Lauantaina Tyttö herää 3:30 ja herättää Äidin joka herättää Isän kello 4:15. Vartti siitä Äiti vie Tytön vellille. Heti syönnin jälkeen naisväki nukahtaa uudelleen. Isä saa jäädä olohuoneeseen laantumaan. Ja lukemaan painotuoretta Helsingin Sanomien kuukausiliitettä.
Luen lehden myöhemmin päivällä. Koen miedon deja-vu -ilmiön lukiessani artikkelia Helsinkiä kiertävästä tsaarinaikaisesta kaupunkilinnoituksesta. Se rakennettiin saksalaisten varalle vuosina 1914-1917. Muistan lukeneeni aiheesta aiemminkin. Oliko se vasta tänään? Ja muistan löytäneeni linnoituksen osia takapihaltamme. Artikkelin mukaan nykyinen kotikatummekin on tehty aikanaan tykkitieksi, aseiden ja joukkojen siirtelemiseen linnoituksen osasta toiseen.
Illalla Tyttö oksentaa lattialle. Ryöpyssä on runsaasti viinirypäleitä. Jotain on siis syötykin. Hän nukahtaa Äidin syliin mutta herää sydäntäsärkevästi itkien jo tuntia myöhemmin. Ne hampaat. Ja kuume nousee, mahatautikin on... Tytön vaipasta valuu sukalleni jotain mikä ei ole suklaatahnaa. Äitikin oksentaa mutta kieltäytyy ensin jäämästä sairaslomalle. Enhä mä voi... En voi pakottaa vaikka mieli tekisi. Vasta kolmannen oksennuksen jälkeen hän taipuu ilmoittamaan esimiehelleen. Huominen on sairaslomaa. Ja Isälle taitaa tulla taas uneton yö. Sen takia haen huoltoasemalta tarvikkeita: Mehua, mehukeittoa ja limonaadia. Tästä voi tulla pitkä ja uuvuttava taistelu mutta minä olen valmiina: Linnakkeemme tulee kestämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti