Törmäys mainokseen

Luen yhä The Clash -yhtyeen tarinasta kertovaa, osuvasti nimettyä kirjaa nimeltä The Clash. Opin, että Joe Strummerin nimi tarkoittaa suomennettuna Jone Rämpyttelijää. Clash taas tarkoittaa muun muassa yhteentörmäystä tai ristiriitaa. Molemmat ovat hienoja nimiä. The Clash toimi tiukan ideologisen sapluunan sisällä. He eivät olisi Philejä ja Tedejä tukeneet, tuumin. Sitten muistan, että The Clashin biisi Should I stay or should I go soi aikanaan Levi´s mainoksessa. Tämä tapahtui noin seitsemän vuotta bändin hajoamisen jälkeen. Niin se vain maailma muuttuu, Eskoseni. Eivät Leviksetkään enää ole farkuista halutuimmat. Käsittääkseni. Mutta minkä minä niistä tiedän, kehityksestä pudonnut keski-ikäinen fossiili.

Lauantaina on kaunis ilma. Tyttö herää jo seitsemältä ja avaa hihkuen rullaverhon kulman. Aurinko on keltainen sirkkeli joka pyörii huoneeseen unelta sormet leikaten. Saan jäädä hetkeksi makoilemaan sillä Äiti on yhä hyvillään uusista ystävistään, Philistä ja Tedistä. 

Lueskelen vuoteessa kirjaa, huvitun erityisesti The Clashille tarjotuista erikoisista takahuoneherkuista. Erääseen keikkapaikkaan oli raahattu kokonainen jäinen villisika bändiä virkistämään. Sitä se varmaan oli tehnytkin sillä kirjan mukaan kaikki soittajat olivat kasvissyöjiä. Pohdiskelen hetken kasvissyönnin merkitystä mielipiteiden jyrkkyyteen. Tytön kongolaisen kunniakummisedän mielestä tämä varmasti olisi ollut syy bändin hajoamiseen. "Mies tarvii li´aa, ei kukaa pärjää ilma" hän sanoo. Niinpä. Minäkin olin kasvissyöjä, viisitoista vuotta. Kunnes tapahtui jotain. Puolisoni tuli raskaaksi ja alkoi himota Petteri Punakuonoa.

Aamukahveilla katselen hilloisten sormenjälkien läpi puhdasta hankea ja haaveilen ostavani sukset sillä raiderissani en niitä osannut vaatia. Äiti tuomitsee ajatuksen. Se tuntuu pahalta. Minkä takia Isä ei saisi ostaa suksia vaikka ei niillä ikinä hiihtäisikään? Onhan Äidilläkin ompelukone vaikka hän ei joka päivä ompele. Asioita pohtiessamme päätän lähteä Tytön kanssa käymään kaupungilla. Matkalla ajamme vahingossa oravan päälle. Auto on iso, vauhti iso. Tapahtuu yhteentörmäys, auton alta kuuluu englanninkieleltä kuulostava äännähdys clash ja pieni orava muuttuu kalhuksi. Isälle tulee surullinen olo, sitten vihainen: Miksei se penteleen karvaturri jäänyt tien laidalle. 

Käymme Kampin keskuksessa. Tyttö juo pillimehun ahnaasti ja kiukuttelee kun ei pääse lelukauppaan. Eikä kirjakauppaan. Eikä vaatekauppaan. Krätyinen Tyttö on vietävä kotiin. Matkalla mietin, josko orru pitäisi korjata tieltä talteen. Siitä voisi saada Pojalle tai Tytön Nukelle hauskanhajuisen Davu Crocket -hatun. Ajamme kuitenkin kotiin toista reittiä.

Illalla katsomme televisiota. Sieltä tulee Suomen Euroviisujen esikarsintaa. Tämä siksi, että televisio on avattu eikä kukaan ole muistanut sitä sulkea. Eikä vaihtaa kanavaa. Maan vetovoima on joko mystisesti kasvanut tai sitten Remu Aaltosen pää on tullut painavammaksi iän myötä, havaitsemme. Hurrikaanimies laulaa kelvollisesti vaikka vaikuttaakin hieman eksyneeltä ilman rumpujaan. Viisusuoritusten jälkeen raskasmetallilauluryhmä Northern Kings luikauttaa norjalaisen A-Han vanhan renkutuksen Take on me. Ryhmän pukukoodi, frakit punaisilla vöillä tuo mieleeni liiskantuneen oravan siinä missä Remu oli kankeudestaan huolimatta liukkaasti liukuva lyly.

Myöhemmin katoan virtuaalimaailmaan. Hetkeksi vain sillä Äidin seurankaipuu on ajanut hänet Facebookin syliin. Tästä alkanut ketjureaktio taas on työntänyt jälleen kirjat kasvojeni eteen, tuonut lapseni tutummiksi. Mutta nyt sukellan verkkoja väistellen tietoon. Luen netistä Sex Pistolsin laulajan Johnny Rottenin mainostavan englantilaista meijeriä. Mielenkiintoista. Ajan henki on tämä: Mätä mainostaa maitoa. En keksi suomalaista vastinetta. Tumppi Varonen tukka kapinallisesti sekaisin pienen parturin mainosplakaatissa painii kuitenkin aivan eri sarjassa. Jo manan maille musisoimaan siirtynyt Jouni Mömmö olisi voinut kyllä mainiosti mainostaa lääkefirmaa, vaikkapa monikansallista Pfizeriä.

Poika kujertaa tummalla taljalla kuin ruotsalaisten julmasti kynimä kyyhkynen ja palauttaa minut todellisuuteen uutisesta, jossa ruotsalaiset kynivät julmasti eläviä lintuja. Tyttö leikkii leikkiä missä koetetaan kurottaa muumikeksiä kaapista. On kiellettävä. "Älä putoo!" Tyttö huutaa kun näkee seuraavan toimiaan. Vastamaalattu emännänjatke oikein houkuttelee nousemaan askelmille. Tämän täytyy olla lapsesta kiusallista ja omituista: Miksi eteen laitetaan esineitä mitä ei saa käyttää? "Tilaisuus tekee varkaan!" Huutaa valkoiseen kirjahyllyyn asettu posliiniklisee.

Ilma on mitä kaunein yli koko viikonlopun. Se jatkuu kauniina, aurinkoisena pikkupakkasena aina alkuviikkoon. Haaveilen yhä suksista, kuvittelen niiden suihkeen neitseellisellä lumella, kuvittelen somman uppoamaan pehmeään lumeen. Muistelen menneisyyttäni hurraavalla stadionilla, muistelen pokaalia ja kunniakirjaa. Missähän nekin mahtavat olla, mietin. Sitten alan miettiä yllättävää hiihtoinnostustani. Olenko joutunut mainonnan uhriksi? Onko Popedan 1980-luvun rallatus Sukset salakavalasti aivopessyt minut vai oliko renkaan alla kalhuksi litistynyt orava suksifirma Karhun uusi punktyylinen brändimainos?

Maanantai tulee ja menee. Se on karkuunpäässyt kala, voittajahiihtäjän tasaisesti etääntyvä selkä, siteestään irronnut vanhanmallinen laskettelusuksi joka uppoaa kinokseen pehmeästi suhahtaen classhhhh... Tiistai-aamuna Tyttö herää jo seitsemältä. Hän avaa verhot ja hakkaa ikkunaa: "Pappa tulee, pappa tulee!" Tytön laskukone on raksuttanut oikein. On todellakin tiistai ja Papan yleisin vierailupäivä. Tänä tiistaina Pappa ei vain ehdi paikalle, on vielä nukuttava kaksi yötä. Ja sitä ennen ehtii tapahtua vielä monen monta kummaa asiaa. Otan matkarattaat ja kuvaan niitä eri suunnista mahdollista internetmyyntiä varten. Sitten taitan ne kasaan ja vien varastoon odottamaan ostajaa.