Turmion tiede

On työpäiviä ja kouluiltoja. On vapaapäiviä ja vapaailtoja. On lastenhoitajia ja vanhempien yhteisiä hetkiä. Meillä niitä ei ole.

Satunnaisen iltavuoron jälkeen kotiin ehtii vasta ennen puoltayötä. Siksipä netissä surffaaminen ja kaikenlainen oheistoiminta on kutistettava minimiin. Sitten on kyseltävä kuulumiset, kehuttava kotiväkeä. Yleensä epäonnistun surkeasti ja saan jäädä nukkumaan häntä omien koipieni välissä.

Aamulla olo on piesty. Töissä asiat ovat vajonneet näennäiseen muuttumattomuuteen. Muutan sitä keittämällä kahvia. Sekään ei piristä, tekee olosta vain vielä entistä sähköjänistävämmän. Se ei haittaa sillä oikeatkin jänistävät. Ikkunan alla citykanit puputtavat pensaita, kukanvarsia ja kipsiä seinistä. Ne ovat raamatullisia heinäsirkkoja, moolokin kitoja. Orapihlajaakin ne pikku turriset näyttävät maistelleen. Ja ovat sitten valuneet verta okaan silpomista mahasistaan valkealle lumelle. Näkymä ikkunasta on kuin Raatteen tie muinoin. Raakaa, ajattelen.

Selviän töistä. Jotenkin. Siirtymä oppilaitokseen sujuu nopeasti puhallusvillatussa perhefarmarissa. Hansikaslokero on täynnä rakentamiseen liittyviä kuitteja. Lasivillapöly ja puhallusvillapöly sekä sahanpuru ovat peittäneet auton sisäosat sisäänsä. Kuppitelineestä on lorahtanut kahvia keskikonsoliin. Siinä on pölyn tukeva levätä, ajattelen.

Istun tunnilla kuin hai. Silmäni ovat auki ja kuljen virran mukana eteenpäin mutta aivolohkoni ovat unessa. Yksi kerrallaan.

Torstai on toivoa täynnä. Steinbeckin romaanissa, ehkä, ajattelen. Pahkasiassa muistaakseni oli sarjakuva Toivon lapamadosta. "Toivossa on hyvä elää," se totesi monimielisesti. Isälle torstai on arkinen työpäivä. Äidille torstai työpäivä arjessa. Tyttö on tyttö ja Pojalla kaksi hammasta. Pappa ehtii onneksi tulla käymään ja Tyttökin saa vaihteeksi raitista ilmaa.

Tullessani kotiin on Äiti täynnä intoa. On tyhjennetty varastoa, on viety tavaraa roskiin. Sorkkaraudoitettua päätäni vihlaisee Äidin kertoessa mitä poistoon on joutunut. Mikäli ymmärsin oikein, on kaikki poistettava ollut roskaa. Ongelma vain voi piillä lauseen asettelussa. Mikä onkaan roskaa ja mikä ei, kas siinä vasta pulma olisi vanha kunnon Shakespeare voinut kirjoittaa. Vanhan totuuden mukaanhan toisen roska on toisen aarre. Eniten Äiti ihmettelee laatikossaan köllöttelevää Stiga-merkkistä jalkapallopeliä jonka on varastosta löytänyt. Muistan napanneeni sen autoon vuoden 2004 remontin aikana Kivikon jäteasemalla käydessäni. Kerron Äidille koestavani pelin toimivuuden heti ensi tilassa. Äiti lamaantuu tiedosta.

Illalla poikkeamme koko perheen voimin talolle ihmettelemään. On tehty seinää vanerista. On laitettu lattiat takaisin. On siivottu. Kaikki on hienoa. Äiti valpastuu huomatessaan hommien soljuneen eteenpäin. Raudanjälki päässäni jomottaa oivaltaessani, että mikään rakennukselta raportoimani tieto ei ole mennyt perille. Lähdemme. Lastaan peräkärryn mukaan. Se on tyhjennettävä aamulla, palautettava omistajalle.

Aamulla olo on piesty. Herään valoisaan ja luulen nukkuneeni pommiin. Turha luulo. Kello on 5:52. Torkuttelen vielä tunnin ennen kuin puen ylleni, laitan takin taskuun pussillisen pikakaurapuuroa ja kaksi Ballerina-keksiä. Ne ovat oivallisia kahvin kanssa, varsinkin toffeetäytteiset, ajattelen ajaessani Kivikon jäteasemalle. Omituisesti peräkärryllinen jätettä on yli puolet halvempaa jättää Kivikkoon kuin edelliskerralla. Ehkä he ovat huomanneet minun vievän aina jotain mukanani ja antavat siksi alennusta, tuumin.

Perjantaina on timpurin palkkapäivä. Putkimieskin kuuluu talolla käyneen, maha vain oli ollut löysällä. Sekään ei silti ollut edistänyt WC-pönttöjen asennushommia. Ne köllöttävät yhä ulkona ja ovat yhtä pihalla kuin rakennuksen omistaja. Viikonlopusta on tulossa tuskaisa. On tehtävä opinnäytetyötä, kommentoitava Enon seminaarityötä, vedettävä yhteen ryhmätyö ja ehdittävä talolle purkuhommiin.