Lihaksia särkee. Omituinen kolotus vaivaa omituisia paikkoja. Kuten polvitaivetta. Mikä ihmeen lihas siellä sijaitsee, mietin, ja miten se voi tulla kipeäksi?
Vaikka olen lomalla en pääse lomailemaan. Edes maanantaina. Aamun teen koulutyötä. Iltapäivän koulutyötä. Sitten paikalle tulee Pappa ja lähdemme Äidin sekä Pojan kanssa varastolle tavarantutkintaan. Tarkoituksemme on myydä muuton yhteydessä turhakkeet kirpputorilla. Toinen minivaraston magneettikorteista napsahtaa pikkupakkasessa halki ottaessani sitä taskusta. Ei hätää tällä kertaa: Lompakon lämpimässä muhii toinen.
Pakkasimme tavaramme aikanaan sillä tarkoituksella, että löydämme uuden kodin pian. Vähänpä tiesimme. Aikaa on kulunut viisitoista kuukautta, varastonvuokra maksettu joka kuukausi. Siksipä onkin lystikästä kun varastosta ensin tulee iso säkillinen vanhoja aikakauslehtiä. Ne piti viedä paperinkeräykseen mutta säilytettiin hetkeksi jotta ne ehditään inventoida. Sitten esiin tulee tuhnuinen petauspatja sängystä jota ei ole. Seuraavassa arkeologisessa kerroksessa on kaksi paria 1970-luvun stereokaiuttimia, 1950 -luvun lisäkaiuttimena toiminut putkiradio, kitaran kantopussi, värjättyä villaa, värjäämätöntä villaa. Löydämme kaikkea muutakin vähemmän tarpeellista mutta emme etsimiämme. Keräämme silti joitain esineitä kirpputorille vietäväksi. Aikakauslehdet sekä petauspatja unohtuvat varastoon. Korkoa kasvamaan, ajattelen autossa.
Illalla haaveilen pääseväni hiihtämään mutta sitten saan viestin opiskelijatoveriltani. Siinä sanotaan, että tänään onkin suksittava suoraan opintojen maahan poikkeamatta lainkaan lähtöruudussa. On siis mentävä. En vain kauheasti välittäisi. Kyseinen jakso perustuu työhön, jota yhdeksän vuoden ajan tein. Kurssin vetäjä tunnistaa minut kesken oppitunnin. Hän muistaa minut useasta eri työpaikasta, ihmettelee läsnäoloani tunnilla. Pyydän häntä esittämään vapautustani perusjaksolta. Seuraavana päivänä soitan opettajallemme ja kuulen saaneeni vapautuksen.
Tiistaina on kaunis ilma. Huomaan sen Tytön raottaessa verhoa. Sininen taivas vyöryy hämäryyteen, koivut ja kaikki. Naapurin räystäällä sulava lumi tekee timantin joka venyy pisarasta soikeaksi ja viimein putoaa maahan. Tekee mieli siteerata Tytön lempikirjaa Pupulle koti. Kevätkevätkevät, sirkuttavat pienet punarinnat siinä, kevät kevät kevät kurnuttaa sammakko. Ja on kevät. Onneksi tämä kevät ei ole aivan niin pitkällä. Vielä ehtii siis hiihtämäänkin. Aikaakin pitäisi olla, saatuani väliaikaisen karkoituksen opintojen maasta. Illalla tapahtuu kuitenkin jotain yllättävän jännittävää: Saamme viimein avaimen uuteen kotiin. Uutenkotiin, uuteenkotiin, uuteenkotiin, rallattaa Tyttö ja juoksentelee siellä täällä pitkin uutta kotia. Kotiinpalatessamme huomaan postilaatikkoon nojaavat sukset, eteisessä odottavat Exelin mononi. Mutta on jo liian myöhä, aivan liian myöhä hiihtämiseen. Sitäpaitsi, lihaksenikin taitavat olla vielä siihen aivan liian kipeitä.
Keskiviikkona ilma on eilistä kauniimpi. Sukset huutelevat postilaatikolta jo seitsemän aikaan noutaessani aamun lehden. En saa niitä jalkaani, en monojakaan. Suksen pohjia ehdin sentään kertaalleen sivelemään ohi kävellessäni. Toisen suksen luistava osa on todellakin tahmea. Se tulee toimimaan kärpäspaperina jos en sitä kesäksi saa puhdistettua, tuumin.
Torstaina on ensimmäinen varsinainen muuttopäivä. Entinen esimieheni on lupautunut apumieheksi. Olemme sopineet aloittavamme kello 10:00. Muuttoapu soittaa kahdeksan aikaan ja sanoo, että hänelle sopisi jo aloittaa. Ikävä kyllä meille ei sovi. Pappa, joka on tulossa Tampereelta lastenhoitoapuun on yhä matkalla. Aikaa tappaakseni siivoan väliaikaisen asumuksemme. Olemme asuneet siinä pian vuoden.
Papan saavuttua haen talkoomiehen ja sukellamme varastoon. Otamme mukaan vihreäksi petsatun vaatekaapin, 1950-luvun lisäkaiuttimena toimineen putkiradion, vanhan vessankaapin ja erilaisia pussakoita ja laatikoita. Perillä talolla huomaamme entisten asukkaiden jättäneen joitakin tavaroita ulos noutoa odottamaan. Tavarat ovat kumpu joka on valunut röykkiöksi. Siinä on vanhoja tulostimia, nyöriä, lapioita, saunan ovi sekä homeelta haisevia lankkuja. Otaksun lankkujen olevan autotallin pohjalta. Ne näyttävät yhtä arvokkailta kuin suurin osa varastossamme viisitoista kuukautta seisseistä tavaroista. Siksipä edellinen omistaja onkin viemässä niitä kaatopaikalle.
On jo myöhä kun viimein saamme viimeisen kuorman sisään taloon. Katson haikeasti suksipariani väliaikaisen kotipostilaatikon edessä. Lasten mentyä nukkumaan menen saunaan. Se helpottaa hieman särkeviä lihaksia. Muutoinkin tuntuu, kuin olisi rämpinyt metsässä, täyspakkaus selässä, tahmeilla suksilla. Koko päivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti