Kivi, sakset, isä

Lapsiperheissä pelataan usein kivi-sakset-paperia. Sillä määritellään kuka tekee mitäkin. Eräänlaista lyhyimmän tikun vetämistä siis. Meillä tuo peli on saanut uuden muodon: Me pelaamme kivi-sakset-isää. Sakset voittaa kiven joka voittaa isän. Isä on paperia johon voidaan kirjoittaa päivän tehtävälista, liuta kirosanoja. Isä on paperia jolla pyyhitään. Isä on paperia joka voidaan rypistää ja viedä kierrätyslaatikkoon. Isä on paperia, jota tehdään koko ajan lisää ja jollaisia myydään riiseittäin kaupoissa.

Lapsi on alkukantainen möykky: Kivi. Kivi runnoo. Se vain on. Se painaa. Kivi muuttuu, mutta hitaasti. Äidille on jätetty nykyperheen terävin osa: Äidillä leikkaa. Äiti on puukko joka viiltää. Paperiakin. Äiti on hyvät sakset. Sellaiset, jotka jakavat asioita tasan. Äiti voittaa. Aina; nykysaksilla voidaan leikata jopa kiveä.

Nykyään miestenkin on muotia olla feministejä. Naiset ovat sitä olleet kauan. Miehiset miehet kuolevat pian sukupuuttoon. Tai sitten niistä tulee jonkinlaisia sirkusfriikkejä; vähän kuin Teräsbetoni tai Frederik. Hassuja ja paijattavia jotka nousevat toisinaan lavalle ja melskaavat: "Huh hah, huh hah!"

Miksi en sitten nosta tassuani, miksi en karjaise? Ei minun suustani tule kuin hentoa kahinaa. Minä olen paperitiikeri. Minusta kuuluu "vuh" vain silloin, kun minut sytyttää tuleen.