!" Onnistun hakemaan Pojan takaisin häkeltyneeltä rouvalta mutta olen sokeutua kännykkään pälpättävän papan neuvojen ohjaaman mummon etusormeen. Tämä ei ainakaan suoranaisesti nostata joulumieltä, tuumin.

Nukkehyllyjen luona kolme Äiti Teresan Rakkauden Lähetyssisaret -nunnajärjestöön kuuluvaa nunnaa tutkii Bratzeja. Me kierrämme katsomaan autoratoja. Scalextrics olisi hyvä ostos, mietin. Sen moduulit kun ovat säilyneet muuttumattomina vuosikymmeniä.


Kaupassa on myös puuleluja. Mutta niitä on vähän. Niitä on niin vähän, että jos tulisi joltain toiselta planeetalta niin voisi kuvitella muovin olevan Suomessa puuta yleisempää. Muistelen kuinka isäni vei minua toisinaan Lentokonetehtaan propelliveistämön jätelavalle rakentelupuita hakemaan. Tuntuu, kuin se olisi ollut kokonaan toisella vuosituhannella, ajattelen. Sitten ymmärrän sen olleen.


Rullailemme kassalle ja olemme törmätä kikattelevaan nunnalaumaan. Tällä kertaa he ovat tutkimassa Barbeja. Kassan vieressä on puisessa kehikossa pattereilla toimivia käveleviä eläimiä. Tyttö katsoo niitä ihmeissään. Ne ovat kuluneita ja nuhjuisia ja ne ovat jotenkin ajautuneet kehikon keskelle toisiaan kyhnyttämään


Kotipihassa naapurin mies on juuri nousemassa autostaan. Satumme parkkipaikalle usein samaan aikaan. Hän on taloyhtiömme puheenjohtaja. Hän katsoo meitä kummissaan Tytön tervehdittyä häntä sanomalla "Hei, apina!" Siihen on vaikeaa lisätä mitään. Edes sitä, että eihän tässä nyt Isän mielipiteitä maailmalle kuuluteta vaan kerrotaan juuri nähdystä leluapinasta.