15.8.2008 / Vielä virtaa

Pitkällisen suunnittelun ja useiden turhien työtuntien jälkeen perheemme automobiili on taas saatu toimimaan. Tuntui juhlavalta istua siinä tänä aamuna. Se tuoksui unohdukselta, märältä hautakaivannolta, ylellisyydeltä ja turhalta pröystäilyltä. Katsellessa pysäkillä värjötteleviä ihmisiä tuntui typerältä istua autossa yksin ja tuprutella hiilipäästöjä taivaan tuuttiin. Radiossa Serj Tankian lauleskeli että sky is over (us). Niinpä. Mikäpä muukaan?

Auton toimintaan saattaminen kesti kauan sillä oli hankalaa saada ketään auttamaan akun noudossa. Ensin kunniakummisetä katosi Kongo Kinshasaan, Pappa lähti Mummun kanssa Viroon, entinen työtoveri ei uskaltanut vastata Helsingin kaupungin numerosta soitettuun puheluun ja vasta sitten Äidin työtoveri kuljetti Isän ruotsalaisperäiseen varaosaliikkeeseen. Myyjien ystävällisesti neuvoma akku oli kuitenkin tuuman liian korkea. Ne ameriikan mitat! Seuraavaksi Isän työtoveri kuljetti Isän ja Tytön akkua vaihtamaan. Nyt ampeereitakin tuli enemmän; seitsemänkymmentä seitsemän. Korkeassa mallissa niitä oli 66. Ilmeisesti amperitunnit ovatkin enemmän matalia kuin korkeita, ajattelin. Akkua asennellessani lauleskelin Dannyn laulua Seitsemän kertaa seitsemän.

Töissä on rauhallista. Ketään ei näy. Ensimmäinen sähköposti tulee vasta melkein tunnin töissöolon jälkeen. Huolestuttavinta tässä on se, että kiinnitän asiaan mitään huomiota. Koska on taas perjantai ja meno on casual, päätän kollegani kanssa leipoa kakun. Oikeastaan se on entisen työntekijämme tilaama. Hän lähetti viestin jossa kertoi tulevansa käymään jos teemme Hämähäkkimieskakun. Ja me teemme. Seitit mukaan luettuina.

Kakkupohjaohjeet voi tässä vaiheessa bloginpitoa kaivaa näppärästi omista arkistoista, tässä tapauksessa kesäkuulta. Mukavasti ovaalinmallisen Hämiksen lärvin saamme Pyrexin uunivuoasta ja väriaineet apteekista. Mustaa seitteihin ei ole mutta sen sekoittamisen ei pitäisi olla ongelma: Sekoitetaan kaikkia väriaineita runsaasti keskenään. Tulos ei ole musta. Ei harmaakaan, eikä oikein vihreäkään. Mitä tahansa se onkin, se näyttää kuvottavalta.

Virosta hetkeksi Suomeen palannut Tampereen Pappa on ollut tänään hoitamassa Tyttöä. Hän jaksaa ajella autolla tämän kaupunkien välisen matkan parikin kertaa viikossa sillä työvuosinaan matkusti yli kaksisataa päivää vuodessa. Sellainen jää päälle. Sitä ei voi lopettaa, se loppuu. Päästän hänet kotimatkalla kahden jälkeen. Palaan vielä hetkeksi töihin, näyttämään Tytölle mitä Isä on tehnyt. Osa seitistä on sulanut ja Hämähäkkimiehen suupielestä valunut tummaa kuolaa.

Illalla olen poikki. Täysin vetämättömissä. Taas.