Vuosi sitten olin kotona lapsen kanssa. Koti-isän elämä ei alkanut ruusuisesti mutta oikeni hiljalleen kevään mittaan. Pensaisiin kasvoi lehdet, niihin puhkesi kukat ja työnsin sormeni okaan. Helppoa ei ole nytkään. Työ, opinnot, perhe. Ja kaiken tämän päälle pientä iltapuuhaa talolla. Remontti on kuorrutus kakussa, kourallinen ruskeita nonparelleja ja toffeeströsseleitä, dippaus kinuskiikastikkeeseen. Jos tämä ei aja meitä lopulliseen hulluuteen, mietin, niin sitten joku muu.
Isänä asiat ovat kuitenkin helpommin kuin esimerkiksi Äidillä. Isä saa käydä. Töissä. Koulussa. Talolla. Äiti on lasten kanssa kotona. Vaihtaa vaipat. Pesee riput. Lämmittää ruoat. Vajoaa apatiaan ja Facebookiin.
Tiistai on erityinen päivä kuten kaikki muutkin. Sen lisäksi teen töissä iltavuoron. Äidiltä tämä vaatii normaaliakin enemmän. On tehtävä ihme, saatava molemmat lapset yhtä aikaa nukkumaan. Historia tuntee vain kourallisen tapauksia jossa tämä on onnistunut. On omituista ajatella, että Poika on vasta viiden kuukauden ikäinen. Toisinaan näes tuntuu, kuin tämä olisi aina ollut näin.
Herätyskello ei meitä aamulla herätä. Sen tekee Pieni Iloinen Tyttö joka kaipaa punaisia kumisaappaitaan. Sitä ensimmäistä. Ja sitä toista. Päätäni särkee. Luulen ensin säryn palanneen mutta sitten muistan lyöneeni itseäni eilen päähän sinisellä sorkkaraudalla ja ymmärrän säryn palanneen. On kuitenkin hienoa, ajattelen, että muistan lyöneeni itseäni. Luukoppaan sijoitettu makaroonilootani ei siis voi olla ainakaan täysin muusaantunut.
Aamiainen koostuu tänään arabialaisista taikapavuista. Ne on kerätty, kuivattu, jauhettu ja tislattu kuumalla vedellä. Lorautamme sekaan hieman lehmästä tullutta ja hyvin menee. Kunnes Äiti hermostuu Isälle Tytön huikatessa "kakka tuli" ja Isä todetessa lakonisesti lainauksen tulleen Tytön parast´aikaa lukemasta kirjasta Sanna saa veljen missä veljellä juuri tulee kakka. Myöhemmin havainto huomataan vääräksi. Silloin ripua onkin jo niin paljon, että sekä vaippa että housut putoavat nilkkoihin. Onneksi on ne punaiset saappaat. Suihkuun on silti mentävä vaikka kyyneleet silmissä. Paluupostissa kylpyhuoneen ovesta saapuu paketillinen Poikaa ruskealla kuorrutuksella.
Puolenpäivän aikaan sulloudumme perhefarmariin ja kiiruhdamme viidensadan metrin päässä sijaitsevaan rautakauppaan suihkukaappia tutkimaan. Ihastun Cello-nimisen valmistajan 90 x 90 senttiseen malliin. Siihen tulisi mukaan kattokin. Sitten vain katolle piippu ja piipun päähän hattu, kuvittelen. Ajattelen, kuinka hienoa olisi, kun kylpyhuoneemme olisi täysin talosta eristetty koppi ja siellä sijaitsisi kylpyhuoneesta täysin eristetty koppi jossa voisi pestä suihkukaapista suihkuhatulla eristettyä koppia. Koppia alkaa heti särkeä. Se johtuu ajatusmaailman pienuudesta, lohduttaudun. Äiti menee Poika sylissä suihkukoppiin ja miettii mitä tapahtuisi, jos saippua vahingossa putoaisi. "Siis pylly tulis tästä ovesta ihan ulos," hän havainnollistaa. Emme osta kaappia. Ostamme rullan teippiä ja ajamme talolle.
Talolla meidän on tarkoitus merkkailla pistokkeita ja töpseleitä sähkömiehelle. Homma ei oikein etene sillä ensin ihastelemme paneleiden alta löytyneitä hirsiseiniä ja sitten säälimme niitä. Säälimisen tuloksena emme voi antaa sähkömiehelle lupaa hirsivanhusten poraamiseen, kairaamiseen tai roiloamiseen. Merkkaamme teipillä kaksi kohtaa ja soitamme sähkömiehelle miettivämme vielä.
Matkalla kotiin timpuri soittaa ja kertoo mattokaverinsa tulevan paikan päälle urakkaa suunnittelemaan. Sitten Seinäjoen Vaari soittaa mökiltä ja kertoo mattokaverinsa tulevan mahdollisesti torstaina urakkaa suunnittelemaan. Mietin, kenen kaveri seuraavaksi soittaa mutta puhelin on hiljaa. Jätän Äidin ja lapset kotiin ja suuntaan töihin. Ensimmäinen tehtäväni siellä on syödä mikropitsa. Kutsun niitä leikillisesti mikrobeiksi vaikkakin ne toimivat päinvastoin kuin tavalliset mikrobit. Nämä eivät ruokaa pilko, ne tiivistävät orastavan ripun briketiksi.
Illalla soittelen kotiin. Pojalle on taas tullut hammas. Jo toinen. Hienoa. Enää pari ja hänellä on niitä enemmän kuin Isällään, ajattelen. Siitä muistankin, että hampaitani tai niiden tynkiä onkin viime aikoina vihlonut. Pitänee varata aika hoitolaan, tuumin, kunhan muilta puuhiltani sen verran aikaa saan.
Isänä asiat ovat kuitenkin helpommin kuin esimerkiksi Äidillä. Isä saa käydä. Töissä. Koulussa. Talolla. Äiti on lasten kanssa kotona. Vaihtaa vaipat. Pesee riput. Lämmittää ruoat. Vajoaa apatiaan ja Facebookiin.
Tiistai on erityinen päivä kuten kaikki muutkin. Sen lisäksi teen töissä iltavuoron. Äidiltä tämä vaatii normaaliakin enemmän. On tehtävä ihme, saatava molemmat lapset yhtä aikaa nukkumaan. Historia tuntee vain kourallisen tapauksia jossa tämä on onnistunut. On omituista ajatella, että Poika on vasta viiden kuukauden ikäinen. Toisinaan näes tuntuu, kuin tämä olisi aina ollut näin.
Herätyskello ei meitä aamulla herätä. Sen tekee Pieni Iloinen Tyttö joka kaipaa punaisia kumisaappaitaan. Sitä ensimmäistä. Ja sitä toista. Päätäni särkee. Luulen ensin säryn palanneen mutta sitten muistan lyöneeni itseäni eilen päähän sinisellä sorkkaraudalla ja ymmärrän säryn palanneen. On kuitenkin hienoa, ajattelen, että muistan lyöneeni itseäni. Luukoppaan sijoitettu makaroonilootani ei siis voi olla ainakaan täysin muusaantunut.
Aamiainen koostuu tänään arabialaisista taikapavuista. Ne on kerätty, kuivattu, jauhettu ja tislattu kuumalla vedellä. Lorautamme sekaan hieman lehmästä tullutta ja hyvin menee. Kunnes Äiti hermostuu Isälle Tytön huikatessa "kakka tuli" ja Isä todetessa lakonisesti lainauksen tulleen Tytön parast´aikaa lukemasta kirjasta Sanna saa veljen missä veljellä juuri tulee kakka. Myöhemmin havainto huomataan vääräksi. Silloin ripua onkin jo niin paljon, että sekä vaippa että housut putoavat nilkkoihin. Onneksi on ne punaiset saappaat. Suihkuun on silti mentävä vaikka kyyneleet silmissä. Paluupostissa kylpyhuoneen ovesta saapuu paketillinen Poikaa ruskealla kuorrutuksella.
Puolenpäivän aikaan sulloudumme perhefarmariin ja kiiruhdamme viidensadan metrin päässä sijaitsevaan rautakauppaan suihkukaappia tutkimaan. Ihastun Cello-nimisen valmistajan 90 x 90 senttiseen malliin. Siihen tulisi mukaan kattokin. Sitten vain katolle piippu ja piipun päähän hattu, kuvittelen. Ajattelen, kuinka hienoa olisi, kun kylpyhuoneemme olisi täysin talosta eristetty koppi ja siellä sijaitsisi kylpyhuoneesta täysin eristetty koppi jossa voisi pestä suihkukaapista suihkuhatulla eristettyä koppia. Koppia alkaa heti särkeä. Se johtuu ajatusmaailman pienuudesta, lohduttaudun. Äiti menee Poika sylissä suihkukoppiin ja miettii mitä tapahtuisi, jos saippua vahingossa putoaisi. "Siis pylly tulis tästä ovesta ihan ulos," hän havainnollistaa. Emme osta kaappia. Ostamme rullan teippiä ja ajamme talolle.
Talolla meidän on tarkoitus merkkailla pistokkeita ja töpseleitä sähkömiehelle. Homma ei oikein etene sillä ensin ihastelemme paneleiden alta löytyneitä hirsiseiniä ja sitten säälimme niitä. Säälimisen tuloksena emme voi antaa sähkömiehelle lupaa hirsivanhusten poraamiseen, kairaamiseen tai roiloamiseen. Merkkaamme teipillä kaksi kohtaa ja soitamme sähkömiehelle miettivämme vielä.
Matkalla kotiin timpuri soittaa ja kertoo mattokaverinsa tulevan paikan päälle urakkaa suunnittelemaan. Sitten Seinäjoen Vaari soittaa mökiltä ja kertoo mattokaverinsa tulevan mahdollisesti torstaina urakkaa suunnittelemaan. Mietin, kenen kaveri seuraavaksi soittaa mutta puhelin on hiljaa. Jätän Äidin ja lapset kotiin ja suuntaan töihin. Ensimmäinen tehtäväni siellä on syödä mikropitsa. Kutsun niitä leikillisesti mikrobeiksi vaikkakin ne toimivat päinvastoin kuin tavalliset mikrobit. Nämä eivät ruokaa pilko, ne tiivistävät orastavan ripun briketiksi.
Illalla soittelen kotiin. Pojalle on taas tullut hammas. Jo toinen. Hienoa. Enää pari ja hänellä on niitä enemmän kuin Isällään, ajattelen. Siitä muistankin, että hampaitani tai niiden tynkiä onkin viime aikoina vihlonut. Pitänee varata aika hoitolaan, tuumin, kunhan muilta puuhiltani sen verran aikaa saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti