Koti-isän keittokirja sai eilen palautetta. Palautteen antaja oli bloginpitäjän oma äiti, Tampereen Mummu. Kritiikin teränä toimi toive kuulla iloisia uutisia. Että kaikki ei olisi aina niin synkkää ja väsynyttä koska elämässä on iloisiakin asioita ja monessa sontaläjässä kasvaa kaunis kukka. Ilmeisesti Tampereen Mummu on siis ehtinyt unohtaa jotain: Lapsiperheen arki on kutisevia silmiä ja silmäpusseja. Se on katkonaista unta ja painavia kauppakasseja. Se on tiskivuoria ja perheriitoja. Se on pohjaan palaneita ruokia ja kaamean hajuisia roskalaatikoita. Se on revittyjä kirjoja, kaadettuja kukkapurkkeja, sotkuja vaatteilla ja päreiden uusimista. Toivotammekin Mummun tutustumaan lapsiperheen mielenkiintoiseen arkeen itse sopivaksi katsomanaan ajankohtana!
Blogi on saanut myös oikeaa palautetta. Historiansa ensimmäisen kommentin! Se tuli Isän entiseltä työtoverilta. Kommenttia juhlistettiin syömällä Tytön kansa kouralliset suklaarusinoita. Ne ovat meidän molempien herkkuja, Äidinkin. Toisaalta Äiti ja Syntymätön tuntuvat olevan melko liberaaleja syömistensä suhteen. Riittää, että on tarjolla. Mieluiten runsaasti.
Raskauden alkuvaiheissa himoaineita oli kolme: Pilsneri, pistaasit ja pehmis. Ne ovat siis ne aineet, mistä tuleva lapsi on rakennettu. Vielä emme tosin voi tietää tarkkaa koostumusta joten sukupuolikin on hämärän peitossa. Tyttöhän on pitkälle kasattu poronlihasta, puolukasta, ja satunnaisesta (herkkuliha)pyörykästä. Voisikin siis vetää johtopäätöksen, että lapsen valmistamiseen kuluu pääasiassa p:llä alkavia aineita. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata mahdollisen Kolmannen rakentumista. Epäilemättä silloin syödään pastilleja, perunoita ja pitsaa.
Tyttö itse on aiheuttanut ilonaiheita ottamalla elämänsä ensimmäiset askeleet! Se tapahtui viime viikolla ja oli niin jännittävää, että astelu on sittemmin saanut taas jäädä. Potalla käynti sujuu myös melko kivasti. Toisinaan Tyttö itse ilmoittaa että nyt on mentävä mutta useimmiten arvio on tehtävä naaman punaisuuden ja ähkinnän perusteella.
Ja jos iloisia uutisia oikein väkisin kaivelee niin tänään oli pitkästä aikaa mukavaa nousta myös siksi, että asunnossa oli siistiä ja ulkona paistoi aurinko. Asian eteen oli eilen tehty asia jos toinenkin. Kas kiinalaiset olympiaisännätkin sen tietävät, että aurinkoisen sään varmistaminen on vähintään yhtä työlästä kuin lapsiperheen kaksion siivoaminen.
Työmatka sujuu nyt ekologisesti bussilla. Yhteydet ovat niin hyvät, että käveltävää jää vain satoja metrejä. Bussimatka taitaa olla lisäksi autoilua nopeampaakin: Busseille on jyrätty aivan omat kaistat.
Lounastunnin jälkeen lainaan työpaikalta polkupyörän ja ajelen parin kilometrin päähän Pääkalloluolaan tapaamaan esimiestämme. Tuntuu mukavalta, että meidän pienen toimipisteemmekin olemassaolo muistetaan ja yhden miehen delegaatiomme otetaan vastaan. Matkalla pysähdyn syömään pieneen kahvilaan joka sijaitsee Alkukotimme lähellä. Siellä ei aikoinaan näkynyt ikinä ketään. Ei näy nytkään. Itse kahvila on täytetty romulla. Tilaan sämpylän. Se maksaa 6,50€! Limunaati tekee kolme ekua lisää. Johan on. Miten tästä voi keksiä mitään iloista kerrottavaa? Samassa näen pienen tussilla kirjoitetun lapun oven pielessä: Intialainen ravintula. Tulen heti hyvälle mielelle, ymmärrän mistä hyvä mieli kumpuaa: Toisten virheistä ja vastoinkäymisistä.
Ulkona paistaa yhä aurinko. Pilvet ovat pumpulia ja pehmoisia lampaita joita Pasilan TV-torni vahtii. Sämpylästä valuu rasvaa paidanrinnuksilleni ja limsa on lämmintä. Tämä on elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti