Juhannussimaa

Juhannus. Tuo suomalaisista juhlista suomalaisin on taas takana. Saamme odottaa seuraavaa peräti 362 päivää. Se on monta pitenevää iltaa. Se on räntäsadetta ja loskaa, se on takatalvea ja myöhäistä kevättä. Tuntuu silti jotenkin kotoiselta surra mennyttä vaikka oikeastaan pitäisi vielä elää sen hehkussa: Nautiskella juhannuksen muistoilla sillä sitä varten kaadetut koivutkaan eivät ole vielä ehtineet lakastua. 

Tämän vuoden juhannus oli kelien puolesta kerta kaikkiaan ankea juhla. Satoi. Toisinaan aurinko paistoi hetken vain tehdäkseen tilaa seuraavalle sateelle. Nurmikentistä tuli mutavelliä. Järvien vedet olivat kylmiä, hyttyset infernaalisen isoja ja verenhimoisia. Mutta oli mukavaa vain olla; Tyttärelläkin oli mukavaa temmeltää serkkujensa seurassa.

Olimme Äidin perheen mökillä Virroilla. Kalastelimme (sateessa), paistoimme makkaraa (sateessa), uimme (sateessa) ja oleskelimme mökissä lukien, sateen ropinaa kuunnellen. Meillä oli mukana valtavasti ruokaa, ylijääneilläkin olisi voinut ruokkia pari kylällistä köyhiä. Haaskuuseen sitä ei onneksi tarvinnut laittaa: Se, mitä yli nyt jäi, käytetään mökillä myöhemmin. Juhannuspöytäänkin oli saatu yksi pullo vapusta säilynyttä simaa!

Uusimman Tiede-lehden mukaan juhannuksen tienoilla on kautta vuosisatojen siitetty melkeinpä eniten suomalaislapsia. Tämän aiheuttamassa maaliskuun syntyvyyspiikissä on vajaa satakunta lasta enemmän kuin huonoimmassa kuukaudessa, helmikuussa. Maaliskuun ohi synnytyksissä kiilaavat vain elokuu ja heinäkuu. 

Suomalainen eläintieteilijä Virpi Lumma ryhmineen Sheffieldin yliopistosta on tutkinut aihetta vanhoja suomalaisia kirkonkirjoja kaivellen. Hänen mukaansa kesän vaikutus suomalaisten lisääntymiseen johtunee siitä, että ihminen on lähtenyt liikkeelle tropiikista. Kesä sytyttää meidät. Eteläisellä puoliskolla syntyvyyskäyrät ovat peilikuvia täkäläisiin verrattuna. Samasta syystä, tropiikissa kehittymisen ansiosta, ihminen voi saada lapsia vuoden ympäri. Jos ei, olisi ihmisilläkin ehkä juoksuaika. Naimisissa oleville se olisi kiireistä aikaa: Pitäisiköhän vaimo sitoa kiinni? Toisaalta, juoksuaikaiset ihmiset tuskin eläisivät parisuhteissa. Veikko Huovinen on kirjoittanut eräässä novellissaan utopian pölyttämällä lisääntyvistä ihmisistä. Ajatus on kutkuttava. Mutta hankala näinä aikoina kun vähintään joka toinen on allerginen. Kyllä tyttöjen silmät punoittaisivat pölytysaikaan! Entäpä sitten jos ihmiset laskisivat mätiä ja maitia? Minkälaiseksi sellainen yhteiskunta muodostuisi? Olisiko hämyisillä syrjäkujilla vaaraa liukastua vastalaskettuun mätiin? Tieteisklassikossa Uusi uljas maailma ihmiskunta on ulkoistanut synnyttämisen eräänlaisiin ihmishautomoihin; itse asiassa vähän samaan tapaan kuin elokuvassa Matrix. Siinähän ihmisiä kasvatetaan koneiden tarvitsemiksi biopattereiksi! Uudessa uljaassa maailmassa vain sivilisaation ulkopuolella elävät villit synnyttävät eläviä poikasia. 

Sama artikkeli toteaa myös yksioikoisesti, että keväällä syntyminen on näin pohjoisissa oloissa ollut pahin mahdollinen aika. Edellisen kesän sato on jo melkein syöty ja raskas työkausi alkamassa. Otollisin aika syntymiselle olisi artikkelin mukaan syksy. Syksyllä syntyvät lapset ovat aiemmin jopa eläneet keväisiä vanhemmiksi. Olen surullinen Tytölle että toimme hänet maailmaan toukokuussa siinä kuin sisarensa/veljensä laskettu aika on lokakuussa. Pyydän häneltä heti anteeksi.

Juhannuksen päätteeksi ajamme sunnuntaina kotiin. Tytön kolmevuotias Serkku tulee kyydissämme Tampereelle. Tällaista se tulee olemaan, ajattelen, kun lapset kiukuttelevat lähtiessä. Pian äänet takapenkillä kuitenkin hiljenevät: Sekä Äiti että Serkku ovat nukahtaneet. Tyttö jollottaa aina Aitolahteen asti.

Poikkeamme Tampereella myös katsomassa Tampereen Mummua. Hänelle on asennettu uusi lonkkanivel ja kuntoutuminen tapahtuu Sotaveteraanien Veljeskodissa. Ei olisi Mummu varmaan pienenä Tyttönä osannut ajatella opettelevansa aikuisena kävelemään Veljeskodissa!

Hyvinkään kohdalla liikenne puuroutuu, jonon nopeus hidastuu. Äiti ja Tytär mellastavat takapenkillä. On kuuma. Ilmastointilaitteemme on yhä rikki. 

Illalla käymme saunassa. Nukkumaan mennessä ajattelen juhannusta ja Tiede-lehden artikkelia. Mitenkähän tämän vuoden märkä ja kylmä juhannus korreloi ensi maaliskuun syntyvyyteen? Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: Aamulla luen lehdistä juhannuksen kuolinsaldon olleen ennätyksellisen alhainen: Vuoden pisin juhlapäivä vaati tänä vuonna vain kahdeksan uhria. Ja mehiläiskadon takia auton tuulilasia ei tarvinnut pestä koko juhannuksen aikana.

Arpapeliä

Elämä lapsen kanssa on arpapeliä: Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavasta ruudusta raaputtuu esiin. Voi vain koettaa laskea todennäköisyyksiä: Jos lapsi ei ole kakannut kahteen vuorokauteen niin todennäköisyys housuräjähdykselle on melkein yksi yhteen. Ja näissä vaipoissa ei käytetä köyhdytettyä uraania. Päinvastoin. 

Häviän uniarpajaiset. Taas. Eilen oli Äidin heräyspäivä, Tyttö nukkui kiltisti koko yön melkein kahdeksaan ja tuli takaisin nukkumaan jo kymmeneltä. Tänä yönä Tyttö valvoi kahdesta viiteen ja heräsi virkeänä uuteen aamuun. 

Syöksymme arjen rutiineihin valoa nopeammin. Tyttö sylkee violettia puurosotkua päälleen, pöydälle ja Isän päälle. Naamapesun jälkeen hän ähkii kakat. Ensimmäiset melkein kolmeen vuorokauteen. Rikastetta on paljon ja se tuoksuu erikoiselle. Haju tuo jotenkin mieleen tekemäni sokerikakkutaikinan. Erikoista. Erikoista on sekin, että pesulla kakkaa tulee vain lisää. Se ei lopu. Ja kun se loppuu oksentaa Tyttö päälleni. Ei liene epäselvää kenen arpa ei voittanut ja kenelle jäi vain luu käteen. Käymme laulamassa makuuhuoneeseen säkeistöllisen Danny Boylea. 

Tyttö onnistuu nukuttamaan minut kymmenen jälkeen. Puoli kahdeltatoista Äiti repii hereille: Nyt mennään katsomaan taloa. Minua ei huvita. Olen menettänyt mielenkiintoni taloihin, olen täysin frigidi niitä kohtaan.Yhtäkaikki. Mentävä on.  Olemme talon pihassa vain kolme minuuttia myöhässä. Mikä ajoitus! En ole uskoa sitä.

Talossa on potentiaa. Mutta enemmän potaskaa. Rahamme eivät riittäisi. Eikä talossa neliöt. Runko on hirttä. Mökki on tavallista rintamamiestaloa pienempi. Tontti kyllä olisi kiva, rakennusoikeuttakin olisi vielä. Pihalla on pieni punainen hirsisauna. "Perinnekorjaaja ohjeistanut," sanoo välittäjä ylpeästi. Näen tuoretta uretaania ja mineraalivillaa lahojen hirsien välissä.  

Saunan takana kasvaa vattuja jossain, mikä olisi joskus voinut olla lantakasa. Nyt se on perinnepenkki. Kimalaisia pörrää vatuissa. Ilon läikähdys lyö rintaani: Pölyttäjiä siis on vielä, ainakin vähän. Lähtiessä olemme hiljaisia. Tyttö, koska on väsynyt, minä, koska sisälläni ei liiku oikein mitään ja Äiti, koska on pettynyt hirsisten kuorien sisältöön.

Myöhemmin käymme Tytön kanssa kaupungissa. Tai emme oikeastaan: Emme ikinä pääse Pitkän Sillan yli. Oikeastaan ei siihen olisi ollutkaan mitään tarvetta. Palloilemme Kalliossa, käymme Hakaniemen hallissa ja moikkailemme tuttuja. Ostamme Ekolosta ekologista astianpesuainetta. Me välitämme!

Vedän päivän toisen lyhyen tikun ja Tyttö vesiperän kun pääsemme kotiin. Hämmentävä määrä ohutta tuotetta täyttää vaipan, Tytön lahkeen ja toisen sukan. Ilmeisesti tauti ei olekaan vielä täysin poistunut.

Illalla katsomme syrjäsilmällä uutisia: Pääministeri koettaa selitellä vaalirahoitusjupakkaa parhain päin. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että hän on hävinnyt arpajaisissa: Eihän tuen saaja voi mitenkään tietää kuka hänen kampanjaansa rahoittaa. Jotenkin mieleeni tulee Mika Myllylä, Martti Vainio ja kaikki ne muut suomalaiset jotka eivät olleet tehneet mitään kiellettyä ja kertoivat siitä televisiossa. Ja sitten myöhemmin kun kaikki oli ilmiselvää niin  he olivatkin ehkä astuneet hetkeksi valosta harmauteen mutta tehneet niin vain hyvin vähän ja vain koska muutkin ja se oli talonmies joka pisti.  

Kasvihuonemusiikkia

Toisinaan kotona oleminen on kuin vankilassa oloa. Varsinkin silloin kun lapsi on sairas. Joutuu katsomaan taivaanrantaa ikkunasta, pilvien hidasta ohimarssia. Tuuli heiluttaa takapihan puiden lehtiä mutta verhoihin ei tuuli tartu. Ikkuna on välissä. Elämme kasvihuoneessa.

Perheemme ensimmäinen koko perheen epidemia näyttää viimeinkin talttuneen. Mummun ohjeesta keitimme hammasharjat ja Tytön kaikki tutit. Vähitellen vatsat alkoivat asettua, ruoka maistua. Samalla myös Tytön energiataso kasvaa. Se ei ole pelkästään hyvä asia.

Tytön sisäinen kellokin palaa normaaliin aikaan: Tänään hän alkaa hihkua jo puoli kahdeksalta. Minua se ei koske. Saan kääntää kylkeä ja vajota takaisin makeaan uneen. Nukun aina puoli kymmenneen asti. Tämä tuntuu lomalta.

Loman tunne rapisee aamupäivän kuluessa: Pitää järjestää kolme tapahtumaa ensi viikolla, saada jostain varattua sata henkeä vetävä tila yhdeksi illaksi elokuussa. Hankala homma. Varsinkin kun joku roikkuu lahkeessa. Ja kun Äiti on menossa iltavuoroon ja valittaa yhteisen tekemisen puuttumista. 

Myöhemmin pakkaudumme autoon: On vietävä Äiti töihin ja levitettävä tapahtumajulisteita. Tyttöä pakatessa jätän oikean käteni etusormen ovenväliin. Tekisi mieli huutaa! Kynnestä tulee hassusti sinertävä.

Iltapäivä on sateinen. Luonnolle se tekee hyvää, ja Isän luonteelle. Kasvattavaa? En tiedä. Ehkä. Tyttö ottaa sadepisaroita kiinni sadesuojansa alta ja nukahtaa vaunuihin. Sormea kihelmöi. Harmittaa. Kaivelusormi vielä. Nyt tuntuu kuin joku muu tunkisi sormensa sieraimeeni. Kirottua. 

Emme jaksa levittää julisteita kovin kauaa. On jatkettava huomenna. Kotona Tyttö on kuin olisi vielä sairas. Hän heittäytyy mahalleen lattialle ja huutaa. Syliin olisi päästävä ja siellä pysyttävä. Hän yrittää repiä korvalehteni irti kun viimein nostan hänet syliin.

Illalla tulee Jimi Hendrixin Montereyn keikka teeveestä. Syön jouluisen konvehtirasian loppuun. Tyttö nukkuu. Äiti tulee töistä. Hän keittää teetä itselleen ja mahassa potkivalle vauvalle. On pimeää. Pitäisi peittää taimet. Jimi soittaa Wind cries Maryn. Se on kaunis laulu. Luulen, että tomaatitkin pitäisivät siitä.

Kaupunkilinnoitus

Tytön rytmi on taas muuttunut. Hänestä on tullut yökukkuja; yökkö. Hän ei syö päivällä koska on kuumaa ja koska hampaita on taas tulossa. Se tarkoittaa heräämistä nälkään yöllä.

Lauantaina Tyttö herää 3:30 ja herättää Äidin joka herättää Isän kello 4:15. Vartti siitä Äiti vie Tytön vellille. Heti syönnin jälkeen naisväki nukahtaa uudelleen. Isä saa jäädä olohuoneeseen laantumaan. Ja lukemaan painotuoretta Helsingin Sanomien kuukausiliitettä.

Luen lehden myöhemmin päivällä. Koen miedon deja-vu -ilmiön lukiessani artikkelia Helsinkiä kiertävästä tsaarinaikaisesta kaupunkilinnoituksesta. Se rakennettiin saksalaisten varalle vuosina 1914-1917. Muistan lukeneeni aiheesta aiemminkin. Oliko se vasta tänään? Ja muistan löytäneeni linnoituksen osia takapihaltamme. Artikkelin mukaan nykyinen kotikatummekin on tehty aikanaan tykkitieksi, aseiden ja joukkojen siirtelemiseen linnoituksen osasta toiseen. 

Illalla Tyttö oksentaa lattialle. Ryöpyssä on runsaasti viinirypäleitä. Jotain on siis syötykin. Hän nukahtaa Äidin syliin mutta herää sydäntäsärkevästi itkien jo tuntia myöhemmin. Ne hampaat. Ja kuume nousee, mahatautikin on... Tytön vaipasta valuu sukalleni jotain mikä ei ole suklaatahnaa. Äitikin oksentaa mutta kieltäytyy ensin jäämästä sairaslomalle. Enhä mä voi... En voi pakottaa vaikka mieli tekisi. Vasta kolmannen oksennuksen jälkeen hän taipuu ilmoittamaan esimiehelleen. Huominen on sairaslomaa. Ja Isälle taitaa tulla taas uneton yö. Sen takia haen huoltoasemalta tarvikkeita: Mehua, mehukeittoa ja limonaadia. Tästä voi tulla pitkä ja uuvuttava taistelu mutta minä olen valmiina: Linnakkeemme tulee kestämään!

Pölyä ja nestettä

Helle hellii Helsinkiä. Lause kuulostaa kamalalta. Mutta on lämmin. Oikeastaan on jo turkasen kuuma. Ja on vasta kesäkuun alku. Nurmikko postilaatikoiden luona on palanut keltaiseksi. Lehdet varisevat koivuista. Etupihan muta halkeilee. Maailma nuokkuu savannin kuumuudessa. Paitsi Lapsi. Hän herää jo neljältä.

Tunnen itseni yllättävän virkeäksi ja voimakkaaksi. En ole kuiva enkä halkeillut. En pölyä vaan nousen ja kaadan tomuun kuumaa vettä. Tapahtuu ihme ja siitä tulee puuroa. Ulkona on valoisaa.  Nostan taimet ulos, poistan hallansuojaharson parvekepuutarhapusseihin siirretyiltä. Mansikassa on paljon kukkia, muutama vihreä naatti mutta ei yhtään kypsää marjaa. Eilen saimme yhden, toissapäiväisen vei rastas.

Puuron jälkeen Tyttö menee Äidin viereen nukkumaan. Makuuhuoneessa on raskas ilma. Jään olohuoneeseen Nyt-liitteen kanssa. Luomet alkavat painaa.  Puoli kahdeksalta olen kuolemanväsynyt mutta Äiti pakottaa hereille: On neuvolapäivä.

Vetkuttelen ja myöhästymme bussista. Valun hikeä. Kävelemme vauhdilla seuraavalle pysäkille ja otamme bussin. Samaan olisimme ehtineet edelliseltä pysäkiltäkin, huutaa mies sisälläni. Se vaiennetaan.

Neuvola on kuin Neuvostoliitosta. Harmaat käytävät harmaassa talossa. Meidät ohjataan pieneen huoneeseen. Hoitajaa naurattaa. Hän on ollut täällä vasta vähän aikaa, hän kertoo. Ensin hän tutkii Äidin. Syntymättömän sydänäänet ovat selkeät ja rytmikkäät. Syntymätön on kuin pimeällä Saimaalla seilaava hinaaja: Put, put, put, put, put, put... Seuraavaksi punnitaan Tyttö. Ja mitataan. Ja annetaan rokote. Tyttö tirauttaa itkun, katsoo katkerasti hihittävää terveydenhoitajaa.

Kotona Tyttö nukahtaa heti. Minäkin koetan. En saa unta. Pian on taas jo mentävä. On vaihdettava Tytölle vaipat ja juhlavaatteet, on mentävä työpaikan 45-vuotisjuhlille. Tytön maha on mennyt rokotteesta sekaisin. Tuotetta putoaa hieman lattiallekin. Äiti astuu siihen. Hän on niin hämmästynyt, että luulisi tämän olevan ensimmäinen kerta kun jalkansa sontaan laittaa. Pesen Tytön ja Maton, tarjoan pesua Jalallekin. Se ei kelpaa.

Myöhästymme syntymäpäiviltä sillä ajamme bussilla väärään suuntaan. Joudumme Maunulaan. Emme viihdy siellä. Maunulassa on liian kuumaa ja paljon kiukkuisen oloisia vanhuksia.

Helteen takia juhlat on siirretty pihalle. Se on mukavaa. Juon lasin mehua ja tarjoan Tytölle vettä. Hän vierastaa. Olemme tuoneet lahjaksi kolme pientä tomaatintainta. Saamme takaisin paprikan-, chilin-, ja lipstikantaimen. 

Ilalla Tyttö leikkii hetken Äidin kirjelaatikolla mutta nukahtaa heti puuron syötyään. Laitan uudet taimet hallansuojaverhon alle muiden seuraan. Taivas on pilvinen mutta sadetta ei kuulu. Englannissa on kuulemma tulvinut.

Tere tulemast (toista kertaa!)

Menneenä viikonloppuna kävimme eteläisessä naapurissamme, Eestissä. Olimme matkalla vain puoleiseni lähipiirin kanssa.  Matkan tarkoitus oli juhlistaa Tytön Mummun ja Papan 40-vuotishääpäivää. Kelpo saavutus. Itse en omissa rubiinihäissäni tule olemaan yhtä vetreä kuin juhlakalut. Olen silloin 73-vuotias. Mutta on turha edetä niin pitkälle. Pumpulihäänikin kun ovat vielä edessä... 

Perjantaina, lähtöpäivänä, kiire on kamala. Jotenkin saan joitakin tavaroita kasattua rinkkaan ja puettua Tytön juhlamekkoon. Juuri kun olemme lähdössä hakemaan Äitiä töistä tulee puklu. Se ei osu ainoastaan Tytön juhlamekolle vaan myös Äidin vastaavaan sillä Tyttö oli juuri leikkimässä rinkalla. Pääsemme kuitenkin hakemaan Äidin ja ehdimme laivalle!

Pappa on varannut meille Ensimmäisen luokan laivaliput. Tallinkin uusilla autolautoilla tämä tarkoittaa mahdollisuutta päästä jonon ohi sekä istua koko kaksituntinen ylitysmatka Business Salongissa. Siellä on seisova pöytä. Tyttö pissaa Äidin päälle vaipanvaihdossa.

Tallinnasta ajamme puolisentoista tuntia itään, Narvan suuntaan. Siskon mies istuu kyydissämme, Sisko ja Tytön serkkupojat Papan autossa Mummun ja Papan kanssa. Tie on leveä ja kuoppainen. Ilmastointilaitteemme on rikki. Emme pysähdy matkalla vaikka sanoin Papalle satamassa, että pitäisi päästä vessaan... Etuauto määrittelee suunnan, nopeuden ja tauot. Vanha sananlasku nousee mieleeni kuin virtsamyrkytys: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Viimein käännymme pienelle tielle. Pappa ajaa autonsa sivuun. "Täytyykö käydä helpotuksella?" Sanon kaiken jo kuivuneen. Jatkamme. Pieni asfalttitie kiemurtelee vehreän metsän halki kunnes saavutamme hämmentävän kauniin Palmsen kartanon. Käymme kartanon kaupassa. Ostamme jäätelöt ja vettä. 

Palmsesta jatkamme Sagadin kartanon kautta Altjan kalastajakylään. Mummu ja Pappa ovat yötä Sagadissa, me nuoret Altjassa. Kylä on kaunis ja sen kievarissa häähumu käynnissä. Saksalainen ja eestiläinen menevät naimisiin. Kansallispukuiset kansanmuusikot soittavat ja laulavat. Me juomme olutta ja syömme sikalihaa. Tyttö oksentaa Äidin puvulle.  

Lauantaina kävelemme rannalla, Tyttö nauttii vanhempien serkkujensa seurasta. Toinen on kolme ja vanhempi jo kuusi. Aika sankareita siis. Iltapäivällä sulloudumme autoihin ja ajamme takaisin Palmseen. Nyt tutustumme sen puistoon ja automuseoon.

Parin tunnin päästä jatkamme Kolgan kartanoon. Se on valtava, joskin melko raunioitunut. Muistan vierailleeni siellä 1980-luvulla. Paikka ei ole juurikaan muuttunut. Neuvostoliiton aikana kartanossa työskenteli yksi mies joka restauroi sitä. Palautuksen jälkeen Stenbockien suku irtisanoi miehen. Valtavat kerrokset ovat yhä siinä kunnossa kuin tuo työmies ne aikanaan jätti. 

Kolgan kartano muistuttaa Eestin historiaa: Loistavien ja rikkaiden feodaalikartanoiden jäänteet pilkuttavat maata yhä. Nopean itsenäisyyden jälkeen tuli sota; Molotov - Ribbentropin sopimus ja kaikki muu. Kartanoista vietiin kaikki irtilähtevä. Kolgasta jopa parketit. Sodan jälkeen kartanoista tehtiin kolhooseja: Kollektiivimaatiloja. Kartanon taakse muurattiin uusi aita jossa on isot tähdet. Joskus ne ovat olleet punaiset. Itsenäistymisen jälkeen tuli yksityisyrittäjyys ja kiinteistöjen palautus vanhoille omistajille. Nyt Kolgalla on suomalaisomistajat. He vuokraavat sitä tallinnalaiselle yritykselle joka pitää ravintolaa kartanon alakerrassa ja majoituspalveluja sivurakennuksissa. 

Sunnuntaina palaamme kotiin. Pysähdymme Tallinnan Lasnamäen lähiössä Selver -nimisessä marketissa. Pappa kutsuu sitä Serveriksi. Saamme ohjeen ostaa mitä vain mieleen tulee; aikaa on viisitoista minuuttia. Ostelemme kaikkea hölmöä, kuin kuka tahansa joka sellaisen mahdollisuuden saa. Mukaan tarttuu paketti verimakkaroita, leppäkertun mallinen kakku, lastenruokaa, mehua, juustoa, persikan tuoksuista vessapaperia ja leipä. 

Tyttö on illalla tohkeissaan kun Täti on vielä kylässä. Sitten alkaa nuha, nousee kuume. Menoa se ei haittaa, maanantaina kaupunkiin tulee lisää serkkuja ja Tyttö pääsee toista kertaa elämässään Linnanmäelle. Tällä kertaa hän nousee jopa pariin laitteeseenkin, Isän sylissä tosin. Itku tulee Vanhoissa Autoissa. Kyyti kun taisi olla liian lyhyt kahdella ratilla yhtä aikaa ohjanneelle...

Tiistaina käymme Ikeassa isolla porukalla. Me ostamme perheaterian kahdella aikuisella ja kahdella lapsella. Ei kai se Ingmar Kampmanille kuulu jos toinen lapsi on vielä mahassa? Tyttö on tohkeissaan jälkiruokajäätelöstä ja ostoskierroksen jälkeisestä pehmiksestä. Illalla ja yöllä hän on tuskainen, huutaa ja piehtaroi. Maitoallergia, toteaa nyt paikalla oleva Täti. Kuin varmistukseksi pienin paikalla olevista serkuista pärähyttää pienen soolon, hänkin maistoi pehmistä.

Keskiviikkona olemme kipeitä koko perhe. Tytöllä kuumetta, Äiti ja Isä oksennustaudissa. Isä kiistää oman mahatautinsa johtuvan uusista aromilaseista ja laivatuliaisista. Tämä on tätä perhe-elämän onnea mitä sinkut kaipaavat. Tyttö on muutenkin jotenkin krätyinen kun kaikki sukulaiset ovat lähteneet ja kotona ovat vain me. Mutta onneksi myös Äiti, ettei vain Isä ja Tyttö. Äidin lahkeessa roikkuukin nyt koko ajan Joku. Ja toinen mahassa. Kukahan se on?

Syntymäpäiväreseptit

Yleisön (lue: Tampereen Mummun) pyynnöstä Koti-isä on päättänyt jälkijättöisesti lisätä Tyttären yksivuotisjuhlien menun.

Juhlapöytä 

Kakku

Grillituotteita (tällä EI tarkoiteta lähigrilliltä haettuja)

Salaatti

Perunoita aurinkorannikon tyyliin

Lajitelma barcelonasta kannettuja oliiveja

Tapasleipäsiä

Valmistus

Perunat

Kahden kilon pussi luomuperunoita

Yksi kokonainen valkosipuli

1 dl oliiviöljyä

Mustapippuria

Pestään perunat. Lohkotaan. Keitetään miedossa suolavedessä. Kaadetaan vesi pois ja annetaan perunoiden kuivua.

Puristetaan yhden valkosipulin kynnet desiin oliiviöljyä. Ripotellaan sekaan runsaasti mustapippuria.

Lorotellaan perunat oliiviöljy-valkosipuli-mustapippuriseoksella ja asetellaan pellille. Laitetaan pelti uuniin, määritellään asteeksi 200 celsiusta ja annetaan olla kunnes perunat ovat saaneet kullanruskean pinnan. Poistetaan tämän jälkeen perunat uunista ja jäähdytetään ne tarjottaviksi.

Sammutetaan uuni hetkeksi.

Kakku

Kolme kananmunaa

Kolme desilitraa sokeria

Kolme desilitraa vehnäjauhoja

Puolitoista teelusikallista leivinjauhetta

Kolmeneljäsosa desilitraa kiehuvaa vettä

Rasvaa ja korppujauhoja vuoan voiteluun

Voidellaan ja korputetaan vuoka. Sekoitetaan jauhot ja leivinjauho. Rikotaan astiaan kolme munaa. Kaadetaan astiaan kolme desiä sokeria. Vatkataan munat ja sokeri jäykähköksi aineeksi. Lisätään kuuma vesi ja jauheet. Vatkataan. Kaadetaan möhjö vuokaan ja laitetaan koko hoito uuniin. Perunoilta jätetty uuni on tässä ajassa viilennyt suuntaan 175 astetta. Se on kelpo lämpö. Asemoidaan uuni säilyttämään tämä lämpö noin neljänkymmenen minuutin ajaksi.

Kakku on valmis kun se on ruskistunut ja alkaa irrota vuoastaan. Kypsyyden voi koestaa myös tunkemalla tulitikkuja kakkuaihioon. Kun taikina ei tartu tikkuun on aihiokin kypsä. Tikut kannattaa poistaa kakusta ennen kuorrutusta. Uunista sammutetaan virta kakun paistuttua.

Tapasleipäset

Pari patonkia

Kourallinen valkosipulinkynsiä

Tomaattimurskaa tai ylikypsiä tomaatteja

Oliiviöljyä

Leikataan halutunmallisia ja kokoisia viipaleita patongista ja tungetaan ne jäähtyvään uuniin paahtumaan hetkeksi.

Leipien paahduttua ne otetaan uunista ja hierotaan niiden pintaan valkosipulia. Lorotellaan hieman tomaattimehua leipiin tomaattimurskapurkista tai hierotaan niitä ylikypsillä tomaateilla keveästi. Tomaattien hedelmäliha säästetään myöhempään käyttöön. Pirskotellaan leipiin kevyesti oliiviöljyä.

Kakun koristelu

2 prk vispikermaa

1 prk säilykemandariineja

1 puoliksi syöty levy maitosuklaata

1 prk säilykekirsikoita

Vatkataan pari tötteröllistä vispikermaa. Raastetaan suklaa lastuiksi. Halkaistaan jäähtynyt kakku ja lorotellaan siihen kostukkeeksi mehut säilykemandariinipurkista. Jos tilaisuuten on varattua konjakkia kostukkeeksi kannattaa kokin juoda se nyt. Sitten voidellaan kakunviipaleet kermavaahdolla ja läiskitään lohkojen väliin säilykemandariineja. Kakun pinnalle roiskitaan runsaasti vaahtoa ja kirjaillaan suklaarouheella päivänsankarin nimi. Sijoitellaan kirsikoita haluttuihin strategisesti valittuihin kohtiin. Pistetään kuvun alle odottamaan oikeaa hetkeä.

Kastike perunoille

Tomaatinliha joko tomaattimurskapurkista tai ylikypsistä tomaateista

Hyppysellinen mustapippuria

Purkki kermaviiliä

Sekoitetaan hyppysellinen mustapippuria kermaviiliin. Räiskitään sekaan jonkin verran tomaatinlihaa. Annetaan hautua kylmässä. Tarjoillaan perunoiden kanssa.

Salaatin teki Äiti ja lihat tulivat paistovalmiina kaupasta. Niistä ei siis ohjetta saada.