Kuppi teetä ja empatiaa

Talven selkä katkeaa niskanikamien kohdalta. Tai oikeastaan. Talven selkä ei voi katketa sillä talvi ei ole selkärankainen eikä se ole kiivennyt vedestä maalle. Alkuelämää kuhiseva meri on auki, minä olen auki. Sekoitan Visa-elektronikortin ja tavallisen Visa-kortin ja olen äärimmäisen hämmästynyt ylitettyäni tilini toistuvasti. Vuosikin vaihtuu ja opinnotkin jatkuvat. Halusin sitä tai en. Enkä halua. En edes tiedä missä Opinnäytetyöpassini on. Ja ilman sitä ei Tutkimuksen maassa vierailla, passia ei leimata eikä valmistuta. Menen kuitenkin tunneille sillä Äiti (tässä tapauksessa termillä tarkoitetaan lasteni äitiä, ei omaani) kehoittaa niin tekemään. Vähiin on jäänyt se renessanssi jolloin olin mies joka teki itsenäisiä päätöksiä.

Vuoden ensimmäinen kouluiltapäivä on melkoista takkuamista. En jaksa kiinnostua voimaantumisesta. Tarvitsen jotain rajumpaa, jotain alkukantaisempaa, jotain karvaisempaa. En enää halua edes keksiä termiä, haluan keksiä uuden ruman sanan, haluan kiroilla, sekoilla ja aiheuttaa pahennusta julkisella paikalla. Tunnin jälkeen kävelen kiukkua puhisten autolle ja ajan kotiin.

Kotona on kelpo sirkus käynnissä. Tampereen Serkku ja Seinäjoen Mummu ovat kyläilemässä. On tehty jauhelihapastaa (lue soijarouhe) ja pöydän alla on eilisiä pullia. Tämä on sitä elämää mikä elämälle maistuu, muistuttaa Omatunto olkapäälläni. Harjaan sen hilseen mukana lattialle.

Kahvikupposen jälkeen kaivan varastona toimivasta sängyn alusesta vieraspatjamme. Sitten puemme lapsille yöpuvut ja lähdemme autoretkelle, näyttämään Mummulle tulevaa kotitaloamme. On pimeää ja talossa on verhot kiinni. Kukaan ei sano mitään. Palaamme. Tytöt tekevät patjasta tunnelin ja kikattelevat siinä. Myöhemmin tulitikkulaatikon mittainen sininen muumi kamppaa rallatellen juoksentelevan Tampereen Serkun ja Seinäjoen Mummun on tultava apuun. Tyttö kiipeää Äidin syliin, kurtistaa kulmiaan ja sanoo: "Seekulla paha mieli." Näin on. Ja sitä Tyttö käyttää opetellakseen empatiaa.

Perjantaina olen niin väsynyt, että töissä perjantaikahveilla laitan ensin kuppiin teepussin ja maitoa ja lorottelen sitten sekaan kahvia. Tämä ei ole mikään suuri innovaatio, ajattelen kaataessani harmaata litkua teepusseineen viemäriin.

Lauantaina Äiti antaa armon käydä oikeudesta ja Isä saa nukkua. Se tekee gutaa ja koko koti saa hetken paistatella Isä Aurinkoisen paisteessa. Mutta vain hetken.

Sunnuntaina on Äidin ja Pojan vuoro nukkua. Nousemme Tytön kanssa puuron laittoon aamun hailakasti sarastaessa mutta palaamme hämärään makuuhuoneeseen äkkiväkkiä. Kello kun onkin vasta 5:27! Heräämme uudestaan yhdeksän jälkeen ja jätämme Äidin sekä Pojan uudestaan nukkumaan. Aamupuuron jälkeen vaihdamme Tytölle päivävaatteet. Sohvan kaiteella yöpynyt potkupuku tuntuu jotenkin omituisen kutistuneelta. Koetan sitä silti pukea. Huonolla menestyksellä. Tyttöä naurattaa kun napit paukkuvat seinille ja viimein Isän on pakko myöntää voimattomuutensa: Tätä froteehaalaria ei meidän Tytölle enää pueta. Laskostan haalarin tietokoneen viereen kaappiin säilöttäväksi.

Myöhemmi Äiti nousee, Poika käsivarrellaan. He pysähtyvät hetkeksi ovensuuhun ja Äiti katsoo tietokoneen viereen laskostettua lapsen vaatetta. "Miksi Pojan potkupuku on tuossa?" hän kysyy. En osaa vastata sillä olen niin häkeltynyt siitä ajatuksesta, että minulla on POIKA. Seuraavaksi Äiti kääntää katseensa siivoavaan Tyttöön joka pikkuruisessa bodyssaan muistuttaa epäilyttävästi 60-vuotiasta Angus Youngia pieneksi käyneessä koulupuvussaan. Vaihdamme sen Pojalle. Nyt hihoistakin tulee riittävän pitkät.

Vietämme sunnuntaita ydinperheen voimin. Siivoilemme yhdessä. Pitkin päivää. Ja pitkin iltaa. Valmista ei silti tule sillä kaikkialla on liikaa tavaroita. Saan siistittyä keittiön tasoineen ja imuroitua kaiken muun paitsi makuuhuoneen. Sitä ei voi imuroida sillä lattialla on niin paljon kaikkea että lattiaa ei edes näy. Oikeastaan, koko imuri ei varmaankaan edes mahtuisi makuuhuoneeseen.

Se, mitä maanantaina tapahtuu, ei voi olla kovinkaan tärkeää sillä en muista siitä tiistaina mitään. Eikä tiistaissakaan mitään ihmeellistä ole. Ameriikassa vaihtuu presidentti ja arviolta 1,5 miljardia ihmistä liimaantuu vastaanottimiensa eteen. Ihmisoikeusjuristi ammutaan Moskovassa kadulle. Äiti lähtee uimahalliin ja jättää molemmat lapset ensimmäistä kertaa koko illaksi Isän vastuulle. Onneksi koko ilta kestää vain kaksi tuntia. Sinä aikana ehdimme vaihtaa vaipat koko porukalle, syöttää puuroa Tytölle, nukelle ja lattialle, valmistaa Pojalle vastenmielisen hajuista äidinmaidon korviketta kiinalaisesta maitojauhepurkista ja ryöstää Äidin Ässämix-pussi. Myöhemmin ostan huoltoasemalta uuden.