Kevät, ensimmäinen kevät

On päiviä, joista ei ole mitään kirjoitettavaa. Ja sitten on sellaisia, joista ei yksinkertaisesti ehdi.

Koko härdelli alkoi jo oikeastaan eilen. Meillä oli kova kiire ehtiä Valkeakoskelle jälleen yhtä mahdollista kotia katsomaan. Pakkasin auton kitisevä Tyttö kainalossa ja ehdimme hakemaan Äidin töistä jo puoli tuntia töiden loppumisen jälkeen. Autossa oli turkasen kuumaa. Se oli seissyt auringossa koko päivän eikä ilmastointimme toimi.

Ehdimme talolle juuri sovittuna hetkenä. Samalla Tyttö turautti kakan housuun.
Tavaroita penkoessani huomasin unohtaneeni vaipat kotiin... Mutta ei hätä mitään. Onneksi paikalla hurautti mesenaattimme, Tampereen pappa paketillinen vaippoja takaluukussa!

Talo oli kaunis, mutta remonttia vaativa. Ja ainoa remontti mitä pystyimme sillä hetkellä ajattelemaan oli tytön Vaipanvaihto. Ei siis vieläkään meidän Talomme. Ehkäpä sitä ei ole olemassakaan.

Kävimme vielä tutustumassa läheiseen Tuomarlan luomutilaan. Katselimme vanhoja peltomaisemia ja Tyttö innostui nähdessään kissan. Kissainnostuksensa johtuu todennäköisesti siitä, että meillä oli ennen kissa joka naukui kovasti. Se oli pakko nukuttaa vakavan sairauden takia vain kaksi viikkoa ennen Tytön syntymää.

Kaikesta näkemästään villiintyneenä tyttö ei nuku ennen yhtätoista mutta herää silti jo seitsemältä aamulla. Menemme vappuaattolounaalle Mummun ja Papan kesäpaikkaan. Yliväsynyt meno jatkuu kunnes Isä puuttuu peliin. Huutava Tyttö viedään yläkertaan missä hän onnistuu melko nopeasti nukuttamaan Isän.

Päiväunien jälkeen jaksamme kaikki paremmin. Tyttö istuu nurmikolla ja repii korsia. Hän on keltavihreä sitruunaperhonen ja kuplivaa kuohuviiniä; jotain hämmentävän elävää ja iloista.

Kaupunkimummulaan palatessa katselemme nuoria vapunviettäjiä pusseineen. Niistä ajoista tuntuu olevan jo ikuisuus.

Abraham Lincolnin aamupuuro

Miehen on aloitettava jokainen aamu ajamalla partansa kirjoitti Martti Lindqvist. Koti-isällä ei ole siihen mahdollisuutta. Parta ajetaan kun ehditään. Onneksi sen kasvu on vähintäänkin hidasta.

Tyttö herää aamu aamulta aina vain aikaisemmin. Koti-isän herkkäunisemmalta Äidiltä saamien tietojen mukaan Tyttö ja Äiti heräsivät tänään jo neljältä. Onneksensa molemmat nukahtivat vielä uudestaan. Koti-isä saa nukkua aina seitsemään asti. Aah... Tämä on elämää. Lomaa.

Tyttö on jo väsynyt kun nousen. Puuron syöttämisestä ei tahdo tulla mitään. Ikenet kutiavat ja Tyttö tunkee nyrkkiään suuhunsa jokaisen lusikallisen välissä. Arviolta vain yksi viidesosa puurosta päätyy mahaan. Loput kasautuvat dyyneiksi. Osa päätyy käsivarrelleni, osa pöydän kulmaan ja osa Tytön poskelle. Sivulta katsottuna hän näyttää violettipulisonkiselta Abraham Lincolnilta!

Puuronlapioinnin lomassa silmäilen Helsingin Sanomia. Kotimaanosaston pikku-uutisen mukaan helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Pauli Leppä-Aho on ilmoittanut eroavansa sekä Kokoomuksesta että kunnallisista luottamustoimista. Hienoa, Pauli! Leppä-Aho muisti samalla myös haukkua Helsingin Sanomat vääristelevästä uutisoinnista. Niinpä. Eihän se ole tärkeää mitä sanoo, vaan se, miten sanotusta tulee uutinen.

Tyttöä nukuttaessa nukahdan jälleen itsekin. Näinä päivinä uni onkin ollut kovin aliarvostettua. Millaistakohan arki on sellaisissa perheissä missä isä on töissä ja äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen?

Herään puhelimen soidessa. Tampereen mummu soittelee ja kyselee toukokuun lopun tekemisiä. En tiedä niistä mitään. Onneksi tyttö ei herää ja saan viettää virtuaalisen hetken internetin ihmemaassa.

Entinen kannuslainen kännykkäisä, presidenttiehdokas ja pääministeri Esko Aho kertoi muutama päivä sitten Mtv3:n 45-Minuuttia ohjelmassa mietteitään masennuksesta. Nyt näitä mietteitä vatvotaan blogeissa ja keskustelupalstoilla. Ahon mukaan työperäistä masennusta ehkäistäkseen on hyvä vaihtaa masentava työpaikka toiseen ja pitää huolta omasta itsestään. Pätkätyöt kuuluvat nykyaikaan, Aho toteaa. Relevanteiksi nämä mielipiteet tekee se, että Esko Aho kuuluu yritysjohtajista ja huippupoliiitikoista koottuun Masto-koordinaatioryhmään. Maston kunnianhimoisena tehtävänä on vähentää masennusperäisiä työkyvyttömyyseläkkeitä. Ryhmä on koottu koska masennus maksaa vuosittain ison summan rahaa niin yhteiskunnalle kuin yrityksillekin. Aho itse voitti presidentinvaalien jälkeisen tyhjyyden menemällä vuodeksi Yhdysvaltoihin Harvardin yliopiston vierailevaksi luennoitsijaksi.

Itävallassa, Amstettenin kaupungissa, on taasen paljastunut erikoinen insestitapaus. Sikäläinen isä, Josef F oli sulkenut tyttärensä jo 1980-luvulla oman talonsa kellariin itse rakentamaansa sellistöön. Tytär oli ollut vankina yli kaksikymmentävuotta ja synnyttänyt isälleen seitsemän lasta. Kolme lapsista isä oli jättänyt tyttärensä muka hylkääminä ulko-ovelleen ja kolme elänyt äiti-siskonsa kanssa kellarissa. Yksi lapsista ilmeisesti oli kuollut. Tapaus on kaamea. Nyt Itävallassa ihmetellään miten koko katraan isän, Josef F:n vaimo ei ollut havainnut tyttärensä olevan vankina kellarissaan. Miten isä on saanut huollon toimimaan vaimonsa huomaamatta? Tapaus on vieläkin kauheampi kuin pari vuotta sitten niin ikään Itävallassa paljastunut Natascha Kampuschin yli kymmenen vuotta kestänyt kaappaus. Mieleeni tulee myös Kaspar Hauserin tapaus Nürnbergin seudulta 1800-luvun alkupuolelta. Kaspar Hauserhan ilmestyi jostain eikä osannut juuri puhua eikä kävellä. Hän pelkäsi kirkasta valoa, joi vain vettä ja söi ainoastaan karkeaa leipää. Kaspar oppi nopeasti puhumaan. Hän kertoi eläneensä siihen asti pimeässä laatikossa. Kaspar ehti elää vapaana viisi vuotta. Vuonna 1833 hänet murhattiin Ansbachin kaupungissa. Kaspar Hauser oli poika, eikä koskaan puhunut seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On silti pelottavaa ajatella, kuinka montaa lasta pidetään vankina jossakin pimeässä kellarissa. Saksankielisissä maissa ja koko maailmassa.

Päiväunilta heräävä Tyttö höpöttelee iloissaan ja ojentelee käsiään aurinkoon. Hän on korkea C, vapaa taimi. Äiti lähettää meille tekstiviestin. Olemme päättäneet lähteä Vapuksi Tampereelle sillä kukaan ei ole kutsunut meitä puheenpitäjiksi Harvardiin. Nyt saan ohjeita mitä pakata. Olen ollut Koti-isänä jo kolme kuukautta, isänäkin melkein vuoden, mutta luottamus tällaisissa asioissa ei pelaa. Vastaan lainauksella Dave Lindholmin biisistä: "Joo joo joo joo, mä rakastan sua, niinku aallot kuuluu vaan mereen ja niinku vuoret on aina olla kivee..."

Tytöllä on taas joku prosessi meneillään. Kasvupyrähdys, uusi asia. Tyttö on tavallistakin vaativampi. Ruoka pitää saada syödä itse. Oikeastaan se pitää saada roiskia lattialle ja isän päälle. Syliin on päästävä vähän väliä. On revittävä kirjoja hyllystä, lehtiä huonekasveista, suikaleita sanomalehdistä. Pahinta on yksinäisyys. En voi mennä kuin kulman taakse ennen kuin kuuluu joko otaksuva lausahdus: Iä kakalla? Tai huuto: Iää! Ja kiihtyvä läpsytys lähtee kulkemaan kohti otaksuttua olinpaikkaani. Viimein Tyttö tuo puhelimeni hands free-laitteineen minulle ja komentaa: Äi! On soitettava Äidille. Tyttöä naurattaa kun Äidin puhe kuuluu pienestä nappulasta.

Iltapäivällä nautimme Helsinkiä hellivästä lämpöaallosta pukemalla Tytön toppapukuun ja lähtemällä vaunuilemaan. Tällä kertaa nukutus onnistuu jo puolen korttelin kiertämisellä ja pääsemme palaamaan kotiin. Tyttö jää vaunuihin varjoisalle puolella ja Koti-isä alkaa hoitamaan toisia taimiaan. Minikasvihuoneessa on käynyt iloinen perhetapahtuma: Sitruunabasilikalootista nousee jotain vihreää. Kastelen pikkuiset ja nostan ne aurinkoon. Sitten istutan jalopenon siemenet pieniin purkkeihin. Saas nähdä mitä niistä tulee.

Pesen vielä pyykkiä ja pakkaan sitten tavarat. Juuri kun olen lähdössä hakemaan Äitiä töistä muistan kasvihuoneen. Sitä ei voi ottaa mukaan Tampereelle. Eikä oikein jättää uloskaan. Sisällä se taas kuivuu ja kasvit kuolevat. On keksittävä hätäratkaisu: Päätän kokeilla atsteekkien kelluvan puutarhan, Xoximilcon, tyyppistä ratkaisua. Kaadan kasvihuoneen pohjan täyteen vettä ja nostan ruukut siihen kellumaan. Koko pömpelin jätän ilman kantta keittiön pöydälle. Näin ne saavat paljon valoa ja juuri tarvitsemansa määrän kosteutta alakautta. Eikä homeenkaan pitäisi päästä yllättämään sillä ilma pääsee nyt vaihtumaan vapaasti.

Autoa lastatessa mietiskelen vielä Martti Lindqvistin lausahdusta. Rutiinit ovat tärkeitä. Kriisitilanteissa erityisesti. Masentuneen voimat eivät vain rutiineihin riitä. Eikä Koti-isän aika.

Mehiläispesän kevätsiivous

Meidän pesämme on ollut sekaisin jo kohta vuoden. Silloin syntyi uusi Majesteetti. Se on vielä toukka mutta johtaa jo toimintaa. Vanhasta kuningattaresta tehtiin ensin kuhnuri ja sitten työläinen. Työläisestä taasen tuli kuhnuri. Sen osa ei ole helppo. Se ei tässä pesässä ole aivan sama kuin mehiläisillä. Meidän kuhnurimme ei voi laiskotella. Eikä työläinen toivottavasti lentele kukasta kukkaan ja pölyttele edesvastuuttomasti kaiken päivää. Kuhnurin päivät ovat täynnä uusiutuvia töitä: On ruokittava toukkaa, pidettävä sen kenno puhtaana. On ruokittava työläinen, on pidettävä koko kennosto puhtaana

Vaimo herää Tytön mellastukseen jo viideltä. Hämärässä Tyttö ei kuitenkaan vielä halua nousta vaan leikkii itsekseen tunnin verran. Kuudelta Äiti nostaa Tytön viereeni. Havahdun hunajanmakeasta unesta jonkun kutittaessa kevyesti käsivarttani. Kärpänen! Huutaa autonominen hermostoni. Onnekseni en ehdi läimäyttämään...

Keittiössä huomaan yöllä sataneen rusinoita. Ja kaikkea muutakin pientä naposteltavaa. Lattia on komposti, avonainen bioreaktori. Pöydänpinnassa on omituista ektoplasmaa. Erikoista. Siivosin pöydän eilen. Mönjän täytyy siis olla älyllistä, se kasvaa itsekseen.

Paistan Äidille vielä yhden leivän eilisestä taikinasta ja napsautan kahvit valmiiksi. Muovaan patongin kahta palloa perässään vetäväksi yksisilmäiseksi käärmeeksi. Tää on mun kapinaa laulaa anarkisti minussa. Tyttö syö melko hyvin puuroa kuningatarhillolla. Syönnin lomassa biokaasureaktorin varaventtiili päästää terävän merkkiäänen. Pyydän parahiksi nousevaa Äitiä tarkastamaan tilanteen. Hän tekee sen ja kehottaa Koti-isää tyhjentämään sakkakupin mahdollisimman pian!

Äidin lähtiessä töihin on Tytär jo niin väsynyt että on aamupäiväunien aika. Nukahdan itsekin. Heräämme puoli kymmeneltä. Kahvinkeitin on päällä. Pannun pohjalla noruu jotain tummaa ja öljymäistä. Biopolttoainettako? Tuskin. Möhjö on paksua ja sitä on hankalaa kaataa edes viemäriin. Mitähän vuokranantaja sanoisi jos kaataisin sen pöydän alle Tytön kompostiin? Tai ne CIA:n huonosti koulutetut agentit joista eilisessä Helsingin Sanomissa kerrottiin? "Mr president. I've located Saddam's weapons of mass destruction finally from Finland. There seems to be some of kind of bioreactor as well..." Päätän siivota pöydänalusen. Imuria kaapista nostaessani oivallan: Imurihan se kaasuvoimala on. Yökötys ja yöksähdys. Sillä on imuroitu viime viikkoina ainakin kalaa, kaurapuuroa, päärynäpuurojauhetta ja nyt siis pientä sormiruokaa... Lienee aika vaihtaa pölypussi.

 

Imuroinnin näennäisestä helppoudesta innostuneena rupean siivoamaan suureellisemmin. Tyttären kestovaipat pääsevät haihdutuslootastaan pesuun. Lootan avaamisessa on aina oma yökähdysmomenttinsa. Tänään tuoksu tuo mieleen epäonnistuneen neuvostoliittolaisen deodorantin. Siinä on tuulahdus Araljärven kuivuneilla rannoilla seisovaa työtöntä kalastajaa, hivenen siperianjunan vaunusiivoajan kodikasta pyöreyttä. Päälle loraus sosialistisia puolivuotissuunnitelmia ja lopuksi reippaasti ammoniakkia!

Siivoamista seuraavan tyttären tiedonjano on pohjaton. Hän seuraa jokaista liikettäni. Hän avaa jokaisen kaapinoven minkä olen sulkenut. Kiskoo alas kaikki lastenvaatteet mitä tuoleille nostan. Loppu pitkälle ilolle tulee vasta kun hän ähkien yrittää kiskoa painavia tietokirjoja alahyllyiltä ja onnistuu siinä. Yllättävän raskasta lukemista, sanovat kauhistuneet pienet silmät. Onneksi suuremmilta ruhjeilta vältytään.

Äidille teen ruoaksi lihapullia ja perunamuusia. Koska tarjouksessa ollut jauhelihaloota oli melko iso (700 grammaa) päätän luoda perusteeman ja varioida sitä neljällä eri tavalla.

Lihapalloset 

Nelisen desiä vettä (osan vedestä voi korvata esim. kermalla tai kermaviilillä)

Pari desiä korppujauhoa

Pari kananmunaa

Pari teelusikallista suolaa

Teelusikallinen mustapippuria

700 grammaa jauhelihaa

Oikeaan perustaikinaan kuuluisi vielä pari sipulia mutta me emme sitä tee sillä näin saamme samalla tytölle mukavan sotkevaa sormiruokaa

Korppujauhot sekoitetaan nesteeseen ja annetaan turvota

Lisätään munat, mausteet ja liha

Sekoitellaan

Jaotellaan neljään tasasuureen läjään

Sekoitetaan ensimmäiseen läjään pieneksi hienonnettua ja kepeästi ruskistettua sipulia

Sekoitetaan toiseen läjään hienoksi pilpottuja jalopenoja (siemenet keräämme talteen)

Sekoitetaan kolmanteen läjään juustoraastetta ja pilpottua suolakurkkua

Ei sekoiteta neljänteen mitään

Kastellaan kädet ja muovaillaan halutun mallisia pökäleitä

Paistetaan torttuja noin 20 minuuttia kahdessasadassa asteessa

Aterian jälkeen pitäisi jatkaa siivoamista mutta en jaksa. Tyttö painaa vahingossa lattialla pönöttävän pölynimurin käyntiin ja säikähtää. Ryömiessään karkuun isoissa kestovaipoissaan ja keltaisessa paidassan hän muistuttaa kimalaista. Itse asiassa me kaikki muistutamme aika tavalla kimalaisia. Siitä mieleeni muistuu, että kimalaisia olen tänä vuonna jo nähnytkin mutta en ainuttakaan mehiläistä.

Parin viime vuoden aikana lehdistössä on silloin tällöin mainittu salaperäinen mehiläiskato, CCD eli Colony Collapse Disorder. Suomessa sitä on joissain yhteyksissä nimitetty katoamistaudiksi, toisissa suomennettu vain mehiläisyhdyskunnan romahdukseksi. Siinä kokonaiset mehiläisyhdyskunnat vain katoavat pesistään eikä niitä koskaan löydetä. Omituista on myös, että tyhjiin pesiin jäänyt hunaja ei tunnu muille mehiläisille kelpaavan. Selitystä on etsitty niin radion kuin kännyköiden lähetysaallonpituuksista. Ne saattavat antaa mehiläisille signaaleja mitä emme ymmärrä. Tai mikroaaltopaistaa niiden immuunijärjestelmän möhjöksi. Pelottavaa mehiläisten katoamisessa on tietenkin niiden pölyttämisen loppu. "Jos mehiläiset häviäisivät maapallon pinnalta, ihmiselle jäisi vain neljä vuotta elinaikaa. Jos ei ole mehiläisiä, ei ole pölytystä, ei kasveja, ei eläimiä, ei ihmistä" väitetään Albert Einsteinin todenneen viimeisinä vuosinaan. Tätä tietoa ei ole ikinä vahvistettu. Mutta viisaalta se kuulostaa.

Viisaita ovat myös mehiläiset. Ne rakentavat mutkikkaita kekoja kuin kaupunkeja ja niillä on hierarkia, eri ammatteja. Mikä tärkeintä: Mehiläisillä ei näytä olevan mitään tarvetta kehittää jatkuvasti uusia juttuja: Ne tietävät jo mitä tekevät. Ehkä CCD:ssä ei olekaan kyse mistään sairaudesta vaan siitä, että koloniat vain ovat saaneet tarpeekseen meistä ihmisistä. Ne pörräävät pois ja haistattavat pitkät tälle kaikelle mitä sanotaan sivistykseksi. Lopulliseksi kysymykseksi jää kuitenkin se, että minne nuo mehiläiset sitten katoavat? Kuun takana leijuvaan valtavaan kennoon, luulen.

Leipuri Hiivan sunnuntai

Herään hätkähtäen oudosta hämäryydestä. Pimennysverho on siis toiminut! Sitten katson kelloa. Se on viisi. Tyttö on jo hereillä. Hän nukahtaa kuitenkin uudestaan ja nousemme vasta 6:46. Silloin aurinkokin on noussut. Kaste kimaltelee pensasaitamme lehdissä. Ne ovat puhjenneet siihen yön aikana. Takapihamme on nyt nuoren kevään vihreä.

Muistan perheemme sunnuntaitradition vasta kun olen syöttänyt Tytön. Päätän tehdä tänään sämpylöitä. Tämän jälkeen tapahtumat seuraavat toisiaan alla kuvatun mukaisesti.

Koti-isä kaivaa kaapista taikinatiinun ja  rallattelee iloisesti laulua Leipuri Hiivasta

K-i laittaa puolisen pussia kuivahiivaa kädenlämpöiseen veteen (noin lasillinen)

K-i mittaa noin 2,5 desiä kädenlämpöistä vettä tiinuun ja kaataa päälle lurauksen maitoa

K-i hulauttaa sekaan hivenen öljyä

K-i vaihtaa laulun Popeda-yhtyee lauluun "Matkalla Alabamaan"

K-i heittää hiivat (tosta vaan)

K-i heittää sekaan hyppysellisen suolaa ja ripauksen sokeria

Tyttö ähkii lattialla vehnäsiä silmät vedessä

K-i kaataa tiinuun neljän viljan puurohiutaleita

K-i kaataa tiinuun grahamjauhoja

K-i lisää taikinaan sämpyläjauhoja kunnes taikina on sopivan kimmoisaa eikä tartu enää käsiin

Taikinan kohotessa Koti-isä tekee seuraavat valmistautumistoimet:

K-i laittaa uunin lämpeämään (225˙)

K-i vaihtaa Tytölle vaipat, herättää "vahingossa" Äidin ja vaihtaa laulun Stevie Wonderin hittiin "I just called to say I love you"

K-i pesee kätensä huolellisesti

K-i pesee Tytön vessanpönttöön potkaiseman Äidin epilaattorin huolellisesti

K-i kuivaa vessan lattian ja lataa uudet kahvit

K-i avaa radio Classicin ja alkaa muovailla haluamansa kaltaisia möykkyjä taikinasta

K-i voitelee pellillä olevat sämpylät kuumalla vedellä ennen uuniin laittamista

Paiston ollessa noin puolivälissä K-i ottaa sämpylät uunista ja voitelee niiden pinnat kylmällä vedellä. Vesikäsittelyn tarkoitus on taata leipämyksille mukavan rapea pinta. 

Äiti herää ja toteaa maidon loppuneen

K-i lähtee huoltoasemalle hakemaan maitoa

Ennen aamiaista Äiti vie Tytön aamupäiväunille ja Koti-isälle aukeaa mahdollisuus tutustua päivän lehteen. Helsingin Sanomien kotimaansivuilla on iso juttu suomalaisesta sosiaaliturvasta. Artikkelin mukaan etuuksia ei ole juurikaan tarkastettu vuoden 1994 jälkeen. Samana ajanjaksona palkat ja yleinen kulutustason taasen on noussut noin kolmellakymmenelläviidellä prosentilla. Se on hurja luku. Artikkelissa haastateltu espoolaisäiti kertoo lapsilisien muuttuneen käytännössä hyödyttömiksi varsinkin ruoan hinnan noustessa. "Lapsilisä oli ennen merkittävää tuloa, jonka varassa pystyi tekemään valintoja" tämä äiti sanoo. Niinpä. Lapsilisä on silti ainoa plusmerkkinen tapahtuma tililläni ennen kesäkuun ensimmäistä ja Pirjon korvauksia. Laihat ajat ovat edessä. Samalla aukeamalla on pieni artikkeli jossa kerrotaan eilisen lottoarvonnan tuoneen isoimman suomalaisvoiton ikinä: Yksi voittaja on saanut 5,2 miljoonaa euroa. Sillä ostaisi jo kunnon aamiaistarpeet.

 

Aamiaisen jälkeen lähdemme köyhyydestämme huolimatta Nurmijärvelle katsomaan jälleen yhtä taloa. Aiomme mennä paikalle kuin kuka tahansa. Välittäjät eivät ehdi aistia salaisuuttamme: Me olemme täysin pidäkkeettömiä, mielipuolia. Kuin lumipukuiset sissit me iskemme odottamattomasta suunnasta. Jätämme tarjouksemme ja katoamme ennenkuin välittäjän hysteerinen nauru tarjouksemme summasta on ehtinyt lakata.  

Alan olla epätoivoinen Talomme suhteen. En usko, että löydämme sitä ikinä. Kansakoulupettymys on avannut silmäni: On helppoa ymmärtää, että emme saa taloa johon meillä ei ole varaa. Vaikeampaa, sen sijaan, on käsittää että emme edes saa hankittua sellaista kiinteistöä mihin meillä olisi varaa. Tiuskin ja kiroilen itsekseni. Tarjouksen olisi pitänyt olla piirun isompi...

Nurmijärven talo on kieltämättä mielenkiintoinen. Ongelmallista siinä on vain se, että sen korjauskustannuksilla voisi rakentaa puolestatoista kahteen uutta taloa. Eihän niissä tietenkään olisi sitä vanhan talon tunnelmaa... Talossa on kivoja pikku yksityiskohtia ja puutarha on kaunis. Kävelen puutarhassa tyttö kainalossa kuin arkeologi. Löydän ruohon keskeltä polun joka johtaa muinaisen kultakalalammikon reunukselle. 

Palaillessamme kotiin kauniin peltomaiseman keskellä kuuntelemme radiosta uutisia. Niissä kerrotaan Egyptin tämänhetkisestä tilanteesta maailman ruokakriisissä. Presidentti Hosni Mubarak on määrännyt armeijan leipomaan leipää. Silti mellakat lisääntyvät. Työläiset lakkoilevat ja protestoivat kaduilla mutta nuoriso on liikehtinyt lähinnä virtuaalisesti. Nyt heidän pelätään löytävän toisensa.

 

Kotona havaitsemme olevamme itsekin ruokakriisin uhreja. Jääkaappimme ammottaa täynnä vanhaksi menevää ruokaa. Amerikkalainen Wal-Mart ketju on aloittanut riisinsäännöstelyn. Ruokafutuureilla keinotellaan.  Päätän tehdä nopean makkarakeiton jääkaapin sisällöstä. Siihen tulee:

Kahdeksan pientä perunaa

Iso porkkana

Iso sipuli

Kaksi valkosipulikabanossia

Puolitoista litraa vettä

Kourallinen mustapippureita

Yrttikuutio

Hyppysellinen suolaa

Jätämme keiton hautumaan ja ajamme Tuusulaan katsomaan toista taloa. Perinteinen purueristeinen rintamiestalo. Ulkorappusissa on juuri sellainen kaide johon jokainen sukupolveni lapsi on kielensä kerran jäädyttänyt. Koti-isä kaksi. Talo ei säväytä meitä mitenkään. Ei se ole luotaantyöntäväkään, mutta. Jotain siitä puuttuu. Palaamme kotiin.

Sopan jälkeen istumme hetken takapihalla. Ajattelen viime aikaisia uutisia maailman ruokakriisistä. Sitä, kuinka öljyn loppuminen on sen suurin aiheuttaja. Syömäkelpoista viljaa jalostetaan mieluummin polttoaineeksi koska siitä silloin saa kovemman hinnan. Amerikkalaiset tarvitsevat polttoainetta kaupunkimaastureilleen. Me tarvitsemme polttoainetta amerikkalaiselle autollemme. Kehitysmaiden köyhät tarvitsevat ruokaa.

Lasken päässäni, että olemme polttaneet tänään noin viisitoista litraa bensiiniä etsiessämme taloa joka mahdollistaisi kotitarveviljelyn ja omavaraisuuden. Kuluneen kymmenen kuukauden aikana olemme käyneet noin sadassa talossa. Olen suorittanut kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon näyttöoppilaana. Olemme kuluttaneet varmasti yli sataviisikymmentä litraa polttoainetta koko aikana. Enemmänkin. Tämän päiväisen hinnan mukaan se tekee noin kaksisataakaksikymmentäviisi euroa. Sillä saisi ison kassin ruokaa.

Illalla, kun naapurit ovat nukkumassa, käyn istuttamassa perunoita ja valkosipuleita etupihamme mutaan. Haave omavaraisuudesta ei saa kaatua sellaiseen pikkuseikkaan kuin oman maan puuttumiseen.

Ote kapteenin blogikirjasta, isäpäivä 96

Olemme nyt ajelehtineet Hulluuden merellä yli kolme kuukautta. Varastomme ovat vähissä. Miehistön mielialat vaihtelevat. Suurin osa on karannut. Meitä on jäljellä enää kolme. Kaikki joutuvat työskentelemään entistä kovemmin. Kapteenin tehtävieni lisäksi olen nyt myös laivakokki. Varsinkin pienempi matruusi sylkee ruokiani. Epäilen hänellä keripukkia; hampaita on suussa vain kaksi ja hänen ikenensä vaikuttavat kivuliailta. Päiväkausiin ei ole tuullut emmekä etene laisinkaan. Sijaintimme on tällä hetkellä 6681273 pohjoista leveyttä ja 2553781 itäistä pituutta. Alkuasukkaat sanovat seutua Oulunkyläksi.

 

Aamulla muistan ensimmäiseksi että emme taaskaan saaneet uutta kotia. Harmittaa. Olisi ollut hauskaa asustaa pienessä vanhassa koulussa. Olisin ollut rehtori... Äiti antaa minun makailla yhdeksään asti. Sitten hän astuu lapsi kainalossaan makuuhuoneeseen. "Meillä olis sulle jotain lämmintä..." Ilahdun kupista kuumaa kaakaota. Aivan sitä en saa. Paketissa on kuitenkin kaakaomassan tyyppistä ainetta.

Teemme tänään kaikkea sellaista mitä emme muka ole ehtineet. Siivoan keittiön ja pesen tytön sotkut keittiönpöydästä tolulla. Olen kireä kuin viulunkieli eilisen tappiomme katkeroittamana. Onnistun provosoimaan riidan. Äiti ja tytär lähtevät vaunuilemaan ulos kevätsäähän ja jättävät minut kihisemään itsekseni.

Nopean aterian jälkeen päätämme hankkia kukkia pihallemme sillä saatamme asua täällä kauankin. Haemme taimitarhasta kymmenen orvokkia hintaan 7:90 € ja etupihan mutaa varten yhden alppiruusun sekä kaksi kuuliljaa. Pysähdymme rautakaupassa ostamaan poranteriä rullaverhon asentamista varten. Kaupan aulassa on valtavat rullakot täynnä orvokkikoreja: 10 kappaletta 3:50 €! 

Palatessamme kotiin huomaan, että emme ole vieläkään saaneet ilmoitettua taloyhtiöön nimiämme. Ovessa lukee edellisen asukkaan sukunimi: Alus. Nousemme alukseen ja lähetän tietomme sähköpostitse taloyhtiöön. Istutamme alppiruusun ja orvokit, kiskomme kukkapenkistä omituisia juuria. 

Iltapäivällä käymme kävelemässä Vantaanjoen rannalla. Rannassa ihmettelemme valtavia kivenlohkareita. Ne ovat kuin jättimäisen navetan perustukset mutta niitä on hajallaan siellä täällä. Muistan joskus lukeneeni Helsinkiä tsaarinaikaan ympäröineestä puolustuslinjasta. Saattaisivatkohan nämä olla niiden osia?

Rullaverhon asentaminen gyproc-levyyn on kuin paahtoleivän poraamista. Pidäkkeet ovat paikallaan tuota pikaa mutta niiden kestävyys saattaa ollakin toinen juttu. Pääasia kuitenkin on, että makuuhuone on nyt pimeä. Tytärtä nukuttava äiti nukahtaa tunniksi hämärään pesään...

Vielä saunassakin tappion suola kirveltää haavoissani. Ei tullut minusta rehtoria ei. Sitten muistan nimen ovessamme: Alus. Jos me olemme aluksessa, niin minähän olen kapteeni! Ja mikä vielä parempaa: Latviaksi alus tarkoittaa olutta. Pullea kimalainen etsii mettä orvokeistamme. Elämä voittaa. Ensimmäistä kertaa koko päivänä hymyilen vaimolleni. Sitten pyydän anteeksi. Hänellä on ollut raskas päivä kahden kakaran kanssa. Oikea vapaapäivän irvikuva.

Murhanhimoiset mutsit & Vicious Fathers

Tyttö sylkee puurot rinnuksilleen. Voileipä tippuu voipuoli alaspäin Koti-isän polvelle. Kirsikkatomaatit kuivuvat mansikoiksi. Töihinlähtevä Äiti kaataa kaiken kahvin kuppiinsa ja napsauttaa television auki. Huvitutti-orkesteri viihdyttää lapsia Pikkukakkosen yhteiskeikalla yhdessä Tuttiritarin kanssa. Lapsi katsoo ja kuuntelee hämmentyneenä. Koti-isä katsoo ja kuuntelee hämmentyneenä. Psykoottinen Danny Show on vallannut ruudun. Koti-isä laittaa epähuomiossa nahistuneen tomaatin suuhunsa. Samalla hän keksii: Sehän pyöreä! Historia toistaa itseään. Pöhöttynyt stadionmusiikki on tuhottava; on aloitettava punk uudestaan. 

Päätän heti perustaa bändin. Kaksi bändiä. Yhden suomen- ja yhden englanninkielisen. Suomenkielinen yhtyeeni on nimeltään Maamunat. Samalla laillahan me koti-isät houkutamme muut itseämme tallaamaan. Tallatkaa vaan (Me savutaan) on ensimmäisen biisin nimi. Englanninkielisen yhtyeen kastan Vicious Fathersiksi. Se soittaa hieman kunnianhimoisempaa musiikkia kuin suoraviivaisen innostunut ja lapsellinen Maamunat. Muita soittajia ei yhtyeissä ole. Vielä. Täytynee harkita nimien muuttamista yksikkömuotoihin jos ne jäävät sooloprojekteiksi. Kamat minulla jo onkin: Siskoni miehen kullanvärinen Gibson Les Paul -kopio ja pattereilla toimiva Marhsall-vahvistin. Siinä on vyöklipsi. 

Kaivan kitaran esiin, viritän. Piuha on lattialla tytön lelujen seassa. Vahvistin löytyy kirjalaatikosta. Laitan piuhan kiinni ja vahvistimen klipsillä vyöhön. Otan soinnun. Se tuntuu hyvältä, täristää mukavasti munaskuissa. Tyttö katsoo ihmeissään. Väännän särkijän päälle ja volyymiä isommalle. Aina neloseen asti. Isommalle en punk-asenteesta huolimatta uskalla. Asummehan rivitalossa ja kello on vasta 7:45.

Tyttären nukahtaessa pesen kestovaipat ja moppaan keittiön lattian. Ruokin Minikasvihuoneen asukit hellästi tuttipullolla. Kevään pienet lintuset syövät nurmikonsiemeniä etupihan mudasta. Tunnen hillitöntä raivoa niitä kohtaan. Kerta kaikkiaan! Muistelen menneitä jättilööppejä perheensä murhanneista äideistä. Kunpa hekin olisivat osanneet kanavoida raivoaan ja turhautumistaan jollain vähemmän vahingollisella tavalla. Punkmusiikkiin agressiot kuuluvat.

Tyttö suostuu herättyään syömäänkin vähän. Todellista kapinallisuutta osoittaen hän konttaa sitten kohti telineessä töröttävää akustista kitaraa. Hän nappaa kahta paksuinta kieltä; ti-dii! Tunnistan äänet. Siinähän on Hurriganesin tunnetuksi tekemän I will stayn kaksi ensimmäistä nuottia! Hänelle ei isän kapina kelpaakaan. Jokaisen sukupolven on saatava kapinoida omalla tavallaan. Tyttäreni valinta on siis alkukantainen rock´n´roll á la Remu.

Hetkeä myöhemmin käyn nostamassa pyykit kuivumaan. Tyttö jatkaa keittiössä anarkismiaan. Hän on saanut revittyä pois kaapinoveen laittamani maalarinteipit ja on kaivanut esiin päärynäpuuropurkin. Palatessani rikospaikalle valkoisen pulverin peittämä tyttö rallattelee onnellisena kuin rypytön Keith Richards kokaiinikeossa. Hänellä on laturin johto kaulansa ympärillä. Se lienee joko kitaranpiuha tai kerskaylelliseen rockelämään kuuluva jaguarinhampainen kaulanauha. Päivittelen itsekseni. Kuinka hänelle enää voi puhua nykypunkkiin kuuluvasta päihteettömästä ja kohtuullisesta elämäntavasta?

Myöhemmin tyttö nukahtaa vaunuihin etupihalle. Imuroin jauhon. Imuri tuoksuu kummalliselta. Muistan siivonneeni sillä viimeksi jotain kalaruokaa... Hyvin pyyhki, totean ja tungen imurin kaappiin löyhkäämään. Sitten teen tarjouksen eilisestä talosta. Vaimo soittaa ja kauhistelee. Osamme ovat vaihtuneet, vain reilussa viikossa.

Illalla odottelemme välittäjän soittoa, grillaamme kertakäyttögrillillä takapihalla. Tyttö kaivautuu keräyspaperilaatikkoon ja antaa palaa! Niinpä niin. Lapset ovat luonnostaan anarkisteja, sotajalalla järjestystä ja kurinpitoa vastaan. Haista sinä viestittää tyttäreni vaihtaessani hänelle vaippoja. Sylivauvat valtaavat itselleen harrastetiloja, jatkavat sotaa apatiaa vastaan keksimällä aina uusia leikkejä. Lapset ovat luovia ja ennakkoluulottomia. Todellisia punkkareita tahmeine vauvanruokairokeeseineen.

Internetissä ja blogimaailmassa on jotain punkkia tässäkin. Tekstintuotannon vallankumous on tuonut jokaiselle mahdollisuuden tuottaa ja julkaista omaa juttuaan. Ei tarvitse olla tekninen virtuoosi eikä tarvitse omistaa huippukamoja. Materiansa saa julki jos on pääsy edes jonkinlaisen koneen luo ja osaa sitä näppäillä niin paljon, että saa virran päälle. 

Myöhemmin illalla välittäjä soittaa. Tarjouksemme ei riitä. Tälläkään kertaa. Kaadan lasiin hieman rommia, laitan Marshalliin virran ja heitän vihaisen riffin. "Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta, älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelma..." 

Ohivuotoja

Olen sikiöpussissa. Valtava sydän jyskyttää vieressäni. Se pitää minut hengissä. Se on autolautan moottori. Kuulen vaimeita ääniä, näen hahmoja. Sitten pussi repeää. Jalkani tuntuu äkisti lämpimältä. Havahdun. Olenkin keittiössämme. Syötän tytärtäni, vielä puoliksi unessa. Vaimo ryntäilee hiukset hulmuten. Ensin hiusharjaa, perunoita, sitten laukkuaan kantaen. Tytär katsoo silmiini. Hänen päänsä värähtelee. Jaha. Pissa tuli. Jalalleni.

Ostin toissapäivänä uudenlaisia kertavaippoja. Oikeita merkkivaippoja. Ne eivät ole halpoja. Eikä isoa pakettia ole mukavaa raahata vaunujen ja ruokatavaroiden lisäksi. Tarvitsemme muutaman kertavaipan päivittäin. Kestovaippoja kun ei voi oikein laittaa ulos lähtiessä, eikä yötä vasten. Ei voi näitä uusia hienojakaan, opin. Niissä on ilmennyt kosteusvaurioita. Ensin luulin sen johtuvan lapsen mahataudista: Tuote on niin ohutta että se pääsee karkaamaan. Sitten ajattelin vuotojen johtuvan asennusvirheestä. Miehistä teknologiauskoani kuvannee se, että valumista välittämättä yhä käytin niitä. Aina tähän aamuun asti. Massiivisen tulvan jälkeen Äiti parkkeeraa hetkeksi pöytäämme. Hän harjaa hiuksiaan, parjaa ärisevää isää. "Oot sä ostanu noita ylikansallisia vaippoja? Mun ystävä on sanonut, että juuri noissa tulee paljon ohivuotoja..." Ohivuotoja. Onpas sillä hieno nimi. Ehkä se ei olekaan sitten edes pissaa. Jotain ihan muuta. Eilistä lahonsuoja-ainetta? Itsepäinen ja luontoa ajattelematon Isä onkin sellainen puu-ukko, että pieni elektrolyysikäsittely ei ole pahasta.

 

Puuron jälkeen tyttö simahtaa aamupäiväunille. Isä ehtii tekemään nopean lehti- ja nettikatsauksen. Sen perustella pahimmat sanalliset ohivuodot viime päivinä ovat sattuneet Kokoomukselle. 

Viivi Avellan, kansanedustajaehdokas vuodelta 2004, on saanut keltaisen lehdistön satamaan ylleen sanottuaan Radio Rockin haastattelussa: "Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät." Mitäpä siinä. Se on hänen oma asiansa. Minä en niin välittäisi siitä lukeakaan.  Mutta lehdistö nostaa kohun tällaisesta. Ja Viivi on joutuu selityskannalle. Turha kuitenkin pinnistää kun housut ovat jo märät... Lehdissä ja blogissan Avellan on moneen kertaan kerrannut, että ei ole rasisti eikä lausunto ole rasistinen. Mitä se sitten on? 

Ainakin Avellan tuntee käyttämänsä sanan alkuperän huonosti. Arjalaisperäinen tyyliniekka, Arman Alizad, lähettää Viiville Mtv3:n nettisivuilla terveisiä. Niissä hän kertoo arjalaisten oikeasti olevankin mokkakikkeleitä. Nimi arjalainen on merkinnyt alkuaan nykyisten Intian ja ja Iranin alueiden muinaisia indoeurooppalaisia kansoja. Natsit kaappasivat termin omaan käyttöönsä luodessaan käsitettä ylivertaisesta herrarodusta, omaa sukupuutaan laatiessaan. Wikipedian mukaan Kolmannessa Valtakunnassa arjalaiset kuvattiin useimmiten sinisilmäisiksi, vahvoiksi, vaaleahiuksisiksi ja pitkiksi. Ikävä kyllä suomalaiset eivät näistä tunnusmerkeistä huolimatta natsien rotukriteereitä täyttäneet. Meidät luokiteltiin itäiseksi, vähemmän kehittyneeksi roduksi. Sitä kutsuttiin suomalais-mongoloidiseksi. Suomalaisten rotumääritystä tarkennettiin talvisodan jälkeen Suomen liittyessä yhtenäissotaan Kolmannen Valtakunnan rinnalla. 

On vaikeaa ymmärtää Avellanin lausuntojen tarkoitusta jos kyse ei ollut rasismista. Silkkaa hassutteluako? Skandaali sai alkuna suorassa radiolähetyksessä. Sattuiko Viiville vahinko kun paikalla ei ollutkaan teleprompteria? 

 

Toinen Kokoomuksen ohivuotaja oli Helsingin Pelastuslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Pauli Leppä-Aho. Hän sohii tiistain Helsingin Sanomissa letkullaan pientalojen palotarkastuksia kuin ylimielinen Gulliver. Leppä-Ahon mukaan niiden palotarkastukset ovat turhia sillä pientalopaloissa on hänen mukaansa yleensä kyse humalaisen sammumisesta tupakka suussaan. "Spurgut olivat huumeissa ja kännissä tupakoineet pahnojensa keskellä ja sammuneet sinne ja ja palaneet sinne" kertaili Leppä-Aho maaliskuista tulipaloa espoolaisessa päihdehuollon asuntolassa. Siinä kuoli viisi ihmistä. Eilen Leppä-Aho oli jo ehtinyt katumapäälle. "Olen asunut 16 vuotta ulkomailla. Välillä on vaikea löytää sanoja tämän päivän asioille."  Missäköhän Leppä-Aho on kaikki nuo vuodet viettänyt? Kolmas Valtakuntakin kesti vain kaksitoista vuotta.

Iltapäivällä syömme tytön kanssa jugurttia, teemme pieniä puutarhahommia. Minä kastelen etupihan mudan ja takapihan tuntemattomat sirkkalehdet. Tyttö riipii voikukkia pihalaattojen väleistä, heittelee rattaiden alalokerosta sinne unohtuneet Kelan paperit kepeään tuuleen.

Äidin päästyä töistä lähdemme Porvoon maaseudulle katsomaan erästä taloa. Esitteen mukaan se on punainen. Perunamaata siihen ei kuulu. Eikä barokkipuutarhaa. Sellaiset joutuisi perustamaan itse.

Auto nykii moottoritiellä, on sammua liikennevaloissa. Muistan ilmanputsarissa olleen jotain häikkää pari kuukautta sitten. Vaihdoimme silloin siihen täysin toisen auton suodattimen. Oikeaa ei löytynyt. Minun piti tilata se. Unohdin. Tämä varalla oleva on paljon oikeaa pienempi, se päästää ilman ikään kuin virtaamaan ohi...

 

Talo on oikein kaunis mutta melko mökkitasoinen. Se on ollut aikanaan kansakoulu. Päätämme illalla laskea mahdollisuutemme sen kunnostamiseen. Mutta siihen asti emme ikinä pääse. Minikasvihuonetta varastosta kaivaessaan vaimo pudottaa posliiniset lampunvarjostimet kaapin päältä ja Koti-isä on ainoa syytetty. 

Ehkä on parempi taas unohtaa haaveet omasta paikasta. Kokoomuslaisten hölmöilyjä pohtiessa oppii, että joskus onkin viisaampaa olla tekemättä mitään. Silloin ei joudu myöhemmin korjailemaan. Tavaratkin kun yleensä tulee korjattua aivan väärään paikkaan. Eikä niitä sen jälkeen saa enää millään ehjiksi.  

Mutta minikasvihuone on viimein toiminnassa!