Meemeilyä

Toisinaan joku kommentoi blogia. Harvemmin. Tällä kertaa blogia ei kommentoitu vaan haastettiin meemiin. Meemin ideana on kertoa blogissa kuusi sattumanvaraista asiaa itsestään sekä haastaa kuusi muuta bloginpitäjää tekemään samoin. Meemihaasteen mukaan meemin säännöt on kirjattava meemiblogiin.

Meemin säännöt:

1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.

2. Kirjoita säännöt blogiisi.

3. Kerro kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi

4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.

5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä viesti heidän blogeihinsa.

6. Kerro haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Luen haasteen. Monta kertaa. Kiroan mielessäni, Jagen. Miten ihmeessä saan tämän sovitettua muutenkin tiukkaan aikatauluuni, mietin. Päätän kuitenkin tarttua haasteeseen. 

1. Lupaan usein paljon enemmän kuin todellisuudessa ehdin

Keskiviikkona muistan mennä tenttiin, viime tipassa. Sturenkatu on Pekingin esikaupunkia. Täynnä autoja, savua ja meteliä. Vanhassa kotitalossamme on putkiremontti, viereisessä talossa julkisivuremontti ja katu ruuhkautunut umpeen. Ehdin silti luokkaan kahta minuuttia ennen kokeen alkua. Loistavasti, siis. Opettaja sen sijaan ei muista, että minun pitäisi olla paikalla. Ei hätää, kuiskaa Tyttäreni pieni ääni mielessäni. Yksi kopio lisää ja sitten tentti voi alkaa. Pääsen tentistä helposti läpi, mielessäni. Lopullista tulosta pitänee odottaa vielä useita päiviä. Aikaa tappaakseni palaan töihin.

Töiden jälkeen ajan takaisin koulurakennukselle iltaluentojen ajaksi. Salissa on lämmin, olen nukahtaa mutta kuriseva vatsani pitää minut hereillä. Luennoitsijalla on pieni ääni, hento ote kuin Lindholmin laulussa. Aina silloin tällöin luennoitsija kysyy minulta jotain. En useimmiten ole kuullut kysymystä joten vastaan ympäripyöreitä. Erään kerran opettaja näyttää hämmentyneeltä. Mietin, josko vahingossa tulin kumonneeksi opettajan juuri luennoiman aiheen. Mahdollista.

2. Pidän Fingerpori-sarjakuvasta

Me aikuisopiskelijat saamme pitää kahvitunnin aina jo ennen kuutta. Tämä siksi, että kahvio menee silloin kiinni. Ehtiessäni alas on jono kymmenien metrien tuskissaan kiemurteleva kuristajakäärme. Se on nälkäinen syötyään koululla viimeksi kaksi päivää aiemmin. Se kuristaa aikaa eikä jonon viimeiselle, minulle siis, jää sitä tarpeeksi syömiseen. Nappaan leivän mukaan, nappaan teen mukaan ja sullon mehun taskuuni. Salissa mieleeni tulee lempisarjakuvani Fingerporin strippi missä Heimo Vesa kysyy kuvanveistäjältä millä tekniikalla tämä on kuvansa tehnyt. Veistäjän kerrottua valmistaneensa ne kivestä hakkaamalla toteaa Heimo taiteen aina syntyvän tuskasta. Ehkäpä näin on tiedonkin kanssa, tuumin.

3. Teen päätöksiä näennäisen helposti

Illalla suunnittelen meneväni talolle laittamaan eristyksiä loppuun. Turhaa. Auraan keittiön lattiaan murusettomia latuja ja yritän tyhjentää tiskipöytää. Hyödytöntä sekin. Myöhemmin käymme porukalla talolla. Kylpyhuoneen seinänrangat töröttävät paljain. Se on kuin neliskulmaisen dinosauruksen tyhjäksi puhallettu fossiili Mongolialaisessa luonnontieteen museossa. Kotona avaimia etsiessä löydän mehun pohjattomasta taskustani. Annan sen Äidille. Hän vaikuttaa onnelliselta.

Torstaina luikahdan töistä pariksi tunniksi. Näin pääsemme mattokauppaan märkätilamattoja tutkimaan. Olemme näet taas päätyneet alkuperäiseen märkätilasuunnitelmaan: Havuvanerista valmistettavaan, hirsirunkoon upotettavaan puhelinkoppiin ja märkätilan muovitapettiin. Niitä myyviä liikettä on kuitenkin  hankalaa löytää. "Kaikki tahtoo kaakelii," sanoo eräs kauppias hänelle soittaessani. Viimein tärppää: Pitäjänmäessä kuuluu olevan liike, joka pitää juuri tarvitsemaamme mattolaatua hyllyssään. Pakkaudumme siis perhefarmariin ja suhautamme liikkeeseen. Alue on kodikas. Äiti taivastelee laman alkaneen. Mattokauppa on peltihallin yläkerrassa. Se on jäänne jostain ja se on meille oikein hyvä. Haluamamme kaltaisia mattoja on vain yksi rulla, loput mallistosta ovat pieniä liuskoja näytevihossa. Otamme sellaisen mukaamme talolle sillä Äidin on päästävä mallailemaan liuskoja siihen marmoriseen lavuaariin, jonka edellisiltä omistajilta ostimme. Päädymme mustaan marmorinkaltaiseen muovilattiaan ja heikosti siniseen heijastavaan valkoiseen seinään. Matkalla kotiin Äiti toteaa, että ei olisi ikinä voinut ajatella, että hänelle joskus tulee musta vessanlattia. En osaa vastata tähän mitään.

4. Kierrätän mielelläni

Ennen töihinpaluutani poikkeamme vielä Helsingin kaupungin rakennusviraston kierrätyskeskuksessa. Äiti on näes juuri keksinyt, että sieltä voi saada vessanpöntön hirmuhalvalla. Niin varmaan saakin. Eikä ne sontaa myy, vaikka sellaisessa on varmasti sitäkin väännetty, ajattelen. Kaupungin haalareihin puetut kierrätyskeskuksen miehet katsovat ikuisuuteen hallin nosto-oven ikkunoista kun saavumme lapsikantamuksinemme sisään. Heillä on vain yksi pönttö. Se on Ido. Sen hinta on 40 €. Varaamme sen heti vaikka sen sisällä on tiilenkappaleita ja ulkopinta ohuen pölyn peitossa. Muuta kierrätettävää emme löydä vaikka käymmekin jokaisen hyllyn läpi ystävällisen myyjän kanssa. 

5. Olen koukussa Wikipediaan

Töissä tarkastan wikipediasta mitä sana meemi oikeastaan tarkoittaa. Wikipedian mukaan meemi kuvaa sellaista informaatiota, joka leviää kulttuurievoluutiossa aivan kuten geenit leviävät evoluutiossa. Wikipedia täsmentää vielä, että meemit ovat sellaisia tiedon kokonaisuuksia, jotka ovat olemassa vain aivoissa tai aivojen avulla tuotetuissa esineissä, kuten tietokoneissa tai kirjoissa. Opin, että kaikki blogitekstini ovatkin vain meemiä. Masennun hieman.

6. En tällä hetkellä ehdi lukea kuutta blogia

Perjantai on tiukka työpäivä. Aamupäivällä soittelen ympäri kaupunkia ja varailen vaneria. Iltapäivällä soitan saman kierroksen uudestaan ja perun tilaamiani. Rakennuspiirustuksen mukaan tarvitsemme 27 millistä ympäripontattua havuvaneria lattiaan ja 21 millistä ympäripontattua havuvaneria seiniin. Soittelen eri puutavaraliikkeisiin ja tukkutoreille. Kuulostan vakuuttavalta, omasta mielestäni, vaikka en edes tiedä mitä ympäripontattu vaneri on. Otaksun ensin sen olevan jonkinlaista vanerirullaa mutta oivallan sitten, että rullista ei voi seinää tehdä. Joka tapauksessa oikean paksuista vaneria on vaikeaa löytää.

Illalla käyn eristämässä talolla. Ekovillaa sataa lattiavasojen väliin kuin nokea. Se näyttää pehmeältä mutta on petollista. Mietin, mitä tapahtuisi, jos autonavaimet putoaisivat satunnaiseen kohtaan lattialla. Ne pitäisi joko etsiä magneetilla tai mennä bussilla kotiin, vastaan itselleni. Illalla olen niin väsynyt, että en jaksa vastata Jagen haasteeseen. Lauantainakaan en ehdi. Silloin syynä mineraalivillojen poisto.

Vasta sunnuntaina ehdin takaisin haasteen pariin. En tosin aamulla. Tytöllä on vatsa sekaisin ja

sitä myöden pyjamanlahkeetkin täynnä ripua. Pesen Tytön suihkulla ja istutan potalle. "Kakka se lähti pieruun, tinttan tanttan tallallei" hän laulaa Mörkö se lähtee piiriin -laulun sävelin. Hämmästyn pienestä mielikuvituksesta. Alle kaksivuotias ja noin hienosti jo laulaa!

Illalla palaan haasteeseen. Mietin, kenet haastaisin. Mieleeni ei nouse ketään. Sitten muistan Tampereen Tädin ja Seinäjoen Enon blogit. Mietin myös haastavani mainion Töllötin -blogin pitäjän Karri Kokon. Töllöttimessä kirjataan television tapahtumia. Siksi en voi lisätä sitä sittenkään meemihaasteeseen: Voidakseen onnistuneesti suoriutua koetuksesta olisi Kokon katsottava valvontakameraa. Se muuttaisi tulosta.