Arpapeliä

Elämä lapsen kanssa on arpapeliä: Ikinä ei voi tietää, mitä seuraavasta ruudusta raaputtuu esiin. Voi vain koettaa laskea todennäköisyyksiä: Jos lapsi ei ole kakannut kahteen vuorokauteen niin todennäköisyys housuräjähdykselle on melkein yksi yhteen. Ja näissä vaipoissa ei käytetä köyhdytettyä uraania. Päinvastoin. 

Häviän uniarpajaiset. Taas. Eilen oli Äidin heräyspäivä, Tyttö nukkui kiltisti koko yön melkein kahdeksaan ja tuli takaisin nukkumaan jo kymmeneltä. Tänä yönä Tyttö valvoi kahdesta viiteen ja heräsi virkeänä uuteen aamuun. 

Syöksymme arjen rutiineihin valoa nopeammin. Tyttö sylkee violettia puurosotkua päälleen, pöydälle ja Isän päälle. Naamapesun jälkeen hän ähkii kakat. Ensimmäiset melkein kolmeen vuorokauteen. Rikastetta on paljon ja se tuoksuu erikoiselle. Haju tuo jotenkin mieleen tekemäni sokerikakkutaikinan. Erikoista. Erikoista on sekin, että pesulla kakkaa tulee vain lisää. Se ei lopu. Ja kun se loppuu oksentaa Tyttö päälleni. Ei liene epäselvää kenen arpa ei voittanut ja kenelle jäi vain luu käteen. Käymme laulamassa makuuhuoneeseen säkeistöllisen Danny Boylea. 

Tyttö onnistuu nukuttamaan minut kymmenen jälkeen. Puoli kahdeltatoista Äiti repii hereille: Nyt mennään katsomaan taloa. Minua ei huvita. Olen menettänyt mielenkiintoni taloihin, olen täysin frigidi niitä kohtaan.Yhtäkaikki. Mentävä on.  Olemme talon pihassa vain kolme minuuttia myöhässä. Mikä ajoitus! En ole uskoa sitä.

Talossa on potentiaa. Mutta enemmän potaskaa. Rahamme eivät riittäisi. Eikä talossa neliöt. Runko on hirttä. Mökki on tavallista rintamamiestaloa pienempi. Tontti kyllä olisi kiva, rakennusoikeuttakin olisi vielä. Pihalla on pieni punainen hirsisauna. "Perinnekorjaaja ohjeistanut," sanoo välittäjä ylpeästi. Näen tuoretta uretaania ja mineraalivillaa lahojen hirsien välissä.  

Saunan takana kasvaa vattuja jossain, mikä olisi joskus voinut olla lantakasa. Nyt se on perinnepenkki. Kimalaisia pörrää vatuissa. Ilon läikähdys lyö rintaani: Pölyttäjiä siis on vielä, ainakin vähän. Lähtiessä olemme hiljaisia. Tyttö, koska on väsynyt, minä, koska sisälläni ei liiku oikein mitään ja Äiti, koska on pettynyt hirsisten kuorien sisältöön.

Myöhemmin käymme Tytön kanssa kaupungissa. Tai emme oikeastaan: Emme ikinä pääse Pitkän Sillan yli. Oikeastaan ei siihen olisi ollutkaan mitään tarvetta. Palloilemme Kalliossa, käymme Hakaniemen hallissa ja moikkailemme tuttuja. Ostamme Ekolosta ekologista astianpesuainetta. Me välitämme!

Vedän päivän toisen lyhyen tikun ja Tyttö vesiperän kun pääsemme kotiin. Hämmentävä määrä ohutta tuotetta täyttää vaipan, Tytön lahkeen ja toisen sukan. Ilmeisesti tauti ei olekaan vielä täysin poistunut.

Illalla katsomme syrjäsilmällä uutisia: Pääministeri koettaa selitellä vaalirahoitusjupakkaa parhain päin. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että hän on hävinnyt arpajaisissa: Eihän tuen saaja voi mitenkään tietää kuka hänen kampanjaansa rahoittaa. Jotenkin mieleeni tulee Mika Myllylä, Martti Vainio ja kaikki ne muut suomalaiset jotka eivät olleet tehneet mitään kiellettyä ja kertoivat siitä televisiossa. Ja sitten myöhemmin kun kaikki oli ilmiselvää niin  he olivatkin ehkä astuneet hetkeksi valosta harmauteen mutta tehneet niin vain hyvin vähän ja vain koska muutkin ja se oli talonmies joka pisti.