Herään hätkähtäen oudosta hämäryydestä. Pimennysverho on siis toiminut! Sitten katson kelloa. Se on viisi. Tyttö on jo hereillä. Hän nukahtaa kuitenkin uudestaan ja nousemme vasta 6:46. Silloin aurinkokin on noussut. Kaste kimaltelee pensasaitamme lehdissä. Ne ovat puhjenneet siihen yön aikana. Takapihamme on nyt nuoren kevään vihreä.
Muistan perheemme sunnuntaitradition vasta kun olen syöttänyt Tytön. Päätän tehdä tänään sämpylöitä. Tämän jälkeen tapahtumat seuraavat toisiaan alla kuvatun mukaisesti.
Koti-isä kaivaa kaapista taikinatiinun ja rallattelee iloisesti laulua Leipuri Hiivasta
K-i laittaa puolisen pussia kuivahiivaa kädenlämpöiseen veteen (noin lasillinen)
K-i mittaa noin 2,5 desiä kädenlämpöistä vettä tiinuun ja kaataa päälle lurauksen maitoa
K-i hulauttaa sekaan hivenen öljyä
K-i vaihtaa laulun Popeda-yhtyee lauluun "Matkalla Alabamaan"
K-i heittää hiivat (tosta vaan)
K-i heittää sekaan hyppysellisen suolaa ja ripauksen sokeria
Tyttö ähkii lattialla vehnäsiä silmät vedessä
K-i kaataa tiinuun neljän viljan puurohiutaleita
K-i kaataa tiinuun grahamjauhoja
K-i lisää taikinaan sämpyläjauhoja kunnes taikina on sopivan kimmoisaa eikä tartu enää käsiin
Taikinan kohotessa Koti-isä tekee seuraavat valmistautumistoimet:
K-i laittaa uunin lämpeämään (225˙)
K-i vaihtaa Tytölle vaipat, herättää "vahingossa" Äidin ja vaihtaa laulun Stevie Wonderin hittiin "I just called to say I love you"
K-i pesee kätensä huolellisesti
K-i pesee Tytön vessanpönttöön potkaiseman Äidin epilaattorin huolellisesti
K-i kuivaa vessan lattian ja lataa uudet kahvit
K-i avaa radio Classicin ja alkaa muovailla haluamansa kaltaisia möykkyjä taikinasta
K-i voitelee pellillä olevat sämpylät kuumalla vedellä ennen uuniin laittamista
Paiston ollessa noin puolivälissä K-i ottaa sämpylät uunista ja voitelee niiden pinnat kylmällä vedellä. Vesikäsittelyn tarkoitus on taata leipämyksille mukavan rapea pinta.
Äiti herää ja toteaa maidon loppuneen
K-i lähtee huoltoasemalle hakemaan maitoa
Ennen aamiaista Äiti vie Tytön aamupäiväunille ja Koti-isälle aukeaa mahdollisuus tutustua päivän lehteen. Helsingin Sanomien kotimaansivuilla on iso juttu suomalaisesta sosiaaliturvasta. Artikkelin mukaan etuuksia ei ole juurikaan tarkastettu vuoden 1994 jälkeen. Samana ajanjaksona palkat ja yleinen kulutustason taasen on noussut noin kolmellakymmenelläviidellä prosentilla. Se on hurja luku. Artikkelissa haastateltu espoolaisäiti kertoo lapsilisien muuttuneen käytännössä hyödyttömiksi varsinkin ruoan hinnan noustessa. "Lapsilisä oli ennen merkittävää tuloa, jonka varassa pystyi tekemään valintoja" tämä äiti sanoo. Niinpä. Lapsilisä on silti ainoa plusmerkkinen tapahtuma tililläni ennen kesäkuun ensimmäistä ja Pirjon korvauksia. Laihat ajat ovat edessä. Samalla aukeamalla on pieni artikkeli jossa kerrotaan eilisen lottoarvonnan tuoneen isoimman suomalaisvoiton ikinä: Yksi voittaja on saanut 5,2 miljoonaa euroa. Sillä ostaisi jo kunnon aamiaistarpeet.
Aamiaisen jälkeen lähdemme köyhyydestämme huolimatta Nurmijärvelle katsomaan jälleen yhtä taloa. Aiomme mennä paikalle kuin kuka tahansa. Välittäjät eivät ehdi aistia salaisuuttamme: Me olemme täysin pidäkkeettömiä, mielipuolia. Kuin lumipukuiset sissit me iskemme odottamattomasta suunnasta. Jätämme tarjouksemme ja katoamme ennenkuin välittäjän hysteerinen nauru tarjouksemme summasta on ehtinyt lakata.
Alan olla epätoivoinen Talomme suhteen. En usko, että löydämme sitä ikinä. Kansakoulupettymys on avannut silmäni: On helppoa ymmärtää, että emme saa taloa johon meillä ei ole varaa. Vaikeampaa, sen sijaan, on käsittää että emme edes saa hankittua sellaista kiinteistöä mihin meillä olisi varaa. Tiuskin ja kiroilen itsekseni. Tarjouksen olisi pitänyt olla piirun isompi...
Nurmijärven talo on kieltämättä mielenkiintoinen. Ongelmallista siinä on vain se, että sen korjauskustannuksilla voisi rakentaa puolestatoista kahteen uutta taloa. Eihän niissä tietenkään olisi sitä vanhan talon tunnelmaa... Talossa on kivoja pikku yksityiskohtia ja puutarha on kaunis. Kävelen puutarhassa tyttö kainalossa kuin arkeologi. Löydän ruohon keskeltä polun joka johtaa muinaisen kultakalalammikon reunukselle.
Palaillessamme kotiin kauniin peltomaiseman keskellä kuuntelemme radiosta uutisia. Niissä kerrotaan Egyptin tämänhetkisestä tilanteesta maailman ruokakriisissä. Presidentti Hosni Mubarak on määrännyt armeijan leipomaan leipää. Silti mellakat lisääntyvät. Työläiset lakkoilevat ja protestoivat kaduilla mutta nuoriso on liikehtinyt lähinnä virtuaalisesti. Nyt heidän pelätään löytävän toisensa.
Kotona havaitsemme olevamme itsekin ruokakriisin uhreja. Jääkaappimme ammottaa täynnä vanhaksi menevää ruokaa. Amerikkalainen Wal-Mart ketju on aloittanut riisinsäännöstelyn. Ruokafutuureilla keinotellaan. Päätän tehdä nopean makkarakeiton jääkaapin sisällöstä. Siihen tulee:
Kahdeksan pientä perunaa
Iso porkkana
Iso sipuli
Kaksi valkosipulikabanossia
Puolitoista litraa vettä
Kourallinen mustapippureita
Yrttikuutio
Hyppysellinen suolaa
Jätämme keiton hautumaan ja ajamme Tuusulaan katsomaan toista taloa. Perinteinen purueristeinen rintamiestalo. Ulkorappusissa on juuri sellainen kaide johon jokainen sukupolveni lapsi on kielensä kerran jäädyttänyt. Koti-isä kaksi. Talo ei säväytä meitä mitenkään. Ei se ole luotaantyöntäväkään, mutta. Jotain siitä puuttuu. Palaamme kotiin.
Sopan jälkeen istumme hetken takapihalla. Ajattelen viime aikaisia uutisia maailman ruokakriisistä. Sitä, kuinka öljyn loppuminen on sen suurin aiheuttaja. Syömäkelpoista viljaa jalostetaan mieluummin polttoaineeksi koska siitä silloin saa kovemman hinnan. Amerikkalaiset tarvitsevat polttoainetta kaupunkimaastureilleen. Me tarvitsemme polttoainetta amerikkalaiselle autollemme. Kehitysmaiden köyhät tarvitsevat ruokaa.
Lasken päässäni, että olemme polttaneet tänään noin viisitoista litraa bensiiniä etsiessämme taloa joka mahdollistaisi kotitarveviljelyn ja omavaraisuuden. Kuluneen kymmenen kuukauden aikana olemme käyneet noin sadassa talossa. Olen suorittanut kiinteistönvälittäjän ammattitutkinnon näyttöoppilaana. Olemme kuluttaneet varmasti yli sataviisikymmentä litraa polttoainetta koko aikana. Enemmänkin. Tämän päiväisen hinnan mukaan se tekee noin kaksisataakaksikymmentäviisi euroa. Sillä saisi ison kassin ruokaa.
Illalla, kun naapurit ovat nukkumassa, käyn istuttamassa perunoita ja valkosipuleita etupihamme mutaan. Haave omavaraisuudesta ei saa kaatua sellaiseen pikkuseikkaan kuin oman maan puuttumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti