Sinistä ja punaista

Maanantai. Arkinen arki lyö lepsulla lapasella kasvoihin. Se on rännässä uitettu, märän koiran tuoksuinen rasa.

Tyttö herää jo 6:25. Vain viisi minuuttia ennen Isän herätyskelloa. Seuraavan kerran Tyttö herää 7:05, Isän herätyskellon torkutettua seitsemän kertaa. 

Raahaudun tupakeittiön irvikuvaan puuronlaittoon. Mutta puurohiutaleita ei ole. Eikä leipätarpeita. Mutta on hivenen mysliä, jonkin verran hedelmäjugurttia. Niiden yhdistelmä maistuu surumieliseltä saksalaiselta retkeilymajalta Alppien juurilla mutta ajaa tarkoituksensa. Vain kahden lusikallisen jälkeen ei nälkää enää ole. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että sekoitan nälän ruokahaluun ja sen inhottava myslimyhennös tehokkaasti pilaa.

On tehtävä paljon töitä sillä on Isän lomapäivä. Ensin ajan rakennusviraston kierrätyskeskukseen hakemaan varaamaamme vessanpönttöä. Haalarimiehet kuvittelevat minun tulleen tyhjentämään roskapönttöjä koskapa pönttöjä kyselen mutta pian he oivaltavat villakoiran ytimen. Se on tiilipölyn peittämä Ido. Haalarimiesten mukaan heidän johtajansa on koulutettavana enkä siksi saa kuittia ostoksestani. Pyydän sitä silti ja haalarimiehet sen yhteistoimin viimein tekevät. Aikaa siihen menee yli kaksikymmentä minuuttia mutta heitä se ei haittaa sillä he ovat kaupungin hommissa. Minulla sen sijaan on kiire koska olen lomalla. Ajaessani portista takaluukku pönttöä täynnä mietin hieman kierrätysesimiehen koulutusta. Mieleeni nousee ikävä kuva Aatteellisesta uudelleenkoulutuksesta. Toivon, että kyse ei oikeasti ole siitä.

Seuraava etappini on Kyläsaaren lauta ja puu. Vastoin ennakko-oletuksia se ei ole Kyläsaaressa. Se on Vartiokylässä. Vartiokylän sijainnin olen taasen tarkistanut edellisenä iltana netistä. Siitä huolimatta tai juuri sen takia joudun kuitenkin Herttoniemeen. Seikkailen siellä tovin ennen kuin luovutan ja tarkastan tilanteen karttakirjasta. Oikea paikka löytyy. Haen sieltä sitä kuuluisaa 21 millistä ympäripontattua havuvaneria. Se on kallista. Kuin painonsa kultaa, sanoisi latistaja. Onneksi ei sano, sillä huumorintajuni ei sellaista nyt kestäisi. 

Kyläsaaren lauta ja puusta suuntaan Malmin Rautiaan hakemaan 24 millistä havuvaneria ilman ympäriponttausta. En löydä sitäkään. Sen sijaan löydän autokorjaamon ja käyn tilaamassa ajan perhefarmarin puolivuosihuoltoon. Saan sen ensi maanantaiksi ajattelematta lainkaan millä auton sinne saan. Se selvinnee ajallaan, ajattelen.

Löydän viimein Rautian ja sieltä oikean vanerin. Kassalla myyjä kertoo, että tilaustuotteet eivät sitten kartuta plussatiliä. Mielestäni tämä on väärin sillä Pirkkalehden tilaus on vaakalaudalla jos pisteet jäävät saamatta. Sanon myyjälle peruvani tilauksen ja ostavani sitten itse palauttamani tuotteet. Tämä ei käy mutta myyjä vingauttaa kuitenkin Plussakorttini laitteen läpi. "Hei ihan sama mulle," hän sanoo. "En mä näitä oo keksinyt." Kiitän häntä ja poistun. Autossa tajuan toimineeni kuin karikatyyri pihistä eläkeläisestä. Täytyy myöntää, sanon Plussakortilleni, että tuntui hyvältä.

Ehdin melkein talolle asti ennen kuin muistan, että pitää vielä ostaa Primeria, puuliimaa ja sen sellaista. Lisäksi sisälläni lymyävä uloste ilmaisee halunsa tulla ulos. On kiusallista, että kaikki vessatarpeet ovat mukanani mutta niitä ei voi vielä käyttää. Poikkean siis K-Rauta 75:ssä. Kiusallista on myös se, ajattelen parkkipaikalla, että tästä on tulossa kantapaikkani.

Talolla ei ole tänään muita joten saan rauhassa vajota purkuhommiin. Laitan kaatopaikkaradion soimaan, haalarit ylle ja kasvomaskin naamalle. Sitten isken pahaa aavistamattoman vaatehuoneen kimppuun. Pian ilma on sakeanaan lasivillaa. Sen laskeuduttua huomaan vanhan hirsiseinän löytyneen sinisen tapetin takaa. Katossa on taas helmipanelia. Kuinkahan monta metriä panelia tämä talo sisällään pitää, mietin. Sitä on kaikissa katoissa kaksinkertaisesti ja lisäksi osissa seiniä.

Iltapäivällä on mentävä kotiin sillä on Pojan neuvolapäivä. Menen Tytön kanssa kiijastoon siksi aikaa. Lainaamme pelkästään kissoista kertovia Tammen kultaisia kirjoja. Niitä on aika monta, on pakko myöntää. Muistan itsekin lukeneeni Maalarikissoja, Kasia ja Masia. Toinen heistä maalasi punaista, toinen sinistä. Tyttö on yhä tohkeissaan Espoon Tädiltä saamistaan punaisista kumisaappaista. "Punainen saapas" hän osoittaa jalkaansa kirjastossakin, "ja toinen". Niin onkin. On hyvä, että niitä on kaksi. Näin niitä riittää yksi kumpaankin jalkaan.

Illalla palaan talolle mesomaan. Timpuri on paikalla ja kylpyhuone valmistuu hienosti. Sähkömieskin poikkeaa vetämässä johtoja oikeisiin paikkoihin. Minä lyön itseäni päähän sinisellä sorkkaraudalla.