sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Harrastan siis olen

Oman jaksamisen kannalta on tärkeää harrastaa jotakin. Perheen isänä oleminen ei sellaista ole. Puutarhanhoitoa ei ruokakriisien aikaan voine sellaiseksi laskea. Mitä Koti-isälle enää jää jäljelle? Muuttaminen ja asuntojen etsiminen? Niistäkään tuskin on koko elämän kestäviksi harrastuksiksi.

Harrastamisen hankaluuden lisäksi Koti-isällä ja Työläisäidillä on kinaa siitä, mitä sanalla "harrastus" edes oikeastaan tarkoitetaan. Koti-isän mielestä esimerkiksi blogin pitämistä ei voida pitää harrastamisena vaan se kuuluu normaaliin päiväjärjestykseen. Äidin mielestä asia ei ole näin. Äidin mielestä blogin pitäminen on harrastusta. Vieläpä erittäin elitististä harrastusta; jotain niin aikaa vievää tällaisen kiireen keskellä.

Sanakirjamääritelmän mukaan harrastus voi olla mikä tahansa vapaa-ajan toiminta jota tehdään kiinnostuksen ja nautinnon takia. Harrastuksista voidaan hakea hyötyä, mutta se ei useimmiten ole rahallista. Jos oikein hyvin käy niin harrastuksesta voi tulla työ tai työstä harrastus.

Työläisäiti on ollut kuluvan viikon lomalla. Ennakkoon ajateltuna luulisi, että Koti-isä ehtisi tällöin harrastaa enemmän. Näin ei ole käynyt. Silloin harvoin kun on yhteistä aikaa on harrastettava yhteisiä asioita. Meidän tapauksessamme metsätettävä Taloa tai sisustettava Oulunkylän rivaria. Yhtäkkiä tajuan, että muutostamme on jo kaksi kuukautta. Tavarat ovat yhä suurissa röykkiöissä. Puramme laatikoita kuin kuumeessa. Ja hoidamme puutarhaa. Käytännössä tämä tarkoittaa voikukkien riipimistä takapihan nurmesta, uusien kasvien hankkimista ja istuttamista. Etupihan mudastakin on nousemassa jotain hentoa ja harvaa. Se tuo mieleen oman partani. Eräänä aamuna mullasta pilkottaa peruna: Jokin eläin on käynyt yöllä kaivamassa siemenperunoita.

Tyttö kasvaa ja kehittyy. Hän oppii joka päivä jotain uutta, harjoittelee vanhoja. Hänen kohdallaan ei voida puhua harrastamisesta. Kaikki toiminta tähtää suoraan omaan etuun: Uusien taitojen oppimiseen ja niiden hallitsemiseen. Konttaaminen on nopeaa ja pystyynnouseminen tukea vastaan tapahtuu kissamaisen ketterästi. Kaikki alle metrin alla oleva on yhtäkkiä vaaravyöhykkeessä. Eräänä aamuna Tyttö ryöstää Äidin käsilaukusta pussillisen lakritsia ja ahtaa niitä suuhunsa villin innon vallassa. Pian hän muistuttaa 1950-luvun stereotyyppistä afrikan mantereen asukasta. 

Ulkotöistäkin Tyttö haluaa jo osansa. Jos takapihan ovi on kiinni hän menee hakkaamaan ovi-ikkunaa ja huutaa "taka!". Ulospäästyään hän ryömii kukkalaatikkoon. Mullan sirotteleminen ja kukkien riipiminen tuntuu kovin hauskalta. Luulenpa, että ensi visiitti hiekkalaatikolle on jo kulman takana. 

Kesän lähetessä aamuherätykset ovat aikaistuneet: Tänään jo kello 5:15! Ja herättyä on päästävä heti liikkeelle. Kaikki toiminta tuottaa Tytölle suunnatonta nautintoa ja iloa; onko kyse sittenkin vain harrastamisesta? Isän harrastuksena voidaan pitää lehden avaamista ja päivän ensimmäistä kahvikupillista: Ah autuutta! Onneksi Tyttö touhuaa niin kovasti, että vastaavasti taas päiväunet ovat helpottuneet. Ensimmäiset unet tulevat yleensä jo kahdeksan jälkeen aamulla. Ja silloin on Isänkin aika nukkua. Että ehtii sitten harrastaa. Joskus.

Ei kommentteja: