maanantai 5. toukokuuta 2008

Fatiman keittiössä

Mökki. Suomalaisuuden erityinen ilmentymä: Itse kyhätty puinen rakennelma, eräänlainen loma-asumus. Kaukana metsässä sijaitseva vanhojen vaatteiden ja huonekalujen loppusijoituspaikka. Usein uimakelvottomaksi soistuneen lampareen rannalla tai peltosaarekkeessa.

Vaimon perheen mökki täyttää edellä mainitut kriteerit kovin kehnosti. Kolme päivää lehdetöntä kesää tekee silti tehtävänsä: Akut on ladattu makkaralla ja uuniperunoilla, olo on kepeä palata kaupunkiin. 

Matkalla koetan uutta oikotietä. Ne johtavat yleensä pahasti harhaan. Niin myös nyt. Päädymme Muroleen kanavalle. Kapealla asfalttitiellä pöristää kookkaita matkamoottoripyöriä. Velaatan jälkeen osumme Huoneistokeskuksen kyltille: Onko talomme täällä? 

Tie kulkee kauniiden maatalojen pihojen halki aina vain pienemmäksi kaveten. Viimein saavumme uudelle kyltille: Valkeejärvi. Nimi kuulostaa etäisesti tutulta. Kävinkö täällä unessani, kraaterimaisen järven rantatöyräällä? Tie nousee. Ajoradan oikeassa laidassa, järven puolella, on rantaan osoittavia numeroviittoja. Katson alas. Rotkon reunalla riippuvat rautaiset raput. Järvi on jossain parinkymmenen metrin päässä. Kaikki on hyvin tuttua. Olemme saapumassa poikavuosieni partioleiripaikalle.

Pidemmälle ei tarvitse ajaa. Tiedän rannat. Ei täällä taloja ole, mökkejä vain. Pieniä kopperoita täynnä homeisia toppatakkeja ja ruudullisia sohvakalusteita. 1970-luvun kuoseja, säilykepurkkeja. Ja nykyään: Digitaalisia matkatelevisioita, mokkulaperäisiä kannettavia.

Olin partiossa yli vuosikymmenen. Erosin 15-vuotiaana protestiksi uudelle lippukunnanjohtajalle. Eroani ei ole vieläkään huomattu. Leiripaikka oli kaunis. Meillä oli hirsimökki rotkon reunalla ja sauna rannassa. Rannassa oli myös Fatiman keittiö. Fatima oli lippukuntamme kesäkokki. Näin hänet yllättäen kolmisen vuotta sitten risteilyllä. Hän ei vaikuttanut päivääkään vanhentuneelta. Minut nähdessäni hän totesi: "Kyllä sutkin sai hiljaiseksi kun laittoi lautasellisen kaalilaatikkoa eteen!" Kaalilaatikko. Ruoka, joka yhäkin saa jalkani veteliksi. Fatima muisti heikkouteni, tunsi todellisen kryptoniittini.

Auto kääntäessämme sininen henkilöauto ohittaa meidät. Olen näkevinäni iloisesti vilkuttavalla kuljettajalla entisen lippukuntani huivin. Jyrki Boy, sinäkö siinä?

Pääsemme kotiin vasta huomattavan myöhään. Xoximilcoksi muutetun kasvihuoneen asukkaat ovat hengissä. Niitä on jopa syntynyt lisää! Iloissani kannan koko kasvihuoneen pihalle aurinkoon ja kaadan loput vedet pois.

Illalla lueskelen lehtiä ja siivoamme hieman takapihaa. Pensasaidassa köllöttää pieniä valkoisia trumpetinmallisia kukintoja. Leiripaikalla Mytti puhalsi aina iltasoiton. Mikäköhän pensaan nimi mahtaa olla?

Ei kommentteja: