Menneenä viikonloppuna kävimme eteläisessä naapurissamme, Eestissä. Olimme matkalla vain puoleiseni lähipiirin kanssa. Matkan tarkoitus oli juhlistaa Tytön Mummun ja Papan 40-vuotishääpäivää. Kelpo saavutus. Itse en omissa rubiinihäissäni tule olemaan yhtä vetreä kuin juhlakalut. Olen silloin 73-vuotias. Mutta on turha edetä niin pitkälle. Pumpulihäänikin kun ovat vielä edessä...
Perjantaina, lähtöpäivänä, kiire on kamala. Jotenkin saan joitakin tavaroita kasattua rinkkaan ja puettua Tytön juhlamekkoon. Juuri kun olemme lähdössä hakemaan Äitiä töistä tulee puklu. Se ei osu ainoastaan Tytön juhlamekolle vaan myös Äidin vastaavaan sillä Tyttö oli juuri leikkimässä rinkalla. Pääsemme kuitenkin hakemaan Äidin ja ehdimme laivalle!
Pappa on varannut meille Ensimmäisen luokan laivaliput. Tallinkin uusilla autolautoilla tämä tarkoittaa mahdollisuutta päästä jonon ohi sekä istua koko kaksituntinen ylitysmatka Business Salongissa. Siellä on seisova pöytä. Tyttö pissaa Äidin päälle vaipanvaihdossa.
Tallinnasta ajamme puolisentoista tuntia itään, Narvan suuntaan. Siskon mies istuu kyydissämme, Sisko ja Tytön serkkupojat Papan autossa Mummun ja Papan kanssa. Tie on leveä ja kuoppainen. Ilmastointilaitteemme on rikki. Emme pysähdy matkalla vaikka sanoin Papalle satamassa, että pitäisi päästä vessaan... Etuauto määrittelee suunnan, nopeuden ja tauot. Vanha sananlasku nousee mieleeni kuin virtsamyrkytys: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Viimein käännymme pienelle tielle. Pappa ajaa autonsa sivuun. "Täytyykö käydä helpotuksella?" Sanon kaiken jo kuivuneen. Jatkamme. Pieni asfalttitie kiemurtelee vehreän metsän halki kunnes saavutamme hämmentävän kauniin Palmsen kartanon. Käymme kartanon kaupassa. Ostamme jäätelöt ja vettä.
Palmsesta jatkamme Sagadin kartanon kautta Altjan kalastajakylään. Mummu ja Pappa ovat yötä Sagadissa, me nuoret Altjassa. Kylä on kaunis ja sen kievarissa häähumu käynnissä. Saksalainen ja eestiläinen menevät naimisiin. Kansallispukuiset kansanmuusikot soittavat ja laulavat. Me juomme olutta ja syömme sikalihaa. Tyttö oksentaa Äidin puvulle.
Lauantaina kävelemme rannalla, Tyttö nauttii vanhempien serkkujensa seurasta. Toinen on kolme ja vanhempi jo kuusi. Aika sankareita siis. Iltapäivällä sulloudumme autoihin ja ajamme takaisin Palmseen. Nyt tutustumme sen puistoon ja automuseoon.
Parin tunnin päästä jatkamme Kolgan kartanoon. Se on valtava, joskin melko raunioitunut. Muistan vierailleeni siellä 1980-luvulla. Paikka ei ole juurikaan muuttunut. Neuvostoliiton aikana kartanossa työskenteli yksi mies joka restauroi sitä. Palautuksen jälkeen Stenbockien suku irtisanoi miehen. Valtavat kerrokset ovat yhä siinä kunnossa kuin tuo työmies ne aikanaan jätti.
Kolgan kartano muistuttaa Eestin historiaa: Loistavien ja rikkaiden feodaalikartanoiden jäänteet pilkuttavat maata yhä. Nopean itsenäisyyden jälkeen tuli sota; Molotov - Ribbentropin sopimus ja kaikki muu. Kartanoista vietiin kaikki irtilähtevä. Kolgasta jopa parketit. Sodan jälkeen kartanoista tehtiin kolhooseja: Kollektiivimaatiloja. Kartanon taakse muurattiin uusi aita jossa on isot tähdet. Joskus ne ovat olleet punaiset. Itsenäistymisen jälkeen tuli yksityisyrittäjyys ja kiinteistöjen palautus vanhoille omistajille. Nyt Kolgalla on suomalaisomistajat. He vuokraavat sitä tallinnalaiselle yritykselle joka pitää ravintolaa kartanon alakerrassa ja majoituspalveluja sivurakennuksissa.
Sunnuntaina palaamme kotiin. Pysähdymme Tallinnan Lasnamäen lähiössä Selver -nimisessä marketissa. Pappa kutsuu sitä Serveriksi. Saamme ohjeen ostaa mitä vain mieleen tulee; aikaa on viisitoista minuuttia. Ostelemme kaikkea hölmöä, kuin kuka tahansa joka sellaisen mahdollisuuden saa. Mukaan tarttuu paketti verimakkaroita, leppäkertun mallinen kakku, lastenruokaa, mehua, juustoa, persikan tuoksuista vessapaperia ja leipä.
Tyttö on illalla tohkeissaan kun Täti on vielä kylässä. Sitten alkaa nuha, nousee kuume. Menoa se ei haittaa, maanantaina kaupunkiin tulee lisää serkkuja ja Tyttö pääsee toista kertaa elämässään Linnanmäelle. Tällä kertaa hän nousee jopa pariin laitteeseenkin, Isän sylissä tosin. Itku tulee Vanhoissa Autoissa. Kyyti kun taisi olla liian lyhyt kahdella ratilla yhtä aikaa ohjanneelle...
Tiistaina käymme Ikeassa isolla porukalla. Me ostamme perheaterian kahdella aikuisella ja kahdella lapsella. Ei kai se Ingmar Kampmanille kuulu jos toinen lapsi on vielä mahassa? Tyttö on tohkeissaan jälkiruokajäätelöstä ja ostoskierroksen jälkeisestä pehmiksestä. Illalla ja yöllä hän on tuskainen, huutaa ja piehtaroi. Maitoallergia, toteaa nyt paikalla oleva Täti. Kuin varmistukseksi pienin paikalla olevista serkuista pärähyttää pienen soolon, hänkin maistoi pehmistä.
Keskiviikkona olemme kipeitä koko perhe. Tytöllä kuumetta, Äiti ja Isä oksennustaudissa. Isä kiistää oman mahatautinsa johtuvan uusista aromilaseista ja laivatuliaisista. Tämä on tätä perhe-elämän onnea mitä sinkut kaipaavat. Tyttö on muutenkin jotenkin krätyinen kun kaikki sukulaiset ovat lähteneet ja kotona ovat vain me. Mutta onneksi myös Äiti, ettei vain Isä ja Tyttö. Äidin lahkeessa roikkuukin nyt koko ajan Joku. Ja toinen mahassa. Kukahan se on?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti