On päiviä, joista ei ole mitään kirjoitettavaa. Ja sitten on sellaisia, joista ei yksinkertaisesti ehdi.
Koko härdelli alkoi jo oikeastaan eilen. Meillä oli kova kiire ehtiä Valkeakoskelle jälleen yhtä mahdollista kotia katsomaan. Pakkasin auton kitisevä Tyttö kainalossa ja ehdimme hakemaan Äidin töistä jo puoli tuntia töiden loppumisen jälkeen. Autossa oli turkasen kuumaa. Se oli seissyt auringossa koko päivän eikä ilmastointimme toimi.
Ehdimme talolle juuri sovittuna hetkenä. Samalla Tyttö turautti kakan housuun.
Tavaroita penkoessani huomasin unohtaneeni vaipat kotiin... Mutta ei hätä mitään. Onneksi paikalla hurautti mesenaattimme, Tampereen pappa paketillinen vaippoja takaluukussa!
Talo oli kaunis, mutta remonttia vaativa. Ja ainoa remontti mitä pystyimme sillä hetkellä ajattelemaan oli tytön Vaipanvaihto. Ei siis vieläkään meidän Talomme. Ehkäpä sitä ei ole olemassakaan.
Kävimme vielä tutustumassa läheiseen Tuomarlan luomutilaan. Katselimme vanhoja peltomaisemia ja Tyttö innostui nähdessään kissan. Kissainnostuksensa johtuu todennäköisesti siitä, että meillä oli ennen kissa joka naukui kovasti. Se oli pakko nukuttaa vakavan sairauden takia vain kaksi viikkoa ennen Tytön syntymää.
Kaikesta näkemästään villiintyneenä tyttö ei nuku ennen yhtätoista mutta herää silti jo seitsemältä aamulla. Menemme vappuaattolounaalle Mummun ja Papan kesäpaikkaan. Yliväsynyt meno jatkuu kunnes Isä puuttuu peliin. Huutava Tyttö viedään yläkertaan missä hän onnistuu melko nopeasti nukuttamaan Isän.
Päiväunien jälkeen jaksamme kaikki paremmin. Tyttö istuu nurmikolla ja repii korsia. Hän on keltavihreä sitruunaperhonen ja kuplivaa kuohuviiniä; jotain hämmentävän elävää ja iloista.
Kaupunkimummulaan palatessa katselemme nuoria vapunviettäjiä pusseineen. Niistä ajoista tuntuu olevan jo ikuisuus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti